Mänty, tuo henkilökohtainen inhokkini oli alunperin vallannut koko kauniin talomme alakerran. Lattiat siis. Katot olivat jo valmiiksi valkoiset. Vuosikymmenten saatossa lauta oli kellastunut todella tunkkaisen sävyiseksi, ja lattia näytti imevän kaiken valon huoneista. Olikin päivänselvää että lattiat maalataan vaaleiksi. Emme tässä asiassa luottaneet itseemme, vaan annoimme homman ammattilaisen käsiin pohjatöitä lukuunottamatta. Mielummin maksan heti kerrasta hyvästä jäljestä, kun mokaan kiireessä, teen pohjatyöt uudelleen ja teetän homman sen jälkeen ammattilaisella.


Mitään järisyttävän ihmeellistä lautalattian uudistamisessa ei sikäli ole, koska kyseessä on puupinta ja sen maalaus, eli jos aikaa olisi ollut rajaton määrä, olisin voinut tarttua hommaan periaatteessa itsekin pikku opastuksen jälkeen.

Kolmen huoneen pohjatöihin meni aikaa päivän verran, eli helppo homma. Työjärjestys oli seuraava.

1. Lattioiden huolellinen imurointi eli kaiken irtopölyn ja roskan poistaminen. Tätä ennen luonnollisesti listat irti.


2. Maalarinpesu. Lattiapintojen pesu kunnon liuottimella, että pinttynyt lika saadaan irti ennen hiontaa.



3. Lattioiden hionta. Tässä on pari vaihtoehtoa, riippuu millaisen lopputuloksen haluaa. Jos kiiltävän muovisen sileän pinnan, käsin hiominen ei tule kyseeseen tai hiot lattiaa vielä ensi vuonnakin. Silloin pitää joko vuokrata kone ja osata käyttää sitä, tai palkata ammattilainen tekemään homma. Ilmeisesti hiontakoneella voi saada melkoisia jälkiä lattiaan jollei tiedä mitä tekee, eli kannattanee harkita liiallista tee-se-itse -innostusta?

Käsin hiominen toimii silloin, kun tarkoituksena on vain karhentaa vanha lakkapinta rikki (sitä ei tarvitse jynssätä kokonaan irti) että maali tarttuu kiinni. Tässä tapauksessa lattiaan jää kaikki elämän jäljet, eli kolhut ja naarmut. Meille oli päivänselvää että kolhut ja epätasaiset laudat kuuluvat vanhan talon lattiaan, ja kiiltävän tasaiseksi koneella hiottu lauta ei ole meidän juttumme. Eli DIY.

Hikihän tässä hiontahommassa toki tuli, mutta vaikeaa se ei ollut. Jatkovarsi helpottaa hommaa ja muistaa vain vaihtaa hiontapaperia tarpeeksi usein. Rautakaupassa henkilökunta osaa neuvoa sopivan karheuden paperille.


4. hiontapölyn poisto. Ihan vaan vinkiksi jos tämä homma sattuu eteen, että tavallisella koti-imurilla EI VOI imuroida hiontapölyä tai imuri menee rikki. Tämä piti sitten ihan kantapään kautta todeta. Onneksi imurissani oli ylikuumenemissuoja, eli se lopetti toimintansa ennen kuin hajosi lopullisesti. Kun olin purkanut koko imurin palasiksi ja huolellisesti putsannut jokaisen pienimmänkin raon ja suodattimen valkoisesta pölystä, se hyrähti käyntiin ja toimii ihan normaalisti. Aikaa tähän putsaukseen meni monta tuntia, joten ei kannata kokeilla, it sucks. Tai no suck enää ikinä jos huono tuuri käy.

Hiontapölyn saa kotikonstein veke ihan vaan kostealla rätillä pesemällä. Käytännössä pesin lattiat pariin kertaan jolloin isoin pölymäärä oli poissa, sitten harjasin kaikki lautojen raot että irtopöly nousi ylös, ja pesin vielä kertaalleen. Sen jälkeen olikin sitten maalin vuoro.


