Nyt menee aika viuhuen ohi blogin aihepiiristä, mutta asia on niin mielenkiintoinen, että siihen on pakko tarttua. Luin Optio-lehdestä ajatuksia herättävän artikkelin ensivaikutelmasta ja supervoimista (hei auts... meinasi karahtaa lukeminen jo tähän), jotka ovat jutun mukaan avain menestykseen. Kuulosti aluksi juuri niin jenkkiläiseltä huuhaa self-help -bullshitilta kuin kuvitella voi. Mutta sitten luin juttua pidemmälle ja huomasin nyökytteleväni useassa kohdassa.

Ensivaikutelmaguru Nicholas Boothmanin mukaan näitä supervoimia ovat: innostus, uteliaisuus, kyky käsitellä palautetta, empatia ja mielikuvitus. Ja näistä tärkeimpänä nimenomaan innostuminen. "Jos olet innostunut, voi inspiroida muita ihmisiä ja itseäsi. Se on mahtavaa ja yksinkertaista".

Hauska juttu sikäli, että itse paasaan aina innostumisen puolesta. Jostain syystä innostujia pidetään helposti lapsellisina, ja meitä yritetään kaikin tavoin hyssytellä ja hillitä. Ei ole aikuisen käytöstä riemastua ja innostua, pitää olla hillitty. Innostuminen kuuluu lapsuuteen. Paitsi mitä jos ei kuulukaan, mitä jos ei suostuta siihen?

Sain joskus taannoin nyymikommentin täynnä paheksuntaa. Ai miksi? Koska eihän kukaan kolmekymppinen näytä minulta. Melkoinen perustelu vai mitä. Minun siis pitäisi muuttaa tyyliäni sellaiseksi, että sulautuisin muihin kolmekymppisiin (eli häh, miltä standardikolmekymppinen muka näyttää?) ja yleisesti hyväksyttyyn linjaan. Tuijotin ensin kommenttia hetken epäuskoisena, sitten aloin nauramaan ääneen ja olin maailman iloisin siitä, että olen tälläinen hörselö ja näytän miltä itse haluan. Kyseisen kommentoijan kapea maailmankuva on juuri sellainen mitä aion välttää hautaan asti, en tule I K I N Ä muuttamaan itseäni (enkä etenkään ulkoista habitustani) vain siksi, että muut niin haluavat tai että sulautuisin mahdollisimman hyvin yleiseen linjaan. Minä uin vastavirtaan, jos haluan, tai olen uimatta, jos haluan, pääasia että olen onnellinen. En koe minkäänlaista painetta sulautua, mukautua tai tehdä muutenkaan kompromisseja vain siksi, että paheksujilla olisi rauha maassa ja ihmiset järjestyksessä. Ilmeisesti feilasin Boothmanin kohdan kolme, ottaa palautetta vastaan hahha :D tai no, palaute on kyllä otettu vastaan, mutta sen lopputulema on se, että olen entistä iloisempi erva (=erilainen vanha).

Pahimpana vihollisenaan vuorovaikutusguru pitää juuri näitä lannistajia. Nyymipaheksujien lisäksi maailmassa totta vie lannistajia riittää. Boothmanin mukaan useimmat ihmiset luopuvat uteliaisuudesta, koska muut ihmiset (esimerkiksi opettajat tai vanhemmat) teilaavat orastavat unelmat ja kertovat, ettei sinusta ole tuohon. Mitä jos ei suostuttaisi siihenkään?

Minua on taidettu aina pitää vähän haihattelijana (äiti, isä, tunnetteko piston sydämessänne...). Sain nuorena usein kuulla havukka-ahon ajattelija -tyylistäni, kuinka haaveilen elämäni menemään. Taiteellisuus oli turhaa ja niin edelleen. Käsi sydämellä luulen, että vanhempani vähän kauhulla odottivat tuleeko minusta ikinä "mitään". Kai ne nyt ovat jo rauhoittuneet, kun viikottain vaihtuvista mielenkiinnon kohteista huolimatta maksan veroni ja laskuni kuin kunnon kansalaisen kuuluu. Mutta en silti pidä vanhempiani lannistajina, enkä edes yläasteen opoani joka yritti väkisin pakottaa minua lukioon, päin vastoin. Innostuja-minä saa vain lisää vettä myllyyn, kun joku kyseenalaistaa toimintaani. Haluan välittömästi "myydä" ideani näille henkilöille, katsoa saanko heidät innostumaan ja kääntämään kelkkansa. Lannistaja = haaste.

Empatiakyky on supervoimista hankalin, minun mielestäni. Olen periaatteessa sitä mieltä, että jokainen takoo oman onnensa ja epäreiluudesta ruikuttaminen on turhaa ajanhukkaa. Sen verran olen kuitenkin empatiakykyä (välillä kantapäänkin kautta) opetellut, että ymmärrän pitää kärkkäimmät ajatukset itselläni, ymmärrän että vastapuoli on erilainen kuin minä ja osaan tukea läheisiä ihmisiä tarvittaessa. Mutta kuten sanottu, empatiakyky on hankala taito. Ihailen salaa empaattisia ihmisiä, sillä aidon lämmön voi aistia.

Ympyröin alla näkyvästä asennekartasta omat kompastuskiveni, joita voin alkaa jatkossa kehittämään parempaan suuntaan. Toisaalta, en voisi elää ilman sarkasmia, joten se on vähän kyseenalainen mielestäni tuolla negatiivisuuksien listalla. Mutta koska kaikki eivät ymmärrä sarkasmia (eivät todellakaan), ne sutkautukset voisi ehkä rajata sille yleisölle johon tietää jo etukäteen kyseisen huumorilajin uppoavan (ystävät, työkaverit).


