Viisi vuotta sitten Kalevala Koru järjesti My SAAGA-sarjan puitteissa suunnittelukilpailun, johon sai ottaa osaa kuka tahansa. Piirrokset koruista ladattiin kilpailusivulle ja voittajat valittiin äänestyksellä. Minä tein tuolloin kamppiksen Kalevala Korun kanssa tämän kilpailun tiimoilta, mutta ainoastaan siinä mielessä että promosin kisaa ja innostin lukijoita vapauttamaan piilevät korusuunnittelukykynsä, ja osallistumaan kilpailuun. Kaikessa hiljaisuudessa osallistuin kisaan itsekin, anonyymina tottakai, enkä kertonut osallistumisestani kenellekään.

Oli melkoinen järkytys, kun oma koruni pääsi yllättäen tuotantoon. Sambasin ympäri olohuonetta kun sain onnittelusähköpostin, olen ihan HC-luokan Kalevala Koru -fani joten tämä uutinen osui ja upposi oikein kunnolla. Tämä pieni sydänavaimeni on keikkunut My SAAGAn helavalikoimassa siitä lähtien.

Järkytys numero kaksi odotti sähköpostissa viime syksynä, kun sain viestiä Kalevala Korulta että sydänavaimeni on valittu Suomalaisen Kirjakaupan joulun erikoismallistoon, mihin se valmistettiin pronssista. Helaa muokattiin hieman renkulan osalta, mutta avain säilyi täsmälleen samanlaisena. Todella nätti se itseasiassa onkin tuolla pienemmällä renkaalla, sopii kaulakoruun paremmin. Hopeisen alkuperäisen My SAAGA -helan piirsin rannekorunäkökulmalla.

Meinasi käydä vähän köpelösti, kun muistin käydä ostamassa tämän pronssikorun vasta tällä viikolla, ja se alkoikin olla jo loppuunmyytynä! Onneksi Koskikeskuksesta löytyi vielä, koska olisi ollut todellinen harmi jos en olisi sitä ehtinyt hankkia. 32€ maksava siro Onnenavain on nyt keikkunut kaulassani pari päivää. 

Siinä ne kaksi "minun" koruani nyt sitten ovat, ylpeä anonyymi suunnittelija täällä ruudun takana on kovin onnellinen. Suuri yleisö ei tiedä akaalaista ihan tavallista naista tämän sydänhelan takana (paitsi te, nyt kun kerron siitä :D), mutta hymyilyttää joka kerta kun bongaan kyseisen helan jonkun satunnaisen kaulasta. 

Tarinan opetus? Kannattaa osallistua kilpailuihin vaikkei olekaan ammattilainen, elämässä on aina positiivisen yllättymisen riski.

Kommentit (37)

Hurmioitunut

Todellakin, kannattaa osallistua vaikka millaisiin kilpailuihin, koskaan ei voi tietää miten käy. Täytyy kyllä sanoa, että tuo suunnittelemasi avain on todella kaunis. Et ole sen suuremmin ajatellut siirtyä korusuunnittelun pariin? ;)  Vaikka yleensä olen enemmän hopea- kuin prossikorujen ystävä, tuo Suomalaisen kk:n pronssikoru on siroudessaan hopeaa vetoavampi. Onnea Niina! Tämä varmasti inspiroi myös meitä ruudun takana olevia tarttumaan tilaisuuksiin. :)

ccnoora

Mä olen vieläkin aivan fiiliksissä, kun bongaan korukaupoissa oman SAAGA-joutsenhelani. Tuon suunnittelemani korun tuotantoon ottaminen kuuluu ehdottomasti elämäni tähtihetkiin! <3:D

iiiiina

Eikä! Mä oon Suomalaisessa töissä ja onnenavainta ollaan myyty just ihan sikanan, varsinkin joulun alla. Hauska tietää ettö se onkin sun suunnittelema :) se onkin mun lemppari niistä Suomalaisen Kalevala koruista

Snowhite

Miekin silloin osallistuin kilpailuun juurikin postauksesi innoittama. Kettu hela meni multa tuotantoon, ja myös sitten pronssisena sinne suomalaiseen :) Joten tiedän tunteen! Ja vielä voisin kiittääkin siitä, että kilpailusta silloin kerroit, ois muuten menny varmaan täysin ohi. Kiitos!

atomi

Ostin kettuhelan heti silloin,kun se  se ilmestyi, se on tosi suloinen! Onnenavain oli meidän kirjakaupasta loppu, mutta ihastelin sitä jo silloin, kun Nelliina postasi siitä silloin kilpailun jälkeen. Olette te kyllä kivat korut ideoineet:)

paperilennokki

Ymmärsinkö nyt oikein, ettet saanut tästä mitään rahallista palkkiota? Eikö se ole vähän hyväksikäyttöä?

inQ

Jännä muuten, etteivät lähettäneet sinulle tuota ilmaiseksi vaan jouduit ostamaan itse!

