Kun sain lapsena lahjaksi Mauri Kunnaksen Yökirjan, ja tutustuin ensimmäistä kertaa hurmaavaan unissakävelijään, Herra Hakkaraiseen, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yökirja on yksi tärkeimmistä kirjamuistoistani lapsuudesta, ja ilman muuta se on tallessa edelleen. 

Meidän 2-vuotias on tavattoman kiinnostunut kirjoista. Pieni takamus etsiytyy syliin jatkuvasti, ja mukana tyttö raahaa jättikokoista kirjaa. Olen iloinen että Annin kaksi lempikirjaa ovat Mauri Kunnaksen Kesä Koiramäessä ja Herra Hakkarainen Harrastaa, koska näitä kirjoja on ilo myös äidin lukea :D 

Yksityiskohtien määrä joka sivulla on ääretön, ja myös Koiramäessä seikkailee Herra Hakkarainen melkein joka sivulla. Sen etsiminen ja löytäminen on hauskaa puuhaa. Annin mielestä Herra H on hassu.

Ajat ovat muuttuneet yli 30 vuodessa melkoisesti, mutta Mauri Kunnas on ilmeisesti pysyvä ilo lasten elämässä. 

Muita suosikkeja meillä tällä hetkellä ovat traktorit, autot ja Ryhmä Hau. Koiranpennut ovat järjettömän suosittuja ilmeisesti aika monessa lapsiperheessä, niin myös meillä. Annin ilo oli rajaton, kun kauppareissulla Cittarista löytyi Rekku ja Toma, enää tyttökoirat Halti ja Kaja puuttuu. Kyllä, minäkin osaan hahmojen nimet :D

Tänään ennen päiväunille menoa koottiin noin 30 kertaa viidakkopalapeli. Palapelit rokkaavat myös. Ja majat. Majan voi rakentaa mistä vaan peitosta heittämällä sen olohuoneen pöydän päälle ja viskomalla sohvatyynyt perään. Olen viettänyt aika paljon aikaa olohuoneen pöydän alla :D

Lapsena omat suurimmat kiinnostuksen kohteeni olivat kirjat ja Barbiet, muulle ei löytynyt pahemmin kaistaa. Jos innostun jostain, olen mukana 110%. Tosin myös My Little Ponyt ja hernepussiukkelit eli Wilburit ovat jääneet mieleen. Noita Wilbureita löytyy vintiltä edelleen, en raaskinut heittää niitä muutossa pois. 

Onko teillä muistoja Mauri Kunnaksen kirjoista? Minä suhtaudun niihin (etenkin Herra Hakkaraiseen) suorastaan liikuttuneen nostalgisesti.

Kommentit (12)

Kahvikissa

Minä olen joka vuosi kirjamessuilla heti jonon alkupäässä odottamassa Mauri Kunnasta, kun hän signeeraa uusimman kirjansa. Lähes maaginen kutkuttava fiilis on suuri, kun koskaan ei tiedä mikä kuva signeerauksen yläpuolelle kulloisenakin vuonna tulee :-). Ja nämä kirjat ovat siis minun, vain minun. We wants it. My precious..erästä toista, jo edesmennyttä kuuluisaa kirjailijaa lainaten ;-).

Katrinsess

Mieleen on erityisen hyvin jäänyt Hullunkurinen Lintukirja, joka varmasti on myös aikuisten mieleen :) Mahtavia kuvauksia eri lajeista :D

Mate

Hei!

Mauri Kunnaksen kirjat ovat itsellekin lapsuudesta tuttuja ja olen ostanut niitä kummipojalle lahjaksi ja hän on niistä myös todella innoissaan.

Tiesitkö, että Mauri Kunnaksen kirjat ovat saaneet inspiraation ihan oikeasta maalaistalosta. Talo on museoitu ja olisi varmaan teidän perhettä kiinnostava retkikohde. Koiramäen talo eli Yli-Kirran museo sijaitsee Punkalaitumella ei edes kovin pitkän ajomatkan päässä Toijalasta. Aivan ihana museo ja hirveästi nähtävää!. Suosittelen lämpimästi! Tässä vielä linkki http://www.koiramaentalo.fi/

J3nn1

Minä olen kans hamstrannut rakstamiani Kunnaksen kirjoja juuri 2-vuotta täyttäneelle tytölleni ja niitä on saanut nyt hyvällä syyllä lueskella. Ne vaan ovat ihan parhaita! <3

Sandy

Suosittelen ehdottomasti retkikohteeksi Herra Hakkaraisen taloa Sastamalassa, aivan ihana paikka kaikenikäisille Mauri Kunnas-faneille!

Holli

Mauri Kunnas on kyllä mahtava! Itse muun muassa kiinnostuin avaruudesta Kunnaksen ansiosta :D ja minäkin voin suositella lämpimästi Sastamalan Herra Hakkaraisen -taloa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011