Miten se vaikutus sitten tehdään, kun on ensin tiedostettu kappalekaupalla supervoimiaan. Ihmiset tekevät oletuksen toisesta ihmisestä muutamassa sekunnissa, eikä sitä voi mitenkään estää. Ihmisestä aistii avoimuuden, iloisuuden, kireyden ja vihaisuuden. Mutta tässä se taika onkin, omaan asenteeseen kun voi vaikuttaa, ja se vieläpä näkyy ulospäin. Onko mustalla pilvellä hopeareuna vai tuleeko sieltä vaan saatana vettä taas koko päivän. Asennemuutoksen lisäksi Boothmanin mukaan kohtaamistilanteessa tärkeää on saada muut puhumaan. Tämä onnistuu esimerkiksi esittämällä suoria kysymyksiä, ja reagoimalla itse vastaukseen. Ei tarvitse edes sen kummemmin kommentoida, kunhan kuuntelee mitä toisella on sanottavana ja heittää väliin myhyy ja ahaa -äännähdyksiä. Silloin vastapuoli uskoo, että häntä oikeasti kuunnellaan. Eli asennemuutos + keskustelutaito = menestys. Kuulostaa loogiselta ja kuulostaa helpolta, etenkin jos näihin asioihin osaa kiinnittää omassa käytöksessään erityistä huomiota.

Extrabonuksena: oikea asenne, pitkä elämä? "Satavuotiaaksi elävillä on neljä yhdistävää tekijää: ihmiset, intohimo, projektit ja tarkoitus." Aamen, herra Boothman. Lisään vielä oman lempisiteeraukseni maailman (todistettavasti) vanhimmaksi eläneeltä naiselta Jeanne Calmentilta: "Minulla on vain yksi ryppy, ja istun sen päällä." Siinä oli mummolla asenne kohdillaan.

 

Ps. sorry tästä sivupolusta, en vaan voi sille mitään että elämänasenteen pohtiminen on yksi lempiharrastuksiani ja välillä se näkyy täälläkin. Yritän rajoittaa. Puhutaanko seuraavaksi yksinäisyydestä? Se on ollut viime aikojen lemppariaiheeni.

Kommentit (65)

Voisin hyvin luovuttaa osan empatiankyvystäni muille. Se on välillä liian raskasta. Esimerkkinä, mua ihan konkreettisesti sattuu, jos näen jos ihmistä lyödään. Tai jos jollakulla on surua, olen minäkin surullinen. Imen muutenkin tunteita ympäriltäni itseeni vähän liian kanssa.

Ansku, sopisit täydellisesti hoitoalalle! Olen ihan samanlainen itsekin, mutta tiedän että liiallinen empatiakyky osaa olla oikea rasite ja taakka. Mutta kunhan sen saa kanavoitua oikein ja muistaa välillä myös itsensä, niin hyvä tulee. :)

jawelina

Pakko tarttua tähän, sillä hyvä ystäväni, maailman empaattisin ihminen, oli hoitoalalla monia vuosia. Noin vuosi sitten hän vaihtoi alaa, sillä liika empaattisuus aiheutti ainakin hänelle pidemmällä aikavälillä suurta ahdistusta. Hän otti kaikkien huolet niin omikseen, että itse musertui siinä samalla. Hän oli äärimmäisen hyvä työssään, juurikin empaattisuutensa ansiosta, mutta loppujen lopuksi silläkin oli kääntöpuolensa. Mutta kuten sanoitkin, kun sen osaa kanavoida oikein ja muistaa myös itsensä, hyvä tulee:)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

tuo tunteiden tunnustelu on minulle tosi vierasta, välillä on ihan älyttömän vaikeaa käsittää mitä toisen päässä liikkuu, kun itse tietää että samassa tilanteessa kokisin asian ihan eri tavalla.. ja mietin vain että voi vitsi kun ajattelisit näin kuin minä ja tilanne ei olisi lähellekään noin kauhea. Pidä kiinni tuosta kyvystäsi, vaikka se olisikin ajoittain raskasta. Varmaan myös imet iloiset fiilikset muilta itseesi, nauti niistä :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

maria

Hei, ihana postaus joka kolahti täysin, jopa enemmän kuin blogin varsinaisesta aiheesta kertovat (tykkään kyllä kovasti sun 30V tyylistäsi ja olen hulluna kenkiisi :D). Kirjoita vaan yksinäisyydestä, odotan täällä kieli pitkällä. sitäkin on tullut mietittyä viime aikoina. Vähän julmasti itse skippaan negatiivisia ihmisiä, koska jatkuva negatiivisuus tahtoo tarttua. Plussaa tästä Nelliina!

Aamen! Mun elämässä on kanssa riittänyt, jossei just ihan lannistajia, mutta ainakin epäilijöitä, ja joka kun oon tarpeeksi uskonut asioihin niin ne on kääntynyt juuri niin kuin haluan ja parhain päin.

Niinpä oon jatkanut haihattelua, ja harva se päivä saan kyselyitä, että miten jaksan olla näin iloinen ja pirteä vaikka oon pitkäaikaissairas. Mutta elämä on tarpeeks kurjaa välillä ilman, että sitä pitää murehtia ja koko ajan miettiä :) Niinpä oon iloinen kun nään kavereita, tai muista pienistä asioista.

T

Täällä yksi innostuja juuri innostui tästä postauksesta, juuri näin! Välillä sitä väkisinkin tuntee itsensä pöljäksi kun innostuu ihan pienimmistäkin asioista, mutta eipä ole tarvetta siihen (pöljäksi tuntemiseen siis), kiitos tästä! :D

Ann

Inhoan niin paljon noita lannistajia! Esimerkiksi harrastuksessani ratsastuksessa noita näkee ihan liikaa. Jos uskaltaa haaveilla jostain korkeammalla olevalla tavoitteesta niin heti kauhea joukko huutelemassa ettei tule onnistumaan. Sääli että näitä paljon myös valmentajissa ja ainakin itselleni on tärkeää että valmentaja uskoo mahdollisuuksiini.

