En ole tajunnut vinkata yhtä ihan ykköstuotetta meille kuivaihoisille talvikorpuille, olen pitänyt sitä niin itsestään selvyytenä. Kunnes juttelin aiheesta ystäväni kanssa ja hän oli ihan hoomoilasena että misellimikähäh. Kaikki eivät seuraa kosmetiikkamaailman tuotelanseerauksia, en aina muista tätä :)

Misellivesi. Tuo puhdistusaineiden kruunaamaton kruunu, erityisesti meille herkkiksille talviaikaan. Myös muille, jos ei muuten vaan halua tai joka tilanteessa pysty lutraamaan aamuin illoin vesipesun kanssa. 

Misellivesi on melkoinen ihmeaine purkissa. Se putsaa meikin todella tehokkaasti, etkä tarvitse hommaan mitään muita tuotteita. Vanulappuun ainetta ja kasvojen huolellinen läpikäyminen kerran pari (riippuu meikin määrästä) ja se on siinä. Lopputuloksena on puhdas iho, mutta ei minkäänlaista kiristävyyden tunnetta. Ei myöskään öljyistä tunnetta, mikä on itselleni tärkeää. Jos en olisi näin korppu, pesisin kasvoni käsisaippualla sen puhtauden tunteen vuoksi.

Tavallisen vesipesun jälkeen meikäläinen juoksee jo lujaa kyytiä voidepurkkien äärelle, sillä ihoni suorastaan huutaa kosteutta. Miselliveden jälkeen tätä tunnetta ei ole <3 Jälkifiilis on normaali, ei saippuapesumaisen puhdas mutta ei toisaalta sellainenkaan, että iholle olisi jäänyt jotain ylimääräistä.

Aika monella brändillä on jo oma versio tuotteesta valikoimissaan. Oma suosikkini on Nivean Micellar Water (Dry Skin) n. 6,90e, mutta myös Garnierin misellivesi on ollut hyvä. Kaikissa versioissa ideana on kuitenkin se, että et tarvitse muuta putsaria/silmämeikinpoistoainetta/kasvovettä. Tämä yksi tuote korvaa ne kaikki.

Toimiiko se? Toimii. Paitsi jos käyttää pomminvarmoja vedenkestäviä tuotteita, sitten ei enää teho riitä. Mutta tavallisen ripsarin, meikkivoiteen, rajauksen, huulipunan ja jopa Cliniquen 38 asteen mascaran tämä tuote irrottaa melko vaivattomasti.

Universumin parhaimman rajausvärin, Kikon kaiken kestävän Definition Waterproof Eyelinerin, misellivesi saa liikahtamaan kun pyyhkii tarpeeksi monta kertaa. Että kyllä sillä aikamoiset tatinat saa kasvoista irti. Kikon rajaus säikähtää yleensä vain öljyä. Tämä tiedoksi tulevan kesän morsiamille, hanki Kikon rajaus ja kyyneleet saavat valua vaikka kuinka vuolaina, mutta rajaus pysyy.

Onko kokemuksia misellivedestä? Mitä pidät?

Kommentit (19)

Sariska

Ei kokemuksia misellivedestä, mutta tämä oli kiva postaus. Itse olen aika pihalla näistä meikkimaailman uutuuksista, kun ei nuo nimihirviöt oikein sano mulle mitään :D

Ja en ois kyl tajunnut että misellivesi ois tuo Miceller water :D

Ja mistä tuota KIKO:n rajausta saa, kun aina kehut sitä niin miekin haluun tollaisen :D Minkälainen siinä on se sivellin, vai onko tussi?

IinaP

Oi kyllä. Ostin omani (Garnier) testiin alesta ajatuksella etten tuhlaa ainakaan montaa euroa jos tuote onkin ihan surkea. Yllätyksekseni tuote onkin ihan loistava! Putsaa hyvin meikinkin (vaatii 2 puhdistuskertaa) ja iho jää puhtaan tuntuiseksi. Kiva puhdistusaine ottaa mukaan matkalle.

