Joulukuun toisen päivän mekko on mustavalkoraidallinen vintagekankaasta ommeltu kellohelma, joka on itseasiassa täsmälleen saman muotoinen kuin edellinen unikkomekko. Tämä mekkoni on jäänyt mieleeni kahdesta syystä. Ensinnäkin sain sähköpostiini kuvien julkaisemisen jälkeen piirroksen, jossa olin pelikorttina. Aivan mahtavan hauska yllätys!

Toinen tarina liittyy ystävyyteen. Tuo ensimmäinen kuva on otettu matkalla tulevan sydänystäväni Monan eli Olivia Rougen tupareihin. Me olimme varovasti tutustuneet jo muutamien kuukausien ajan mekkohommien merkeissä, mutta kun Mona lähetti minulle ja miehelleni kutsun tulla tupareihin, meillä klikkasi lopullisesti. Ollaan Monan kanssa puhuttu tästä ratkaisevasta hetkestä monta kertaa jälkikäteen, hän oli miettinyt pitkään uskaltaako laittaa minulle kutsua vai ei, etten pidä häntä outona ja minä taas mietin tahollani, että uskallanko mennä tupareihin missä en oikeastaan tunne ketään. Loppu onkin sitten historiaa, ja hyvä esimerkki siitä, että uskallus kannattaa.

Hiekkalaatikolla ystävän voi saada minuutissa, jakamalla lapionsa toisen räkänokan kanssa. Aikuisena ystävyys kehittyy hitaammin ja vaatii rohkeutta. Ei todellakaan ole helppoa pyytää uutta tuttavuutta "treffeille", ystävämielessä siis. Väitän, että potentiaalisen seurustelukumppaninkin treffikutsu on helpompi tehdä kuin aikuisten naisten väliset ystävyyskutsut.