- Yhteistyössä Kalevala Koru -

Sain Kalevala Korulta tehtäväksi kehitellä erilaisia juhlalookkeja korujen ympärille ja ajankohta onkin varsin passeli näin keskellä pikkujoulukautta. Valitsin kuvauslainaan kolme erilaista korukokonaisuutta ja sen jälkeen päästin mielikuvituksen irti. En edes muista koska olisin viimeksi tehnyt kampauksia ja meikannut kunnolla pitkän kaavan mukaan, olipa piristävää.

Kalevala Koru on vähintään nimenä tuttu varmasti teistä jokaiselle. Minä muistan saaneeni ensimmäisen Kalevala Koruni rippilahjaksi, ja sen jälkeen korukokoelmani on täydentynyt merkkipäivinä tai ihan vain itseäni hemmotellen. Vanamo-sormus on viimeisin oma hankintani ja mieheltäni sain kesällä lapsen syntymän muistoksi Kiviaarteistoa-sormuksen. Minusta on ihanaa että koruni ovat suomalaisia, ja kaikki Kalevala Korut sekä suunnitellaan että valmistetaan Suomessa. Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsevaan korupajaan on mahdollista päästä jopa opastetulle kierrokselle, jos haluaa nähdä korujen valmistusta omin silmin.

Sitten juhlalookkeihin. Ensimmäisessä tyylissä halusin sekoitella uutta ja vanhaa. Mekko on fiftaria, mutta korut tätä päivää. Eniten tyyliäni onkin uuden ja vanhan sekoittaminen, se toimii aina. Kalevala Korun uutuuksiin kuuluva Rotunda-kaulakoru on hopeaa ja savukvartsia, ja tämä riipus on varsinainen kaunotar. Se ei ole liian pieni piperrys, mutta toisaalta ei liian ronskikaan toimiakseen herkkänä juhlakoruna. Se on juuri sopiva. Kaulakorun pariksi valitsin modernin sileän Elegant-rannekorun ja koukeroisen Sisar-sormuksen.






Toinen lookki on herkkä ja vaalea. Sattui satamaan ensilumi maahan juuri silloin kun mietin mikä Vanamo-sarjan koruihin sopisi ja fiilistelin siitä syystä heleää vintagetunnelmaa. Vanamot ovat muuten omiani, ainoastaan rannekoru on lainassa. Kuvissa minulla on kaksi kaulakorua, helminauha ja hopeinen Vanamo. Tästä voimme päätellä että kyseessä on oma suosikkisarjani Kalevalan Korun valikoimista. Vaaleanpunaisten helmien ja hopean yhdistelmä on yksinkertaisesti kaunis. Vaikka kysessä onkin pikkujoulukausi, voi juhlalookki olla pikkumustan sijaan jotain ihan muutakin. Useampia vaaleahipiäisiä pukeekin paremmin utuisen romanttinen vanharoosa ja luonnonvalkoinen, kuin kova musta.






Kolmas juhlatyyli on kunnon bling. Pronssin värisen paljettimekon parina pronssinen Hämäläinen juhlakääty sekä kaulassa että ranteessa. Sormessa on Lapinsormus, joka oli itseasiassa todella sopiva käätyjen parina, vaikka aluksi epäilin sen olevan parempi arkisormuksena. Sormusfriikkinä tämä kyseinen sormus alkoi jo vähän poltella, että tästä miehelleni vinkkivinkkerssön jos pitää joskus synttärilahjaa miettiä ;)

Pronssiset korut yllättivät minut raikkaudellaan, en ole pitkään aikaan käyttänyt juuri muuta kuin hopeaa. Tuli heti sellainen olo että tämän juhlakauden juhlisin ehdottomasti pronssikoruissa, ne sopivat synkeään marraskuuhun täydellisesti. Himmeänä hehkuva pronssi olisi oma valintani kynttiläillalliselle.






Kolme juhlalookkia, kolme erilaista korusettiä. Olin yllättynyt miten helposti inspiksen juhlapukeutumiseen sai koruista, kun yleensä aloitan kokonaisuuden luomisen aina kengistä. Pitää kokeilla toistekin.

Ilokseni sain arvontapalkinnoksi 150 euron lahjakortin Kalevala Korun verkkokauppaan, joten nyt on hyvä sauma voittaa jotain kivaa itselle tai hankkia upea joululahja läheiselle.

Säännöt:

1. keksi nimimerkki ja kirjoittele sähköposti sille varattuun kenttään, se ei näy muille kuin minulle.

2. kerro kommenttiboxissa mikä kolmesta korukokonaisuudesta on suosikkisi ja miksi? Alla kuvat muistin virkistämiseksi.

3. vastausaikaa on marraskuun loppuun asti 30.11.2014 klo 24:00.


Onnea arvontaan!

Kommentit (1086)

Elina
1/1086 | 

Suosikkini on numero 1. Ajaton kokonaisuus, pidän hopeisista ja simppeleistä koruista :)

sarppana
3/1086 | 

Toinen asu iskee eniten, ihana vintage ja herkkä vanamo menee hyvin yhteen! Kolmannessa kuitenkin pronssi materiaalina uppoa hopeaa paremmin!

hampuli
4/1086 | 

Noi kokonaisuuden kolme käädyt on aivan ihanat ja vielä nimenomaan pronssisena. Ja tuo lapinsormus on ihan to die for! Meni kyllä nyt vakavasti harkintaan..

Jonsku
5/1086 | 

Numero 2 ehdottomasti, minulla on itselläni Vanamo -koruja ja nyt olisi ihanaa päästä hankkimaan niitä myös kummitytölleni :)

Luonnotar
7/1086 | 

Suosikkini näistä ehdottomasti kakkonen, nuo helmet ovat vaan niin herkät <3 Vanamo <3

Gammelfaster
8/1086 | 

Kolmossetti ehdottomasti paras. Sopii meille varttuneillekin. Siinä on hillittyä arvokkuutta.

Riikka

Vanamo setti on ehdoton lemppari. Itsellä vanamoa kerättynä rippijuhlista (8vuotta) asti. Se on vaan aina yhtä kaunis. <3

Tummi
9/1086 | 

Setti 1 vei sittenkin hopeisena voiton, vaikka pronssilook 3 on kaikkein yllätyksellisin !

Maisi
10/1086 | 

Numero 3 on suosikkini. Tässä asu-/korukokonaisuudessa ja kuvassa on saatu 'old school' korut modernin yllätyksellisesti yhdistettyä inspiroivaan glitteriin. Sekä korujen että tekstiilin muotokieli ja värimaailma tukee toinen toisiaan. Onnistunut stailaus!

Henu
12/1086 | 

Suosikkityylini oli nro 1! Ihanan yksinkertainen ja niin kaunis! Ei aina tarvitse paljon krumeluuria... ;)

kukkaisunelmia
13/1086 | 

Hempeät värisävyt ovat aina olleet mieleeni kuten kukkaisetkin, joten valintani on ehdottomasti numero 2 ja vanamot!

M'ria
14/1086 | 

3. Pronssi on minulle rakkain. Siinä on jotain alkukantaista ja maanläheistä. Nykyään en juuri muita koruja pidäkään. Minulla on ollut onni saada lahjaksi useampiakin KalevalaKoruja, pronssisia kaikki. Muutama äidin vanhakin koru on meillä tyttärillä tallessa ja käytössä.
Myös korujen nimillä on merkitystä. Esikoisen nimisiä koruja minulla jo on perinnöksi tyttärelleni, kuopukselle ei vielä liene omaansa, mutta toivossa elellään.

Pyörähdys
15/1086 | 

Ensimmäisellä lookilla varustettu ilmestys pysäyttäisi katseeni ja rohkaisisi vilkaisemaan toistekin ja vielä kerran: punainen, musta ja hopea - ah, miten voivatkaan värit samaan aikaan taistella keskenään, mutta silti olla yhdessä niin sopusointuiset ja toisilleen tilaa antavat. Olen himoinnut Sisar-sormuksen perään tovin, pidän niin siihen liitetystä tarinasta. Siksi olikin ilahduttavaa nähdä, että valitsit juuri sen ykkösasuun: kyseinen sormus sopii sulavasti yhteen monien Kalevala-korujen kanssa.

Leppoisaa joulun odotusta!

