Vaikka sosiaalinen elämäni rajoittuu tällä hetkellä vain neuvolakäynteihin, se vaatii kuitenkin sitä että pukee ylleen edes jotain. Lisäksi pitää pukea ylleen jotain sellaista, joka toimii vauvan kannalta optimaalisesti, olenhan kokoaikainen ruokavarasto. Tuli todettua että tuplatoppi on aika hyvä setti, niin että alla on venyvä trikoinen versio ja päällä tuollainen huitula. Ei tarvitse neuvolan odotushuoneessa potentiaaliseen ruokahetkeen edes harsoa kun huitula toimii yhtälailla. Ihan vaan vinkiksi jos joku sattuu painimaan saman imetyksen asettaman pukeutumisrajoitteen kanssa :) Ennen vanhaan sitä vain veti vaatteet ylleen ja lähti ulos, nykyään pitää oikeasti miettiä jopa sitä käytännöllisyyttä, mille yleensä pyörittelen silmiäni (jos vaate on ihana, käytännöllisyydestä voidaan tinkiä).


Syy miksi me ollaan ravattu neuvolassa jatkuvasti on naperon painon seuraaminen. Nyt tosin tuli todettua että no hätä enää siinä asiassa, tyyppi on pullaposkeillut itsensä jo yli syntymäpainonsa ja sen kyllä huomaa, kaitakasvoinen ilme on vaihtunut huomattavasti pehmoisempiin piirteisiin. Aka tulee äitiinsä poskiasioissa :D


Voi tätä riemua kun shortsit mahtuvat taas jalkaan, heippa venyvät trikoohameet!


Päivän asusteina vanha Cailap/Kirsi Nisonen jättirusettipanta ja Lumene Natural Coden koralli kynsilakka (saatu blogin kautta). Koralli on siitä kiva väri että se sopii tällaiselle kalkkilaivan kapteenillekin, joskin näyttää tietty ruskettuneella iholla tuplasti paremmalta. Mutta sopii joka tapauksessa. Tässä syy miksi uskallan huoletta käyttää Vagabondin gladiaattorisandaaleita, ei ole pelkoa että vahingossakaan ruskettuisin ja saisin aikaan jännittävät raidat jalkoihin. Joku hyöty tästä valkoisuudestakin :D

Kommentit (21)

Kerttu

Vinkki: tsekkaa äitiys-ja inetysvaatteiden fb-kirppis. Sieltä saa aika kivija imetysvaatteita edullisesti.

Tuikke

Boobin imetyspaidat ovat olleet mainioita, nimimerkillä jo vuoden niissä elänyt. Niistä ei päälle päin näe, että ovat imetystä varten. Rinta ei myöskään paljastu nähtäville. Itse pärjäsin muutamalla napakalla perustopilla "kesät-talvet yötä päivää" kun ostin muutaman itse ja vanhat, lainaksi saadut hyödynsin myös kotona tai pyjamahousujen kanssa. Päälle neuletta tai paitapuseroa, halter neck -mekkojakin oli päällä. Paidoissa on myös ainakin ollut muutama vuosi sitten pirteän värisiä pitkähihaisia, joita voi pitää sellaisenaan.

Sirpa

Synttärionnittelut!
Saitkohan viestin, jonka yritin laittaa fb:n kautta? Fb:n Maalaisromanttisella kirppiksellä oli myynnissä samanlaisia tai samankaltaisia huonekaluja mistä sinä saattaisit pitää.

Voih aivan täydellisen ihana asu, jotenkin niin tasapainoisen suloisen tyylikäs! Ja ainiin, onnea tuhannesti pienestä prinsessasta <3

Jossu

Ihana paita! Itsekin huomasin parhaaksi vaihtoehdoksi tuon toppi + löysä paita yhdistelmän. Vaan enäänpä ei tarvitse sitä miettiä kun meidän puolivuotias neiti päätti ettei halua enää tissiä syödä. Ja myöhästyneet synttäri onnittelut! Itselläni on synttärit tänään.

Tii

Ei ruskettuvana todennäköisesti ei myöskään jaksa turhaan retkottaa auringossa hankkimassa mahdollista melanoomaa..Näin nimittäin tänään niin kahvipavun värisen setän ja tätin kaupungilla,että kalpeaa hirvitti :D kumpikin luomineen ilman paitaa keskipäivän auringossa.. -_-

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013