Tikkurilan Betolux Akva toimii lautalattioissa varsin hyvin. Maalin loistavana puolena vielä sen nopea kuivuminen, eli tunnin päästä saa jo alkaa vetämään uutta kerrosta. Maali on sukkasilleen kuiva tosiaan sen tunnin päästä, mutta täydellinen kuivaminen vie 2 viikkoa. Tämän kahden viikon aikana on syytä välttää lattian ylimääräistä rasittamista ja esimerkiksi huonekalujen siirtelyä, mutta muuten asuminen onnistuu suht normaalisti. Akvan hyvänä puolena myös sen mieto haju, eli jos on pakko asua asunnossa samaan aikaan kun lattioita maalataan, Akvan kanssa pystyy elämään.

Betolux Akvaa voi halutessaan sävyttää maalikaupassa (ei maksa juuri mitään), mutta me päädyimme puhtaan valkoiseen eli maali kävi sellaisenaan. Ihan hyvä juttu sikälikin, että Starkissa arvioitiin "vähän" pieleen tuo maalinkulutus. En muista tarkkaa neliömäärää meidän kolmelle huoneelle (keittiö, olohuone ja makuuhuone), mutta ihan tavallisen kokoisia huoneita ovat ja vein mitat mukanani liikkeeseen. Meille myytiin 2 x 9 litran pänikkä (155e/kpl) ja päälle vielä 2,7 litran purkki n. 70e eli lattiamaalien hinnaksi tuli yhteensä n.380e.

Paitsi että. Todellinen kulutus (4 kerrosta maalia) olikin vain yksi 9 litran pänikkä + 2,7 litran pänikkä, ja tästäkin jäi yli. Näin ollen toinen 9 litran maaliämpäri oli täysin turha. Onneksi sen sai palauttaa ja rahat sai takaisin, koska maalia ei oltu sävytetty vaan purkki oli täysin jälleenmyyntikunnossa.

Ensimmäisen kerroksen jälkeen kuultaa vielä mänty läpi:


Neljän kerroksen jälkeen lattia on puhtaan valkoinen:


Vanhoja puunvärisiä listoja ei kannattanut alkaa hiomaan ja maalamaan, koska uusi kierros valkoista listaa kolmeen huoneeseen maksoi n. 40 euroa.


 

Kirkkaanvalkoisen sairaalamaisuus katoaa hyvin nopeasti, kun seinissä on väriä tai kunnolla kuvioidut tapetit, ja huonekalut ovat paikoillaan. Tyhjässä makuuhuoneessa näyttää vielä vähän liian laitosmaiselta. Tsekkaa esimerkiksi keittiömme, jossa on jo kalusteet ja tapetit paikoillaan KLIK!

Summa summarum: lautalattioiden maalauksella saa aikaan melkoisen muutoksen. Valoa on nykyään alakerrassa kaksinkertainen määrä, maalauksen kustannus on aika pieni ja jälki näyttävä. Suosittelen, jos vanha kellastunut mäntylattia ei enää puhuttele. Betolux Akvan kestävyydestä ei ole kenttäkokemusta nyt vasta kuin 3 kuukauden edestä, mutta hyvin tuntuu toimivan kun palaakaan ei ole irronnut tai kulunut. Selvähän se että lattiamaali ei kestä ikuisesti, joskus ne on korjattava, mutta eiköhän tällä ihan hyvin vuosia mennä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (23)

Iiduska
1/23 | 

Näyttääpä kivalta! Ja tuo teidän punainen seinä on ihan_mahtava ♥ Itselläkin on syksyllä muutto edessä ja vähän jännää, mitä sille kämpälle sitten tulee tapahtumaan.

Jebu
2/23 | 

Talon ostosta tai remontista mulla ei ole hajuakaan, taikka edes näkösällä lähitulevaisuudessa, mutta ai että mä rakastan tätä sinun blogia! Ja vaatehuonettakin! <3

3/23 | 

Näitä sun DIY-projekteja on mahtava lukea! Etenkin tuo vanhan tuolin tuunaus sai mut innostumaan, pakko kotoa kaivaa isän porukoiden vanha tuoli ja tuunata se uuteen uskoon :) Ja yksi rahi kaipaisi pikaisesti uusia kankaita, täytyypi vierailla Vallilalla ;)

hanna
www.hannamariav.com

Ellu
4/23 | 

Betolux Akvahan ei ole kestävin mahdollinen lattiamaali. Tavallinen Betolux on toki haiseva ja myrkyllinen, mutta se kestää kulutusta todella hyvin. Eli toivottavasti olette varautuneet maalaamaan ensi vuonna uudestaan!

