Me ollaan käyty Elsan tontilla kuumaa keskustelua lähiaikoina aiheesta haalarit, hot vai not. Minä olen äärimmäisen paljon puolesta, kun taas Elsa saa aiheesta näppyjä. Salkan mies taas oli ollut sitä mieltä, että loistavaa. Eli siis minä ja Salkan mies vs. Elsa ja Salka 2-2. Tai oikeastaan, Salkakin jo tavallaan mainitsi että ehkä... joten oikeastaan haalarit ovat voitolla ;)

Mistä siis on kyse? Jumpin -kokocollariasusta, vilukissan ykköskaverista. Siitä lähtien, kun norjalaisiin blogeihin alkoi ilmestyä hassuja collegehaalareita, olen odottanut kieli pitkällä niiden saapumista Suomeen. Oli ihan hilkulla, etten tuonut mukanani Tokiosta jo viime syksynä teddykarvaista mintunvihreää örkkipukua, kotiasuksi siis. Mutta se ei ikävä kyllä  mahtunut ylitäyteen matkalaukkuuni! Ja sitten tuli Jumpinit, hallelujah! Nettikauppa on juuri avattu euroopan markkinoille, alunperin siis norjalainen.

Ette usko, kuinka hihkuin, kun sain sähköpostia kyseisestä firmasta. Minä ilmeisesti jo valmiiksi näytän siltä, että upottaisin itseni haalariin. Ja oikeassa olivat, ei tarvinnut kahta kertaa tarjota näytekappaletta. Jouduin tosin hiippailemaan haalarin vuoksi tulliinkin, ensimmäistä kertaa elämässäni. Ilmeisesti paketti oli epäilyttävä :D

Minun haalarini kanssa kävi sitten niin, että perheen miespuolinenkin alkoi omia sitä. Tässä saattaa olla käsillä tilanne joululahja. Paitsi että meidän perheen haalarin käyttö on sujunut yllättävän hyvin yhdelläkin. Jako niin, että minä olen kylmissäni iltaisin ja Saku aamuisin, eli fifty-sixty käyttö toimii.

Sitä todistekuvaa niinkö?

jumpin
jumpin
u8
u8
u5
u5

Ja ennenkuin kukaan ehdottaa valkotakkisia, ei, en ole totaalisesti pimahtanut päästäni, tämä asu on maailman ihanin, pehmoisin ja lämpöisin ♥ Mutta selvyyden vuoksi sanottakoon, että käytössä kotona ja mökillä. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, leviääkö haalarit katukuvaan kuten pyöräilyhousut viime kesänä ;)

Ps. Tiedoksi kaikille ystävilleni, en tule enää ikinä lähtemään mökkireissuille ilman haalariani, että joudutte sitten katselemaan NiinaSmurffia joukossanne. Miettikää, mikä hyttyssuoja!

Kommentit (113)

Aatu

Awwwwww, Saku on aivan tajuttoman sulonen tossa kuvassa :D Todistaapa ainakin että mieskin voi pokalla pitää smurffi-haalaria :D

Ite oon tilannu tollasen samankaltasen haalarin One Piece:ltä ja oon aivan rakastunu just koti/mökki asuna :)

ZaZa

Smurffivauvoja :-DDD Näyttää kyllä mukavilta kotiasuilta. Ja bongasin samanlaisen haalarin jo ihan julkiselta paikaltakin jokin aika sitten. Tiedä sitten, tuleeko yleistymään...

:D :D :D Ei en kestä!

Nyt kun joku ottaisi tilannekatsauksen suomalaisiin muotiblogeihin ja MIKÄ on kuuminta hottia, no smurffihaalarit! :D Vitsit kun noita olis ollu olemassa silloin kun mulla oli penkkarit!

