Olette toivoneet miljoona kertaa juttua Tampereen kirpputoritarjonnasta, joten tässä tulee.

Radiokirppis on ollut lempparini siitä asti, kun muutin Tampereelle. Eli 11 vuotta. Jeeez sentään, miten aika kuluu! Olen tehnyt elämäni parhaat löydöt juuri Radiokirppikseltä. Maailman kauneimpia vintage-mekkoja, sisustustavaroita, kankaita, ompelutarvikkeita, vaatteita ja kenkiä. Kuten kaikilla kirpuilla, Radiollakin on ärsyttäviä jobbareita ja niitä, jotka pyytävät likaisesta vanhasta rievusta 10 euroa. Mutta pienellä kärsivällisyydellä löytyy niitä aarteitakin.

Tein eilen treffit ystäväni Heidin kanssa Radiolle. Kaksi kirppisluutaa löysi toisensa 16-vuotiaina ja kirppiksillä on myllätty siitä lähtien. Radiokirppis on Laukontorilla, keltaiset kyltit on helppo löytää torin laidalta.

p61
p61

Sisältä Radio on kirppisten peruskauraa, itsepalveluperiatteella toimiva, puuhäkkyröitä täynnä oleva tila. Noin 200 pöytää ovat lähes aina täynnä, joten valikoimaa löytyy. Radiolle tuntuu valikoituvan Tampereen kirppareista eniten minua kiinnostavia tuotteita. Vintagea, nykyaikaisia vaatteita, kirjoja ja kenkiä. Ja suhteellisen vähän lastenvaatteita verrattuna moneen muuhun kirppikseen.

p31
p31

Heidi löysi Gwen Stefani -nuken ihmeteltäväksi.

p41
p41

Lisäksi Radion läheisyydessä on monta kivaa kahvilaa ja tietysti Kauppahalli, joihin voi etsiytyä kirppiskierroksen jälkeen. Me jostain syystä osutaan aina keskustorin Coffee Houseen. Kirppistelyn jälkeinen rutiini, jota ei osaa muuttaa. Ja CH:n muffarit, ah! Olen natustellut muffareita jo kauan ennen bloggariksi ryhtymistäni hahhah :D

p11
p11

Eilen hyisessä pakkassäässä näytin itsekin jo melkoiselta kirppikseltä, kun ylle piti vetää suunnilleen jokainen vaatekappale jonka kaapista löysi. Aina säärystimiä myöten. Vanhat Elloksen säärystimet pitävät pohkeet lämpöisinä.

p51
p51

Normaalisti noin 80 prosenttia kirppiskäynneistäni on ns. turhia. Eli en löydä mitään. Toisaalta ei tarvitsekaan löytää, se kuuluu asiaan. Kirppistely on ihan oma taiteenlajinsa ja se vaatii kärsivällisyyttä. Saattaa mennä monta kuukautta, että ei osta mitään. Mutta toisaalta koskaan ei tiedä, mitä kivaa saattaa osua eteen. Olen aina rakastanut kirppistelyn yllätyksellisyyttä! Se tunne, kun löydät parilla eurolla maailman upeimman mekon, on aika lyömätön.

Tällä kertaa käsini osui epätavallisen monta juttua. Zaran käyttämättömät ballerinat 0,50e, kaksi pokkaria (Shopaholic & baby 4e ja Brändätyt 2e). Ja lisäksi muutama vintageaiheinen metallitaulu, joita keräilen olohuoneen seinälle.

p7
p7

Radion lisäksi vakiosoitteeni Tampereella ovat:

Fida, Näsilinnankatu 21. Fida on edullisten löytöjen paikka, hinnoitelu ei ole riistäytynyt käsistä. Toimii minulle etenkin "kangaskauppana". Alakerrasta löytyy kalustepioli ja välillä joukossa on varsinaisia helmiä! EDIT: Fida muutti 2013 Kuninkaankadulle (viistosti Halosta vastapäätä), Näsilinnankadulla ei ole enää Fidaa.