Epu

Meillä keskikerroksen lattiat maalattu Betolux Akvalla (3 maalikerrosta) ja näyttävät kolmen vuoden jälkeen jo aika karmeilta, varsinkin eteisessä. Yläkertaan laitoimme 6kk sitten Permoa, joka on osottautunut huomattavasti paremmaksi maaliksi, vaikka maalattaessa haju ei ollut kovinkaan miellyttävä. Joskus tulevaisuudessa tarkoitus käsitellä keskikerroksen lattian uudelleen permolla.

Hiontakonetta on helppo käyttää, kunhan vain osaa käyttää oikeaa karheutta papereissa. Sillä oli ihan mukava päästellä:)

5/23 | 

Mieheni lapsuudenkodin lankkulattia on maalatu Betoluxilla (sillä tavallisella)., miehen elinaikana maali on uusittu kerran ja lattia on kuin uusi. Eli ainakin se tavallinen versio on kestävä. :)

Ja kylläpä se valaisi tilan!

Tinsku
7/23 | 

Hieno lopputulos!
Kyllä ne rautakaupassa tahtoo monesti laskea yläkanttiin. Minulle myytiin mm. keittiöön välitilan laattoja tuplasti sen mitä olisi tarvinut. Särkymävaraa vissiin. :/ Myös laastia ja mitähän lie muuta myytiin aivan liikaa, vaikka oli mitat annettu ihan oikein. Ei saatu rahoja takaisin vaan piti ottaa muuta tilalle. Ikävä kokemus ja huonoa palvelua.

Nykyään käyn eri rautakaupassa ja otan tarvikkeita mieluummin liian vähän kuin liikaa. Tai sitten annan miehen käydä ostamassa :D

LauraL
8/23 | 

Rautakaupassa lasketaan aina ns. hukkamenekki, oisko se jotain 10% tiukkaan mittaan lisää. Paljon helpompi ottaa esim. tapettia tai laminaattia se rulla/paketti ylimääräistä kuin alkaa metsästää sitä samaa erää sitten kun tavara loppuukin kesken. Sama myös sävytetyssä maalissa, tarpeeksi kerralla, että koko erä on samaa. Toki kannattaa kysyä että saako ylimääräisiä tarvittaessa palauttaa.

Teidän tapauksessa ehkä hieman hassua että sävyttämätöntä myydään kerralla noin paljon, kun taitaa ihan hyllystä löytyä ja sävy on aina sama.

10/23 | 

Osaako joku lukija sanoa, että voisiko tätä samaa metodia käyttää mäntyportaille? Ja maaliksi Betolux. Omasta mielestäni kuulostaa ihan järkevältä, eikös se ole melkein sama asia :).

11/23 | 

Eksyn blogiisi ekaa kertaa ja piti heti kommentoida tuota Betoluxin Akvaa :) Meillä on maalattu sillä vintin lattiat ja ne ovat olleet ihan kestäviä nyt puolitoista vuotta. Meillä ei kyllä ole koiraa tai muutenkaan kovaa kulutusta, mitä nyt tietysti lasten leikit...

(Meillä laitettiin uusi lautalattia, joten se on kuivuessaan rakoillut aika pahasti tai tyylikkäästi, miten sen sitten haluaa nähdä. Vanhaan taloon nää raot lattiassa sopivat. Eli maalikin siis on rakoillut, joten uuden lautalattian kanssa suosittelisin odottamaan useamman kuukauden, varsinkin talven kuivan ja kuuman sisäilman.) Kuvia meidän lattiasta:

http://kotilablogi.blogspot.fi/2013/12/lasten-leikkihuone-vintissa.html

Mutta kiva seurata teidän remppaa, mukavaa kesää sinne!

