Tämä alkaa kohta vaikuttaa siltä, että olen Clas Ohlsonin sponsoroima bloggaaja, mutta vakuutan, että heillä ei ole tietoakaan minusta :D Kävin noutamassa äidilleni Clasulta LED-kynttilöitä samalla kun olin Ideaparkissa ja haahuilin ilman muuta myymälän läpi siinä samalla. Kannatti, sillä ostoslistalla oli uusi lintulauta vanhan vedellessä viimeisiään. Silmiini osui todella sievä lintuhäkkimäinen puuhun ripustettava ruokintapaikka.

Tässä meidän edellinen tönö, joka menetti kattonsa viime keväänä:


Uusi lintuhäkki:




Siemenet laitetaan keskellä olevaan putkimaiseen häkkiin ja ne valuvat häkin alareunan ruokintarenkaalle. Katselin ikkunasta lintujen puuhia uuden häkin ympärillä ja hetken aikaa talitiaiset yrittivät nokkia siemeniä putken varresta ennen kuin ymmärsivät laskeutua alemmas. Mutta nyt näkyy sujuvat oikein joutuisasti siemenien napsiminen alaosasta.

Tämä otos on salakuvattu keittiön ikkunasta, joten laatu nyt on mitä on, mutta siellä ne tirpat hengaavat:


Lintuhäkki on aika suuri, näistä kuvista ei ehkä saa ihan todellista käsitystä. Se näyttää puussa roikkuessaan ihan oikealta lintuhäkiltä, joka viehättää minun kauneustajuani aika paljon enemmän kuin perinteinen lintulauta. Jos näitä saisi mustina, se olisi vielä parempi. Käppyräisten ikivanhojen omenapuiden tunnelmaan sopisi musta herkkä lintuhäkki vielä paremmin, mutta valkoinen on upea heti kun saadaan vähän lunta maahan.

Kommentit (5)

lintunen

Ja tärkeimpänä pohdintana tietenkin se irtoaako maalista jotain haitta-aineita siemeniin ja sitä kautta lintuihin... Vai?

LauraL

Vedä rohkeesti vaan sprayllä, kyllä noi ulkojutut tuppaa ruostuun joka tapauksessa. Eikä tollasta hioa tarvii. Jos se kesii tai ruostuu niin sitte sen kohdan voi hipasta ja vetää uuden maalin päälle. Mutta hyvä tuo on valkosenakin :)

Kattelin vastaavia häkkejä Terrassa, häkin reikien koko tais olla pienempää (jopa niin pientä, että mietin mahtuuko edes pikkulinnut siitä) ja erimallista ja ton ruokaputken keskellä ne syömisaukot ja seisontatikut, mutta ajatus on hyvä, että pikkulinnut saa syödä rauhassa. Meillä ainakin harakat terrorisoi ruokapaikkoja.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010