Kieltämättä se näyttää mukavalta ja pehmoiselta ja voisin hyvin kuvitella viihtyväni siinä KOTONA. Tosin lapsenomaisesti uskon, että mulla on vielä toivoa, että mun kämppis ja naapurit ei pidä mua vielä ihan totaalisen tärähtäneenä. Koska eihän tuota voisi riisua koiranpissatusreissua varten :D

Mun on pakko myöntää, että teidän yllä tuo ei näytä yhtään siltä jääkiekkoilijan löysältä hikipuvulta, mikä mulle tuli haalarista mieleen, näytätte sen sijaan todella suloisilta halinalleilta, joita tekisi mieli rutistaa lujasti :D ( mieheni on ilmeisesti ennakoidusti lukenut mun ajatuksia, ja varmaan ajattelee, että jos pukeutuisi tuollaiseen haalariin, mä en enää muuta tekisikään kuin halisin häntä päivät pitkät :DD) Näyttää vinkeältä, voisin ihan hyvin kuvitella, että moisessa on kotosalla ihana hiihdellä :) Ja ne nallekorvat! Jos mä tuollaisen hankkisin, haluaisin ruskean, jossa on ne nallekorvat :D

milla

nyt menee aiheen vierestä, mutta olkoot :D mistä se sun ihana harmaa, pitkä villakangstakki on? oon haeskellu samantyylistä mutta mustana, mut perhana ku mistää ei meinaa löydy :(

jenni

Kaikenlaista ja vielä 90 euroa... :D Mieluummin hengaan himassa vanhoissa vaatteissani, joita en enää halua pitää julkisilla paikoilla, mutta jotka tavallaan on silti ihan kivoja ja puen haalareita vain lapselleni. ;)

Seuraan kyllä mielenkiinnolla miten tämäkin hitti leviää Suomeen niin kuin ne hirveät uggitkin!
Ja tämä kommentti pitää ottaa sitten vain hyväntuulisena heittona, koska toki minäkin innostun toisinaan joistakin oudoista jutuista!

Mun JumpIn saapui postissa perjantaina itkettyäni ensin sen perään muutamia viikkoja facebooksivun mainoksissa. Totaalirakastuminen on aika lähellä. Ihana vekotin, en todellakaan vietä yhtään makoilusunnuntaita tai mökkireissua ilman haalaria. Ne jotka paheksuu, eivät vaan ole koittaneet tuota päälle :P

Aivan mieletön! Mä haluan ehdottomasti tuollaisen kanssa! Voin kuvitella, miten ihana tuo on aamuisin, varsinkin nyt syksyllä ja talvella.

Ja tuli muuten mieleen, että jos lapsille tehdään niitä kaikkia lohikäärme sun muita pörröasuja, niin miksei sitten myös aikuisille :D? Tosin voisin kuvitella tilanteen, jossa koko perhe olisi pukeutunut just esim. nallehaalareihin, ja yllättäen rattoisan lauantaipäivän katkaisisi yllätysvierailulle tullut sukulainen tms..voisin vaan kuvitella millainen ilme yllätysvierailulle tulleella ihmisellä olisikaan xD

J

Mä en edes tienny tälläsista haalareista ennen kuin nyt, ja voit kuvitella miten suuresti hämmästelin erästä nuorta miestä, joka samantyylinen, sininen tai vihreä haalari päällään marssi läpi Narinkkatorin keskellä kirkasta päivää :D Luulin ensin, että se on joku naamiaisasu......

wiid

Suomessahan haalarityyppisiä pukuja näkee ainakin conien aikaan kun teinitytöt pukeutuu kigurumeihin. :D Ne on ainakin ihanan pehmoisia ja mukavia päällä, joten uskon että tuokin on. Tosin, itse tuollaisen ompelee halvemmalla kuin 90 eurolla. :D

Laura

EIKÄ söpöin asia ikinä!!! Ja samalla ihan kamala! Purskautin kaljat melkein suusta!
Seuraavan kerran kun nään teidät K-Marketissa lyöttäydyn teidän seuraan, ryömin jommankumman haalariin enkä tule pois!

Mies kyllä kuolisi nauruun jos tuollaisen smurffipuvun tilaisin kotiin. Vaikka tuo ei ehkä herättäisi niin kovaa mutinaa kuin kenkäfriikkeily...