Pelastusarmeijan kirppikset, Satakunnankatu 27 / Puutarhakatu 20. Sijaitsevat lähekkäin, siksi helppo sisällyttää samaan kierrokseen. Molemmissa on sekä vaatteita että kalusteita, hieman kalliimpaa kuin Fidalla.

Normaali kirppiskierrokseni onkin: Radio, Fida, Pelastusarmeija 1 & 2.

p81
p81

Muita kirppiksiä Tampereella:

Kyttälän Kirppis, Aleksanterinkatu 10.

Bonus Kirppis, Itsenäisyydenkatu 11-13.

SPR Kontti, Lielahdessa Sellukatu 15. Edullinen, voi löytää ihania vaatteita, mutta mielestäni enemmän kalusteita ja tavaroita. Itse ostanut Kontista mm. oman rakkaan fillarini 38 eurolla.

Jumbo, Kaukajärvellä Juvakatu 6.

Jos ajelet Kaukajärvelle asti, kannattaa ehdottomasti jatkaa matkaa vielä hieman eteenpäin Kangasalan puolelle, Pirkan kirppikselle.

Pirkan Kirpputorikeskus, Mäkirinteentie 7, Kangasala. Tämä kirppis on aarre! Jättimäinen tila täynnä edullisia vaatteita, antiikkia, kalusteita, U name it. Suosittelen tekemään retken kauempaakin.

Ja jos on innostusta lähteä kunnon kierrokselle, niin Kirpputori Parkki Akaan Viialassa on mahtava. Parissa kerroksessa vaatteita, antiikkia ja huonekaluja. Kirppis sijaitsee vanhan nahkatehtaan tiloissa, joten pelkästään jo tehdasmiljöön vuoksi kannattaa pysähtyä.

***********

Tampereella on perinteisten kirppisten lisäksi monen monta second hand -liikettä, joista etsivä löytää. Vilkaise listausta kaikista kirppiksistä ja shopeista vaikkapa Kirpparikesän sivuilta.

Kommentit (37)

harhis

Lisäisin listaan vielä Itsenäisyydenkadulta löytyvän Bonus Kirppiksen. Itse olen tehnyt aivan loistavia löytöjä sieltä. Radiokirppis oli vuosia lempparini ja tein sieltä aina löytöjä, mutta nykyään sieltä ei oikeastaan löydy mitään. Bonuksella hinnat ovat kohtuulliset, eikä jobbarien pöytiä ole vielä kamalasti. Olen itse myynyt bonuksella varmaan viitisen kertaa nuorten- ja naistenvaatteita ja kaikki aina menneet viimeistä riepua myöden. Jos siis etsii etenkin vaatteita ja pikkutavaraa, kannattaa suunnata itsenäisyydenkadulle! :)

uumi

Onko sulla tietoa siitä mitä tapahtui Ilona-shop kirpparille? Hieman ennen joulua kirppis mainosti muuttavansa, mutta eivät ilmoittaneet uutta osoitetta. Nyt kirppis on poistunut vanhalta paikaltaan ja nettisivuillekaan ei enää pääse. Ihmetyttää, että lopettiko kirppari kokonaan. Jos näin, niin sääli, sillä kyseinen kirppis kuului ehdottomasti suosikkeihini.

Emilia

Pirkan kirpputorikeskus on paras kirppis ikinä! Olen kotoisin Kangasalta ja siellä on tullut käytyä monet kerrat ja olen tehnyt sieltä parhaimmat löydät ikinä. :)

Kuulosta tosi hyvältä että osaat käydä kirppareilla myös ostamatta mitään! Mulla niissä tarttuu aina jotain turhaa mukaan, joten olen ryhtynyy totaalikieltäytyjäksi. En saa mennä Pelastusarmejan ovista siisään jos en ole lahjoittamassa tavaroita, ja UFF on niin kielletty että sen suuntaan en edes saa katsoa.

