Edith Piafin elämänkerta josta viimeksi kirjapostauksessa jutustelin oli todellakin lukemisen arvoinen, suosittelen lämmöllä hankkimaan sen käsiin jos elämänkertakirjallisuus ylipäänsä innostaa. Itse päähenkilön lisäksi oli mahdottoman mielenkiintoista lukea aikansa taiteilijapiireistä Pariisissa, ja millaista elämä kadulla on siihen aikaan ollut. Olen vieläkin vähän ihmeissäni miten väärä käsitys minulla on Edith Piafista tähän asti ollut, nämä käsitykset ainakin tuli kumottua oikein kunnolla.

Seuraavaksi lukulautasella on (ylläri) ruotsalainen dekkari, ja salainen paheeni Nora Roberts.


Jens Lapiduksen Rahalla saa -pokkarin sain ystävältä ja Robertsin löysin kirppikseltä. Valkokankaan varjot on Robertsin uudempaa tuotantoa, siinä missä olen tähän asti lukenut vain niitä vanhempia sukusaaga"dekkareita". Lapiduksen esikoisromaani puolestaan edustaa minulle ihan uutta tuttavuutta ruotsalaisdekkareiden saralla, en ehkä malta olla tarttumatta tähän ensiksi vaikka (epäilemättä) kohtalokkaan sankarittaren kumisevat kupeet voisivatkin olla ihan hyvä välipalakirja näin Millennium-trilogian jälkimainingeissa. Yritän vieläkin toipua siitä ikävästä faktasta että en voi enää lukea Lisbeth Salanderista enempää.

Jens Lapidus, rakkaat dekkaristit, onko miehestä mihinkään, kuuluvatko Stockholm Noir -kirjat ruotsidekkareiden parhaaseen A-luokkaan?

Kommentit (23)

Lapiduksella on tosi omanlainen tyyli ja heti Larssonin perään se voi tuntua tosi töksähtelevältä. :) Siitä joko tykkää tai sitten sitä inhoaa.

chatte

Lapidukselle suuri peukku! Ja kun trilogia on luettu, kannattaa tsekata miehen uusin, VIP-huone. Itse en ole vielä päässyt siihen käsiksi, mutta niin vahvoja suosituksia olen kuullut, että uskallan vinkata... :D

K.

Minä kirjoitan aina tietoisesti elämänkerta, koska se kuulostaa paremmalta. Viis kielitoimistosta. :D Kieli muodostuu ihmisten käytössä.

Piaf-elämänkerta kiinnostaisi kyllä. Leffasta en niin pitänyt, se oli sellaista mesoamista ja draamaa huonosti jaksotettuna (toki vain mun mielipide).

Sonja

Anteeksi kun tuun pilkkua viilaan, mutta kai oot tietonen, että elämänkerta kirjotetaan oikeasti ilman välissä olevaa ännää eli elämäkerta. Se kuulostaa tosi tyhmältä ja näyttää vielä enemmän, mutta näin mulle joku kaveri opetti kun tykkäsin tunkea sinne väliin sitä ännää.

En tätä siis tarkoita mitenkään pahalla, vaan ihan muuten vain otin puheeksi. :) Aiheeseen palaten, kiva että jaat meille lukulautasesi, vaikka itseäni ei dekkarit niin kiinnostakaan. :)

Lapidus ON hyvä! Olen lukenut hänen romaaninsa ja tykkäsin todellakin, vaikka tyyli onkin vähän omanlaisensa :)

Ehdottomasti kuuluvat ruotsidekkareiden parhaimmistoon! Ensimmäisen kirjan jälkeen piti ahmaista kaksi muutakin pikimmiten. Jänniä kirjoja ja kirjoitettu hienosti eri tavalla eri hahmojen näkökulmista :)

MutiNa

Vaikka dekkareita (myös ruotsalaisia rakastan) ei Lapidus jostain syystä kolahtanut. Stocholm Noiria jaksoin lukea ensimmäisen osan, ja kaksi seuraavaa ovat odottaneet pari vuotta kirjahyllyssä jahka lukisin nekin. Mutta toisen ruotsalaisen eli Keplerin uusinta täälläkin odotetaan sydän syrjällään. Onneksi löysin uuden brittiläisen tuttavuuden, Peter Jamesin, aivan loistavia dekkareita, todella koukuttavia.

Ja aiheeseen elämäkerrat. Vaikka ei nyt ole suoranaisesti elämäkertoja, mutta Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on ollut myös koukuttava. Siinä seurataan piikatytön elämää aikansa "julkkis"perheissä. Ensimmäisessä oltiin Topeliuksen taloudessa ja toisessa ollaan lapsenpiikana Sibeliuksilla. Voin lämpimästi suositella!

MutiNa

Mulla nää Paimentyttö ja Lapsenpiika olivat ekat Mustoset mitä luin. Täytyy varmaan tutustua muihinkin. Ja ovat muuten molemmat nyt Suomalaisessa tarjouksessa 3.95 /kpl...

juttam

Ruotsalaisista dekkareista olen aivan onnen huumassa kun Lars Kepleriltä on tulossa uusi osa suomeksi nyt keväällä. Wuhuu! Siinä vasta jännitystä ja koukutusta!

LtotheH

Ah, Nora Roberts. Äitini rahtaa aina vierailuillaan niitä minulle ja uskollisesti luen kirjat, juurikin välipalana muusta tavanomaisemmasta kirjallisuudesta ja äiti kun näitä kirjoja arvostaa, voi aina sitten turista niistä.

Mullekin Roberts on salainen pahe ja myös sellainen, jota luen jos porukoilla käydessä loppuu lukeminen kesken kun äitin hyllystä löytyy :D Valkokankaan varjo oli muistaakseni varsin viihdyttävä. Muistan jutelleeni siitä äitin kanssa melko pitkään, mutta en enää vaan muista mitä. Sen muistan, että äiti oli spoilata juonikuvion!

(Ja onpas mulla nyt kommentointiputki menossa vaikka yleensä en mitään laitakaan.)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011