Ihana Nelliina! <3 Rakastan tyyliäsi ja siitä kertovia postauksia, mutta mielestäni juuri tällaiset teksit ovat blogien sydän, sillä ne raottavat lukijoille ovia bloggaajien mieleen. :) On upeaa, että olet rohkeasti oma itsesi! Älä vastaisuudessakaan laita kynttilääsi vakan alle, vaan ole juuri sellainen kolmekymmentäjotain-vuotias innostuja ja taiteilijasielu kuin haluat. :) Olet loistava esikuva meille nuoremmille!

Marjoliina

Juuri näin! Lannistajia ja pessimistejä istuu joka oksalla, mutta innostujia tuntuu olevan ihan liian harvassa. Go innostujat :)

Jonku

Tosi hyvä kirjoitus, oon samaa mieltä kanssasi melkeinpä kaikesta tässä sanotusta. Varsinkin tuo innostuja-kohta on tullut esille itselleni monta kertaa kun minua rauhoitellaan ja hyssytellään kun oikein innostun asioista. Pyh ja pah, ole itse hiljaa sanon minä! Taito se on että vanhemmassakin iässä osaa innostua lapsen tavoin asioista, mieluummin olen sellainen kuin kyyninen kurppana joka ei näe mitään innostavaa missään.
Oli pakko jakaa tämä Facebookissakin, jospa jokunen kyynikko-kavereista sen jopa lukisi. :P

Kuulostat ihan minulta! Mä en myöskään ole ikäiseni "oloinen" enkä näköinenkään, ja tiedän monien ihmisten paheksuvan ja katsovan mua nenänvarttaan pitkin. Mutta so what?
Mua kiusattiin koko ala- ja yläasteen sen takia kun olin oma itseni, mutta silti olen onnistunut pysymään huumorintajuisena ja mulla on empatiakykyä jopa niin paljon, että aion hakeutua töihin psykiatriseen sairaalaan. Olin pitkään taiteilija ja haihattelija, oon vieläkin, mutta nykyään tiedän miten suunnata nämä kaikki puolet itsessäni niin, että pystyn auttamaan muita ihmisiä.
Sarkasmia ja mustaa huumoria kyllä löytyy, ja ne pitää mun oman pään kasassa. Sen perin äidiltäni, joka rintasyöpään sairastuttuaan totesi rinnanpoistoleikkaukseen mentäessä, että "mitä näillä saakelin patalapuilla enää tekeekään". :'D Niin äiti kuin minäkin ollaan omaksuttu Peter Pan-tyylinen ajattelutapa, me kasvetaan aikuisiksi mutta ei ikinä luovuta siitä lapsenomaisesta hulluttelusta ja elämänasenteesta. Elämästä ei tuu mitään jos ei osaa nauraa sille.

Ohops, aikamoinen elämäntarinaromaani tähän ryöpsähti... täytynee kirjoittaa oma postaus aiheesta! :D Mutta kiitos tästä tekstistä, pisti todenteolla ajattelemaan ja asiat on taas saaneet oikean perspektiivin!

Flore

Hyvä teksti, kiitos tästä! Olen itsekin perusluonteeltani sekä haihattelija että innostuja, ja nyt juuri kun erinäisistä syistä johtuen monet vähän ikävämmät tuntemukset / asenteet vaanivat selän takana ottaakseen vallan, tuo taitaa olla tärkeää muistaa. Väitän, että sekä haihattelu että innostuminen myös usein auttavat vaikeampien aikojen ja olosuhteiden yli tai ainakin helpottavat niihin suhtautumista.

Pauliina

Voi Nelliina! Blogisi on ensimmäinen, jota aikoinaan aloin seurata, ja on pysynyt ainoana, jota olen koko blogien tulemisen ja maailmanvalloituksen ajan seurannut. Löydän jatkuvasti uusia blogeja ja lopetan jatkuvasti vanhojen blogien seuraamisen kirjoituksien, asioiden tai esimerkiksi ikäeron takia. Itsekkin kolmekymppisenä on vaikea samaistua lukioikäisten Pirkkojen juttuihin.
Halusin vain kiittää siitä ainoasta blogista, johon aina palaan ja joka ei koskaan petä, ja jota kirjoittaa juuri sopivan ikäinen nainen! (ja hei, kolmekymppinen on vielä aika nuori, kuitenkin!? ;) )

IkuinenNapero

EIKÄ! Siis mä tänään töissä just pohdin tämäntyylisiä asioita ja omaa elämääni hiukan samaan tyyliin! Totesin vain, että olen itse oman elämäni lannistaja ja multa puuttuu rohkeus. Mua on aina kutsuttu "sellaiseksi luonnonlapseksi" ja epäilty sitä, tuleeko musta ikinä mitään. Tää kirjotus kyllä todistaa sen, että ei mun kannata lannistaa itseäni, vaan olla oikeasti "sellainen luonnonlapsi" ja tulla joksikin, tai olla tulematta WHAT EVER! Mä oon onnellinen tässä ja nyt, en tiedä huomisesta ja tulevasta, mutta ei auta kun mennä rinta rottingilla etiäpäin ja olla oma onnellinen itsensä :) Kiitti Nelliina <3

Ihana, erilainen postaus! Itse olen ollut pitkään huolissani tavastani innostua lapsellisella tavalla kaikesta ja lähteä mukaan hulluihinkin juttuihin. Massasta erottuminen huomataan heti, varsinkin Suomessa. Ensimmäiset asiat mitä tuntemattomalta ihmiseltä kysytään, tuntuu olevan "mitä opiskelet/teet työksesi". Yritä siinä sit pitää mielenkiintoa yllä, kun vastauksena on, että en vielä(kään) 24-vuotiaana tiedä mitä haluan opiskella :D Jos olisin tiennyt tämän yläasteen jälkeen, olisin varmaankin valinnut ammattikoulun, ainakin olisi jokin ammatti ja sitä myöten voisin tehdä muutakin kun opiskella vaatekaupassa.