Harmittaa välillä, kirppistely on hauskaa mutta kun mulla on liikaa tavaraa :(

Ilona muutti Hämeenlinnaan, eli niille jotka siellä tykkäs shoppailla, niin ei se lopettanut ole, muutti vaan vähän turhan kauas.

Ite kans tykkään eniten Radiolla käydä, vaikkakin palvelu siellä välillä on mitä on. Eikä pidä unohtaa yhtä Radion bonuksista: kesäaikaan kirppiskierroksen jälkeen pääsee parilla askeleella laukontorille tuoreen mustikkapiirakan äärelle *namskis*... ihan pari kertaa tullu siekin tehtyä :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

harhis, bonari on mukana tottakai :) itse tulee vähemmän siellä päin liikuttua, kun asun toisella puolen kaupunkia, mutta sen kerran mitä käynyt niin kiva kirppis se on, ei käy kieltäminen :)

uumi: ilona lähti hämeenlinnaan :(

emilia: se on todella loistava, tulee varsinkin kesällä lähdettyä maakuntamatkailemaan siihen suuntaan :D

fager dam: jep, jouduin katsomaan itseäni silmästä silmään tässä vuosi, pari sitten ja tekemään uusia linjauksia kirppistelylle. Eli että nokun se on halpa - ei riitä ostopäätökseen. Ja olen nykyään oikein kunnollinen kirppistelijä, en tee harhaostoksia enkä haali projekteja, jotka teen "sitten joskus" valmiiksi :) kirjoja tosin ostan surutta, mutta ne menee aina suoraan lukuun ja sitten yleensä laitan ne eteenpäin ystäville luettavaksi.

hanna: heh joo, palvelu taitaa olla jo käsite radion suhteen. Mutta kesällä tosiaan tuo toriympäristö on aivan ihana, jätskiä kätöseen ja laiturille istumaan <3 Enkä yhtään ihmettele jos mut tuolta bongaa hahhha :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

iduska

Radio on ykkönen shoppailuun mutta myymiseen niillä on turhan kovat hinnat (ei voi käsittää). Ja ainakin oman kokemuksen mukaan aika paljon katoaa tavaraa kavalien varkaiden taskuihin. Halveksin muuten suuresti kirppikseltä varastamista...En oikein ymmärrä sitäkään. Ilonassa myin itse viimeksi ja tykkäsin, harmi että muuttivat pois :(

Kaisu

Ilona oli ihan mun lemppari. Harmi, että se muutti :< Toi Pirkan kirpputorikeskus on kyllä ihan huippu, sieltä on tehty monet loistavat löydöt.

Kontti on kyllä sellanen aarreaitta, että huhhuh. Törmäsimpäs vaatekasassa perjantaina DKNY:n hamoseen ja vähän aikaan sitten Michael Korssin neulemekkoon. ;)

Mä en jostain syystä enää löydä mitään Radiolta. Ehkä tää on vaan joku kausi. Toivottavasti.

Stella Harasek

Hahah, great minds think alike ;) Mulla on työpöydällä parhaillaan shoppailukartta Helsinkiin, ei tosin vain kirppiksiin.

Radiokirppistä on kyllä ikävä, Helsingissä Valtteri on valikoimaltaan paras mutta sinne pitäisi jaksaa ryntää viikonloppuisin heti aamukasilta ja se on aamu-uniselle kyllä aivan liikaa.

ugh.

Harmi että radion pitäjät ovat niin k-päitä, täysin ala-arvoista kohtelua niin pöytävuokraajille (jotka ovat ne oikeat asiakkaansa) kuin kävijöillekin.

Heillehän se on sinänsä aivan yksi lysti vaihtaako tavara omistajaa vai ei, kunhan kalliit pöydät pysyvät vuokrattuina.

40e/6pv - ja nyt listalla vielä erikseen 45e/6pv uuden tavaran myyjiltä - tässä menee se kirpparin ideakin jo hukkaan.