Jenni
16/1086 | 

Setti numero 1 hivelee silmää! Hopea materiaalina, ei liikaa piperrystä, mutta kuitenkin näyttävät. Rikas mies jos oisin jne. :)

RipRap
17/1086 | 

Kolmas oli paras ja suorastaan upea. Vetosi varmaan erilaisuudellaan, koska pronssi on kyllä juhlakaudella aivan alikäytetty metalli. Ihana lämmin hehku, josta tulee mieleen takkatuli. Plus se Lapinsormus on upea. Ihana arvonta.

18/1086 | 

Viimeinen, pelkästään jo Lapin sormuksen vuoksi. Aina vain, että ko.setti pitäisi olla hopea, ollakseen minulle täydellinen, olen niin kalpea ja vaalea, ettei pronssi tai kulta pue minua ollenkaan :)

ElinaEmilia
19/1086 | 

Suosikkini on Vanamo. Rakastan helmiä ja korusetin tyttömäisyys ja vanhanaikainen tunnelma viehättävät erityisesti.

Tintto
21/1086 | 

Kallistuin ykkösen puoleen. Joku siinä vaan vetoaa, etenkin tuo sormus joka oli itselle uusi tuttavuus. Päätin heti hankkia sellaisen joululahjaksi sisarelleni. Kaiken kaikkiaan sopivan krouvia meininkiä ja kirkasta hopeaa, toimii aina.

Hanski
22/1086 | 

Valitsen keskimmäisen korusarjan eli Vanamon. Minä pidän helmikoruista, ne ovat herkkiä ja kauniita. Ottaisin mielelläni itsellekin sen korusarjan.

-Leenu-
23/1086 | 

Setti numero 2, koska Vanamo-korusarja on niin herkkä ja kaunis, lisäksi tuollainen lempeän romanttinen tyyli sopii minuun.

Nipsuu
26/1086 | 

Oma lemppari on 1! Siinä on yhdistelty kivasti erilaisia koruja, aina kun ei kaikkien tarvi olla samaa sarjaa.

Annuli
27/1086 | 

Vanamo on minunkin suosikkini, tosin ensimmainen asuyhdistelma oli aivan ihana seka kaulakoru. Valinta oli vaikea. Pysyttelen kuitenkin Vanamossa.

Niiskuneiti
28/1086 | 

Ehoton suosikkini on setti nro 3. "Lapinhulluna" pronssikorujen fanittajana kääty ja sormus miellyttävät eniten omaa silimääni. Omistan entuudestaan jo tuon Lapinsormuksen ja olenkin haaveillut tuosta käädystä sen pariksi. Ulkonäöltään sopivan ronski, mutta sisältää myös jotakin taijanomaista, ehkäpä juuri se tarina korun historian taustalla.

Nelli
29/1086 | 

3.lookki on ehdoton suosikki! Näyttävä ja kaunis. Tuollaista käätyä himoitsen aina vain, pitää varmaan panostaa ellei arpaonni suosi :-)

vellari
30/1086 | 

Oon aina ollut kullan puoleen kääntyvä korujen osalta, mutta näistä kyllä tuo ensimmäinen hopeinen kiinnostaa eniten. Taidan omistaa ennestään vain yhden Kalevala-korun, pitääkin tutkia tarkemmin mitä kaikkea uutta on luotu sen jälkeen! :)

kissaniina
31/1086 | 

Tämän harakan silmää miellytti eniten tuo viimeinen setti! Ja ehkä tuo ovella koputteleva pikkujoulukausi myös vaikuttaa valintaan. :)

kowy
32/1086 | 

2. miellyttää omaa silmääni näistä eniten! Ei ehkä sekään ihan ominta tyyliäni vaaleanpunaisine helmineen, mutta kuvissa näyttää ihastuttavalta. Ehkä toimisi minullakin yksi koru tää sarjaa ja muut pelkkää hopeaa :)

Varjosudenhetki
33/1086 | 

Lempparini on tuo eka lookki. Sopivan dramaattista muttei yliampuvaa, tämä goottineiti arvostaa. :)
Tuo sormus on melkeinpä täydellinen! Pelkistetty geometrinen rannerengas ei ole yhtään minua mutta tossa kokonaisuudessa se toimii. Vähäsen kaikkee.

Nuuna
34/1086 | 

Ehdttomasti 2, vaikka 1 houkuttaa myös kovasti. Helmet ja hennot värit sopivat vaalealle, niinkuin itsekin totesit (: Käyvät niin arkeen kuin juhlaan!

Elisa
35/1086 | 

Paras on 2! Vanamoa olen himoinnut pitkään mutta hintavuuden takia jäännyt ostamatta.
Ps. Kuvat ovat ihankuin suoraan Kalevalan mainoksesta. :D

miss Magica
36/1086 | 

Kakkonen eli Vanamo. Aivan ihana tunnelma kuvissa, korut sopii töydellisesti asuun ja meikkiin. Vanamot ei olis itselle ykkösvalinta Kalevala koruista, mutta kuvassa ne näyttävät niin kauniilta ylläsi, että voisin melkein harkita ostavani.

Kyllikki
37/1086 | 

Kyllä toi kolmas yhdistelmä on paras. Asennetta ja blingiä olematta silti mauton tai liian yliampuva :) ja toi pronssi värinä on myös hauskaa vaihtelua perinteisen hopean ja kulllan välillä. Varsinkin kun tuntuu että näin vaaleahipiäiselle ei se kulta oikeen sovi..

Niki
38/1086 | 

Valitsisin kakkos kokonaisuuden yllätyksekseni. En juurikaan pukeudu hentoihin sävyihin, etenkään vaaleanpunaiseen. Mutta nyt nuo pastellisävyt vain iskivät! Tekisi heti itsekin mieli kääriytyä vaaleisiin sävyihin :)

Sudenmarja
39/1086 | 

Oi! Kyllä ehdottomasti tuo viimeinen. Ihastuin tuohon hämäläiseen juhlakäätyyn aika palavasti! Olen aina suosinut koruissa pelkkää hopeaa, mutta pikkuhiljaa alan lämmetä muillekin sävyille, tuo pronssi ainakin miellyttää omaa silmää. Tuo sormuskin kelpaisi, vaikka yleensä en sormuksia tykkää pitää (tuntuu että lyhyissä sormissä ne näyttää vähän hölmöltä).

Saarakoo
40/1086 | 

Kolmanteen settiin tykästyin! Sormus on upea, tuollaisen haluaisin ehdottomasti sormeani koristavan ja kaula- ja rannekorut ihastuttavat yksinkertaisuudellaan. Kertakaikkisen kaunista!

Evestiina
41/1086 | 

Ääh..! Ykkösessä sormus ja kaulakoru ovat ihania, kun taas lapinsormus on omakin suosikkini - tosin hopeisena. Vierastan jostain syystä vähän tota pronssia.. Äänestän siis molempia! Joku edempänä kommentoi vanamon olevan jo "liian nähty", itsekin olen ehkä hiukan samoilla linjoilla, vaikka sekin toki on kaunis.

Domppa
42/1086 | 

2! Vanamo-sarja on suosikkini, ja toisekseen etenkin tuohon rannekoruun liittyy pikkujouluisia muistoja: Venäjä-teemaisissa pikkujouluissa puin _kaikki_ koruni kerralla päälle, mutta juuri tuo rannekoru ei enää aamulla löytynytkään sängyn vierestä samasta läjästä muiden kanssa... Kannattiko kemuttaa? -Kyllä, mutta kalleimmat korut olisi silti voinut jättää kotiin turvaan :/

Immu
43/1086 | 

Suosikkini on numero 2 eli Vanamojen juhlalook. Taidanpa ottaa inspiraatiota tuosta omaan pikkujoululookiini ja toivon että onni suosii arvonnassa, tuo rannekoru puuttuu kokoelmastani ja sen hankkisin jos lahjakortin voittaisin :)

Marikki
44/1086 | 

Suosikkini on kokonaisuus nro 3. Korut ovat yksinkertaisen kauniita ja sopivat todella hyvin muuhun asuun. Ihanat syksyiset värit.

mirkkusirkku
45/1086 | 

numero 3 on ihanan rouhea ja rohkea. itse en ole pienten korujen ystävä, mitä isompi sitä parempi! :D

hannna
46/1086 | 

Ensimmäinen on paras, sillä se on sopivan tyttömäinen, mutta ei kuitenkaan liian prinsessa kuten vaihtoehto 2. Vaihtoehto kolmosen asukokonaisuus koruineen oli lempparini, mutta jos pelkästään koruista on valittava, kolmosen korut ovat pelkästään liian raskaita. Ensimmäinen on samaan aikaan herkkä, mutta järeä, tykkään erityisesti sormuksesta!

