Kuljen tällä hetkellä melkein pelkästään Soreleissa, kun pakkasmittari huitelee yli 10 asteen lukemissa. Pienenä poikkeuksena kuitenkin satunnaiset kyläreissut, jolloin ei tarvitse kävellä ulkona kilometrikaupalla, silloin voi piristää itseään muillakin kengillä. Melkein nauratti kirjoittaa em. tekstiä, mutta en voi sille mitään että arkipäivieni piristyspillereinä toimii nimenomaan kauniit kengät ja hyvä ruoka. Ja armas mieheni, joka on puhunut nyt viikon verran vain ja ainoastaan roller derbyä, pojat kun sattuivat voittamaan Malmön turnauksessa kaikki pelit. Ei sillä ettenkö itse jaksaisi jauhaa derbystä tästä ikuisuuteen, mutta Sakusta ei saa mitään järkivastauksia tällä hetkellä irti. "Mitä tehdään ruuaksi?" "Olisit nähnyt miten mahtavan hitin jysäytin vastapuolen jammerille, äijä lensi kolme metriä radan ulkopuolelle!!!". "Selvä, hernekeittoa."



Swedish Hasbeensien Clumsy-nilkkurit, 1 euron kirppishame ja H&M:n vanha paita. Pakko rakastaa näitä euron vintagelöytöjä, joita edelleen tulee silloin tällöin vastaan ylihinnoiteltujen kirppistuotteiden joukosta. Tuntuu välillä että ihmisten hintakäsitys on täysin vääristynyt, hyvänä esimerkkinä viime kevään Muotikirppis. Hinnoittelin vaatteeni ja kenkäni 0,50e - 10e välille ja varmaan 80% myytävistä oli n. 1-6e. Ostajat kysyivät moneen kertaan että miksi nämä ovat näin halpoja, ja olin ihan hämmentynyt että tottakai ovat, tämä on kirppis? En tietenkään myisi täydellisessä kunnossa olevia Minna Parikoita tai muita arvokkaita merkkituotteita kympillä, mutta ketjukauppojen mekot ja takit kyllä. Keväällähän on taas tulossa Tampereelle Muotikirppis, jonne aion lyllertää myyjäksi, joten pitäkää mielessä :)

Kommentit (15)

Täysin samaa mieltä tuosta kirpparihinnoittelusta! Oikeasti arvokas vintage/second hand on ihan eri asia kuin kirppiksellä myytävät ketjuliikkeiden vaatteet, jotka ovat alun perinkin maksaneet aika vähän. Mutta joskus käy ihan hullu säkä ja voi löytää jopa jotain ihan merkkituotteita naurettavan halvalla!

On kyllä tosi kiva tehdä superedullisia second hand -löytöjä, kuten tuo hameesi joka on muuten tosi suloinen :)

Sannie

Juuri eilen mietin noita kirpparihintoja pienimuotoisella kirpparikierroksella käydessäni. Muutama vaatekappale olisi tarttunut matkaan,mutta jos esim. Vilan ei -niin -hyvälaatuisesta villakangastakista pyydetään 28€ niin no way. Olen siis samaa mieltä,että ketjukuteiden hinta tulisi olla kirpparilla järjellinen,muutamasta eurosta,kymppiin, max. kahteen ulottuva. Tuntuu ettei myyjillä ole oikein hanskassa kirppareiden idea,etenkin kun siitä on nyt tullut koko kansan huvia ja kirput pullistelee osin huonokuntoistakin kamaa korkeine hintoineen.Ps. sun punaiset Hasbeensit on superit!

Pesunalle

Samaa mieltä kirpputorien hinnoista. Aivan järkyttäviä. On monta ihanaa vaatetta jäänyt ostamatta naurettavien hintojen takia.

Niin ja vinkkaa ajoissa Muotikirppiksestä, niin voin yrittää saada mieheni lähtemään täältä rannikolta sisämaahan reissaamaan! :)

Oija

Itsekin just hinnoittelen kirppistä varten ja ihan samoilla hinta-ajatuksilla mennään. Joitain vintageihanuuksia olen yrittänyt jo muutamaan otteeseen kaupitella 5 eurolla (mm. pitkä samettitakki, musta trenssi ja käyttämättömät nahkasaappaat), mutta tuntuu, että täällä Joensuussa ei ole niin paljoa vintagen arvostajia, että löytäisivät uuteen kotiin.

Onnittelut myös raskaudesta! Olen ollut lukijasi sen verran kauan, että olen ehtinyt saamaan jo 2 lasta sinä aikana :) Poikaa odottaessa olo oli mainio alusta loppuun, mutta tyttö pisti oksentamaan. Kaksi naista ei kuulema mahdu samaan kroppaan...

Helmi

Mulla oli hyvä olo koko raskausajan, plus klassinen "poikamaha" ja tyttö tuli! ;o)

Word. Kirpparihinnat lähtevät välillä kyllä käsistä. Itse yritin päästä tavaroistani eroon ennen tänne Thaimaahan lähtöä ja hinnoittelin ne todella edullisiksi. Siltikään ei kauppa käynyt :( voi tosin johtua ajankohdasta, silloin oli kesän kovimmat helteet, joten ihmiset olivat rannalla/puistossa/missä tahansa muualla muttei kirpparilla. Vein sitten 3 täyttä Ikea kassillista vaatteita, laukkuja ja kenkiä kierrätyskeskukseen, eivätköhän ne sieltäkin löytäneet uusille omistajille edullisella hinnalla :)

Ja vielä loppuun onnittelut perheenlisäyksestä. Olin ihan hämmentynyt vauvapostauksesta. Joka postauksen luen, enkä yhdestäkään mahaa ollut bonganut, kuten joidenkin toisten bloggareiden kohdalla on käynyt. Tsemppiä olojen kanssa, toivotaan, että ovat takana päin!

Elli

Toivottavasti sinulle ei käy niinkuin minulle, että jalka kasvaa raskauden aikana. Sinulla kun on vielä useammat ihanuudet kaapissa. Minulla ei mene jalkaan enää kovinkaan moni kengistäni ja odotan kauhulla kesää, jolloin todennäköisesti saan huomata, ettei yhdetkään ihanat kesäkenkäni enää mahdu..

bubbs

Ole tyytyväinen vaan, aina mielummin vähän hölskyvä kenkä, kuin ei kenkää ollenkaan - se on lapiokoiven kohtalo.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.