-sisältöyhteistyö K-18, lapsukaiset pysyvät erossa alkoholista eiks je-

Olen erittäin viehättynyt teemapiknikeistä, rakastan järjestää ja rakastan osallistua. Olen viettänyt nuoruuteni sellaisten kirjojen parissa, missä tarinan sankarittaret nauttivat aamiaisensa valtavien kartanoiden puutarhoissa tai terasseilla ja näin ollen kasvanut siihen ajatukseen, että herkuttelu on parasta ulkosalla.

Minun oli tarkoitus järjestää Marie Antoinette -kaveripiknik ulkona Näsinpuistossa, mutta koska lauantain sää vastasi lähinnä syysmyrskyä, piknikki siirtyi parvekkeelle. Eihän tämä meidän betonipunkkeri nyt täysin vastaa kartanon puutarhaa, mutta kyllä me silti naurettiin, herkuteltiin ja viihdyttiin. Suomen kesässä on aina syytä olla plan B, jos suunnittelee minkäänlaista ulkotoimintaa, ja yleensä sen plan B:n joutuu toteuttamaan.


Ihanat naiset parvekkeella eli minusta seuraavana varapikkusiskoni Elli, Cherrie, Olivia ja sitten varsinainen pikkusiskoni, neiti punapää.


Punaviinin ja juustojen ylimmälle ystävälle eli minulle tarjottiin maisteltavaksi ranskalaista keskitäyteläistä RN13 -viiniä (8,26e), joka oli etikettiä myöten aika passeli piknikviininä. Kepeään puolukkaiseen punaviiniin sopi kivasti myös meidän Marie Antoinette -sokeripommit, vaikka viini periaatteessa paritetaan mielummin suolaisemman ruuan kanssa. Minun tapauksessani punaviini käy kaiken kanssa, koska valitsen sen aina ohi valkoviinin, myös seurustelujuomaksi.

Hauskan retron korkin voi sulkea uudelleen (ja pulloa käyttää jatkossa vaikkapa mehujen pullottamiseen, toim.huom.), eli sen voi pakata takaisin koriin ja kantaa kotiin uusiokäytettäväksi.


Tein oman henkilökohtaisen ennätykseni ja leivoin piknikkiä varten muffinseja. Minä. Leivoin. Pohja hieman kärtsäsi krhm... mutta noin  muuten pinkit sydänhommelit olivat ihan syötäviä. Muffinsien ohje löytyy täältä.



Valkosuklaata ja tuoreita mansikoita, tie taivaaseen.





Kumpi on enemmän karkkileivos, Cherrie vai muffari :D



Herkkuja on siinä monenlaista... en ole varmaan ikinä ollut niin pahasti sokerihumalassa kuin lauantaina.






Pretty girls and their muffins... rakastan näitä lauantain valokuvia koko pastelliöveriydessään ja nyt haluan entistä enemmän järkätä ison puistopiknikin! Onneksi on koko kuuden viikon kesäloma aikaa. Ja onneksi viini ei vanhene, vaikka sadetta riittäisi.

Kommentit (16)

Shrek

Älkää uskoko Nellun vähättelyjä. Kyllä se leipoa osaa. Nuo vaaleanpunaiset muffinsit ovat killeri-hyviä :)

NENNA

Ihania herkkuja! Herkun näköisiä ovat myös leidit itse :) Kaunista katseltavaa, ihanaa vaaleanpunaista!! Nämä kuvat piristävät päivää!

Saanko ihan vähän lainata ideaa teemapiknikistä kesän aikana?? Näyttää niin ihanalta ja söpöysöverit on lähellä! :'D Ja voi kun osaisin laittaa tukan yhtä hienosti kuin Cherrie, vaikka Olivia yrittikin opettaa tuossa keväällä niin oon edelleen yhtä tumpelo. Valkkidonitsilla sentään saan perus-tukkarinkulan kasaan.

Oon haaveillut Marie Antoinette -bileistä ihan hullun kauan kyseisen elokuvan takia ja aaaa! Oon hieman kade. Järjestän kyllä vielä omatkin. Ihania kuvia kyllä, kaikki ovat niin kauniita ja upeita!

Mä oon haaveillut Marie Anroinetten tyylisistä häistä, mutta mies ei innostuntu. Tästä voisikin saada ideaa tyttöjen iltamaan, siis aivan ihana piknik. Tuo muffinimekko on upea, jos saa udella mistä se on?

Muffinsimekko on tuolta minun nettikaupastani, mutta valitettavasti tuollaista turkoosia kangasta ei ole enää saatavilla. Violettia olisi tukussa, mutta en ole tohtinut tilailla, kun ei tiedä olisiko kysyntää :)

mailis

eih tää postaus ei ainakaan auta tätä mun järjetöntä herkun nälkää jota vastaan on yrittäny urheesti taistella koko päivän.. :) ihania herkkuja ja ihania naisia!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011