SPR:llä on myös edullinen veeran vintti siinä metson takana, olikohan puutarhakadun risteyksessä, pelastusarmeijalta seuraava kortteli poispäin keskustasta.

Lisäksi mainitsemisen arvoinen on pirkkalan suuntaan mennessä oleva kirppis alfa, http://www.arvoarkku.net/

Laajat listaukset kirppareista löytyy näistä, suosittelenkin ihmisiä ilmoittelemaan tiedot aina kun muuttuvat milloin missäkin.

http://www.vuolanne.net/kirpputorit/

http://www.kirppikset.info/

Oi kiitos näistä vinkeistä! Oon muuttamassa Jyväskylään mutta varmasti tulee käytyä shoppailemassa siinä Tampereellakin. Enköhän sitä silloin juokse kans kirppiksille :))

Anniina

Kiitti tuosta linkistä :) Mun suosikkini on Kaunotar ja kulkuri, joka on Bonuskirppiksen lähellä. Mäkään en siellä suunnalla asu, mutta niin hyvä paikka, että käyn siellä säännöllisesti ja olen myös paljon myynytkin tavaraa siellä Radio on myös hyvä, mutta sieltä löytyy niin usein kaikkea hienoa, että nyt hieman välttelen siellä käymistä

Ei hitsi, oot kyllä ajatustenlukija, ku just eilen illalla mietin, että mistähän löytäsin kunnollisen esittelyn Tampereen kirppiksistä ku oon sinne keväällä tulossa. Kiitos siis hurjasti! Ja ihanat säärystimet, mistä peräisin?

puu

radio ja bonuskirppis ovat omia suosikkejani. Harmi vaan että pitkään aikaan ei ole mitään kirpparilta löytynyt.

Hermanni

Hihihi, uskomatonta :D Meinasin justiinsa tulla tänne kinuakaan sitä kirpparipostausta, mutta täällähän se möllöttii.. Kiits :)

Haahuilija

Nelliina, toi on ihanin asukokonaisuus mitä olen sulla nähnyt! Tykkään tosi paljon <3

Teknis

Täällä Jyväskylässä Fida on opiskelijabudjetille turhan tyyris ainakin mekkojen osalta :/ Suurin osa niiden hinnoista on yli 10 euroa, ja pahimmillaan rekki on täynnä 15 euron hintaisia kasarimummomekkoja. Tarjouskampanjoiden aikaan sieltä voi kuitenkin tehdä kivojakin löytöjä. Oma lempimekkoni on Fidalta ostettu, tosin senkin hinta 50 %:n alen jälkeen oli 8,50e.

Henne

Kiitos tästä tosi paljon! Oon monesti miettiny, että mitäs sitä Tampereella tekis, ku käyn kuitenkin siellä n. kerran kuussa poikaystävää kattomassa. Oon vaan tuon bonus-kirppiksen bongannu ja mankunutkin, että "Tuonne mennään joskus!" Tampere on tosin sen verran uusi paikka minulle, että jo ruohonjuuri, runsaudensarvi, punnitse ja säästä sekä maailmankauppa ovat tuntuneet taivaalliselta hieman pienempään kaupunkiin tottuneelle. Kiitos vielä kerran, ehkä seuraavalla kerralla kun osun treelle, vois tosiaan mennä kirppiskierrokselle :)

ninni

Shopaholic and baby :) Ite ostin sen kun olin raskaana. Musta on herttaista, kun mun isäkin aina käy radiokirppiksellä kun tulee Treelle. Mun pitäis vielä harjoitella kirppistelyä, en ikinä löydä mitään tai sit vaan jotain ihan ylihinnoiteltua jonka ostan koska HALUUN löytää ees jotain :D

Voih, ihan meinasin joulukuussa kyynelehtiä kun kuulin Ilonan kohtalosta. Suomen paras kirppis ihan siinä mielessä että todella mieluisat tilat, sovituskopit yms.