Tove
49/1086 | 

2 ehdottomasti! Vanamoa löytyy jo ennestään ja olisi ihana täydentää vielä sarjaa.

jonna
50/1086 | 

Äänestän ehdottomasti kakkosta eli Vanamoa. Siihen on pari syytä: Mun tytär ja minä käytetään samoja koruja ja hänellä on juuri riparilahjaksi saatu Vanamosormus. Ja toiseksi: Mulla on vaaleanpunainen pitkä uniikkihelmikaulakoru, jonka kanssa se setti todella toimis. Tee keski-ikäisestä ja sen teinarista onnellinen korukaksikko!

Hannam
51/1086 | 

Suosikkini on tuo Vanamo-setti eli kakkonen! Myös kolmosesta tykkään kyllä paljon, mutta Vanamo on kauan ollut suosikki!

rosa
52/1086 | 

Oih, olin jo tulossa hehkuttamaan koruja ja sitten huomasin että tässä on arvontakin, yki syy lisää!

Mutta nuo 2. ryhmän korut on ihan älyttömän kauniita! Ja koko look niiden ympärillä, voisin helposti ottaa koko asukokonaisuuden itseni päälle. Rakastan vaaleita värejä ja nuo korut ovat söpösti erilaisia, kun niissä on vähän väriäkin, ettei vain yksinkertaissta kultaista tai hopeaa. Nam nam ja nam.

RoosaHH
53/1086 | 

Setti numero 3. on ehdottomasti suosikkini. Ihana pronssi ja maanläheinen muotoilu.

Suopursu
54/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti kokonaisuus numero 3. Mummilla oli ainakin tuo Lapinsormus kokoelmissaan ja muutenkin setti muistuttaa peräpohjalaisesta isöäidistä. Ja jaan kyllä Nelliinan ihastuksen pronssia kohtaan! Kynttiläillalliselle minäkin tuon setin veisin.

Viuhti
55/1086 | 

Numero kaksi oli ihanin kaikessa hempeydessään. Vanamo-sarjaa olen monesti kaupassa ihastellut ja se on yksi suosikeistani.

Lilli
56/1086 | 

Ottaisin kaikki! Enkä edes vitsaile, rakastan noita kaikkia kokonaisuuksia! Ensimmäisessä tuo koukeroinen sormus, toisessa Vanamot <3 joita iteltäkin löytyy sormus sekä hopeinen kääty ja kolmannessa tuo pronssin kaunis hohde. Oon vasta löytänyt pronssikorut ja kaksi Kalevalaa niitä oon saanu hankittua (Heporisti sekä Karjalainen nauhapunos), mutta lisää tekisi mieli... Jos lahjakortti osuisi kohdalle, tulisi ongelmaksi lähinnä se etten osaisi päättää mitä sillä hankin :D Liikaa ihania vaihtoehtoja!

Kaiku
57/1086 | 

Ensimmäinen look ehdottomasti! Ihana tyyli. Kaikki korut ovat upeita mutta ykköslookin korut ovat eniten minun tyylisiäni. Pidän hopeasta ja kaulakorun yksinkertaisesta mallista. Ja erityisesti tuo eka sormus on superihana <3

59/1086 | 

Setti nro 3, Hämäläinen juhlakääty iskee ja kovaa. Ittelläni on Vanamoa, mutta tykkään tuosta Hämäläisen ns. "kovuudesta", jota Vanamossa ei ole. Siinä on asennetta. :D

60/1086 | 

Ykkösen korut on oma suosikkini, vaikkakin pakko sanoa, että kolmosen loikki eniten mun pikkujoulumakuun. Ja hei miten upea mama ootkaan, niin seesteisen ja hehkuvan näköinen! :)

MNM
62/1086 | 

Eniten pidin kolmannesta lookista. Tähän yksinkertainen syy on Lapinsormus, johon ihastuin jo vuosia sitten.

miss kitty cat
63/1086 | 

Oma lemppari on ehdottomasti 2, sen herkkyyden ja kauneuden takia ja ehdottomasti lähimpänä sydäntäni ja persoonaani.

Milla
64/1086 | 

Suosikkini on tuo ensimmäinen. Eleetön rannerengas on mielettömän hieno ja näyttävä.

linda
66/1086 | 

Mun piti harkita tarkkaan 2. ja 3. välillä, mutta päädyin sitten kuitenkin kokonaisuuteen nro 2! :) Se on vaan kaikista kaunein, herkin ja pehmein. Ja olen myös haaveillut tuosta sormuksesta pitkään, mutta vielä en ole raskinut hommata. Se olis ihana!

PS
68/1086 | 

Kolmonen. Pronssikorut saattavat tuntua hopeaa ja kultaa arkisimmilta, mutta tässä onnistuit ainakin stailaamaan ne tosi juhlaviksi.

Sara
70/1086 | 

Numero kaksi on ihanin. Vaaleanpunainen ja helmet on niin herkkä ja kaunis yhdistelmä! :)

Stindeytys
71/1086 | 

Kyä mun on hämäläisenä valittava toi numero kolme -torella komeet kääryt! Ja kolmoslook on ihan täyrellinen pikkujoululuukki kaikin tavoin. Pakko hankkia vanhojen pronssisten Kalevaloiden seuraksi!

rilla
73/1086 | 

Hmm kyllä lemppariksi on pakko valita tuo nro 3! Vanamon sormuksen omistan itse ja se on ikuisuus lemppari, mutta tuo kolmonen kokonaisuutena oli kyllä niin kaunis, että alkoi himottaan nuo kaikki sormus+kaulakoru+käsikoru :)

Heintsu
74/1086 | 

Kaikki korut näistä on niin kivoja että voisi päällään pitää mutta setti numero 2 on ihanin. Tosi hempee, söpö ja tyttömäinen :)
Mukana arvonnassa, aiettä olisi mahtava palkinto!

Sanli
75/1086 | 

Suosikkini on tuo ensimmäinen setti, koska se on niin tyyliseni. Heti näin mielessäni, miten yhdistäisin korut erääseen vaatekaapistani löytyvään mekkoon (jota en ollut hoksannutkaan laskea vaihtoehtoihin mukaan, kun jo aiemmin pähkäilin pikkujouluasua).

Adelee
76/1086 | 

3. setti on suosikkini. Normaalisti pronssi ei kolahda muhun, mutta tuo setti oli todella kaunis :)

Vanilja
77/1086 | 

Kaikki korut ovat hienoja mutta omaan makuuni sopisivat parhaiten ykkösen selkeät ja ajattomat hopeakorut. Kakkosen kuvat ja tunnelma ovat upeita! Yksittäisistä koruista ihastuin myös Lapinsormukseen, kun sitä näyttää saavan myös hopeisena.

Kailime
78/1086 | 

3. Kalevalakorut pronssisina ovat edelleen vastustamattomia, tykkään myös sarjan 3 rouhean simppelistä tyylistä.

Päivi
79/1086 | 

Vanamo-sarja on suosikkini jo ennestään, ja koko sen ympärille luomasi lookki on kaunis!

80/1086 | 

Ykkösvaihtoehto on eniten mieleeni; siinä on kaikki kohdallaan ja hyväksyisin minkä tahansa noista kolmesta korusta omaan korurasiaani!

Milena
81/1086 | 

Ehdottomasti numero 2. Vanamot ovat vaan niin hempeitä, ajattomia ja naisellisia, että iskee kyllä täysillä :)

Mira
82/1086 | 

Kaikki korut ovat todella kauniita! Kuitenkin oma suosikkini on numero 1. Varsinkin kaulakoru on erittäin kaunis.

Eve
83/1086 | 

Suosikkini on 3. korusetti.

Pronssiset korut sopivat omiin väreihini, ja muutenkin noiden klassisen tyylikäs, mutta kuitenkin näyttävä, lookki puhuttelee.

Heli
84/1086 | 

Nro 1 kokonaisuus on paras. Selkeä ja yksinkertainen tyyli, mutta kuitenkin juhlava.

85/1086 | 

Suosikkini koruseteistä on nro.3. Kaikki korut tulevat todella kauniisti esille eri lookeista, ja normaalisti itse suosinkin hopeisia koruja niin arjessa kuin juhlassakin, mutta näistä eri ideoista tuo paljettien ja pronssin hauska sekä yllättäväkin yhdistelmä on tosi kiva! Siksi nro. 3 :)

evetti
86/1086 | 

Aivan selvä voittaja on pronssinen juhlakääty! Se on yhtä aikaa arvokas ja moderni, juhlava ja silti rennon tyylikäs. Onneksi mulla sattuu olemaan koko sarja, nyt vain mekko-ostoksille!!

