Huhheijaa että on lasten lelut hinnoissaan, se tuli todettua. En ole pahemmin kuluttanut aikaani leluosastoilla sitten 80-luvun, eli silloin kun haaveilin suunnilleen jokaisesta Barbiesta mitä Viialan Muovituvasta löytyi. Ostavatko vanhemmat lapsilleen ihan oikeasti yli satasen leluja, jotka jaksavat kiinnostaa vain pienen hetken? Ajat ovat tottavie muuttuneet näin lama-ajan lapsen näkökulmasta :D

Käytiin ostamassa likalle lelukaari, koska lattialla makoilu on ilmeisen mukavaa ja kaikkien värikkäiden asioiden tuijottelu pop. Erityisen kivaa on kaaresta lähtevät musiikit ja eläinten äänet, niiden tahtiin on kiva hytkytellä. Yritän välttää parhaani mukaan turhaa lelutulvaa, ja tämä on itseasiassa ensimmäinen hankinta siltä osastolta. Ystäviltä on toki saatu lahjaksi leluja, mutta ne alkavat kiinnostaa varmaankin vasta sitten kun lapsi alkaa tarttua esineisiin ja järsiä niitä.

k1elok14

Päivännasuna itse ommeltu raitahamonen ja laatikkomainen vintagelaukku, jonka olen bongannut kirppikseltä muutamia vuosia sitten. Olipa kiva pukea ylleen jotain muutakin välillä kuin trikoomekkoja, jotka kotona toimivat käytännöllisyytensä vuoksi.




Jaksan vieläkin ihmetellä noita leluhommia, tarjolla oli vaikka mitä aina olohuoneen pöydän kokoisista ajettavista autoista (en uskaltanut edes katsoa näiden hintalappuja) jättimäisiin traktoreihin! Vissiin pieni ei ole enää kaunista, vai onko niin että tottakai pikkupallerolla pitää olla pihassa oma Porsche ;)

Kommentit (26)

Anne

Vau, upea kokonaisuus! Varsinkin hame on tosi kaunis. Omalle tyttärelle en ole juuri leluja ostellut, kirjoja sitäkin enemmän. Olen muovihirvityksiä vastaan, puuleluista kyllä tykkään. Lapset ovat siitä hauskoja, että pahvilaatikot, pakkaukset yms. kiinnostavat heitä yleensä varsinaisia leluja enemmän. :)

Vierailija

harrodsilla oli 20mph tunnissa kulkeva £29 999 maksava leluauto... :---D miks en osaa kuvitella teille yhtäkään muovilelua?

hilla

Jee vauva juttuja! Ei haittais jos tulis enemmänkin ;) Apua, mitä mä lapseton ihminen just sanoin :D

mama

Voi sissos, mahasta nippasi ja pystyin kuvittelemaan mille vauvelin pää tuoksuu tuosta hellyyttävästä kuvasta (vaikka normaalisti kyllä en järin ole seonnut vauvoista :D). Aivan ihanat hiukset tytöllänne.

...Kaksijakoisen riemastuttavaa ja surkuisaa seurata vauvaperheen elämää kun sai itse alle 3kymppisenä kuulla ettei voi enää saada lapsia (vaikka ennestään kaksi isoa onnea onkin)... Mutta ehkä tämä on hyvää siedätyshoitoa, sillä blogiasi en missään nimessä tahdo jättää lukematta. :-)

Nuo suorat hiukset on kyllä niin kauniit sulla. Ei sillä että kiharoissakaan oli lainkaan mitään vikaa, mutta vieläkin hätkähtää aina asukuvia katsellessa että mitääh, suorat. :D Pitkät piuhat ja silleen...

T-100

Eläpä muuta turaja! Minä olen jättänyt lelut ostamatta, kirppareilta on löytynyt kaikki vähäinen tarpeellinen. Esimerkiksi pikkuautot ovat ehdottoman tarpeellisia, mikäli 4-vuotiaalta pikkupojaltani kysyy.