Aivan ihana! olen noita ruotsalaisia suurblogeja lukiessanu huomannut yhdellä jos toisellakin haalarin! Mulla on itsellänikin sellainen mutta se on 90 luvulta säästynyt punainen koirahaalari! :)

En oo aikasemmin törmänny näihin koska esim ruotsalaisia blogeja välttelen, mutta aivan ihana !! Melkein-ainakin-pakkosaada !

Niitä Tokiossa myytäviä örkki asuja kutsutaan kigurumeiksi 8D ja voin kertoa että ne ovan sekä maailman mukavimmat että suloisimmat. Itse olen pari sellaista väsännyt jopa itse ompelukoneella.
Näyttää tosin tuo teidänkin haalari kivalta, tosin eritavalla söpö kuin kigurumi 8D

aava

*hahaha* miusta nämä on ihan karmeita, mutta tietysti jos katsoo mitä kotona mukavuusvaatteinani pidän niin ei ne sen kauniimpia ole.. ja joissakin tilanteissa mukavuus, pehmeys ja lämpö ovat ensisijaisia asioita. miulla oli joskus tuollainen haalararityyppinen yöpaita aikoinaan x)

asiasta kukkaruukkuun. olet puhunut siitä facebookin ostojahti (?!) sivuista, niin onko tämä vain sitä varten, että sinne voi heitellä hyviä löytövinkkejä muille? itselläni on päinvastainen ongelma eli haluaisin löytää jotakin tiettyä (erään takin) niin olisi kiva jos joku surffaillessaan vaikka törmää toisen unelmien tuotteeseen jota on metsäsästänyt.. toivottavasti en selittänyt sekavasti.

Nade

Toi näyttää kyl iiiihanan mukavalta päällä, mut oon vaan miettiny, et mites sit toi vessassa käynti...? :D ainakin mökin ulkohuussi + haalari on omassa mielessäni poissuljettu asia :P

Kalypso

Arghh olin just tahkonut tavallista haastavampia opiskeluhommia pari tuntia ja valmis rähisemään koko maailman alimpaan rakoseen, kun päänsärkyisenä ja stressaantuneena päätin tulla tarkistamaan blogimaailman kuulumiset nopeasti. Te kaksi pelastitte iltani, nyt jaksaa taas hymyillä. :D Oon itsekin moisista ihanista haalareista haaveillut, vaikka en tiedä, saisinko siippaa innostumaan, vaikka Saku noin supersomalta näyttäkin haalarissa. x)

Auts, uppoo meikäläiseen (ja mies kattoo kieroon). Noissa kokotaulukoissa meen just 175cm varrellani S ja M koon väliin. Muistelen, et oot kans pitkävartinen?? Osaatko kommentoida kokoasiaan?

ella

Heh... Mulla on sekä jänis- että kissapuku (ei samanlaiset kuin Pedrolla ja M.A.:lla!). Tosin olen tehnyt molemmat itse eli eivät ole halpoja naamiaisasuja. Kissapuku on pitkäkarvaisuudessaan niin hieno, että käytän sitä vain juhlatilaisuuksissa, mutta jänispuvussa olen käynyt jopa lenkillä (tosin asuin silloin tuppukylässä).

Teddykarvaisessa jänishaalarissa on myös ihana rojahtaa sohvalle, kun on ensin jäätynyt ulkona pakkasessa esim. bussia odotellen. Kaikki tutut tosin tietää tämän (TV-lupatarkastajista ja jehovan todistajista en niin välitä), joten Salkan kuvailemaa yllätystä ei pääse tapahtumaan :D Ei kaduta yhtään, etten aikoinaan tehnyt koulukäsitöissä mekkoa, kuten muut tytöt, vaan käytin tarmoni teddyhaalariin :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

miten ihmeessä teillä on ollut jotain siistejä yöhaalareita ja miksei mulla ole ollut :O Elsakin sanoi että silläkin ollut muksuna yöhaaalari! Epistä :D En muuten keksi mitään syytä miksei ostiksen seinälle voisi laittaa myös "etsitään" pyyntöä, ja sitten tyypit voi vinkata jos etsimäsi juttu löytyy :) anna mennä vaan!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

am

todella mukavan ja ihanan ja pehmeän näköiset! taitavat olla kyllä must have! tuo sininen väri on kerrassaan ihana!