Enivei, musta on hienoa, että olet ylpeä itsestäsi ja tyylistäsi. Itse vasta haen omaa itsevarmuuttani. Olen jo nyt radikaali, kun irtisanoin itseni töistä, annoin vuokra-asuntoni pois ja muutin Los Angelesiin poikaystäväni kanssa ilman työpaikkaa, ilman asuntoa ja periaatteessa ilman rahaa. Voit vaan uskoa kuinka paljon epäilijöitä mulla on sekä perheestä, ystävistä ja tuntemattomista ;)

Helen

Mahtava kirjoitus! Mitä tulee tuohon kolmikymppiseltä näyttämiseen, niin törmäsin joskus vuosi sitten ellit.fi -sivustolla keskusteluun, jossa tuumittiin että mistä saa kolmikymppiselle naiselle sopivia alushousuja. Siis sellaisia mummomallisia Bridget Jones -pöksyjä. Tukialusvaatteet ovat toki ihan jees, mutta tämä nainen halusi ilmeisesti todellakin sellaisia isoja, mukavia ja peittäviä. Kun olin kerännyt leukani lattialta, totesin että en kyllä varmasti ikinä tule kolmikymppiseksi tämän määritelmän mukaan... (btw se yksinäisyyspostaus olisi oikein mukava!)

Olen kuule näitä ihan samoja juttuja miettinyt kovasti viime aikoina; minkälainen ihminen olen ja minkälainen haluan olla. Olen pohtinut ja nähnyt hyvät ominaisuuteni joita haluan viedä pidemmälle (vaikken kyllä tätä ennen ole tiennyt että niitä ihan supervoimiksi kutsutaan!) ja miettinyt heikkouksiani. Jos tämän aihepiirin jutut kiinnostaa niin suosittelen tutustumaan NLP:hen (Neuro Linguistic Programming). Aloitin juuri lukemaan kirjaa aiheesta ja nyt tuntuu olo jotenkin valaistuneelta! :D

Henna

Mää oon kanssa semmonen että jos joku heittää lauseen joka alkaa "Pitäskö.." niin oon heti joojoo joko mennään. Vaikka aina ei edes mentäisi ja monet jää ihan vain suunnittelutasolle, mutta silti oon aina heti valmis. Pohdin joissain elämän osa-alueilla hirveän pitkään ja hartaasti mutta joissain asioissa haluan vain olla ja mennä sokkona.

Jostain luin/kuulin että lapset ovat maailman ainoat vilpittömät ajattelijat tms. En muista miten se tarkalleen meni mutta punainen lanka oli jotenkin siihen suuntaan että lapset ei pohdi kannattaisiko vaan he miettivät vaan oisko joku uusi asia kivaa tai jännää.

Tosiaan miksi se on niin tässä yhteiskunnassa että kannustetaan ensin lapsia puhumaan ja liikkumaan, ja sitten nämä opittuaan pitäisi joka paikassa istua hiljaa ja olla kunnolla.
Vaikka suomalaista koulujärjestelmää kiitellään ja kehutaan niin onko siinä kuitenkaan kaikki niin hyvin kun mitään omaa ei sallita, ja ns. tyhmiä kyseleviä mollataan.
Lasten ei anneta kyseenalaistaa tai pohtia onko joku asia järkevää tehdä niin. Vaikka en olekkaan sitä mieltä että lapsilta pitäisi aina kaikkiin asioihin kysyä mielipide, koska aikuisella ihmisellä on aina lopullinen vastuu alaikäisestä. Niin silti lupa kyseenalaistaa, ja perustella vastauksensa varmasti ohjaa lasta kasvamaan suuntaan jossa hän pystyy aina seisomaan omien sanojensa takana.

ps. kun keksit sen miltä KUNNON kolmikymppinen näyttää niin pistä postausta kehiin, 30v. häämöttää puolentoista vuoden päässä niin tiedän jo nyt alkaa uudistamaan vaatekaappia valmiiksi. Siihen asti saan toivottavasti olla vielä vanhoissa vaatteissani ^^

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

"Tosiaan miksi se on niin tässä yhteiskunnassa että kannustetaan ensin lapsia puhumaan ja liikkumaan, ja sitten nämä opittuaan pitäisi joka paikassa istua hiljaa ja olla kunnolla."

hahah, tämä on kyllä harvinaisen totta :D hauskasti ajateltu.

Ja odotan edelleen itsekin sitä kolmekymppisen käsikirjaa missä kerrottaisiin miltä mun pitäis näyttää ja käyttäytyä ;)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Pauni

Puhutaan ihmeessä! Vaikka blogiasi olenkin ruvennut seuraamaan juuri tyylijuttujen vuoksi, kiinnostaa kyllä kovasti myös muut jutut. Osaat kirjoittaa todella hyvin ja nautin juttujesi lukemisesta, joten anna mennä vaan!!! Ja kuka muuten määrää että juttujen pitäisi pitäytyä tietyssä aihepiirissä...?

Oon täysin samaa mieltä! Ihana lukee näitä sun blogitekstejä, kun nää ei oo aina pelkkää pinnallista ja kaupallista settii niin, kun muut blogit vaan myös "elämäkoulu"-tekstejä. Niit on mukava lukea!

Tuli tekstistä mieleen, että yläasteella päätin että haen vaatetusalalle opiskelemaan. Pari vuotta vanhempi kaveripoikani sanoi, että "Mee lukioon ja mieti joku oikee työ". No 15-vuotiaana muutin pois kotoa, pääsin opiskelemaan hyvään kouluun vaatetusalaa. Nyt 3 vuotta myöhemmin olen valmistumassa keväällä vaatetusartesaaniksi, omistan oman yrityksen ja olen edelleen tähtäämässä korkealle. Ja sinne aion päästä.