12/23 | 

Olin ennen innokaskin sisustaja mutta sitten palasin hoitovapaan jälkeen töihin ja sisustushommat jäi ihan tyystin. Tulin nyt ensimmäistä kertaa vierailulle Pätsiniemeen ja täytyy sanoa, että inspiraatiokertoimet kasvoi sataan ja huvittaisi tältä istumalta lähteä maalikauppaan.

Betolux akvalla maalasimme myös me portaat. Hyvä ja hajuton vaihtoehto, jos huushollissa pitää asua maalauksen ajan.

lattianhioja
14/23 | 

Hei, pakko tulla tänne kertomaan kokemuksia tuosta vanhan lattian maalaamisesta betolux akvalla, jos vaikka joku toinenkin on niin tyhmä, ettei googlaa "betolux akva & kauhutarinat". Eli oma lähtötilanne oli tietysti huonompi, keittiön vanha lautalattia oli paikoin niin kulunut että lakkapinta oli ihan puuhun asti hioutunut ja puu jo alkanut harmaantua. Pesin ja hioin ja pesin lattiat (käsin) ja vetäisin päälle 4kerrosta betolux akvaa.
Lopputulos näyttää lehmännuolemalta, sillä puuhun asti hioutuneet ja vielä hiotut kohdat näkyvät neljän kerroksen läpi keltaisina. Tikkurilan maalilinjalla tiedettiin kertoa että tämä maali vaatisi aina pohjamaalin tujummalla tavaralla. Mutta sitä en tietenkään kuullut maalikaupasta etukäteen, eikä tuo muuten haittaisi, mutta oli niin h*lvetillinen hiomis- ja maalausprosessi vuosituhannen kuumimpana hellekesänä, että olis toivonut vähän tasaisempaa lopputulosta....
Muuten ihan söpö maali ja toimi kolojen ja puunsyiden kanssa niinkuin odotin, mutta ikinä en tätä maalia tähän käyttöön suosittele kenellekään! :(

Maalari
15/23 | 

Miten on Akva toiminut nyt kun olette hetken eläneet sen kanssa? Onko pysynyt hyvin kiinni? Entäs oksankohdat, onko niiden kanssa ollut ongelmia?

Markus
17/23 | 

Betolux akva EI valitettavasti kestä ainakaan meillä kolmen lapsen perheessä mitenkään superhyvin, kerran vuodessa sais maalata uudestaan... Seuraavaan taloon valitsen jonkun kalliimman ja perinteisemmän maalin. Jos Betolux akvalla haluaa maalata niin kannattaa valkoisen sijaan ottaa vaalean harmaa. Peittää paljon paremmin ja tuntuu myös kestävän paremmin.

Hippu
18/23 | 

Moi,

Hyvältä näyttää :)

Jos olisitte maalanneet vain kaksi kerrosta niin olisiko puu vielä kuultanut läpi? Ja olisiko lopputulos ollut siisti?

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Mänty olisi kuultanut läpi vielä silloin, eli oli ihan pakko vetää 3 kerrosta että peitti kunnolla. Eikä näyttänyt siistiltä kuultavana, kun osassa kohtaa oli enemmän maalia ja osassa kohtaa vähemmän eli jos haluaisi kuultomaalin niin pitäisi varmaan olla juuri siihen tarkoitukseen maali.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

make
19/23 | 

oliko lautojen välissä rakoja ja onko mahdolliset välit alkaneet irvistelemään? Olemme tekemässä samaa mutta mietin pitääkö välit ensin kitata.

Hannele_1
20/23 | 

Tulipas eri näköinen lattia. Meidän talossa on myös enää yhdessä huoneessa tuollainen mäntylattia, sitä ei jostain syystä edelliset asukkaat vaihtaneet remontin yhteydessä. https://kodinplaza.fi/ kautta osa yrityksistä suosittelee pellavaöljymaalia, mutta sen kuivumisaika on hirmuisen pitkä. Tuntuu, että olemme luopumassa siitä ajatuksesta, vaikka haluaisimme jonkin luonnollisemman ratkaisun. Varmaan kallistumme myös Tikkurilan tuotteisiin. Haluaisin kysyä, että kuinka hyvin tuo betolux akva on kestänyt asumista kaikkien näiden vuosien jälkeen? :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013