Olen ollut järjestelmällisesti julma äiti, vaikka lapseni ei sitä tiedäkään. Lahjaksi saadut, ääntä pitävät lelut ja vehkeet ovat lähteneet poikkeuksetta kiertoon.

Eikä se hinta edes tyrmistytä eniten, vaan se hinta-esteettisyys-käytännöllisyys -suhde. Muovirojut ovat vaan niin k a m a l a n rumia!

Shu

Tampereella Miraakkeli on lempikauppani, siellä on niitä puisiakin leluja. Tosin onhan niilläkin hintaa, mutta mieluusti tuen pientä liikettä. :) löysin sieltä myös gluteenitonta muovailuvahaa allergiselle lapselle. Oho, tulipas nyt mainospuhe. :D

Itseasiassa siinä vaiheessa ku isosisko kerto saavansa ekan lapsen niin olin jo ostamassa halpahallista 109euroo maksavaa punaista sähköautoa:D ihmiset toppuutteli että heli hei, siinä on ikärajanaki 3vuodesta ylöspäin että jos oottaisit vähä aikaa :D

mallukka

Meidän lapset saivat n13v sitten hienon lelukaaren kahdesta jakkarasta ja harjanvrresta. Ripustuksissa vain mielikuvitus oli rajana :)

Suviii

Ihana tuo potkupuku! Mistä on ostettu?

Täytyy näin 11kk ikäisen pojan äitinä sanoa, että eipä ole tullut ostettua kamalasti itse leluja pojalle. Kaikki maksaa niin vietävästi, että melkein kaiken olemme maksattaneet esim. isovanhemmilla, jos ovat ihan pakosti halunneet jotakin ostaa. Tällä hetkellä kyllä kiinnostaa enemmän noi kukkamullat, kun ne lelut... :D

Indien

Hih :) enpäs tiedä, mutta tuo vauva on tainnut periä ulkonäkögeeninsä äitiltään :)

Liia

Leluja ei kannata ostaa uutena. Kirppareilta löytyy ihan mielettömästi hyväkuntoisia leluja, pelejä ja kirjoja. En ollut tuotakaan asiaa huomannut ennen lapsen saantia, vaikka viikottain kirppareita kiersinkin ;) Ja sit niitä tulee tietysti lahjana jouluna ja synttäreinä ja muuten vaan :) Tällä hetkellä meidän 11kk tyttöä ei vois vähempää kiinnostaa lelunsa. Paljon hauskempaa on esim. repiä ja rypistellä mainoslehtisiä, heilutella äidin vitamiinipurkkia tai järsiä muovisia kauhoja ja paistinlastoja.

Mate

Kummina olen tuon lelujen järkyttävän hinnan myös huomannut, itsekin olen laman lapsi ja uusia leluja sai jouluna ja synttäreinä. Hassuista tässä asiassa on se, että monilla lapsilla joku ikivanha puuauto tai parin euron kirppislöytö lyö mennen tullen vilkkuvat ja välkkyvät ja meteliä pitävät hichtech-lelut. Itse ostan kummilapsille mieluummin vaatteita ja kirjoja silläkin uhalla, että olisin ihan tylsä täti :D

kolmen äiskä

Kirppiksille seuraavaksi kiertelemään ja etsimään juurikin lastentarvike kirppikset. Lelukaaria varsinkin löytyy tosi hyväkuntoisia koska käyttöikä on niin lyhyt. Melkein kaiken kun voi pestä koneessa, jopa pimputtavat pehmot on sieltä selviytynyt ehjänä :D

annina

Itse olen ostanut puisia leluja ja esimerkiksi helistimeksi valitsin muovihirvitysten sijaan virkatun bambin. Eihän noi lelut vielä pahemmin 7 viikkoista kiinnosta mutta lomarahoilla ne oli kivempi ostaa ja käyttää äitiyspäivärahat sitten niihin tarpeellisiin. Haaveena on ostaa myöhemmin vanhanaikainen potkuauto vaikka ne maksaa ihan järkyttävän paljon. Mutta laitan nyt kaikki pikkukolikot säästöön niin jossain vaiheessa niillä saa sen sitten ostettua pojalle :)