Helinä

Olin viime viikolla käymässä Oslossa ja katselin silmät suurina kun todella monen kaupan ikkunassa näkyi noita haalareita ja kadulla käveli teinitytöt ne päällä vastaan.

Eräilläkin oli tiimipukeutuminen huipussaan, pinkit haalarit, uggit ja samanlaiset pipot päässä.. Teki mieli mennä kysymään että mistä te olette karannut! :)

Samoin sama muoti on tulossa myös talvivaatetukseen, urheilukaupat Norjassa myyvät lasketteluhaalareita jne. Erittäin käytännällinen rinteessä kun pissahätä yllättää! :) :)

tintti

Toi olis niiiin täydellinen koti- ja mökkilämpöasu <3 (mutta postilaatikkoo kauemmas en toi päällä lähtis)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

tuota sanaa hain, se oli juuri sellainen jota Japanissa hypistelin ja joka melkein lähti mukaan :) itseasiassa tuo on todella laadukasta matskua, jo pelkästään noi jättisuuret vetskat maksais muutaman kympin että sikäli toi hinta ei ole ihan liioiteltu. Mut tietty näppärä askartelija ompelee jo ilokseen että se vähän riippuu :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Laura

Oli niin tulista ruokaa että se vaati joko kaljaa tai maitoa, ja kalja on parempaa ruokajuomaa :D Oli siis pakko ihan selventää, ettei mua luulla maanantaijuopoks.

Enkä siis kyllä meinannut että olisin ryöminyt samaan aikaan kummankaan teidän kanssa tonne haalariin, mutta hyvä tietää että tarvittaessa useampikin voisi mahtua :DD

lind

EIKÄ MIKÄ RAKKAUSKOHTAUS!

Voi vitsi ootte ehkä maailman suloisimpia otuksia! :)) Lämpösyyden, pehmeyden ja mukavuuden haluisena toi olis just niin nappi juttu mulle että eläisin toi päällä varmaan lopun ikääni! : )) <3

Toivottavasti ensisyksyksi mennessä noita on edullisemmilla vaateliikkeilläkin, mulla ei meinaan ole varaa tuommoiseen ihanuuteen. :(

nunu

Niiiin toivon että nämä on alkusoittoa pilkkihaalareitten urbanisoitumiselle!
En meinaan tunne ketään joka palelisi yhtä herkästi kuin minä, ja kun Suomessa nyt asutaan... =)

Olihan ne pipotkin jotkut svea-merkkiset? Toisaalta onhan tollanen collegemuoti aika kivaakin nuorille tytöille, ei tartte esitellä olematonta rintaväliään ja muutenkaan kilpailla muodoillaan, jos kaikilla oiskin kokopuku ja hiuksia peittävät pipot niinku vauvana :) Nimim. vietin teini-ikäni R-collectionin housuissa, hupparissa ja anorakissa ja hyvin meni.

Näkeehän nytkin porukkaa kaupungilla ihan yleisesti yhdistelmässä collegehousut(hyi)+huppari. Joten miksei tuossa haalarissakin hetken päästä. Niin ja tietysti crocseihin yhdistettynä :D

Ei mutta, mun on vaikea uskoa, että sama henkilö, joka viihtyy mökillä sukkahousuissa pukee kotonaan päälleen teletappihaalarin!

Täällä Norjassa ei julkisilla paikoilla näy noita haalareita kuin alle ((hitto kun nykyään on niin vaikeaa arvioida ikää)) 13-vuotiaiden päällä. Kotioloihin voisin kyllä tuollaisen ottaa, mutta mies kertoi ettei pahemmin kiinnosta mua katsella tuollaisessa. Noh, ehkä ostan itselleni sellaisen vaikka joululahjaksi.

Ihan mielenkiinnosta; mitä norjalaisia blogeja seurailet?

