En ole vieläkään onnistunut saamaan käsiini nyhtökauraa, se hylly ammottaa aina tyhjyyttään kun menen kauppaan. Tässä kategoriassa Härkis "the jauhelihankorvike" vetää näin ollen pidemmän korren, sitä on sentään saatavilla. Olen tehnyt Härkiksestä jo vaikka mitä, ja todennut sen erittäin toimivaksi. 

Viikonloppuna kokeiltiin lihatonta makaronilaatikkoa. Meillä mies ja lapsi rakastavat makaronilaatikkoa. En haluaisi yleistää, mutta se taitaa olla aika yleistä :D Saku ei ollut Annin kanssa kotiin jäädessään mikään kokkikolmonen, joten aloitettiin opettelu ihan perusruoista. Makaronilaatikko, lohikeitto, tomaattikastikkeet ja niin edelleen.

On ollut hienoa huomata, että mies joka ei osannut aikaisemmin edes perunoita keittää, on nyt innostunut kokkailusta. Saku tekee tosi hyvää chili sin carnea! 

Härkismakaronilaatikko

1pkt Härkistä

1pss makaroneja (400g)+kasvisliemikuutio

iso sipuli+paprika

2 kananmunaa

7dl maitoa

suolaa, valkopippuria

Laita makaronit kiehumaan kasvisliemikuutiolla maustettuun veteen. Silppua sipulia ja paprikaa, ja kuullota ne öljyssä pannulla. Heitä ihan lopuksi pannulle myös Härkis, sekoittele kunnolla ja mausta seos suolalla ja valkopippurilla. Härkis ei vaadi kypsennystä. Kaada vuokaan kypsät makaronit ja Härkis-seos, sekoita. Vatkaa kevyesti kaksi kananmunaa maitoon ja kippaa vuokaan.

Muista kiusata vuokaa hetki ennen uuniin laittoa, eli siirtele makaroniseosta lastalla, että maito uppoaa kunnolla makaronien sisään. Tämä on niksi joka on opittu isoäidiltäni, ja se takaa mehevän lopputuloksen. Paista uunissa n. 200 astetta / n.50min.

Miten kävi: eron tavalliseen jauhelihamakaronilaatikkoon toki huomaa, mutta härkismakaronilaatikko on sekin tosi hyvää. Jos on tapana upottaa lautanen ketsuppiin, ei eroa välttämättä edes tajua. Maustaa saa vähän reilummalla otteella kuin tavallisen makaronilaatikon.

Meidän perheen 2-vuotias ei ole kovin nirso, tyttö maistaa melkein kaikkea ihan oma-aloitteisesti. Vihreät asiat häntä selvästi epäilyttää enemmän kuin mikään muu. Härkismakaronilaatikko upposi ensimmäisenä päivänä hyvin, seuraavana päivänä hän maistoi sitä ja totesi että ei ole nälkä :D että ilmeisesti joku makuero siinä lapsen suuhunkin on, koska Anni harvemmin kieltäytyy ruuasta.  

Kommentit (7)

SannaP

Meillä on myös kokeiltu härkistä lapsiperheessä. Kaikkiruokainen lapsi kelpuuttaa, kaksi muuta ei...

Härkis sopii hyvin tortillan väliin, kun sille tekee (tulisen) tomaattikastikkeen. Minä tykkään siitä myös kaalilaatikossa jauhelihan korvikkeena.

Hennis

Härkis toimii jauhelihan kanssa hyvin myös 50/50 jos ei halua täysin jokotai-makaronilaatikkoa.

Sonju

Mä teen aina "äidin reseptillä" lihatonta makaroonilaatikkoa, porkkanaraastetta ja fetaa, nomnom :)

Ida

Olen edelleen ainoa tuntemani ihminen joka ei tykkää makaronilaatikosta (munamaito, mikä kammottava litku..) >.<  :'D
Härkis tosin kuulostaa kokeilemisen arvoiselta!

Julia4

Joo ei kelvannut Härkis-makaronilaatikko kahdelle lapselle eikä miehelle. Itse sain syödä laatikollisen. Ja ollaanpa rehellisiä: Reippaan maustamisen ja paistamisen jälkeenkin se koostumus on jotenkin ällön höttöinen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011