Johanna
88/1086 | 

Ehdottomasti asu 3 on paras! Sekä vaatteista että koruista on jätetty pois turha monimutkaisuus, eikä tyylissä ole liiaksi kikkailua. Pidän erityisesti selkeiden ja runsaiden korujen käytöstä niin juhlassa kuin arjessakin!

Britte
90/1086 | 

2. on paras naisellisen näyttävän ja toisaalta siron viehättävän kokonaisvaikutelman vuoksi.

Kalevalatar
91/1086 | 

Pidän Vanamo-sarjan koruista. Toivottavasti onni suosii minua arvonnassa!

Hannis
93/1086 | 

Suosikkini nro 2, hempeän romanttinen.
Ennen käytin massiivisia ja erottuvia koruja. Nykyään pidän kevyemmistä ja yksinkertaisemmista.

Kaija
95/1086 | 

Ensimmäinen on herkän kaunis ja näyttävä ihoa vasten. Siitä pidän kovasti.

Riina L
96/1086 | 

Käytän itsekin pelkästään Suomalaisia koruja, kalevalaa kärkipäässä, ja näistä yhdistelmistä suosikkini on ehdottomasti nro 1. Kaulakoru on omalla toivelistallani jouluksi :)

Ellu
97/1086 | 

Mun suosikki oli nro 3. Jotenkin tuo pronssi vaan miellyttää silmää tällä hetkellä eniten. Koruissa on myös sopivaa rouheutta, mutta eivät kuitenkaan ole turhan raskaan näköisiä. :)

Tarde
98/1086 | 

Kaikki ovat kauniita, mutta kuitenkin Vanamo vailla vertaistaan. Vaaleanpunaiset helmet niin hempeän suloisia hopean kanssa. Nämä Kalevalan uudemman tuotannon korut miellyttävät:)

eevua
100/1086 | 

Ehdottomasti 2.! Helmiä ja hopeaa. <3 Vanamo-sarja on aina ollut yksi lemppareistani Kalevalalta.

JaKa
103/1086 | 

En ole erityisemmin pitänyt Kalevala Korun Vanamo-sarjasta, mutta jotenkin näissä kuvissa korut ovat aivan ihastuttavat! Äänestän siis nroa 2. <3

Mytty
104/1086 | 

Kokonaisuus nro. 2, koska helmiä ja vaaleanpunaista <3 Vanamo-sarja on kyllä aina viehättänyt, ei vaan muka raaski itse ostaa noin "kalliita" koruja.

muisku
105/1086 | 

Ehdottomasti suosikkini on Vanamo. Vanamo-korut on ihania, kauniita ja herkkiä. Samaan aikaan jotenkin tyttömäisiä sekä naisellisia. Ja niin sopii kyllä hyvin juhlaan kuin juhlaan ja ihan vaan arkeenkin. :) Nättimys!

Mirde
106/1086 | 

Asuista kivoin kolmas. Mutta koruista ihanimmaksi on pakko valita toisena olevat ihanat karkit, olis just sopivan tyttömäiset juuri äidiksi tulleelle mammalle joka pelkää kasvaa aikuiseksi :)

Sannah
107/1086 | 

Vaikea valita 1. ja 2. väliltä, mutta lopulta pisteet menevät 1. kokonaisuudelle - romanttisuus ja selkeys yhdistyvät sopivassa suhteessa.

Kristiina
108/1086 | 

Suosikkini on nro 2. Herkkä ja kaunis korusarja. Ja vaaleanpunainen + hopea väriyhdistelmänä niin mikäs sen parempaa.;)

Hende
109/1086 | 

Uuh! Vaikka hempukkaroosa on ihana, tuo pronssi kyllä hurmasi tällä kertaa :)

110/1086 | 

ykkönen ehdottomasti! Ihastelin juuri tuota Rotunda sarjaa stockmannilla! Ihan älyttömän kauniit ja elegantit! Ihania kuvia :)

Emmu
111/1086 | 

Ehdoton lemppari on kokonaisuus 2. Rakastan vaaleanpunaista ja tykkään käyttään runsaita koruja, olen vähän more is more-tyyppi. Jos voittaisin lahjakortin, Vanamo kaulakoru sieltä lähtisi itselle joululahjaksi!

HannaK
112/1086 | 

yllättävä kyllä suosikki on kolmas asukuva, se vaan jotenkin on sykäyttävin.

Naturellielli
113/1086 | 

Pronssinen kokonaisuus on suosikkini!
Todella ihanasti sopii juhlakauden tunnelmaan ja pehmeä, lämmin pronssi tuo kaunista hehkua iltaan. nolottaa myöntää, etten ole tajunnut sormuksen sopivan noin hyvin juhlakäädyn kanssa, mutta toisaalta, eikös tuo ole rouvan sormus, joten ehkä sinkun ei kannatakaan suunnata se päällä pikkujouluihin ;)

Katikris
117/1086 | 

rohkea kokonaisuus numero 1 on ehdottomasti suosikki ! Siinä on asennetta ja poweria, ynnä mitkä kengät korujen lisäksi. Vau ! Taitaa mennä hankintalistalle ja eikun juhlimaan. Kiitos vinkistä :)

HEIPI
120/1086 | 

valitsen lookin 2., sillä tällä hetkellä minua miellyttää hempeät, vaaleat värit ja tyyli.

Pichup
123/1086 | 

Mun suosikki on ehdottomasti setti numero 2. Rakastan hopeaa ja tykkään käyttää hempeän pastellisävyisiä ja valkoisia vaatteita, joten ei ole mikään yllätys että hempeän hopeaiset vanamokorut kuumottelee.. Tykkään erityisesti noista sun kakkossetin kuvista, ihanan pehmeitä! <3

Ensa
124/1086 | 

2. stailaus on ehdoton lempparini! Vanamo-korut ovat ikisuosikkejani - kauniita, tyttömäisiä, elegantteja.

Mirja
125/1086 | 

Suosikkini on nro.2 eli Vanamon- hopeakorut.
Itse keräilin aikasemmin pronssikoruja, mutta mieheni osti hääpäivälähjaksi Vanamon rannekorun ja siitä lähti hopeakorujen keräys.
Nyt minulla on koko Vanamo-sarja ja se on kauneinta mitä tiedän!

Heiiid
126/1086 | 

Suosikkini on 2. Olen aina pitänyt tuosta kauniista vanamo-sarjasta, ja siitä voisi tulla seuraava keräilyjeni kohde :)

Vive
127/1086 | 

Rakastan Vanamo-koruja, joten Vanamot on tietenkin suosikkini noista kolmesta. Itseltä löytyy sormus, kaulaketju ja rannekoru, ja etenkin juhlissa niitä tulee pidettyä. Mielenkiintoinen muuten se uusi, valkohelminen Vanamo; omani ovat vaaleanpunaisia. Herkkiä ja naisellisia koruja, omalle kalpealle iholleni sopivia.

Helmi
129/1086 | 

Ihania kaikki! Ykkössuosikkini ja valintani on ehdottomasti kuvasarja nro. 2. Kalevala Korun Vanamo korusarja on ehdoton lempikorusarjani, se on elegantti, konstailematon, ajattoman tyylikäs...todella kaunis! Aina varma valinta sillä se sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Vanamo <3 äidiltä tyttärelle <3

ailukka
131/1086 | 

Olen selkeästi hopeaihminen, mutta kalevalakorulta minulla on kuitenkin paljon myös pronssisettejä. Tuo hämäläinen setti, 3., on suosikkini, itselläni on osa hopeisina.

Zarame
133/1086 | 

1. setti on paras! Selkeä, yksinkertainen rannekoru. Sormuksessa ja kaulakorussa vähän enemmän särmää.

Thea
134/1086 | 

kokonaisuus 3. hehkuvan tunnelmallinen ja silti voimakas. Antaa Lapin sormuksellekin uuden säväyksen

Tiina
135/1086 | 

Kuva 3 on suosikkini. Yksinkertaista, ajanpatinaa saanutta pronssia, ei turhia hienosteluja esim. rannekorussa.

