Luin vihdoinkin Eve Hietamiehen Yösyötön, josta on nykyään jo elokuvakin. Kirjassa pariskunta saa vauvan, mutta lapsen äiti päättääkin lähteä kuvioista pian lapsen syntymän jälkeen, jolloin isä jää pojan kanssa yksin. Siinä juoni tiivistetyssä muodossa. 

Meillä tyttären vauva-ajasta alkaa olla jo sen verran aikaa, että kirjan huumori ei osunut aivan maaliin. Muutamissa kohdissa tuli kuitenkin hymisteltyä oikein urakalla, että se oli muuten just tuollaista! Ennen lasta minulla ei ollut aavistustakaan kaikenmaailman VK- eli välikausivaatteista, D-vitamiinitipoista tai siitä, miltä oikea väsymys ja univaje maistuu. 

En voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta, että miksi ihmeessä lapsen isä olisi yhtään sen enempää pulassa vauvan kanssa kuin äitikään? Ei meille naisille sen enempää kuin miehillekään siirry vauvatietämys äidinmaidon mukana. Kyse on siitä, että ottaa asioista itse selvää ja kohtaa tilanteet yksi kerrallaan. Siksi kirjan isää, Anttia, koskeva yleinen avuttomuus ei niinkään naurattanut vaan pääasiassa ärsytti. Helvetti, olin itse ihan yhtä pihalla, mutta otin aktiivisesti asioista selvää. Ei se mitään ihan kvanttifysiikkaa kuitenkaan ole, mitä ihmislapsi tarvitsee ensimmäisen vuoden aikana. Yllättävän moni asia ratkeaa maalaisjärjellä, eikä siinä ole sukupuolella osaa tai arpaa. 

Ymmärrän kyllä, että komediassa stereotypioilla leikkiminen on yleistä ja joskus siitä irtoaa parhaat naurut. Mutta jos ajattelee asiaa laajemmin, tuntuu hieman ikävältä, että miehet lokeroidaan sukupuolen vuoksi täysin kykenemättömiksi ymmärtämään, että vauva tarvitsee elääkseen ruokaa. Ehkä kirjan huumori meni myös siksi ohi, että meillä mies oli lapsen kanssa kotona ihan yhtä pitkään kuin minäkin. En epäillyt hetkeäkään, etteikö mies olisi aivan yhtä pätevä hoitamaan tytärtämme. Annin vaatteet olivat isävuoden aikana kohtuullisen hauskoja ratkaisuja, mutta ei lapsi siitä kärsi ettei housujen väri natsaa paitaan :D (Vaatehörhö äiti mietti lähinnä itsekseen, että mahtaakohan perhe pukeutua pimeässä.)

Kirjassa Antti löytää lopulta ympärilleen turvaverkon karikatyyrimäisistä leikkipuiston äideistä ja mukavista naapureistaan. Ystävyyssuhteet tuovat tarinaan edes hieman alkua positiivisemman vireen. Vakavampaa osastoa taas edustaa Antin katoamistempun tehnyt vaimo, joka kärsii mielenterveysongelmista. On ihan validia pohtia, miten sellaisessa tilanteessa tulee toimia ja mikä on lapsen etu.

Yösyöttö kannattaa lukea jo ihan siksi, että tiedostaa millaisia älyttömiä odotuksia ja asenteita tuoreita isiä ja äitejä kohtaan on. En usko, että kirjan maailma menee kovin pahasti metsään siinä mielessä. Ehkä kirjailijan tavoite olikin korostaa juuri tätä ja laittaa lukija ajattelemaan, että onko tämä nyt muka hauskaa. Toivoisin kuitenkin näkeväni nykyajassa ennemmin sellaisia kirjoja ja leffoja, joissa isyys on ihan yhtä luonnollinen asia kuin äitiys. Että vahvistettaisiin tasa-arvoista vanhemmuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Tarja
1/4 | 

Nyt kun olet lukenut Yösyötön, niin kannattaa jatkaa Tarhapäivällä ja Hammaskeijulla. Tarhapäivä tulossa jo marraskuulla elokuvanakin. Itse olen lukenut kirjat moneen kertaan  ja sen jälkeen elokuva ei oikein maistunut:)

Jotenkin kirjat kolahtivat, vaikka meidän perheen vauva-ajasta kohta 30 vuotta... Ehkä Eve Hietamiehen kirjoitustyylillä on jotakin osuutta asiaan.

Emmih
2/4 | 

Tarhapäivä on näistä kolmesta kirjasta ehdottomasti hauskin, suosittelen! Yösyöttö on elokuvana vielä kirjaakin kärjistetympi, toivottavasti tuleva Tarhapäivä-elokuva olisi hieman parempi.

Sande
3/4 | 

Mä luin tuon Yösyötön reilu vuosi sitten e-kirjana ja pakko oli jatko-osatkin ostaa, mainio kirjasarja 😊

Vierailija
4/4 | 

Vanhan ajan naista alentavaa sovinismiä. Ei kovin normaalia. Ei nykyään naiset leiki muumimammaa kotona miehen elätettävänä vaan tekee töitä ja hoitaa lapsia ja kotia, kuten miehetkin. Aika harvoja nämä poikkeustapaukset.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010