Voi ei!! :) :) Mun anoppi teki meille viime vuonna haalaripyjamat ja unilakit joululahjaksi. Ne on ohuesta pallokankaasta ja on niiiiin täydelliset ja kovassa käytössä olleet! :) Mut noi näyttää hiukan paksummilta ja näin ollen lämpimämmiltä. Siinä ois oiva joululahjaidis taasen.. mut oisinki kysyny tosta koosta että ovatko isoa vai pientä kokoa.. mitä kokoa toi sun on? sähän tiiät että oon sellanen "taskuraketti" vai miten se oli :) :) katoin et xs-kokoa on saatavilla kyllä mutta mahtaako olla oikeesti xs vai jättimäinen...

Salamanteri

Uggeista puheen ollen, vieläkö putiikista löytyy? pongasin onewaysta ainakin neulotut ja perinteiset. Nimen omaisesti neulotut olis ihanat talvi popottimet :)

Voi pehmeyttä! tulipas nostalgia-aalto.
Kun olin ylä-asteella (ok, on siitä joku vuosi) sain mustan haalarin, juuri tuollaisen, mutta hupun sisäpuolikin oli samaa mustaa collaria. Silloin se oli ihan ulkokäyttökamaakin, ja tavattiin vetää vyötäröltä paksulla joustovyöllä kasaan. Pidettiin liivin kanssa tai ilman. Kuulostaa nyt ihan järkyttävältä!
Mutta veikkaan, että sieltä se tekee tuloaan myös ulkokäyttöön. Ja todellakin - mikä hyttyssuoja!

Varjosudsenhetki

Haha, autoin viime vuonna kavereita ompelemaan penkkariasuiksi neljä halinallepukua...Tuli mieleen vaan se. :D
Varmasti lämmin ja mukava kotiasu, on on.
Oma itsetunto ei ole tarpeeksi vakaalla pohjalla että voisin käyttää, tulee liian vahvasti mieleen ne ala-asteen punaiset ulkoiluhaalarit 90-luvulta. :DD

Itselläni on kavereita, jotka laskettelee talvella melkein päivittäin, ja kuulemma pissahätä-ongelmasta huolimatta lasketteluhaalari on paras mahdollinen siihen hommaan. Ihan samalla tavallahan riisumishommia tulee jos on takki ja henkselilliset housut, tavallisilla vyötäröpitusilla housuillahan nyt on aika turha lähteä mihinkään yhtään haastavimpiin olosuhteisiin laskemaan, aika pian on takki rullalla kainaloissa ja selkä paljaana (:

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

noi on tosi paksua ja pehmoista kangasta, eli ei mitään pilipalicollaria :) mulla on S, mutta se sama S menee myös taskuraketti-sakulle, joka siis 165cm pitkä. Eli sulla olis sit se XS. Ja toi ei oo niin nöpönuukaa koon suhteen, iso sen kuuluu ollakin ja punteissa on kiristysnauhat ettei laahaa perässä :D (Mun mielestä Yummy -blogin Jennillä on toi kanssa, ja se on tosi lyhyt tyttö, veikkaisin että XS-koossa)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Sanna

Oi mikä ihana joululahjaidea. Tosi kamala mutta söpö!! Miehelle kans tollanen joulupakettiin - webshopissa oli musta-valkoraidallinen vankikarkuriasu ;)

Ja hei Nelliina, muistatko mikä tukanväri on tällä kertaa? Näyttää kivan väriseltä.

jaana

Ei hitto! Nyt mä tasan tiedän mitä ostan miehelle joululahjaksi :D Se on ainakin meidän lapsen syntymästä asti kateellisena sanonut, että miksei aikuisillekin tehdä haalareita :) No nyt se saa semmosen ja mun ihanalle pitkätukkaiselle metallimörölle tietty tollanen vankila-asu :D
KIITOS Nelliina!