Nyt tekee mieli vaan nauraa ihmisille, jotka eivät uskoneet muhun. :)

Elisa

Hihi. Luin silloin kommenttiboksista tuon anonyymin valituksen siitä, miten sun pitäisi pukeutua enemmän ikäsi mukaan eikä käyttää tyttömäisiä hameita yms., ja olin niiiiin eri mieltä. Ensinnäkin, ihan kuin Suomessa (ja muuallakin) ongelma olisi se, että naiset pukeutuivat liian kauniisti ja käyttävät liikaa hameita ja korkokenkiä yms. Toisekseen, vihaan tuota ajatusta, että ihmisten pitäisi tietyssä iässä pukeutua tietyllä lailla, ikäänkuin kaikki 30-kymppiset olisivat jotenkin samasta muotista valettu. Tosin jos tälle linjalle lähdetään, niin ehdotan, että kaikkien 30-35 vuotiaiden pitää pukeutua kuin Nelliina. Itse olen jo tässä hyvässä vauhdissa, siskoni totesi yhdestä hatustani, että siksi sä varmaan tykkäät siitä niin paljon kun näytät sen kanssa ihan Nelliinalta :D.

Mutta perusviesti: Ne, jotka ovat muutoksen tekijöitä ja liidereitä ja muiden inspiroijia, ovat väistämättä erilaisia kuin muut. Keskimääräisyydellä ei saada mitään aikaan, mutta keskimääräiset ihmiset kokevat erilaiset uhkana, joka pitää lannistaa. Jos massat ei tykkää, niin tietää olevansa oikealla polulla :D

jancazey

Ehdottomasti! Onnellinen ja pienistä asioista innostuva ihminen elää pidempään kuin ikuinen pessimisti. :) Ainut mikä minut joskus uuvuttaa on just ne ihmiset jotka eivät osaa innostua, varsinkin jos on tosi pitkään sellaisen ihmisen seurassa niin kaikki voimat menee siihen kun yrittää pysyä positiivisena ja löytää puheenaiheen josta toinen ei löytäisi mitään negatiivista sanottavaa. Ehkä en ole ihan täysiverinen innostuja kun negatiiviset ihmiset eivät saa minua innostumaan millään tavalla, tai sitten puuttuu vaan taisteluasennetta. :D

MinnaA

Mielenkiintoinen artikkeli kyllä. Mä jotenkin ajattelen, että itseään voi ja pitääkin kehittää koko elämän ajan, eikä koskaan ole "valmis". Omat heikkoudet ja vahvuudet on hyvä tiedostaa ja koittaa niitä heikkouksia muuttaakin, mieluiten toki itselleen lempeästi ja hyväksyvästi kuin veren maku suussa. Minusta tuo sarkasmi kyllä kuuluu tuonne negatiivisuuslistalle siinä mielessä, että mä näen sarkasmin kyynisyytenä ja ivallisuutena. Itsekin olen satiirin ja sarkastisen huumorin ystävä, mutta jotenkin sellainen yleinen sarkastinen suhtautuminen kaikkeen elämässä syö hirveästi energiaa sekä ihmiseltä itseltään että lähiympäristöltä. Mutta uskoisin että sun sarkasmi on juurikin sitä huumoripohjaista, eikä kyynistä elämänasennetta.

Kerttu

En kans jaksa tajuta tota " miltä kolmikymppisen kuuluis näyttää". 30- kymppinen ei oo edes mitenkään vanha:) Jäi muuten kiinnostamaan tuo empatiakyvyn puutteesi näin psykologiasta kiinnostuneena.

Vierailija

En ruikuta epäreiluudesta, mutta kaikilla ei ole samat lähtökohdat "takoa omaa onneaan". Voi olla esim. sairauksia tai muuta jarruttavaa. Toivon että ei tuomita näitä jotka eivät osaa sitä onneaan samoin takoa kuin sinä ja ymmärretään että kaikki ei ole sitä mitä päällepäin näyttää.

Tämä kommentti näyttää aina tulevan vastaan, kun puhutaan positiivisesta ajattelusta. Kysehän positiivisessa ajattelussa ei ole siitä, että lähiöyksiö muuttuisi palatsiksi, umpisokea saisi näkönsä takaisin tai ryysyistä ponnahdetaan hymyhuulin rikkauksiin. Kaikilla on tosiaan eri lähtökohdat ja kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Kaikille tulee takuulla elämässä eteen vaikeita aikoja, vaikkakin eri aikaan ja erilaisia vaikeuksia. Pointti on siinä, kuinka elämään, vaikeuksiinsa ja ympäristöönsä suhtautuu ja siihen voi itse kukin halutessaan vaikuttaa. Tarkoitukseni ei ole teilata ketään 'toisinajattelijaa', kaikki saavat tietenkin elää ja ajatella miten parhaaksi katsovat. Ajattelutavan muutos ei ole kivutonta, mutta mahdollista se on kaikille, jos vain kyky ja voima analysoida omaa ajattelua on tallella. Kyse ei myöskään ole siitä, että positiivisesti ajattelevia innostujia ei koskaan asiat ottaisi pattiin tai että he eivät kokisi surua ja masennusta. Kyse on taidosta löytää kauneutta, iloa, hyvyyttä, ja tuntea kiitollisuutta jostakin kaiken elämän eteen heittämän keskelläkin, vaikka edes hetkittäin, saada siitä voimaa jaksaa eteenpäin. Positiivisesti ajattelevia, innostuvaisia ja toisia kannustavia henkilöitä löytyy sairaista ja terveistä, nuorista ja vanhoista. Ainakin oman kokemukseni mukaan heillä on mukavampaa tässä maailmassa kaikista vaivoistaan ja vastoinkäymisistään huolimatta ja viihdyn heidän seurassaan paremmin.

