Uusimmassa Olivia-lehdessä paljastan kauneudenhoidon supersuosikkini, ja nyt on pakko nostaa niistä yksi jälleen blogiin. Edellisen kerran tunnustin rakkauttani Moa the Green Balmille (joka löytyy listalta myös), mutta nyt tulee vartalon hemmottelun ykköstuote, Nuxe Huile Prodigieuse eli kotoisasti Nuxen kuivaöljy vaan.


Atoopikkona olen etenkin talviaikaan kuiva kuin korppu. Tuntuu siltä, kuin ihoni pyrkisi jättämään laivan hinnalla millä hyvällä, kun taas itse ihan mielelläni pitäisin siitä kiinni. Mieluisan kosteutusvaihtoehdon löytäminen on aiheuttanut aina vähän päänsärkyä. En voi sietää tuntikausiksi ihon klähmäiseksi jättäviä vartalovoiteita, olen valehtelematta testannut niitä noin sata ja voidemuoto ei vain käy minulle, nirsolle klähmäkammoiselle. Kaikki nopeasti imeytyvät vartalovoiteet ovat huijausta :D

Nappasin tiedon Nuxen kuivaöljystä joskus aikoinaan naistenlehden sivuilta, ja vaikka yleensä en mene mainoslupauksiin (enpä...), niin tällä kertaa innostuin sanoista kuiva, ja kosteuttaa tehokkaasti. Jumaliste, toimii!

Nuxen kanssa on ilo läträtä jo pelkästään sen ihanan tuoksun vuoksi, mutta tärkeimpänä ominaisuutena kuitenkin seuraava: suihkaus, levitys ja puff, tuote on kadonnut iholle. Ei mitään kuivatteluaikaa, ainoastaan sametinpehmeä iho.

Fiksu olisi ehkä kuvaa varten putsannut sormenjäljet korkista, mutta hei käyttötuote, antaa vähän uskottavuutta.


Purkki sisältää mm. Macadamia-, saksanpähkinä-, kamelia-, purasruoho-, manteli- ja kuismaöljyä ja E-vitamiinia ja maininnan: 97,8% ingredients of natural origin. Käsittääkseni Nuxe ei silti ole luonnonkosmetiikkaa, paremmin tietävät valaiskaa?

Extravinkvink: vaikka käytänkin hiuksille pääsääntöisesti eri tuotteita, olen rutinoitunut tekemään Nuxen kanssa niin, että suihkaisen viimeisen suihkauksen kämmeniin, ja sen jälkeen juoksutan käpälät hiusten pintaa pitkin taltuttaakseni luonnonkarvaisen tukkani miljoonat pörröt jotka puskevat esiin kuin hattivatit ukkosella. Hiuksiin ei jää öljyistä tunnetta, ne ainoastaan tuntuvat pehmoisemmilta öljyn jälkeen. Ja se tuoksu, ah se tuoksu.

Kommentit (20)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

hei joo, se ilmeisesti on juuri niin että pienemmässä koossa ei ole suihkeominaisuutta (hämmentävää), mutta isossa on, mä olen aina ostanut tuon suuren niin suihkekorkki on ollut paikoillaan. Tuota tarvii niin pienen määrän kerrallaan, että ehkä lirauttaa iiiiihan minimäärän kämmenelle ja sitten hieroo sen jalkoihin tms. minne nyt haluaakaan. Tai sit hankkii pipetin?

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

H

Kävin ostamassa tätä sen pienemmän purkin ja pettymys oli suuri, kun ei tää ollutkaan suihkepurkki :( Onko se isompi purkki sellainen, oletin ainakin tekstissä olevan "suihkaisun" perusteella niin..? :D Suihkaisu olisi ollut niin kätevä, nyt olen ihan kysymysmerkkinä, että miten ihmeessä tuota tavaraa saa purkista ulos sen verran, että sitä pystyisi levittämään..