NH

Mulla on ollut käytössä Garnierin misellivesi heti sen julkaisusta lähtien ja auta armias en kyllä pärjäisi ilman! Pelastaa tällaisen iltaunisen naamanhoitorutiinit, kun joka ilta ei vaan jaksaisi silmät ristissä pestä naamaa vedellä ja tököteillä. Oma ripsarini ei tosin lähde misellivedellä, mutta onneksi Garnierin toisella tuotteella :)

Vierailija

En yleensä hirveästi kommentoi blogeihin, olen hiljainen seuraaja. Nyt kuitenkin pakko sanoa, että ainakin siinä Garnierin Micellar vedessä on kiellettyä PHMB-kemikaalia, joka on EU:ssa todettu syöpävaaralliseksi. Englanninkielisiä, luotettavampia, sivuja joista tästä aiheesta löytyy tietoa olisi useita, mutta tässä nyt yksi suomalainen blogi jossa löytyy asiaa aiheesta useita postauksia http://www.kemikaalicocktail.fi/2016/01/syopaa-aiheuttavaa-kemikaalia-eu... 

Nivean tuotteessa sitä ei ilmeisesti ole, mutta en siis suosittele kenellekään sitä Garnierin vastaavaa. 

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Kiitos paljon kommentista, tämä on todeella oleellista tietoa. Myös Lumene on vakuuttanut että heidän tuotteistaan ei ko. kemikaalia ole, mutta en ole testannut Lumenen versioita niin en arvannut siitä kirjoittaa.

Garnier oli ensimmäinen mitä kokeilin, mutta vaihdoin Niveaan ja näköjään kannatti.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Rinotinto

Olin aikeissa myös varoittaa PHMB:sta mutta joku ehti ensin. Ainakin Garnierin, Baben, Biothermin, Lorealin, L300:n, Payotin ja Vichyn misellivesissä on tuota kiellettyä ainetta. Lisäksi sitä on useissa muissa kosmetiikkatuotteissa joita kasvoihinne tai hiuksiinne laitatte. Suosittelen tutustumaan kemikaalikoctailin bloggaukseen aiheesta. Olisi myös kiva Nelliina jos tekisit postauksen myös tästä puolesta kosmetiikassa, käytetään mahdollisesti vaarallisia aineita surutta. Itse olen siirtynyt luonnon- ja luomukosmetiikkaan joyli 10 v sitten kun poikaani aloin odottaa. Paljolta kemikaalikuormalta olen säästynyt vuosien varrella.... 

Salli Eväste

Olen käyttänyt kaksi vuotta Madaran misellivettä. Se on ihana! Ainoa miinus on, että se on todella kallista. 16-17 euroa pullollinen. Seuraan aina, missä se olisi tarjouksessa :-) Puhun kaikille misellivedestä, ja kukaan ei tunnu tajuavan sitä.
Toinen kuivan ihon puhdistusihme on konjac-sieni. näillä kahdella olen päässyt eroon talvikuivuudesta. 

Mup

Mäkin olen Madaran ystävä, mutta löysin nyt Madaran sisarmerkin Mossan, jonka miselliveden ostin. Maksoi Sokoksella joku 12e. Oon tykänny! Puhdistusmaitokin ihan huippua kamaa.

Eli jos haluaa kokeilla luonnonkosmetiikan puolelta misellivettä, niin Mossa on edullinen vaihtoehto.

öljyäkö?

Onko kyseisessä tuotteessa öljyä. Kiinnostaa tietää, voiko sitä käyttää ripsien pidennyksien kanssa?

UK_Decay

Kuusi vuotta sitten ostin Vichyn misellivettä kovien pakkasten kuivattaman ihon puhdistukseen. Käytin pari kertaa ja naama helahti kirkkaan punaiseksi. Punoitus kesti noin kuukauden ja kasvot näyttivät siltä kuin olisi huokoset pullahtaneet pinnalle, röpyliäistä pintaa ei saanut edes meikattua kunnolla joten pari vkoa meni ilman meikkiä kirkkaan punaisen naaman kanssa.