Kirsi
136/1086 | 

Ehdottomasti 2. Sain riipuksen ja rannekorun hopeahääpäivälahjaksi, joten se on suosikkini. Palkinnolla ostaisin vanamoa lisää :)

Hellä28
Liittynyt14.4.2014
137/1086 | 

Vanamo eli nr 2 on minun suosikkini. Se on naisellinen ja ajaton ja sopii kaikenikäisille. Ihanaa että se on Kalevala Korujen valikoimissa vieläkin. Itse omistan Vanamo-sormuksen, mutta toiveena on joskus saada kaulakorut ym. Vanamosarjasta.

Kirsi
138/1086 | 

Ensimmäinen on suosikki, korut on sellaiset joita toivon itselleni, kengät ja punaiset huulet ovat pop. Kakkonen on ihanan herkkä, mutta ei sovi itselleni. Vanamot toki omistan itsekin, mutta yhdistelen erilaiseen asuun. Kolmosesta paljetit eivät ole oma juttuni, mutta koruista tykkään. Korut olisi sellaiset, että olisi helppo yhdistellä moneen asuun ja pronssi on mukavan lämmin.

Netteriina
139/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti korukokonaisuus nro 1. Korut ovat kauniita ja jollain tavalla moderneja, varsinkin kaulakoru on ihana :)

Susanna
141/1086 | 

Ehdoton suosikkini on numero 2. Olen ihaillut Kalevalan Vanamo-korua niin kauan kuin muistan. Se on ihanan herkkä ja kauniin elegantti koru, kaikki mitä korulta voikaan toivoa.

Lilium
145/1086 | 

Numero 1 kokonaisuutena on suosikkini. Juhlava ja näyttävä look, johon voisin pukeutua itsekin juuri sellaisenaan.

kirsikka
146/1086 | 

ehdottomasti vaihtoehto 2.. kaunis ja monikäyttöinen ratkaisu..

Mukavaa alkavaa joulunaikaa...

Leena
147/1086 | 

Vaihtoehto 1 on paras. Pidän kovasti Elegant rannekorusta. Tyylikäs ja ajaton. Itse haaveilen Elegant rannekorusta. Kaikki korut sopivat hyvin yhteen tässä kokonaisuudessa. Vaihtoehto2 on myöskin ihanan romanttinen.

Pirtsi
148/1086 | 

Suosikkini on Vanamo - pidän Vanamon kerroksellisuudesta ja oli hauska idea laittaa kaksi kaulakorua päällekäin. Helmet ja hopea ovat lempiyhdistelmäni koruissa.

Anu
149/1086 | 

Kaikki ovat kauniita, mutta voiton vie kuitenkin ykkönen ajattomassa tyylikkyydessään.

Tuulasaskia
150/1086 | 

Ehdottomasti nro 1. Naisellista ja tyylikästä. Olet kyllä kehitellyt hienot kokonaisuudet näistä kaikista.

Anni
151/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti pronssinen kokonaisuus, koska sitä en olisi itse tajunnut edes kasata. Upealta näyttää.

AMILIA
152/1086 | 

Kolmonen on ehdottomasti lempparini!! Rakastan kuparia ja kyseinen kaulakoru on aivan upea!

Tartsu
153/1086 | 

Eniten pidin vaihtoehdosta B) vaikka vaihtoehto A kuumottikin, toisesta lookista sain ideoita omaankin juhlapukeutumiseen, kun Vanamoa on omastakin takaa :) Pidin siitä, miten pikkujoulukautena ei ole pakko olla kultaa ja kimalletta, eikä sitä mustaakaan. Tämä oli varsinainen piristysruiske!!!

Laur
154/1086 | 

Ykkösestä tykkäsin eniten, sillä se oli uudenlaista Kalevala Korua! Itseltäni löytyy kyllä Kalevala Koruja niin kakkos, kuin kolmos lookkiinkin. :)

pampula
155/1086 | 

Minulle parhaiten sopii ehdottomasti kakkos setti. Käytän aina sormuksia sekä tyylini on muutenkin hyvin naisellinen ja siro. Omistan jo Kalevala korujen lähde sarjan ranne- ja kaulakorun. Vanamot olisivat hyvä jatko kokoelmaani.

maatuska-katjuska
156/1086 | 

Nro 3 on ehdoton suosikkini. Koruissa on sellaista särmää ja tyyliä, joista minä tykkään valtavasti (vaikka ovatkin nimiltään lappaliasten ja härmälaisten koruja, t. savolainen). Hankkisin, jos lahjakortin saisin ;)

Lily-Rosie
158/1086 | 

Kolmas kokonaisuus! Pronssi miellyttää silmää aina, ja ihanan näyttävä & täynnä mahdollisuuksia nuo korut :)

Roosa
159/1086 | 

Suosikkini on numero 3. Jotenkin ihanan selkeää vaikka yleensä olenkin vanamoja ihastellut :)

Jenni K
160/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti kuva nron 2 Vanamokorut. Kauniita, naisellisia ja upeita luomuksia. Kelpais!

Tia
162/1086 | 

Setti nro 2! Olen ihaillut Vanamo-sarjan koruja jo pidempään, jotenkin niiden herkkyys ja kauneus iskee, mutta samalla ne eivät kuitenkaan ole mitenkään yltiöromanttisia.

jonna l
164/1086 | 

Nro 2 eli Vanamo. Koska se on kaunis/klassinen/prinsessamainen/juhlallinen. :) Omistan itse muutaman Vanamo-korun, tarkoitus on ostaa koko sarja.

Anne
165/1086 | 

Suosikkini on Vanamo ... olen ihaillut hopean ja helmien yhdistelmää ihan niin kauan kuin Vanamosarja on ollut myynnissä.

Päivi
166/1086 | 

Korusetti nro 1.

Kaunis, ajaton ja juhlava.
En olleenkaan pahastuisi, jos lahjakortti osuisi kohdalleni ja voisin käyttää sen tuon kauniin korusetin hankkimiseen.

violetty
167/1086 | 

Ehdottomasti 1. setti! Korut ovat monikäyttöisiä yhdessä ja erikseen ja lookki on muutenkin varsin onnistunut. Tuo Sisar-sormus minulla jo onkin.

Mummo
168/1086 | 

Kolmonen on paras. Selkeää ja simppeliä, pienillä mausteilla.
Kalevala korut ovat ihania. Sormissa kahdeksan sormusta ja viisi niistä on kalevala korun.

pihka
170/1086 | 

Toinen setti ehdottomasti. Korut niin kauniita ja kuvissa niin ihanan hempeä ja vaalea tunnelma että saivat kaipaamaan kevättä ja kesää.

marialovesmikki
171/1086 | 

Ehdottomasti 3! Pronssi on kauneista kaunein korumateriaali ja kolmosen korut ovat modernin rouheita mutta myös tarpeeksi simppeleitä!

AmmiK
172/1086 | 

Suosikkina tuo hämäläinen juhlakääty ja lapin sormus. Oih, mitö rosoa ja säihkyvyyttä yhdessä lookissa!

mia
173/1086 | 

Kolmas! Vitsi että sait pronssin näyttämään hyvältä ja ajankohtaiselta! Mulla oli joskus lukiossa "pronssikausi" ja nyt alkoi kyllä taas houkuttaa..

Elina
174/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti numero 3! Pidän korujen väristä ja mallista. Kääty näyttää ehkä kaikista parhaimmalta. Aiemmin en ole ollut Kalevalakorujen ystävä, mutta nykyään mallit ovat kivoja.

Sinituuli
175/1086 | 

Ykkönen olisi eniten tyyliäni, mutta siun Vanamosta tehty setti ja kuvat oli niin kauniit, että se vie nyt kyllä voiton.
Kolmosen käädyt ovatkin tuttuja, jotenkin unohduksiin jääneitä ihanuuksia.

LiisaTe
177/1086 | 

Kaikki setit ovat tosi kauniita, mutta itse ihastuin ensimmäiseen. Ellei arpaonni suosi, täytyy vihjaista joulupukille.

Mytyty
178/1086 | 

Näistä mieleeni oli eniten Vanamo - koskaan en ole sille korusarjalle kovasti lämmennyt, mutta nämä kuvasi olivat niin kauniita ja sensuelleja, että ihan ihastuin Vanamoihin. Wau!

May
179/1086 | 

2. kokonaisuus on lemppari, vaikka itselle ei ehkä sopisikaan. Hempeät helmet vetoavat.

tinnipi
180/1086 | 

Kaikki ovat upeita mutta ehkä kokonaisuus nro 3 voitti tällä kertaa.. Jotenkin ihanan ronski!