Mäki haluan tommosen haalarin kotiasuksi, koska palelen aina aivan hirveästi!:D Viime jouluna sain avokkaalta joululahjaksi aivan törkeän ihanan ja lämpimän mustan Slanketin (http://www.pulju.net/tuotteet/lifestyle/the-slanket), joka on mahtava etenkin kirjaa lukiessa tai muuten vaan sohvalorvaillessa, vaan sen kanssa ei voi hiimailla ympäri kämppää, joten ois hauskaa saada liikkuvampi lämmitin.:)

Aww, ootte kyllä molemmat söpöjä haalarissanne! :D :D mäkin haluan! multa saa kans sen haalareiden puolesta-äänen.

Kaveri linkitti miulle Norjan putiikkiin jossa noita oli myynnissä ja päätettiin että jossain vaiheessa ompelen hänelle ja miulle tuollaset ihanuudet. Nyt vaan odotetaan sitä oikeaa kangasta :)

anuski

HIHi,väkisin ääneen hihitin,hah hah, tytär kohta 4v istui sylissäni ja sanoi "hassu haalari",onko ainoo miinus että vessassa käydessä se pitää riisua kokonaan paitsi ehkei miesten... :)

LauraL

Ottaisin niin mielelläni tollasen t.sinisenä! Mahtava asu kotiin ja mökille. Kuinka levee toi S-koko on? Pituus suunnasta menis, mutta leveys arveluttaa, haluaisin kuitenkin väljää mallia.

H.A.H.A

Ihana!! ostan ihan varmaa tollasen ja ois ihanat siin nallenkorvat <3 <3 mut se on 10 e kalliimpi mut varmasti ihana :DD mitä kokoo toi on ja minkä pitunen oot silllä mä olen sitä pienintä kokoa ja varmasti lörpöttäää :( muuten näytätte ihanan suloisilta tuossa asussa! <3

Janika

Oi, noi niiiiin ihanan näkösiä :D! <3 Kerroin äidille noista ja se haluais, ylläripylläri, vaaleenpunasen tollasen :D Mieleikuva, kun koko perhe riemunkirjavissa haalareissa...OMG! 8DDD Oishan tollanen kieltämättä tosi mahtava varmaan, mut se tuntuu niin kalliilta..Onneks Joulu on tulossa ;)

Vierailija

Hyttyssuoja ohh, minä tahtoo!! :)

Ja näyttää niin lämpimältä ja sellaselta mihin voi uppoutuu kun kattoo telkkaria vaikka olis kylmä, pimeä ja sateinen syysilta ja olis silti tosi lämmin ton haalarin ansiosta, jajaja sit aina kun tulee kotiin ja tietää ettei lähe mihinkään niin vetäsee ton päälle ja ahh niin pehmeäää<3 Ja sit kun se olis vielä joku tollanen tosi herkullisen värinen niin sit olis aina ihanaa pukeutua siihen<3

Niin tossa mun mielipide asiasta :D Ei, en oo pimahtanut, mutta se on ihanan näkönen! Ei varmaan käynyt selväks, puolesta vai vastaan? ;)

Ps. Saku on ihan älyttömän söpö toi haalari päällä :D

sipuli

Kun tuossa mainitsit, että meinasit tuoda tokiosta itsellesi kotikäyttöön ''teddykarvaisen mintunvihreän örkkipuvun'' niin mitä todennäköisimmin tarkoitat Kigurumi - nimistä haalaria ;) ihana postaus taas kerran ja yhtä nätiltä näytät kuin aina!:) hauskaa loppusyksyä sinulle ja Sakulle! :)

Betty

Mulla oli pienenä musta yöhaalari, jossa oli kaikkia örkkien kuvia ja tais vielä hohtaa pimeässä ne örkit. :DDD

Vitsit, toi haalari niin huutaisi sellasta potkupukualaosaa eli sukat vielä samaan settiin! Sit voisin unohtaa peiton alla käpertelyn. :D Ottaiskohan ne kehittelyideoita vastaan..?

Ää noin on niiin ihania ! Mäki haluan ! Kotiasuks tottakai. Mutta toivottavasti tulee pian suomeen kauppoihin halvempi versio (:

MOI

Norjassa kaikilla on tollanen haalari, ja niitä näkee kadulla kokoajan ja myydän ihan onlyssä :))9 lämmin ja ihana on kyllä !

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu