Olipa mahtavaa käydä pitkästä aikaa puutarhamyymälässä, siellä jos missä iskee ahneus viedä kotiin kaikki mahdollinen kukkiva ja vihreä. Ostin kuitenkin tällä kertaa vain parvekelaatikot täyteen narsissia ja kolme punaista orvokkia kaunistamaan pientä penkkiä portaiden vieressä. Ulkosalla ei vielä kovin moni kukka pärjää hallaöiden vuoksi, mutta nämä nyt ainakin. Myyjä jutteli että ihmiset eivät oikein ole vielä heränneet kevääseen pihakukkien suhteen, sesonki on vasta tulossa.





Kukalliset peltiruukut lähtivät heräteostoksena mukaan Ikeasta, miten olikin niin osuva kuosi ja väri meidän pihaan. En ole eläissäni kasvatellut orvokkeja, joten saapa nähdä miten kauan nämä säilyvät hengissä. Mutta aina sopii yrittää. Vaihdetaan tilalle marketat sitten kun kesä alkaa olla käsillä.

Miten sitä voikin olla niin intona talven jäljiltä parista hassusta krookuksesta ja sinivuokosta. Kevät se vaan yllättää ihmisen joka vuosi ;)




Kommentit (10)

Petra

Kyllä tekisi jo kovaa mieli istuttaa kasveja ja kukkia! Harvoinpa ne vaan mulla elää :D

LauraL

Mäkin ostin viime keväänä pari orvokkia, että olkoot nyt alkukesän koristamassa, mutta ne pirulaiset kukkivat ja kasvoivatkin koko kesän, niistä tuli oikein orvokkipuskia. Ja ihan tosi helppoja ne oli, kunhan muisti edes joskus kastella.

Orvokki on tosi helppo kukka! Kunhan muistaa kastella ja vaikka joskus pääsisi nuupahtamaan, nousee kyllä heti uudelleen kun saa sitä vettä. Pian sulla on nuo purkit ihan täynnä orvokkia. :) Harmi vaan, että loppujen lopuksi se yleensä kasvaa vähän yli, eli turhan pitkäksi ja sitten näyttää rumalta. Kuulemma ne voisi leikata välillä alas (jättää alimmat lehdet), mutta en ole kokeillut, joten en tiedä miten onnistuu.

Pienikukkaiset orvokit on ihania. Kohta pitää hankkia itsellekin, mutta hetki mennään vielä narsisseilla. Nehän muuten kestää jopa kymmentä pakkasastetta ja vähän luntakin, ihmeellinen kasvi.

NiinaS

Orvokeista kannattaa nyppiä kuihtuneet kukat pois, niin eivät tuhlaa voimiaan siementen kasvattamiseen, vaan uusien kukkien tekemiseen. Noilla pärjäät vaikka koko kesän, koska orvokit voi leikata välillä ihan lyhyiksi, ja sieltä vain kasvattavat uudet varret ja kukat :)

Täällä on touhuttu pihalla koko viikonloppu. Kasvihuoneen pystytys jäi vielä ens viikonlopulle. Jospa tässä kohta pääsisi istutushommiin :)

Iiiia

Meillä oli orvokkeja kukkapenkissä lapsuuden kodissa ja hauskinta oli arvailla minkä värisiä yhdistelmiä niistä puski seuraavana kesänä. Oli siis useampaa väriä ja hieman ristiin pölyttivät toisiaan. :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010