Nyymipyymi

Halusin myös itseki tarttua tähän aiheeseen - kaikilla ei välttämättä oikeasti ole mahdollisuutta takoa sitä omaa onneaan.

Joskus jotkut joutuu unohtamaan oman onnensa takomisen ja lähtemään sitten auttamaan sukulaisia/ystäviä hädässä jne. ja näin vetää itseltään kaikki mehut pois. Se on elämää.

Enkä tarkoita, että sinä olet kultalusikka pyllyssä :D syntynyt, mutta joitaki ihmisiä elämä kohtelee paljon huonommin, kuin toisia ja minustakin olisi ihanaa huomioida tuollainen mahdollisuus.,

-A-

Olosuhteet tietysti vaihtelevat ja joillakin on helmpompaa kuin toisilla. Itse olen kuitenkin koko ikäni hokenut itselleni sitä, että voin tehdä omasta elämästäni onnellisempaa aina sen hetkisissäkin tilanteissa. Ja siinä on kyllä kieltämättä auttanut haaveilu ja innostuminen :D Vaikken mikään spontaani ihminen sinänsä olekaan.
Siskoni (jolla on siis täsmälleen sama paskamainen tausta kuin itselläni) ei kuitenkaan ole tähän samaan nuorempana pystynyt. Hän on alkanut "toimimaan" vasta kolmen kympin kynnyksellä ja saanut asioita parempaan suuntaan. Ilmeisesti persoonallisuus- ja temperamenttisuuseroillakin on vaikutusta.

kiepsu

Tosi hyvin sanottu, huomasin olevani samaa mieltä monessa kohdassa. Moni ihminen pystyisi olemaan onnellisempi, jos he osaisivat olla liikkeellä oikealla asenteella. Yksinäisyyspostaus olis tosi kiva lukea! Kirjotat hyvin :)

inna

Minä ainakin toivon että 3-kymppisenä en näytä 3-kymppiseltä vaan nimenomaan itseltäni ja totta kai se on vain plussaa jos nuoremmaksi luullaan. Muutenkin olen ollut sillä linjalla että myös vanhemmiten satsaan ulkonäkööni ihan yhtälailla mitä näin 2-kymppisenä, koska se saa minut paremmalle tuulelle ja pukeutumisen pidän myös osana persoonaa. :)

Ja kyllä minuakin nuorempana yritettiin jarrutella kun ilmoitin mihin kouluun haluan lähteä peruskoulun jälkeen. No siitähän eivät vanhemmat riemastuneet vaan jankuttivat joko kosmetologin tai merkonomin alaa, jotka silloin en kokenut sopiviksi itselleni. Noh, pidin pintani ja lähdin sinne haluamalleni alalle ja pääsinkin, eikä kaduta yhtään. Oma valintani ja elämän kuva myös laajeni kun jouduin myös menemään toiselle paikkakunnalle opiskelupaikan vuoksi. :)

Olet niin oikeassa!! En ole kerinnyt lukea tätä viestiketjua mutta ehdottamasti palaan siihen illalla. Itselukeudun innostujiin ja ihmisläheisiin, toisista ihmisistä pääsääntöisesti pitäviin, ihmisiin ja huomaan että minua pidetään usein naiivina. Tämä on surullista. Tästä huolimatta, monet tuntuvat pitävän minusta. Siltikään tätä ei voi kirjata pykäläksi CV:een.

Keksi

Hienoa tekstiä kaikenkaikkiaan! Jäin miettimään näitä "kehitettäviä" piirteitä, huomasin olevani tässä asiassa eri mieltä. Mielestäni kaikki luonteenpiirteet ovat omalla tavallaan neutraaleja, ja ihminen voi omalla toiminnallaan painottaa niitä positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan. Esimerkkinä ympyröimäsi sarkasmi: sarkasmihan on pelkkä huumorin muoto, ja ihminen itse päättää miten sitä käyttää. Itse käytän sarkasmia harva se hetki opetustilanteissa oppilaitteni kanssa keventääkseni opetettavaa aihetta ja tilanteen vakavuutta. Jotkut taas luulevat olevansa sarkastisia, vaikka tosiasiassa vain kettuilevat semmoisella tavalla ettei siitä voi jäädä kiinni. Samaten empatia, joista jo moni aiempi kommentoija totesikin ettei pärjää henkisesti raskaassa työssä liikaempaattisena: empaattisuutta pidetään positiivisena piirteenä, vaikka sekin itsessään voi olla vahingollista painotettuna väärään suuntaan. Olihan niissä piirrelistoissa paljonkin piirteitä, jotka tosissaan ovat turhia/hyviä, mutta osa niistä huonoistakin piirteistä olivat sellaisia joista moni itseasiassa hyötyisivät: kiltit ihmiset voisivat silloin tällöin olla astetta "röyhkeämpiä", sillä kiltin ihmisen suorittama röyhkeä teko saattaisi tosiasiassa olla perustervettä itsekunnioitusta.

30v tytteli

Nelliina sä oot ihana! <3 Toi sun positiivinen asenne ja innostus valaisee mun työpäivien kahvibreikit!

minora

No mutta. Aivan parasta tässä blogissasi on se, että täältä innostuja saa myös vertaistukea. On rankkaa olla nuori innostuja; iän takia luokitellaan johonkin ja jos ei sen, niin sitten sen innostumisen takia. Lisää tällaisia mielenkiinnon herättäviä ja pohdintoihin suistavia ja innostavia kirjoituksia vain! Hauskaa saada lukea, miten muilla lähtee ajatusmylly samalla tavalla käyntiin kuin itsellä.

Innostuin (:D) tuosta lehtijutusta heti pohtimaan omia supervoimiani ja ongelmakohtiani. Parasta. Myös tuota saamaasi nyymikommenttia tuli mietittyä jo.