Mirkku

Kirppareita jo muutkin vihjaili, mutta yhdyn kuoroon. Kannattaa liittyä facebookissa paikallisiin lastentarvikekirppiksiin, sellaisesta löytyy oikeesti kaikki tuttipulloista pottiin, sittereihin, leluihin ja vaatepaketteihin!! Tosin oot ehkä sen verran esteetikko ettet kelpuuta lapselles mitä vaan vaatteita.. Mut kokoon 80cm saakka vaatteet menee NIIN nopeesti pieniksi että kotivaatteina kannattaa käyttää ilmaisia tai puoli-ilmaisia renttuja ;)

Emmaus

Jos porvooseen eksyt joskus, kannattaa käydä vanhan kaupungin riimikossa! Siellä on sellaisia vanhanajan tyylisiä leluja :)

Scotlanstyle.blogspot.fi

Jeps, noinpa se on. Lompakkoa saa kyllä availla, jos siihen rupeaa. Kouluun tms tulee sitten kaverit härveleineen kuvaan ja se kuuluisa ulkoinen paine. Me ollaan taidettu olla aika tiukkiksia, kolmen kanssa loppua lompakkokin nopeesti. Meillä kyllä leikittiin kaikella mahdollisella, sohvista kenkätelineisiin ja koti oli aina täynnä kaikkea jännää, niinkuin lentokoneita ja busseja. :D Ihania aikoja

Kerttu

Ei oo kolmen lapsen äitinä juuri tullut itse ostettua leluja yhtään oikeestaan uusina, alussa ei paljon tarviikaan. Sit lapsen ollessa 2-3v ehkä sit jotain, esim brion junarataan osia. En oo ikinä kuullu että kukaan ois ostanu yli satasen leluja lapselleen. Ehkä niitä ostelee varakkaammat isovanhemmat muttei juuri kyllä muut. Kirpparilta kunniaan leluissakin, siellä ne ei maksa juuri mitään.

ping

Meillä on tapana ostaa lapsille yksi lahja jouluna ja yksi syntymäpäivänä. Ja silloin ostetaan lahja jota lapsi eniten toivoo ja josta uskomme hänelle eniten/pisimpään olevan iloa. Silloin hintalappu ei ole este, esim. legoissa 100e on aika yleinen hinta. Toki lapset ovat jo eskari-ikäisiä, ihan pienille kalliit lahjat ovat tarpeettomia, kun parhaat leikit tulevat kuitenkin palikoista, paperirullista yms. Mielestäni tämä systeemi toimii, sillon juhlassa on juhlan tuntua ja erityisyyttä, koska muulloin emme lapsille mitään leluja tai lahjoja osta eivätkä mitään pyydäkään vaan kertovat että aikovat ensi jouluna toivoa sitä tai tätä. Säästämme myös nämä kalleimmat lahjat lapsille jotta voivat halutessaan säästää omille lapsilleen.

Hanna

Oma leikkiaikani sijoittui enimmäkseen yhdeksänkymmenluvun loppuun ja 2000-luvun alkuun, itsellenikään ei ostettu kovin paljoa uusia leluja vaan suurin osa tuli perintönä serkuilta, Legoista lähtien :) Täällä monet on puhuneet vanhojen lelujen ja kierrätyksen puolesta ja vaikka itsekin olen samoilla linjoilla ja vastustan kaikenlaisen turhan krääsän hankkimista, niin kyllä ne uudet muoviset ja/tai meteliä pitävät lelutkin voivat joskus olla paikallaan ;) Muistan edelleen kun sain kolme- tai neljävuotiaana joululahjaksi sellaisen pienen keittiön, jossa ainakin keittolevyistä kuului jotain ääntä ja kyllä sillä tuli leikittyä! Ja se lahjapaketti jossa kyseinen hökötys tuli oli pikkutytön silmin valtavan iso...