Mun mielestä Radiokirppiksen palveluskunnasta löytyy eroja, muutama on ihan kivojakin. Se riippuu paljon. Mutta mua aina pyörryttää ne hinnat tampereella yleensäkin, siis pöytähinnat. Saa kyllä myydä aikas hitosti et saa edes voittoa kunnolla..

Jossu

Nykyinen suosikkini on Länsi-Kirppis Tesomalla. Sopivat hinnat ja paikasta voi tehdä todellisia löytöjä sopuhintaan, mitä ei keskustan kirppareilta enää oikein löydy. Plussana aivan ihanat työntekijät.

Oon aivan samaa mieltä siitä, että Radiokirppis on kirppisten kunkku täällä Tampereella. Itse asioin myös Jumbossa pari kertaa viikossa sen sijainnin vuoksi, ja sieltäkin löytää välillä aarteita (tänään kotiinviemisiksi jäi mm. tunika ja huivi;). Kangasalan kirppis on myös välillä oikeinkin löytörikas paikka! :)

saima

Jee! Tää juttu tuli kun tilauksesta! Oon just muuttanu ja huonekaluja pitäis metsästää.. kovasti oon koittanu netistä ettiä tampereen ja lähiseudun kirppareista tietoa, mistä löytyis huonekaluja.. Nyt ei tarvi ettiä..listalta löyty monta, joihin aion suunnata viikonloppuna.. toivottavasti löydän ihanan lipaston ja kaapin ym :) Kiitos siis tästä..helpotit metsästämistä paljon :)

Kit

Tuo Brändätyt-kirja on tosi hyvä! Suosittelen lämpimästi kaikille, se avartaa aika paljon näkemystä nuoriin kohdistuvasta markkinoinnista!

Mulla on Tampereella yks lempparikirppis, mutta vielä toistaiseksi siellä on hinnat pysyneet alhaalla ja oon tehnyt niin hienoja löytöjä, että on vaan hyvä ettei sitä löydy tältä listalta :D Radiokirppis on kyllä kiva, hyvällä paikkaa.

Ja Viialan kirbehän on ihan omaa luokkaansa!

ninni

mutta onkos sulla tukholmankävijällä antaa hyvää vinkkiä (ja osoitetta) tukholmassa olevista second hand-shopeista? ollaan menossa alkuviikosta ja kiinnostais nähdä onko siellä totaalisesti eri meininki kun täällä sankeassa suomenmaassa (ja tietty on toiveissa löytää joku aarrekin sieltä) :)

Radio, Bonus ja Jumbo on ihan vakipaikkoja, välillä eksyy tuonne Bonukselle ruokkiksella ku on koulu ihan vieressä ja aina löytyy jotain mukaan.

nrsu

tuo akaan kirppis on kyllä aika heikko.ikinä en oo sieltä muuta löytäny ku yhden akuankan ja cd levyn.

Inna

Radio on aika mielenkiintoinen tapaus. Näin ulkopaikkakuntalaisina jouduimme kysymään neuvoa missä kirppis on ja neuvoja varoitteli naureskellen 25-30 vuotiaista töykeistä naisasiakkaista. Ajattelimme että hän vain vitsaili, mutta paikan päällä huomattiin kuinka paikkaansa pitävä väite oli. Kun itse olet katsomassa jotain tuotetta, niin siihen saattaakin tulla joku tönimään ja ottamaan lähes käsistä koko tuotteen.

Ei siinä, kirppis oli kiva ja valikoimaa näin nuoren makuun mutta huvitti vain tuo asiakaskunta sillä kun asiakkaita alkoi tulla enemmän, niin siinä vaiheessa ei enää pyydelty keneltäkään anteeksi jos 'hieman' tönittiin ja joutui koko ajan vahtimaan omia ostoksiaan, ettei niitä vain viety. :) Plussaa tulee myös siitä, että kirpparilta löytyy myös hyvin miehille vaatteita.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011