Luin tekstisi aamulla metrossa ja liukuportaissa katselin ihmisiä miettien, miltä nyt sitten minkäkin ikäisen pitäisi näyttää. Miksei saa näyttää itseltään oli ikä mikä tahansa. Itsekin näytän varmaan aivan väärältä ottaen huomioon iän, koulutuksen, ammatin ja muutenkin sosiaalisen asemoinnin. Ihmiset saavat yllättyä ainakin!

Olipas sekava kommentti... Asian ydin kuitenkin: Kiitos, että herätit (slevästi monet) taas ajattelemaan! Suuntaan tai toiseen, tällaisten asioiden miettiminen on hyväksi.

minora

Niin ja hei. Kiitos myös toisille kommentoijille. Mielenkiintoista ja näkökulmaa laajentavaa lukea myös kommentteja sinne suuntaan ja toiseen.

mie

Hei pakko kysästä, että minkä koulun oot käyny peruskoulun jälkeen jos et lukiota? Itse oon käyny amiksen ja aikoinani koin suurta alemmuutta tän vuoksi, moni tietää/tunnistaa ehkä jonkinmoisen asenteen meitä amiksia kohtaan mikä tässä yhteiskunnassa on havaittaavissa. No nykyisin kylläkin opiskelen yliopistossa (MITä? amis yliopistossa?? KYllä, huippu pääsykoepistein ja ekalla hakukerralla sisään :p ), että ei oo enää komplekseja kummemmin asian suhteen...

HL

Mä ja lähes kaikki mun kaverit ollaan sieltä lukio-yliopisto -jatkumosta. Halusin vain sanoa, että oma kokemukseni ainakin on, ettei meistä kukaan pidä ammatillisen koulutuksen käyneita jotenkin "huonompina", mutta tosi moni vaikkapa ammattikoulun käynyt ottaa itse sellaisen asenteen kun kuulee, että toinen on yliopistossa. En ymmärrä. Mulle ainakin on ihan sama mikä koulutus jollakulla on.

oikein hyvä aihe tehdä postaus. aika paljon itsestään selvyyksiä teksti pullollaan, mutta silti mietin hiljaa mielessäni että "ahaa, onko toi ihan tosi vai.?" tai muuta. tykkäsin siis paljon ja juu, ikävä kyllä listaa silmäillessäni tuli aika paljon kohtia esiin joihin minun pitäisi panostaa. ensimmäisenä varmaankin innostus, koska olen hyvin lunki ja ujo. :P toisin sanoen tylsä.
'
niin ja hienoa ettei tuollainen typerä kommentti 30 vuotiaiden tyylistä kohahuttanut. typerää ylipäätään sanoa mitään siitä miltä jonkun kuuluisi näyttää.
toisaalta näitä "minun siis pitäisi muuttaa tyyliäni sellaiseksi, että sulautuisin muihin kolmekymppisiin ja yleisesti hyväksyttyyn linjaan. Olin maailman iloisin siitä, että olen tälläinen hörselö ja näytän miltä itse haluan" juttuja kuulee jokatoisen ihmisen suusta ja sitä ns. omaa tyyliä ei oikeastaan enää näytä olevan kenelläkään. itse ainakaan nähnyt tuhottoman pitkään aikaan ketään ketä eroaisi massasta. jopa omat vaatteensa tekevät sulautuvat massaan, vaikka viitsivätkin kutsua tyyliään omakseen.

noh, eihän se massasta erottuminen tärkeää ole, tai sinne uppoaminenkaan ole pahasta. ihan miten kukin haluaa, mutta se varsinainen erottuminen on loppupeleissä hankalaa.

anyways, höpötän niin pitkästi ja tylsemmän puoleoleisesti, että jätän sinut nyt rauhaan.
mutta blogisi on kyllä mielenkiintoinen ja voisin alkaa lueskelemaankin säännöllisesti.

tyylisi todella ihana ja söpön tyttömäinen. eikä siinä mielestäni ole lainkaan mitään pahaa. päinvastoin. tyttömäiset tyylit ovat juuri ihania jopa minun silmääni. enkä todellakaan menisi sanomaan ettei tyylisi sovi 30 vuotiaan lookiksi. Useinhan vastaavanlaisia asukokonaisuuksia näkee ihmisten päällä, joten missä se ongelma muka piilee.. :P

keep up.

Elisa

Mulla on vähän erilainen näkemys tästä massasta poikkeilusta: Ensinnäkin toivon, että ihmiset pukeutuisivat sen mukaan, mikä miellyttää omaa silmää sen sijaan että tavoittelisivat erikoisuutta. Toiseksi, kyllä suurin osa ihmisistä pukeutuu niiiiin tavallisiin vaatteisiin, jopa isommissa kaupungeissa. Ei tarvitse olla itsellä kuin vähän jännempi hattu päässä, niin jopas katsotaan pitkään. Ja tämä ei koske vain Suomea, Wienissä luovutin lopulta ja riisuin hattuni kun en jaksanut enää ihmisten jopa aggressiivista tapaa huomioida ulkomuotoani. Suomessa onneksi saa osakseen vain tuijotusta, ja se on ihan ok. Let them stare.

Halina

Heippa! Itse olan todellakin innostuja ihminen, ja innostun vähän siitä sun tästä asiasta:)D Työpaikalla olen saanut jopa kiitosta tästä, vaikka tottahan näitä "näin on aina tehty"- tyyppejäkin löytyy, jotka yrittävät lannistaa. Minusta on PAKKO kokeilla uusia juttuja, koska muuten ei ikinä asiat muutu miksikään. Kun on edes kokeiltu, niin tiedetään toimiiko homma vai ei:) Itse ihmettelen välillä näitä arkajalkoja, jotka eivät USKALLA tehdä mitään ja innostua. Se on surullista.