Suosittelen myös kirppareita "lelukaupoiksi". Lisäksi olen ihastunut Leikkien.fi kauppaan, jonka outlet-putiikki löytyy Sarankulmasta. Aivan ihania puuleluja sekä muita kestäviä ja opettavaisia leluja, kirjoja ja härpäkkeitä. Ostinpa sieltä miehellekin älypelin viime isänpäivälahjaksi. :D Ja ei, onneksi opettavaisten lelujen ei tarvitse olla tylsiä (tai välttämättä puisiakaan, eihän lelun materiaali välttämättä paljoa kerro) vaan lapsetkin ovat tykänneet. Eivät he edes miellä noilla leikkimistä oppimiseksi, sen kun vain touhuavat niillä kuten millä tahansa, ja huomaamattaan oppivat esim. näppäryyttä tai hahmotuskykyä.

Leluja alkaa kertyä varsinkin merkkipäivinä ja ainakin meillä innokkaiden isovanhempien toimesta ihan muuten vain, joten olenkin antanut tiukkoja ohjeita että emme huoli mitään pientä krääsää, vaan jos haluavat ilahduttaa lapsia niin mieluummin jotain kertakulutettavaa (jottei jää sälää lojumaan nurkkiin) kuten saippuakuplia jne, tai sitten säästäisivät intonsa ja ostavat kerralla jotain tyyriimpää. Esim synttärilahjat hommaavat monesti kimpassa, potkupyörää ynnä muuta. Tai sitten ihan hyötytavaraa kuten kenkiä ollaan myös toivottu.

atomi

Eikö kukaan "muovihirvityksiä" kammoava osta lapsille nukkeja vai ostatteko sitten mollamaijoja? Kun omat tytöt olivat pieniä, he rakastivat nukkejaan - jotka mielestäni olivat kaikki jotain muoviseosta, paitsi pehmeä vartalo-osa. Tyttöjen lempileluja olivat myös muoviset My little ponyt sekä erilaiset muoviset eläinhahmot. Vauvaleluistakin muoviankka ja "paistettu kananmuna"- purulelut olivat suosikkeja. Muoviset lelut on helppo pitää puhtaina, eivätkä ne ole raskaita pieneen käteen.Tietysti laatu maksaa muovileluissakin. Mielestäni muovi ei tee lelusta hirvitystä, omat tyttöni ovat säästäneet poninsa, barbinsa ja muovikoirakokoelmansa - kenties tuleville lapsilleen..

Sirpa

Hei!
Arvostan päätöstä pitää lapsi poissa blogista,
Mut: Aivan supersöpö vauva!!!!♡♡♡♡
Jos silloin tällöin vähän vilauttelisit ;)

MaijaB

Kyllä, lelujen hinnat ovat aivan päätä huimaavat. Meillä on paljon leluja ostettu kirpputorilta. Tai no paljon ja paljon, kun kaiken kaikkiaan leluja on melko vähän. Säästöä syntyy myös, kun kavereiden kanssa kierrätetään leluja. Autotalo ja autot kiinnostaa kummasti taas, kun ne on ollut pari kuukautta lainassa toisaalla.
Aika hellyyttävältä tuntui myös taannoin, kun 4-vuotisjuhlien jälkeen kysyin tytöltäni, että "Mikäs lahja sinulle nyt erityisesti jäi mieleen. Mistä tykkäsit oikein kovasti?" Ja vastaukseksi tuli "No se keltainen mato." Vähän aikaa mietin, mikä keltainen mato, kunnes tajusin, että tytär tarkoitti päiväkodin kortissa mukana ollutta n. 10 sentin mittaista huovutettua matoa. Sillä madolla onkin kyllä leikitty juhlien jälkeen joka päivä. :-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011