Myöhemmin kokeilin tuotetta varovasti toisenlaisella säällä uudelleen pieneen kohtaan, heti alkoi punoittaa ja kirvellä.

Sitten vaihdon Cliniquen Redness Solutions -putsariin, se on ihanan hellävarainen ja sillä on menty nyt kuusi vuotta säällä kuin säällä, en uskalla vaihtaa.

Anna-Maija

Minulla on tuota misellivettä mutta myös nuxen ruusu misellivettä. Se on mielestäni vielä tehokkaampaa! Siinä oleva ruusuvesi rauhoittaa ihoa ja oman atooppisen ihon pelastus!

Janika

Joo, mulla on Garnierin misellin-vesi ja en vaihda kyllä mihinkään sitä. Se on tosiaan juuri niinkuin sanoit, ei jätä kuivaa koppuraihoa jälkeensä vaan hyväntuntuisen, puhtaan ihon.

Valkoinen tähdikki

Mulla on rasvoittuva/epäpuhtauksia keräävä iho, jossa on kuitenkin pintakuivuutta ongelmaksi asti - ja kuivuutta on erityisesti talvisin. (Kosmetologinikin oon todennut, että "haasteellinen iho"... Jep, voin vahvistaa!). Iltaisin puhdistan ns. järeämmillä aineilla, mutta misellivesi on osa mun aamurutiinejani. Misellivesi on erityisesti talviaamuisin ihan ehdoton juttu. Käytin noin vuoden ajan yllä mainittua Garnierin misellivettä, mutta vaihdoin tämän vuoden alussa tuon "syöpäkohun" vuoksi Nelliinankin käyttämään Nivean vastaavaan. Myös Nivea on toiminut hyvin. Olin aluksi tosi epäileväinen näiden misellivesien kanssa, mutta nyt en luopuisi!

Tiqqqu

Mulla kans toi sama Nivean misellivesi ja on kyllä parasta pitkiin aikoihin meikäläisen naamalle ja sen kunnolle.. atooppisen ihon lisäksi kärsin vielä aknestakin ja ainakin mun nenästä on mustapäätkin lähteneet karkuun ja kasvojen iho ei hilseile enää niin pahasti. Tää tuote on silkkaa rakkautta <3

Viveca

Hjelp Nelliina, rajauskriisi! Mistä saan haalittua noita Kikon vedenpitäviä rajaustusseja? Tukholma, Tallinna? Verkkokauppa ei ilmeisesti toimita Suomeen, ellen ole vaihteeksi aivan pöljä ja sokea. Tuo on eri edullisesta hinnastaan huolimatta toistaiseksi ainoa löytämäni pysyvä ja tehokas tuote tällaiselle liukkaalle rasvaluomelle, jolla silmät vuotavat Suomen talvessa kuin vesiputous. :D Yleensä olen kaukaa viisas ja ostan vuosittaiselta Italianreissulta varastot täyteen, mutta viime kesänä mokasin ja lähdin vain yhden putelin kanssa kotiin. Hyvät neuvot ovat kalliita! ;)

Tiia - Littlebigthings

Kiitos tästä vinkistä, tämä ehdottomasti kokeiluun! Mulla oli Garnierin misellivesi mutta viskasin roskiin juuri tuon PHMB:n vuoksi ja olen etsinyt yhtä hyvää tilalle.

Eltu

Minäkin olen käyttänyt parina talvena tuota Garnierin misellivettä, ja minun kuiva naamani on kyllä tykännyt ja onhan se myös ihanan helppoa. Viimeksi ostin kuitenkin tuon Lumenen vastaavan, se taitaa olla nimeltään joku 3in1 cleansing water, ja minusta toimii ihan yhtä hyvin kuin se Garnierinkin, eikä tosiaan sisällä sitä kiisteltyä PHMB:tä. Pari kertaa tietysti joutuu molemmilla kasvot pyyhkimään että saa kaiken meikin pois. 

AutoMotive

Mainio tuote ja käy hyvin kasvovedeksikin. Misellivettä on saatavana myös luonnonkosmetiikkatuotteena.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011