Oletko muutne huomannut samanlaista lannistavaa asennetta liikunnan parissa? Minulla tuli mieleen, että tälläisiä lannistajia löytyy erityoisesti sen parista(onneksi enemmistö ei ole tälläisiä, koska liikunnan tulee olla hauskaa!) silti on aina niitä, jotka arvostelevat muiden tekemisiä ja suorituksia. Se ja se laji pitäisi aloitata jo synnytyslaitoksella, jotta sinusta tulisi mitään. Pitää yltää näihin ja näihin suorituksiin, että voit kehittyä jne. Itse harrastan liikuntaa liikunnan ILOSTA ja aloitin hetken mielijohteesta tänäkin syksynä judon:D ei, en todellakaan ole mikään hyvä siinä(en osaa tehdä edes kuperkeikkaa), mutta siisteintä onkin mennä pitämään hauskaa ja oppimaan uusia asioita. Kaverini, joka treenailee tosissaan kommentoi tähän että "tuskin tulet saamaan sitä keltaista vyötä viel vähään aikaan, kun et osaa edes kaatua oikein". Voisiko olla lannistavampaa, häh? :D En ymmärrä miksi pitää olla pessimistinen. Toiselta ihmiseltä taas sain palautetta että olen edennyt hyvin ja oppinut asioita ja lultavasti pääsen vyökokeesta läpi. En ymmärrä miksi pitää levittää negatiivista ajattelua ympäriinsä? Huoh.

No nyt meni ehkä hieman sekavaksi, mutta pääpointti on se että noita lannistajia löytyy joka paikasta: töistä, koulusta ja vapaa-ajalta. Tärkeintä on itse olla positiivinen ja ottaa asioita huumorilla. Itse yritän karsia näitä negatiivisia viboja aiheuttavat ihmiset elämästäni, koska heistä ei ole mitään hyötyä minkään suhteen. Itse tykkään kannustaa muita yrittämään:)! Elämä on liian arvokas ja lyhyt tuhlattavaksi ikäviin asioihin.

t: Lähihoitaja, joka näkee joka päivä positiivisen voiman ihmeitä sairaiden ihmisten kuntoutumisen ja elämänlaadun suhteen.

Maria

Kylläpä tuli hyvä mieli tällaisen postauksen lukemisesta! Mielenkiintoinen, kuten myös monet kommentit täällä kommenttiboksin puolella. Ja hei, innostuminenhan on mahtavaa. :D Olis tosi kiva lukea myös sun postaus juuri siitä yksinäisyydestä.

Lannistusnyymi

Empaattinen lannistaja täällä, hei! Ensiksi: kiitos erittäin hienosta postauksesta! Toiseksi: innostujat on parhaita, ainakin silloin, kun ovat myös tekijöitä. Musta on tullut "pakkolannistaja" esim. järjestöhommissa, koska innostujia riittää, mutta ne ei itse sitten halua joutua tekemään niitä projekteja (vaikka ne ideat on joskus oikeesti ihan parhaita). Ei oo kivaa olla lannistaja, voin kertoa! Varsinkin kun itsekin haluaisi päästä tekemään sitä innostujan juttua, mutta on jo kädet enemmän kuin täynnä :(

Pia

Halusin vaan sanoa, että blogisi on mielestäni todella hyvä. Lisää näitä sivupolkuja, anna palaa vaan! :)

T: toinen 30+ innostuja, joka myös saa hymistelyjä ja niitä katseita osakseen hillitymmin reagoivilta kanssaihmisiltä

(Olen ajatellut niin, että sitten kun en enää jaksa innostua mistään, voisin ihan hyvin olla jo kuollut, se on niin olennainen osa minua tuo innostuminen asioista :D)

Mielenkiintoinen aihe! se on jännää, miten toiset kehtaavat määritellä miten saisi pukeutua ja elää! itsekin näytän nuoremmalta ja sainkin juuri yhdellä nettikirppiksellä töykeitä kommentteja että Vila ei ole kuulemma yhtään mikään merkki ja että muut ovat niin kiireisiä perheineen, kommentoivat olivat siis yli kolmikymppisiä perheellisiä että jahas..
Sitten on vielä ne jotka arvostelevat "haihattelijoita" joiden mielestä matkailu on turhaa ja sekin jos haaveilee ja suunnittelee ulkomaille muuttamista, aivan kuin elämä pitäisi kaikkien elää yhden ja saman kaavan mukaan.

Ana

Voisit tosiaan kirjoittaa vielä yksinäisyydestä. Saimme tänään tietää että siskoni ystävä teki itsemurhan poikaystävänsä kanssa. Miksi tälläistä tapahtuu? Mikä tässä maailmass aon vikana ja miksi kaikki ovat niin onnettomia?:( On ihanaa että kirjotat tärkeistä aiheista.

Narcissus

Täältä ilmoittautuu myös kolmikymppinen jota ei ihan heti uskoisi ikäisekseen :) Tyylini on nuorekas sekä persoonallinen ja otsatukka nuorentaa minua. Minua pyydetään jatkuvasti todistamaan ikäni kaupassa, ja viimeksi kun kävin ostamassa muutaman siiderin, kaupan kassalla työskentelevä mies tokaisi "ohhoh, oletkin jo reippasti yli 18, miten sä voit näyttää noin nuorelta", hymähdin vastaukseksi jotain suuntaan, että papereita tosiaan kysellään aika usein, johon mies jatkui "eikun ihan oikeesti, MITEN sä voit näyttää noin nuorelta?!" Siitä tuli ihan hyvä mieli varsinkin kun välillä ikäkriisi yllättää. Mutta minusta on kiva elää vapaana enkä esimerkiksi voisi kuvitella ostavani omistusasuntoa, koska en edes tiedä missä maassa haluan asua vuoden kuluttua :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012