Vierailija

Mietin ihan samaa. Ja oikeudet suunniteltuihin malleihin ostetaan pienellä kertakorvauksella. :O Tulee vähän jännä kuva Kalevala-korun toiminnasta.

hop

Muistan tämän jutun aikojen takaa! Hieno juttu tuo että kädenjälkesi jää "elämään". Kai Annillekin on jo oma hela hankittu? Upea muisto kannettavaksi sukupolvelta toiselle.

Minusta tuo oli myös kamalaa, ettet saanut korvausta. Oliko peräti, että tuotantoon pääsystä ei ilmoitettu, vaan bongasit helasi jostain esitteestä tai netistä?
Lukeeko nimesi suunnittelijan paikalla esimerkiksi kalevalakorun nettisivuilla? Siistiä!

ps. tuo roboteista erotteluksi tarkoitettu kysymys on hirveä. OOn todellakin ihminen ja vastaan aina väärin. Ehkä neljäs kerta toden sanoo...

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Annilla on oma hela odottamassa, vaikka perii toki minunkin koruni sitten joskus :)

Älkää turhaan loukkaantuko puolestani, tämä oli ihan selvä juttu kisaan osallistuessa että voittajat saavat kertakorvauksen ja korun suunnitelma on sen jälkeen KK:n :) 

Apua, mikä kysymys :D mä en ole tuollaista huomannut kun olen kirjautuneena omalla tunnarilla :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Vierailija

Moikka,

Aloin miettimään, että koska olen alkanut kirjoituksiasi lukemaan. Ja apua, seitsemän vuotta olen juttujasi lukenut ja tämä on ensimmäinen kommenttini..

Kiitos positiivisesta ja elämänmyönteisestä blogista!
Seurailin aikaisemmin myös Pätsiniemen puolella ahkerasti ja mielestäni tämä uuteen osoitteeseen siirtyminen ja kahden blogin fuusioituminen toimii hyvin. :)

Mukavaa alkanutta vuotta!

Vivi Vinna

Onnea! Tuo pronssinen avain on paljon kauniimpi. :) Tosi nätti, tykkään. :) Saitko sinä muuten mitään palkkiota tuosta? Jäin vaan miettimään, että ilmaiseksiko tuota jonkun kilpailun siivellä? :O Toivottavasti ei... Kalevala korusta tykkään kyllä ja miulta löytyy pari heidän koruaan. :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

En saanut tästä pronssisesta, kilpailun sääntöjen mukaan luovutin oikeudet korusta ja sen jatkomuokkauksesta KK:lle silloin vuosia sitten, ja se oli siis ihan tiedossa etukäteen eli ei mitään hämäryyksiä siinä :D Olen tosi iloinen että tämä avaimeni pääsi myös Suomalaiseen, ihan huippua!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

anonyymi

Saisiko sen sun alkuperäisen piirroksen nähdä? Olisi kiva nähdä, mistä se kaikki alkoi.
Niin ja isot onnittelut!

P

En tiedä onko vika minussa vai blogipohjassa. En nimittäin löydä, että miten pystyisin selaamaan putkeen kaikki edellisetkin postaukset (selaan tätä puhelimella). :/ Kun tällä blogisi "pääsivulla" näkyy pelkästään viimeisin postaus enkä löydä mistään linkkiä "vanhemmat julkaisut" eikä edellisiin julkaisuihin pääse myöskään näytön sivupyyhkäisyllä. Ainut keino päästä muihin postauksiin on mennä sivun alalaidan "blogiarkistoon" ja valita sieltä kuukausi ja sitten joku tietty postaus. Ja tämä pitää toistaa aina, kun haluaa katsoa jotain toista postausta.

Vai enkö vain löydä oikeaa linkkiä? En ole pahemmin käynyt enää lukemassa blogiasia juuri tämän ärsyttävän asian takia.

Niipsu

Itseäni vaivaa suuresti sama asia. Pidin edellisestä pohjasta huomattavasti enemmän, tätä on epämieluisampi selata jo ihan koneellakin. Blogin sisältö eikä mikään muukaan ole mennyt huonommaksi, päinvastoin mutta tämä asia kyllä häiritsee jokaisella käyntikerralla - valitettavasti.

Vierailija

Pitää vaan mennä tarpeeks alas niin tulee seuraava postaus putkeen, kommentit, toisten blogien nimet.. Niin sit tulee seuraava postaus.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Kiitos tyypit palautteista, keräilen näitä ylös ja laitan eteenpäin :) muutokset olivat tietty pakollisia kun pohja muuttui, mutta kuten tuossa joku jo ehti neuvoa niin kelaamalla alaspäin tarpeeksi, pääsee seuraaviin postauksiin. Se on vähän hämäävää kun välissä näkyy profiilikuvat yms mutta jatkaa niistä eteenpäin vaan :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nany

Sama ongelma. Selaan myös puhelimella ja on tosi vaivalloista, vähän ikävä homma.

Marianna

OMG mulle tuli tästä flashback että suunnittelin kyseiseen kisaan myös jonkinlaisen avainhässäkkähelan! :O Tosin mun helassa oli koristeellisempi tuo "tynnyri" ja siinä keskellä punainen kivi. Great minds think alike ja onnea, onhan tuo aivan tajuttoman kaunis (:

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.