JennyVee

Kookosöljy. Vaikka onkin niin in ja hip tällä hetkellä niin jumankauta on hyvässä kunnossa iho kun sitä laittaa suihkun jälkeen! Imeytyykin aikas nopsaan. Ja on halpaa ja luomua tietty :)

marja-leena niskanen

nuxen kuivaöljy tulee 100 millin pullossa halvemmaksi stocmannilla 32 euroa joku sentti päälle.50 millin pullo on yli 20 euroa.

Sanna

Tätä pitääkin muistaa ostaa. Minäkin olen atoopikko ja kaikenlaiset rasvat ja öljyt läpi käynyt, mutta aina se tämä aika vuodesta pääsee yllättämään ja iho pölisee kuivuutta ja jalat on raavittu verille.

-A-

Itselläni talven aiheuttama kutina/pölinä häviää sisäisesti nautittavilla tyrniöljykapseleilla (Valioravinto Omega 7), tosin en ole atoopikko, mutta talvella iho kuivuu kovin. Netissä surffaillessa on kehuttu paljon Madaran uutta DD-voidetta, myös monelle atoopikolle sopinut, mutta taitaa olla enempi kasvo/paikallistuote kokonsa puolesta.

marja-leena niskanen

nuxen kuiva öljyissä ei ole säilöntä aineita.on olemassa vielä toinen öljy,jota ei suositella kasvoille.sekin nuxen on vaan isompi pakkaus.itse käytän juuri samaa kuin tämän blogin kirjoittaja.halusin oljyn jossa ei ole barabeenejä ja muita myrkkyjä.vältän kaikkea kovaa kasvorasvaa kohottavat ovat huijjausta.nuxen öljy sopii herkälle iholleni.kaikki öljyt eivät sovi.yhdestä ruusuöljystä tuli naama ihan tuleen.tukkaan laitan myös nuxen öljyä.

Sugared

mahtavaa, ko. tuotteen hankkimista olenkin harkinnut jo jonkin aikaa! Osaatko sanoa, toimiiko miten ihon heleyttäjänä juhliin yms? :--)

Monsku

Monsku+kuivaöljy=rakkautta <3 Vielä kerran: kiitos tästä postauksesta. :)

Sariska

Mistä tätä saa ja mihin hintaan?!!
Poikaystävä on atoopikko ja inhoaa myös rasvaamista juuri tuon imeytymishomman takia, tämä vois olla siis sopiva tuote hänelle!! Ei kai tuoksu vaan ole liian feminiini? :)

roo

"puskevat esiin kuin hattivatit ukkosella"

:DD Tämä on ehkä hauskin ja osuvin vertaus mihin olen vähään aikaan törmännyt. Ihanuus, kiitos tästä!

keiju

Täältäkin pointsit kookosöljylle. Rikkiraavitut korppusääretkin on alkaneet toipua kun aloin käyttään sitä. On kevyt levitellä ja imeytyy nopeasti, tuoksu mieto kookoksinen. Plussaa että voi käyttää myös keittiössä. Tosin paistaessa roiskuu.

Heiiid

Tilasinpas nyt minäkin sitten tämän kun iho irtoilee kuivuuttaan. Toivottavasti toimii myös minun ihollani!!

Iida

Tämä atoopikko liputtaa ihan niiden apteekin perusrasvojen puolesta. Aqualan L on mielestäni tarpeeksi kevyt (levittyy ja imeytyy helposti), kunnon pakkasilla käytössä on sitten jo jämerämmät rasvat. Ja atoopikkona saa lääkäriltä vielä reseptin, jolla tippuu hinnasta se kelakorvaus :)

Tiia

Itse olen myös tykästynyt kuivaöljyihin (toinen atoopikko täällä hei) mutta opiskelijana on ollut pakko etsiä budjettivaihtoehtoja :D eli mulla on käytössä Garnierin dry body oil ja Yves Rocherin samanmoinen (jotain Tahiti-sarjaa?)

Nuokin on ollut mun mielestä huikeen hyviä!! Täytyykin kokeilla myös tuota öljyä, kunhan kukkaro antaa periksi ;)

Kannattaa kokeilla Nivean inshower-rasvaa/ihon hoitainetta/mitälie.

Eli levitä ja huuhtele.

terveisin, toinen korppu atoopikko

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011