Kesälomamme ensimmäinen reissukohde oli Maarianhamina, jossa olen käynyt viimeksi lapsena. Iso kiitos kaikille matkavinkkejä antaneille, niistä oli suuresti iloa. Laitan tässä vinkit jakoon parin postauksen myötä, josko niistä olisi apua muillekin. 

Ihan ensimmäinen juttu matkalla oli tietysti laivamatka Helsingistä Ahvenanmaalle. Meidän perheelle Viikkari on toistaiseksi pakkovalinta, sillä Anni 4v. on aivan ihastunut Ville Viikinkiin

Kun oli hyvästelty hienot näkymät Helsinkiin, siirryttiin Ville Viikinki -discoon. Maskotti tanssitti muksuja puolisen tuntia ja meidän tyttöä ei kovin usein näe niin fiiliksissä :D Sitten mentiinkin jo pian nukkumaan, sillä laiva lähti satamasta kuuden maissa illalla ja Maarianhaminaan päästiin 4.25 aamuyöllä. 

Rapsakka aamuherääminen ei haitannut, sillä lähdimme ystäväni kanssa aamuyön kävelylle läheiseen satamaan, eikä peilityyni meri ja purjeveneet pettäneet. Näkymä oli lähes maaginen. Maarianhamina nukkui, ja me kävelimme kauniiden värikkäiden pitsihuviloiden keskellä ja katselimme nousevaa aurinkoa satamassa. 

Hotellin aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään koko porukalla kaupungille. Maarianhaminan keskusta ja satama-alueet ovat helposti hallittavissa kävellen. Seurueen 3- ja 4-vuotiaat lepäsivät välillä rattaissa, mutta 5-vuotias jaksoi kävellä mukana.

Suosittelen lämmöllä kävelyretkeä museolaiva Pommernin laiturille, sillä 1900-luvun alkupuolella maailman merillä seilannut laiva on vaikuttava näky. Meidän visiittimme aikaan laivaan ei päässyt sisään, mutta ihasteltavaa riitti ulkopuolellakin. 

Merimuseon pihalla oli vielä juhannussalko pystyssä.

Maarianhamina ei ole ostosparatiisi sanan perinteisessä merkityksessä, mutta keskusta on täynnä persoonallisia pieniä putiikkeja, joista voi tehdä uniikkeja löytöjä. Ketjukaupat loistavat poissaolollaan ja katukuvaa värittävät pienet korukaupat, ravintolat ja kukkaputiikit. Kannattaa piipahtaa sisään kaikista kiinnostavan näköisistä ovista.

Myös vintagea ja kirppiksiä oli tarjolla. Kirppiksistä kannattaa tsekata erityisesti Emmaus (torin laidalla). Torstai-iltana torilla järkättiin ulkoilmakirppis, jossa tavara vaihtoi omistajaa parilla eurolla ja musiikki raikasi. Tunnelma oli epätodellisen idyllinen.

Keskustan ja satama-alueiden ravintolatarjonta on laaja, aivan varmasti löytyy syötävää joka makuun. Me otettiin ensimmäisenä päivänä lounaskohteeksi ihana Bagarstugan Cafe & Vin, joka sijaitsee keskustassa. Vanhaan puutaloon ja sen moniin huoneisiin ja puutarhaan laitettu kahvila on yhdellä sanalla kuvailtuna suloinen. 

Bagarstuganissa voi nauttia lounasta tai käydä vain kahvilla, mutta älä missään tapauksessa missaa perinteistä Ahvenanmaan pannukakkua! Vadelmahillolla nautittuna se oli kuin laskiaispulla uudessa muodossa :D Vihdoin jotain, missä mannaryyneistä saadaan aikaan jotain hyvää.

Jos yhtä asiaa voin suositella, se on oman auton ottaminen mukaan. Teimme ison virheen, kun kuvittelimme, että Ahvenanmaalla pärjää ilman autoa. Ei pärjää, jos aikoo nähdä enemmän kuin Maarianhaminan. Kaupunki sujuu kyllä kävellen ja fillarilla, mutta julkisia kysellessämme paikalliset pyörittelivät silmiään ja totesivat, että auto on must. 

Mutta palataan tähän seuraavassa osassa, kun luvassa on Ahvenanmaan road trip!

Kommentit (2)

Otus

Kiitos kun mainitsit tuon Ahvenanmaan pannukakun! Pakko oli heti etsiä resepti netistä ja testata, ja tästä tuli ehdottomasti uusi lempiherkku :)

strilla

Laiva lähtee ylihuomenna, joten vinkit otetaan vastaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010