Lukijatoive: lempipaikkasi Tampereella.

Muutama saattaa muistaakin, mikä paikka minua viehättää Tampereella eniten. Näsinpuiston päällä sijaitsee Nottbeckien rakennuttama Milavida, jota Näsinlinnaksi nykyään kutsutaan. Uusbarokkilinna on yksinkertaisesti täydellinen. Sen tarina ei välttämättä ole onnellisin, mutta se ei silti vähennä paikan kauneutta. Minä nukuin eilen päiväunet linnan takapihalla vaahteran alla ja näin prinsessaunia. No ehkei sentään prinsessaunia, mutta nukkumisosuus ja puisto pitävät kyllä paikkansa.

l8
l8
l10
l10
l6
l6
l9
l9
l7
l7

Outoa postata hellepäivän kuvia, kun ulkona sataa vettä. Mutta eilinen kului vielä jättimäisten puiden varjossa Näsinpuistossa, täydellisen kiireettömänä kesäpäivänä. Jos haluatte viettää ilmaisen ihanan hetken, ottakaa suunnaksi Näsinpuisto ja valitkaa paikka jossa ei ole suurta trafiikkia päiväkävelyllä olevista ihmisistä. Ja tietysti pitää olla näkymä linnaan. Menkää selällenne, ottakaa ruohonkorsi suupieleen ja sukeltakaa haavemaailmaan. Jos haluaa oikein panostaa, voi pukeutua romanttisesti, pakata mukaan vanhanajan eväskorin ja laittaa suurilierisen hatun päähän.

Tänään voikin hyvällä omallatunnolla keittää teetä ja käpertyä sohvalle lukemaan kirjaa. Nautinnollista sadepäivää kaikille.

Kommentit (11)

Elli

Heei! Tuli tästä postauksesta mieleen muuan postauspyyntö. Kun ainakin näin blogin perusteella tunnut tuntevan nurkan jos toisenkin Tampereelta, niin oliskohan "päivä Tampereella" tyylinen postaus mitenkään mahdollinen johonkin saumaan? Tarkoitan tällä siis erinäisten paikkojen esittelyä. Itse kun tunnen Tamperetta hävettävän vähän, niin muualta tulevien Tampereella pyörittäminen jää usein vähän ankeaksi. Siispä kaipailisinkin vinkkejä miten viettää päivä Tampereella kohtuu budjetilla. Kohteita olisi kiva kuulla kummankin sukupuolen makuun :)

Meeri

Alko huvittamaan kun luin nää kolme viimeistä postausta, vois olla suoraan mun viime viikosta :D yks päivä käytiin Viikin saaressa piknikillä, joku aika sitten Amurin helmessä aamiaisella ja sunnuntaina käveleskelemässä tuolla Näsinpuistossa :D on muuten oikeesti tosi ihana paikka <3 jopa tuo mun mies, joka on asustellut muutaman viime kuukauden Prahassa ja tottunut siellä vähän hienompiin puistoihin, ihastui tuohon. Ehkä minä vielä saan sen ihastumaan Tampereeseen kun esittelen näitä parhaita paikkoja sille :)

sanni

Ihanaa, et joku bloggaa 'oikeesta Tampereesta'. Esim Tampereen kaupungin nettisivuilta ja Aamulehden sivuilta ei vality YHTAAN Tampereen oikea olemus ja tunnelma. Minusta Tampere on Suomen paras kaupunki, taynna aarteita ja yks niista harvoista Suomen kaupungeista, joissa voi oikeasti kuulla historian siipien havisevan: vanhaa on saastetty ja modifioitu hienosti nykykayttoon.

Paiva Tampereella Nelliinan kanssa on hyva idea, et hieno kaupunki tulee muillekin tutuksi!

Aivan ihania kuvia. Ihastuin itsekin tuohon paikkaan ja tarinaan käydessäni siellä, vaikken tamperelainen itse olekaan. :)

sisko

Ooo, tuo pitää ottaa seuraavaksi vierailukohteeksi, kun siskoni luo tampereelle seuraavan kerran pyörähdän!

Toinen ihastuttava paikka on arboretum siinä hatanpään kupeessa. Tuli usein käytyä siellä kävelyllä siskon kanssa ruusuja ihastelemassa, kun hän vielä asui härmälässä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011