En usko, että olen 32 vuoden aikana koskaan pettynyt näin pahasti. Minä en itke ikinä, ja nyt joudun nieleskelemään tosissani. Jännä fiilis kyllä, täytyy sanoa.

 


No, kerrankin on aikaa lukea vasta postiluukusta kolisseet ihanat muotilehdet kunnolla, kun ei oikein muutakaan voi tehdä.

Kommentit (22)

Eikä! :( Tosi inhottavaa tuommonen!
Ei auta kun toivoa, että jalka paranee pian ja pääset harjoittelukentille taas! Ikävää, kun on jotain odottanut tosi pitkään ja sitten se viedään nenän eestä :( Tsemppiä sulle!

Voihan surkeus. Mutta tiedän että kukaan muu ei ole hengessä yhtä paljon mukana kuin sä!

Hei, pian se silti paranee. Tsemppiä!

Pippuri

Voi ei, tsempit!!

Olen seurannut tuota tuskaa riittämiin aikas läheltä, kun oma kilpaurheilijamieheni on kaksi kertaa telonut itsensä 10 - kuukaudeksi peleistään pois.

Joten nytkin I feel you, Niina! Mahassa asti tuntuu oikein ikävälle, kun tunnen pettymyksesi!

Se ei auta yhtään juuri nyt, mutta onneksi niitä pelejä tulee lisää (tiedän, ei tätä samaista) mutta kyllä niitä tulee ja ne toiset ovat vielä mahtavampia!

nano

Tosi ikävä juttu ja niin yleistä urheilussa... Toisaalta, jos tämä on 32- vuotiaalla pahin pettymys niin mielestäni olet onnekas! :)

myohmy

Olen muuten nanon kanssa aivan samaa mieltä. :) Hän hyvin kiteytti sen mitä tarinoin (tai yritin sanoa) tuolla liikkiksen puolella.

Helmi

Samaaa mieltä edellisten kanssa. Todella kurjaa kyllä, ei kai sitä kukaan voi kiistää. Varmasti ketuttaisi paljon tuossa tilanteessa. Mutta toisaalta, jos tämä nyt on elämäsi pahin pettymys, niin voit olla todella onnellinen siitä, että elämäsi on mennyt niin hyvin. :o)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

olen aina tehnyt sata lasissa töitä sen eteen, ettei tarvitse pettyä ja suht putkeen kai on mennyt. Toisaalta olen myös sellainen persoona että en ryve huonoissa fiiliksissä ja löydän sitä päivänvaloa risukasastakin aika nopsaan, eli ehkä tää on vähän asennekysymyskin. Alkoi kiinnostamaan tämä parissa kommentissa mainittu juttu "helposta elämästä", eli mikä on sitten se ykkösluokan pettymys? Suruasiat eivät minun mittarillani kuulu pettymyksien piiriin. Esimerkiksi silloin kun työpaikka meni alta, otin missioksi etsiä uuden duunin vaikka kivensilmästä ja laitoin tuulemaan samana päivänä kun kuulin uutisen, olisin toki voinut jäädä itkemään kotiinkin, mutta en katsonut sitä kovin hyödylliseksi. Kun avoliittoni kaatui, otin sen uutena alkuna ja mahdollisuutena onnelliseen elämään ja niin edelleen ja niin edelleen. Eli mikä nyt sitten on elämän hyvin menemistä ja mihin kaikkeen voi itse vaikuttaa. Nilkkanyrjähdyksiin derbyssä voinen vaikuttaa treenaamalla enemmän ja olemalla parempi, ja sen aion tehdä 110 prosentin tehokkuudella kun tästä toivun. Uuteen nousuun!

Ps. tää ei ollut sit mikään vuodatus kohdistettuna sinulle :D vaan aloin miettiä näiden kommenttien jälken että kuinkas helppo elämä minulla nyt sitten onkaan.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

nano

Tässä on ilmeisesti joku ajatusero. Minulle erinäiset vastoinkäymiset ovat olleet pettymyksiä, jos ne ovat olleet sellaisia, etten olisi halunnut niiden tapahtuvan. Myös surullset asiat.
Kaikkiin pettymyksiin ei voi myöskään itse vaikuttaa, vaikka miten tekisi töitä asioiden onnistumisen eteen. Asiat voi silti kaatua jostakin muusta syystä. Ehkä se on pelottavaa myöntää, että kaikkeen ei todellakaan voi itse vaikuttaa?

Eihän niihin pettymyksiin/suruihin rypemään tarvitse (ja saakaan!) jäädä, mutta suoraan sanottuna minusta on outoa, jos ihmissuhteen päättymisen näkee heti vain mahdollisuutena onnelliseen, uuteen elämään. Minä jätin vuosia sitten silloisen poikaystäväni ja se oli avain parempaan elämään, mutta kyllä siihenkin asiaan liittyi surua ja myös pettymyksen tunteita. Ei niiden ajattelu tarkoita, etteikö samalla eläisi elämäänsä eteenpäin ja olisi tyytyväinen ratkaisuunsa.

Minulta on myös mennyt työpaikka alta, en ole saanut haluamiani töitä jne ja ne on ollut pettymyksiä. Se ei tarkoita sitä, että "jäisin kotiin itkemään" ja lopettaisin töiden hakemisen. Kyllä ihminen voi tuntea negatiivisiakin tunteita ilman että se automaattisesti on huono asia ja samanaikaisesti voi nähdä ne elämän hyvät asiat.
Sinulla on aika musta-valkoiset näkemykset tai tuot ne ainakin esille musta-valkoisesti.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

ihan varmasti on näkemyksiä niin monta kuin ihmistäkin, ja yhden näkemys ei välttämättä sovi toiselle. Jokainen on vapaa suremaan esimerkiksi parisuhteen päättymistä, mutta minulle itselleni se on aina ollut uuden alku enkä ole osannut surra sellaisen perään mikä ei kertakaikkiaan toimi. Olen melko suoraviivainen realisti, en tunneihminen, ja tiedän suhtautuvani asioihin vähän erilailla kuin suurin osa ihmisistä, mutta enpä tiedä silti onko reilua kutsua minua oudoksi sen vuoksi. Jokainen tavallaan.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

minni

Kuka on luvannut että elämä on reilua? Jos tämä on sinun pahin vastoinkäymisesi, ei paha. Vaikka ymmärrän tietenkin harmistuksen mutta pientä suhteellisuuden tajua kehiin. Tsemppiä toipumiseen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011