Viliina
181/1086 | 

Aivan uskomattoman lumoava ja kaunis tuo kakkonen. Minulle ei sopisi tuollainen hempeily, mutta sinun kutreillesi ja ihollesi tuo on minusta passelein. Aivan ihanaa vintagehenkeä ja herkyyttä.

182/1086 | 

Onpa kauniita koruja ja upea sinä!
Kolmonen on minun valintani, koska pikkujoululookki sisältää jo valmiiksi pronssin väriset kengät :)

183/1086 | 

Viimeinen on ehdottomasti suosikki, sopivan särmikkäitä nuo korut omaan makuun! En osaa käyttää pieniä ja hempeitä koruja niin paljoa:-D Kalevala on kyllä ihana.

Johki
185/1086 | 

Kakkosen ja kolmosen välilta supervaikea valita. Tosin Vanamot vie kokonaisuutena voiton hempeydellään tällä kertaa, vaikkakin kuolaan tuon Lapinsormuksen perään :D Mutta romanttisen vintagetyylin liputtajana käännyn kyllä Vanamon puoleen :---)

Suvi K
186/1086 | 

Ehdoton suosikkini on keskimmäinen eli numero 2. Vanamo-korusarja on kiehtonut minua aina. Se on samalla kertaa romanttisen herkkä, näyttävä ja arvokas. Tulee mieleen suomalainen keväinen keijumetsä.

Emppu
187/1086 | 

Vanamo on kyllä mun ehdoton suosikkini ollut Kaleva Korulta aina. Niinpä nytkin :)

188/1086 | 

Kolmonen suosikkini, sekä asu että korut olivat mieleisimpiä, outoa sinänsä että en oikeastaan kauheasti välitä pronssin ja kullan sävyistä :). Ehkäpä se tosiaan on tämä syksy kun vaikutti mielipiteeseen!

Karo
189/1086 | 

Ihastuin 3. lookiin! Pronssi on viimeaikoina alkanut viehättää ja tyyli on muutenkin kivan rokahtava :)

Heitu
190/1086 | 

Kalevalakoruista huolisin itselleni oikeastaan minkä tahansa, ovat ajattoman kauniita kaikki. Näistä seteistä mieluisin on tuo nro 2. Ihanan hempeät :)

JennaE.
191/1086 | 

Rakastuin korusarjaan nro. 2. Oikeastaan rakastuminen tapahtui jo muutamia vuosia sitten, mutta en ole vieläkään saanut ainuttakaa vanamoa kokoelmiini.. erityisesti vanamokorujen ympärille rakentamasi asu on romanttinen ja kauniin herkkä; vaaleaa vaalealla! ihan mahtava yhdistelmä jota en olisi itse ikinä keksinyt!! :)

Noora
192/1086 | 

Valinta ensimmäisen ja kolmannen välillä oli vaikea. Toinen jäi pois kisasta, koska ovat liian hempeitä minun makuuni. Molemmat sopisivat vähän eri tilaisuuksiin, mutta koska käytän hopeaa niin usein, taidan kallistua kolmannen yhdistelmän puoleen tällä kertaa. Upeat, näyttävät korut ja sopivat sekä hiusteni väriin, että synkkään talveen.

Indien
193/1086 | 

Tuo vanamo on aina ihan klassikko :) kolmoisasu olisi liian ennalta-arvattava, ykkönen ei sykähdytä ja vanamon herkkyyttä ja juhlavuutta ei voi olla huomaamatta :)

susaruu
194/1086 | 

Pidin eniten kakkoskokoelmastasi kokonaisuudessaan, ihanan herkkää.
Omaan tyyliini istuisi kuitenkin parhaiten ykköskokoelman korut, tuo vaaleanpunainen kun ei ole yhtään tehty mulle. :)

Suvilainen
195/1086 | 

Pohdin pitkään 2 ja 3 välillä, mutta kyllä suosikkini taitaa olla 2. Rakastan Vanamo-sarjaa (vaikka onkin kärsinyt hivenen inflaatiota siinä mielessä, että se löytyy lähes kaikilta kavereiltani), ja ottamasi kuvat ovat kuin mistä tahansa muotilehdestä. Upeaa! Vanamo sopii mielestäni hyvin arkeen ja juhlaan, ja siksi olen alkanut nyt vakavasti harkita sen lisäämistä kokoelmiini. ^^

miipeliii
196/1086 | 

Vau! Kalevalan korut on aina ihan huippu-upeita ja olet kyllä onnistunut luomaan niin upeat lookit niiden ympärille, että yhden valitseminen on ihan mahdotonta! Pidin kaikista älyttömästi! Kokonaisuutena onnistunein look, jossa korut pääsevät mielestäni parhaiten oikeuksiinsa, on numero 2. Pehmeää puuteria, hurmaavaa herkkyyttä! Pidin myös kolmosesta, mutta kyllä Vanamot istuvat valitsemaasi lookkiin niin täydellisen hyvin, että kallistun kakkoseen. :)

Anneli
197/1086 | 

Sarja numero 1 on ehdottomasti mieleeni. Isot
selkeät hopeat ovat vain niin tyylikkäitä.

Paahtis
198/1086 | 

Omaksi suosikikseni kolmesta ihanasta vaihtoehdosta nousi kokonaisuus nro 3! Vaikka käytän itsekin enimmäkseen hopeakoruja, niin himmeämpi pronssi näyttää tyylikkäältä ja kiinnostavalta yksityskohdalta esim. mustan pikkujoulumekon kanssa. Lisäksi näyttävyydestään huolimatta pronssiset korut eivät ole liian "blingejä" (vastaavanlaiset korut hopeisina tuntuisivat jopa liian juhlavilta, ainakin omaan makuuni).

tazz
199/1086 | 

Itse tykästyin 1. Vaihtoehtoon,vaikka vanamoa löytyy itseltä. Pidän ehkä voimakkaammista väreistä ja selkeämmistä muodoista enemmän

Ani
200/1086 | 

Vanamot on aina olleet minunkin suosikkejani, joten näistäkin ne miellyttävät silmää eniten... tosin tuo ensimmäisen setin sormuskin on mahdottoman sievä! Päätin jo vuosia sitten että jos ikinä pääsen naimisiin, vihkisormukseni tulee olemaan eräs tietty Kalevala :) ja jokapäiväisessä käytössä on ystävältä saatu talon sydän-riipus. Vaikka Kalevalan korut jakavat mielipiteitä välistä aika rankastikin, minusta valtaosa niistä ob oikein onnistuneita. Rakkaimpiin koruihini kuuluu äidiltä 18-vuotislahjaksi saatu Vellamo <3

inneJ
201/1086 | 

Ehdottomasti tuo viimeinen yhdistelmä on se mun juttu. Itseltäni löytyy samaa henkeä oleva Kalevala-korun rannekoru (vanha jo, joten nimeä en muista), joka on ollut kovassa käytössä, joten tokihan tuo pronssinen setti heti pisti silmään.

Kalla
202/1086 | 

Eka kokonaisuus on paras koska siinä on kiva joulufiilis ja ihanimmat korut :)

Heltu
204/1086 | 

Lookki 2 on ehdottomasti paras! Itselläni on Vanamoa korva-, kaula- ja rannekorujen muodossa ja himoitsen vielä tuota sormusta..:) Hiukan katkera olen kuitenkin siitä Sydämeni helmi-sarjasta, sehän on melkein samanlainen paitsi siinä olisi sydämiä. Ja nyt kun omistan jo melkein koko sarjan Vanamoa! Pöh:(

Elina
205/1086 | 

Ehdoton suosikkini on tuo herkkä ja kaunis kakkonen, vaikka ei muissakaan vikaa ole!

Leena kirjoitti 23.11.2014 Kel...
207/1086 | 

Setti nro 3 oli mielestäni paras, vaikka kaikki korut olivat kauniita.

