En ollut aikeissa alkaa keräilemään vanhoja Minna Parikan mallistoja, mutta näin siinä vain matkan varrella kävi. Olen ihan erityisen ihastunut 2006-2009 välillä julkaistuihin kenkiin ja laukkuihin, ja keskitän etsintäni pääasiassa noille vuosille. Sitä uudemmat kengät ovat käyttökenkiä. 

Minulle on kuitenkin tärkeää, että nämä vanhempien mallistojen kaunokaiset ovat aina omassa koossani, että pystyn myös aidosti käyttämään niitä. Joten ihan niin HC-keräilijä en ole, että ostaisin mitään väärässä koossa vain harvinaisen mallin vuoksi. Joten kyllä, käytän myös näitä kenkiä, mutta harkiten. 

Minulle se varsinainen Graalin Malja on ollut Parikan ensimmäisessä mallistossa ollut punainen rusettikantainen kenkä, Daisy. Olen käynyt jo vuosia säännöllisesti läpi kaikkia mahdollisia kirppissivustoja ja kauppapaikkoja, mutta olen törmännyt punaisiin Daisyihin vain yhden kerran vuosien varrella, koossa 37 toki. Oma kokoni on 40. Mutta kuten olen aiemminkin maininnut, olen uskomattoman kärsivällinen joidenkin asioiden suhteen. Sitä paitsi, mitä hauskaa keräilyharrastuksessa edes olisi, jos voisi marssia kauppaan ja ostaa keräilykohteen. Koko homman hauskuus piilee metsästämisessä, sattumassa ja hyvässä onnessa. Tämän tietää jokainen, joka kerää jotain harvinaisempaa. 

Tämän pitkän alustuksen jälkeen asiaan. Uskomatonta, että Daisyt ovat vihdoin minun. 

Ei muuten ollut ihan helppo keikka. Jos unohdetaan se, että metsästysretki on kestänyt 10 vuotta, niin näiden tarina on ihan omaa luokkaansa. 

Satuin löytämään kengät tanskalaiselta nettikirppikseltä, jossa kielenä oli luonnollisesti vain paikallinen. Siinä sitten Google translator apunani rekisteröin itseni sivustolle arpoen jonkun satunnaisen osoitetiedon Köpiksestä, että ylipäätään pääsin sisään ja etsimään mahdollisuutta ottaa yhteyttä myyjään. Onnekseni yksityisviestimahdollisuus löytyi ja Greetings from Finland -lähestymistapa toimi.

Kun maksuasioita alettiin ihmettelemään, kävi ilmi että myyjällä ei ollut PayPalia, tai mitään muutakaan mahdollisuutta ottaa rahaa vastaan ulkomailta. Hänen tilinsä oli siinä ainoassa tanskalaisessa pankissa, johon IBAN-tilisiirto Suomesta ei toiminut. Arvatkaa kuinka monta kertaa hän ja minä olimme tahollamme yhteydessä pankkeihimme :D Olin jo ihan varma, että myyjä toteaa kohta, että antaapi olla. Aloin jo harkita viikonloppulomaa Tanskaan. En valehtele, kun sanon, että olin ihan valmis vaikka lentämään paikan päälle. Vain keräilyjutut...

Lopulta rahat kiersivät myyjän ranskalaisen poikakaverin tilin kautta ja aloin jo miettiä, että saankohan kenkiä ikinä. Mutta toisaalta se ei pelaa joka pelkää. Kun paketti lopulta saapui, tanssin ripaskaa jo postin parkkiksella! Huimaa!

Se on ihan sama onko keräilykohteena postimerkit, harviaiset moottoripyörät vai kengät, löytämisen ilo on takuulla aina yhtä hienoa. Mutta mitäs nyt sitten?! Kaikki nämä vuodet ja Graalin malja on löytynyt. Mitä minä nyt teen?