Noora
208/1086 | 

Kyllähän tuo kolmas vie voiton, koska paljetit! Blingiä vaan mahollisimman paljon <3

sänna
209/1086 | 

Omaa silmääni miellitty eniten kokonaisuus numero 2 raikkaassa vaaleudessaan ja onhan nuo Vanamo-korut upeita! Jos voittaisin, hankintalistalle taitaisi silti lähteä hopeinen versio Hämäläisestä juhlakäädystä :)

Fiia
210/1086 | 

Suosikkini on setti numero 3! Käytän itse paljon kulta- ja pronssikoruja, hopea on liian kylmä väri minulle. Tuo Hämäläinen juhlakäääty on kerrassaan upea, ja ''upgreidaa'' minkä tahansa asun astetta huolitellummaksi.

liinah
214/1086 | 

Koruvaihtoehdoista nro. kolme tuntuu heti omimmalta. Turhan harvoin asustan itseäni koruilla, mutta sille päälle sattuessani tykkään laittaa jotain näyttävää, mitä nuo pronssiset ehdottomasti edustavat!

essipp
216/1086 | 

Kolmas kokonaisuus on noista mielestäni kaunein! Pronssiset korut on vaan niin nättejä :)

Lola
217/1086 | 

Vanamossa joku vaan vetää puoleensa vuodesta toiseen.. Varsinkin tuota sormusta on monesti tullut ihailtua, mutta kun kädet on pienemmät kuin keskiverto 5 vuotiaalla joutuu yhtään isommat sormukst suosiolla jättämään muille

katsing
218/1086 | 

suosikkini on setti numero kolme. siinä on yhtä aikaa asennetta ja ajattomuutta!

Tuya
219/1086 | 

En ole yleisesti ottaen ollenkaan hempeiden pastellisävyjen ystävä, mutta jokin Vanamo-sarjan herkkyydessä silti viehättää kovasti - se on siis näistä ehdoton suosikkini.

Simppa
220/1086 | 

Pidin eniten ensimmäisestä juhlalookista. Se oli yksinkertainen, juhlava ja kaunis.

emmmie
221/1086 | 

Toisen sarjan korut ovat suosikkeja. Vanamo-koruja olen halunnut jo pitkään. Ovat tosi kauniita, selkeitä ja minun makuuni. Ehkä nyt voisin viimeinkin muistan vihjata myös joulutontuille :)

lilies
222/1086 | 

Suosikkini on numero kaksi, Vanamo-kokonaisuus! Onnistui hurmaamaan henkilön, joka ei yleensä "herkistele"!

223/1086 | 

Suosikkini on nro 3. Tämä tyyli siitä syystä, että olet saanut vanhan sekä perinteikkään sarjan freesiksi ja nuorekkaaksi jälleen. Paljettimekko on nappivalinta korujen kaveriksi!

LM
225/1086 | 

Setti numero 2 on suosikkini. Olen pitkään ihaillut Vanamo-sarjaa. Harmikseni en omista yhtään korua tästä sarjasta. Ehkä sitten joskus.

Johanna
226/1086 | 

Tiukka paikka, mutta valinta menee lopulta vanamo-settiin, nro. 2. Kokonaisuus on niin herkkä ja naisellinen. Tyyliltänsä hyvin saman oloinen kuin minä. Siksi se omaa silmää miellyttää eniten.

Kati
227/1086 | 

Ensimmäinen hivelee miun silmää eniten, ehkä siksi kun passaisisvat niin somasti kihlasormuksen kaveriksi ;)

Annami
229/1086 | 

Tykkään todella paljon Vanamo -koruista. Itselläni on sormus ja ranneketju, olisi ihanaa kasvattaa kokoelmaa!

230/1086 | 

Annan ääneni ensimmäiselle kokonaisuudelle, hopea on mun juttu. Oon metsästänyt tuota Sisar-sormusta paikalliset koruliikkeet läpi, mutta kaikkialta se on aina loppunut.

MsKätsy
231/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti 1. stailaus. Varsinkin kaulakoru on ajaton ja tyylikäs. :)

Outi
232/1086 | 

Suosikkini on kokonaisuus nro 2 eli Vanamo-korut. Aivan ihastuttava, romattinen ja herkkä tyyli, mutta samalla freesi! Kiva että olit keksinyt tällaisen vähän erilaisen pikkujoulutyylin! :)

SatuKoo
233/1086 | 

Lempparini on ykkönen. Pidän koruja vähän ja tykkään "minimalistisista" koruista.

Noita nokinenä
236/1086 | 

Ihania kuvia<3 korut ovat kaikki nättejä, mutta kakkonen on suosikkini! Se on niin hento ja kaunis!

Helluliini
238/1086 | 

Ykkönen oli ehdottomasti oma suosikkini. Savukvartsi on aivan ihanan näköinen Rotunda-kaulakorussa ja sisar-sormus on poltellut nyt sen verran mielessä että se pitää ehdottomasti hankkia. Kokonaisuus mustan fiftarimekon kanssa oli myös mieleiseni, että luulenpa sen olevan tänä vuonna oma pikkujoululookini :)

Nina
239/1086 | 

Ykkössetissä kaulakoru on aivan ihana mutta korukokonaisuutena ja tunnelmakuvasarjana onnistuit loihtimaan Vanamosta jotain aivan satumaista! Vastaukseni on siis Vanamo ;) Siihen tuli nyt himo!!!

katjis.
240/1086 | 

Hämmentävää, kuinka hyvin tuo Vanamo-kokonaisuus kolahti, koska en ole pitänyt itseäni kauhean hempeänä ihmisenä. :D 3. kokonaisuuden kääty on kyllä myös upea.

Valintani kohdistuu kuitenkin pronssirakkaudestani huolimatta kokonaisuuteen 2. Hempeä romantikko minussa otti vallan. ^^,

Nellah
242/1086 | 

Kyllä noista vaihtoehdoista 2 on tällä hetkellä se joka iski kaikkein eniten. Se on kaunis ja kevyen näköinen, ja on tullut jo pitkään Vanamosta haaveiltua.. :) Kauniita on kyllä muutkin vaihtoehdot, mutta 2 vaihtoehto nousi heti ykkössijalle. :)

Iitres
245/1086 | 

Hempeä kakkonen on suosikkini! Kuvastaa omaa tyyliäni parhaiten ja olen aina ihaillut vanamosarjan koruja :)

Sannikka
246/1086 | 

Herkkä, tyttömäinen ja juhlava Vanamo on ehdottomasti suosikkini, sitä olen saanut lahjaksi vanhemmiltani ja ainakin sarjan korvakorut puuttuvat vielä kokoelmastani.

SariAnne
248/1086 | 

Ehdottomasti Vanamo-korut ! Minusta niistä olet saanut aikaan kauneimman kokonaisuuden, herkän ja juhlavan. Toisenlaisilla vaatteilla Vanamon ilme kuitenkin muuttuu ja se sopiikin käytettäväksi niin arjessa kuin juhlassakin.

Monsku
249/1086 | 

Vaikka tuo kolmonen, pronssinen lookki onkin aivan tyrmäävän upea, kyllä ikuinen pikku romantikko sisälläni silti kallistuu vaaleanpunaisten helmien ja puuteristen vintage-pitsien puolelle. :) Eli kakkonen, Vanamo- sarja on suosikkini.

Laku
251/1086 | 

Kokonaisuus nro 2 on mun lemppari. Tykkään todella paljon tuosta vaaleasta kokonaisuudesta.
Sain Vanamo-sarjan käsikorun joskus aikanaan rippilahjaksi enkä todella pitkään aikaan osannut käyttää ko. korua, koska se ei tuntunut jostain syystä "omalta" kun silloin korujen piti olla aina vain mahdollisimman suuria ja näyttäviä. Viimeisen vuoden aikana koru on kuitenkin löytänyt oman paikkansa korurotaatiostani :)

heartbeat
253/1086 | 

Tuo viimeinen tyyli iskee kuin tuhat salamaa! Tunnistin heti oman tyylini. Nuo hempeämmät on myös kauniita, mutta en voisi kuvitellakaan koristavani itseäni niillä. Hopea on viime aikoina kyllästyttänyt pahasti, joten olisi kiva saada vaihtelua noilla pronssisilla korukokoelmaan:) Ihastuin tuohon sormukseen ikihyviksi... <3

Epuzki
255/1086 | 

Numero yksi <3 Kaunis,nuorekas,lämmin,herkkä.Tiettyä salaperäisyyttä ja seksikkyyttä,itsevarmuutta.Upea ja vielä upeampi kantajansa päällä.

Satumainen
256/1086 | 

Vanamo! Vintagetyyli, hempeä vaaleanpunainen, hopea + pitsivaatteet = paras yhdistelmä ikinä! <3

Minkaky
257/1086 | 

Vaikea päätös!
Olen ensikesän morsian ja haaveilen morsiuspuvun kanssa vanamo koruja, MUTTA rakastan pronssisia koruja niiiiiin paljon ja etenkin tuo sinun valitsemasi setti iski suoraan sydämeen. Valitsen siis kolmosen <3

Aino
258/1086 | 

Kakkonen on suosikkini! Ihanan raikas ja hento kokonaisuus. Mielestäni pikkujoulukaudet on viime vuosina olleet muutenkin niin lumettomia ja pimeitä että en kaipaa sen lisäksi vielä synkkiä vaatteita ja koruja :)

Outi H.
259/1086 | 

Mun suosikki on kokonaisuus nro 2. Vaaleanpunaiset helmet hopean kanssa ovat vaan niin yksinkertaisen kauniit. Sain poikaystävältäni syntymäpäivälahjaksi Sydämeni helmi -rannekorun. Olisi kiva päästä täydentämään sarjaa sormuksella. Vaihtoehtoisesti voisin myös täydentää Talon sydän -sarjaani, jota multa löytyy sekä pronssisena että hopeisena.

heahea
260/1086 | 

Suosikkinni on 2. Rakastan Vanamo-korujen hempeyttä ja tyttömäisyyttä. Helmet ja ketjut sopivat todella hyvin yhteen ja saavat aikaan upean korun! Itsellänikin on sormus, rannekoru ja kaulakoru, enkä kyllä hetkeäkään ole katunut niiden ostamista :)

Heidi
262/1086 | 

Miten tuo pronssi nyt kolaahtaakin näin kovaa! Vuosiin en ole käyttänyt muuta kuin hopeaa tai valkokultaa, mutta nyt taitaa olla pakko kaivaa kätköistä vanhat pronssiset Kalevala-korut. Tuon viimeisen korusetin kaulaketju on I-H-A-N-A ja keksin saman tien kymmenen asua, joiden kanssa sitä käyttäisin.

Eveliina
263/1086 | 

Aiii tuo kokonaisuus 3 on ihaninta ikinä! Korut jotka on helppo yhdistää tosi arkiseen ja myös tosi juhlavaan kokonaisuuteen. Niiiin mun näköiset :)

Jossu78-
264/1086 | 

2. Vaihtoehto mieluisin, herkkää ja romanttista. Sopii niin arkeen kuin juhlaan, tyylikästä ja näyttävää. Näissä on juhlien kuningatar :)

hheidi
265/1086 | 

Kakkosen kuvat on kauneimpia. Niin ihania tunnelmaltaan. Itselle kuitenkin valitsisin ekan kuvan korut, koska passaa parhaiten omaan tyyliin.

Tirviäinen
266/1086 | 

Ensimmäinen kokonaisuus on paras, klassikon ja modernin yhdistelmä iskee.

Suvi-Johanna
267/1086 | 

Korukokonaisuuksista paras on mielestäni nro 3, voisin käyttää kokonaisuuden jokaista korua. Yksityiskohdiltaan mielenkiintoisin kaikista on Lapinsormus hauskoine renkuloineen. :) Sen sijaan muodostamistasi asukokonaisuuksista nro 2 oli hempeydessään kaunein, ja tästäkin korusetistä suosikikseni valikoitui Vanamo-sormus kiinnostavan muotoilunsa ja yksityiskohtiensa takia.

Tiotao
269/1086 | 

Kolmas kerta toden sanoo tässäkin tapauksessa, pronssiset rykelmät veivät sydämen! Vanamo on visuaalisesti yksi Kalevalan kauneimpia sarjoja mutta valitettavasti turhan hempeä omaan rouheampaan makuun ;) Tyydyn siis ihastelemaan sitä tuttavien yllä ja keskityn itse noihin TUHIMPII JUTTUIHI <3

Silja
270/1086 | 

Vanamo on suosikkini. Herkkä, yksinkertainen, Juuri minun tyyliäni. Kaulakorusta olen haaveillut jo monta vuotta, joten lahjakortti tulisi tarpeeseen

hihii
271/1086 | 

Kolmonen on ykkönen! Jotenkin kivan ronskit ja samaan aikaan naiselliset korut.

Yenney
272/1086 | 

Kylläpäs sait pronssit näyttämään hyvältä! Paras näistä kokonaisuuksista ehdottomasti tuo kolmonen siis. Rotunda-koru on erittäin hurmaava uutuus kyllä myös, täytyy käydä livenä kurkkaamassa joku päivä.

keksi
274/1086 | 

Oijoi tuo Vanamo-look! Olen arkaillut omieni yhdistämistä vaaleaan, mutta sen voi näköjään tehdä myös näyttämättä mummolta.

cotton
275/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti 1. Hopea on suosikkivärini koruissa ja riipuksen kivi on yksinkertaisuudessaan upea!

Anna
276/1086 | 

Ehdottomasti ykkönen, mä vain satun useimmiten olemaan simppelin ja yksinkertaistetun kannalla... yst terv nimim mikään ylimääräinen liehuke ei pysy tallessa :D

mariamaria
278/1086 | 

Setti nro 2 eli Vanamo miellyttää eniten. Se on herkkä ja kaunis - ihan niinkuin Vanamon hento kukkanenkin luonnossa.

Ninnannoo
280/1086 | 

Minusta koruyhdistelmistä numero 1 on ehdottamasti parhain! Siinä on yhdistelty useampaa eri sarjaa, jotka muodostavat yhdessä upean ja pikkujouluihin sopivan kokonaisuuden. Minusta on mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset yhdistelevät eri sarjoja keskenään. Helpointa on valita kaikki korut samaa sarjaa, mutta vaatii rohkeutta yhdistellä eri sarjoja toisiinsa.

Annikki
281/1086 | 

Paras pikkujoululook tulee mielestäni koruilla nro 1. Hopea on tyylikäs massiivisenakin koruna ja sopii monenlaiseen tyyliin, vaatetukseen ja väriin.

Suski
282/1086 | 

Ykkönen ehdottomasti sormuksen vuoksi, ihana :) ja hopea on vain minun värini.

Sonja
283/1086 | 

Suosikkini on numero 2, sillä tykkäsin kovasti noista hempeistä sävyistä. :)

KarkkiKaro
286/1086 | 

Suosikkini on ehdottomasti Vanamo-kokonaisuus, olen haaveillut, että jos joskus pääsen naimisiin, saisin sanoa tahdon nuo korut ylläni. Ihanan herkät ja kauniit korut!

Marre
291/1086 | 

Lempparini on korukokonaisuus nro 2. Vanamon korut ovat ihanan naiselliset ja hempeät, kevyen oloiset keijukaiskorut!

SoulMama
292/1086 | 

Kaikki ovat ehdottomasti kauniita ja Hämäläinen juhlakääty etenkin tuntuu elävän uutta tulemista. Mutta suosikkini on kuitenkin vaihtoehto 2 - yhtäaikaisesti kepeä ja runsas, romanttinen ja moderni, kaulakorut muuntautuvat asun mukaan ja muuttavat ilmettä. Sormukset tyylikkään yksinkertaiset.

Mamil
293/1086 | 

Vaikka Kalevalakeräilijänä pidän myös savukvartsikoruista ja vanamosta, suosikkini on look numero 3. Pronssikorut ovat olleet jo jonkin aikaa vähän poissa muodista, mutta ihan turhaan, sillä oikein yhdistämällä niistä saa tosi raikkaita asukokonaisuuksia. Varsinkin juhlakauteen pronssi sopii todella hyvin! Moneen korumalliin pronssi myös ulkonäöllisesti soveltuu hopeaa paremmin.

Kissanviiksi
294/1086 | 

Ihastuin ykköslookin kaulakoruun, joten valitsen sen. Kaikki ovat kyllä kivoja.

Minria
295/1086 | 

Setti nro.2 pesi kyllä muut sata-nolla!!
Olit sitten 16-vuotias teinityllerö, tai 86-vuotias köyryselkäinen mummeli, setti sopii ikään katsomatta! Sen takia se valkkautui ehdottomasti omaksi suosikiksi :)

ludisia
296/1086 | 

Paha! Ykkösessä pidän rannekorusta ja sormuksesta, mutta kaulakoru tökkii ja kolmonen taas on muuten ihana, mutta pronssi ei vain miellytä (eikä sovi minulle). Kakkosen taas olisin valinnut asukokonaisuuksista suosikikseni, vaikken itse ikinä noin hempeänä osaisi ollakaan. Hmmm. Mennään kolmosella!

Elämän Roihu
297/1086 | 

Romanttinen 2 eli vanamot on näistä ehdottomasti lempparein. Kauniita kuvia ja sopii hienosti asuun :)

Näytä kaikki kommentit (1086)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu