Olin muistaakseni varhaisessa teini-iässä, kun lainasin ensimmäisen kerran Sinuhe egyptiläisen. Waltarin kirjoitustyyli ei uponnut minuun silloin yhtään, ja jätin Sinuhen kesken. Kirjasta pitää nauttia, että se kannattaa lukea. En lue yhtäkään fiktiivistä klassikkokirjaa vain siksi, että niin kuuluisi tehdä, vaan siksi, että haluan viihtyä. Joko aihe on tarpeeksi kiinnostava tai teksti niin sujuvaa, että se tempaa mukaansa aiheesta huolimatta. 

Piti elää 36-vuotiaaksi, että lopulta löysin Waltarin. Luin ensimmäiseni viime vuonna ja ihastuin ikihyviksi. Siitä jäi kytemään ajatus, että miten mahtaisi käydä Sinuhen kanssa nyt, kun aikaa ensimmäisestä yrityksestä on kulunut yli 20 vuotta. Siinä sopivasti sattuikin sitten kyseinen tiiliskivi tulemaan kirppiksellä vastaan ja lunastin sen itselleni parilla eurolla. 

Katselin kirjaa aikani luettavaa-korissa olohuoneen nurkassa, kunnes tartuin härkää sarvista. Meni muutama kymmenen sivua, kunnes pääsin Waltarin rytmiin ja kerrontatyyliin mukaan ja sitten lähti. Sinuhen seikkailut faaraoiden ajassa tempaisivat mukaansa ja koin vuosikymmenen seikkailun. 

Harva elää niin tapahtumarikasta, jopa raamatullisen tapahtumarikasta, elämää kuin Sinuhe. Muinaisen Egyptin tavat ja käytännöt tuntuvat käsittämättömän eläviltä, etenkin kun on muistettava, että Waltari on kirjoittanut kirjan 1940-luvulla, jolloin tieto ei ollut ihan niin helposti käsillä kuin nykyään. 

Elin täysillä mukana Sinuhen surkeat rakkaudet ja petolliset naiset, sotaretket ja lääkärinä kehittymisen. Ihastuin Sinuhen huikeaan sidekickiin, Kaptahiin, joka palveli (koti)orjana, mutta piti tottavie puolensa. Hän ei varastanut isännältään koskaan enempää, kuin on soveliasta. 

Waltarilla saattoi olla jotain hampaankolossa uskontoja kohtaan, sen verran purevaa kritiikkiä rivien välistä oli luettavissa esimerkiksi pappeihin kohdistuen. Tai ehkä tarina oli vain yleisesti osoitettu huijareille, jotka käyttävät hyväkseen ihmisten hyväuskoisuutta. 

Kaikkein hurjimpana yksittäisenä asiakokonaisuutena Sinuhen seikkailuista jäi mieleen Sinuhen työskentely Kuolleiden talossa ruumiinpesijänä. Rikkaimmat egyptiläiset balsamoitiin huolellisesti sisäelimet poistamalla ja köyhempiä liotettiin yhteisaltaassa. Sinuhe piti huolen, että hänen vuokseen köyhinä kuolleet kasvattivanhemmat saivat paikan oikeaoppisesti balsamoituina kuolleiden laaksosta. Kirjan ruumiinpesijöitä koskeva ajanjakso oli niin hiuksianostattava, että se puistattaa edelleen. Myös muinaisia eläviä egyptiläisiä puistatti, sillä ruumiinpesijäksi joutui vain jos kaikki toivo oli jo menetetty. Kuolleiden talossa eli ihan oma pieni yhteiskunta, jota muu maailma pelkäsi ja halveksi. 

Ehkä minun piti kasvaa 20 vuotta, että Sinuhe lopulta aukesi. En haluaisi ajatella, että iällä on sinänsä mitään tekemistä asian kanssa, mutta minun kohdallani vuodet tekivät tehtävänsä. Ehkä olen kehittänyt kärsivällisyyttä. 

Olen todella iloinen, että tartuin Sinuheen uudelleen ja että se vihdoin avasi minulle ovensa. 

Mikä teidän suhteenne on Sinuheen? Onko luettu, jätetty kesken vai ei vielä aloitettu?

Kommentit (24)

Ruuti

Ostin Sinuhen joskus 5-8 vuotta sitten ja sain sitä ihan hyvin aloitettua, kunnes kirjanmerkki katosi jonnekin, enkä löytänyt kohtaa missä olin. Kirjassa oli sillä hetkellä jokin tylsempi kohtaus menossa, enkä ollut niin ahkera lukija kuin nykyään, niin viimeisimmän kohtauksen mielikuvat olivan jo muistista häipyneet. Joten jatkoin vain jostain kohtaa lukemista, (!) kunnes sama tapahtui uudelleen, kadotin sivun missä olin menossa ja päätin luovuttaa sen kanssa. Ehkä vielä joku päivä aloitan sen alusta...

ssssonja

Luin kirjan kesällä 2013 24-vuotiaana. Sitä ennen en ollut aloittanut edes.

Ja huom. todellakin luin sitä melkein koko kesän vaikka olen nopea lukija. Muutama kymmenen sivua tosiaan kesti päästä vauhtiin mutta se oli menoa sitten. Kirja on kertakaikkisen vaikuttava elämys joka pyöri mielessä vielä viikkoja lukemisen jälkeen.

Koska lukeminen todella kesti kauan niin olo lopettamisen jälkeen oli jotenkin haikeampi kuin jonkun parissa päivässä tai viikossa luetun teoksen jälkeen. Kannet lopullisesti suljettuani tuli sellainen olo, että pitkä ja hieno matka on päättynyt. 

ElinaM

Luin kirjan pari vuotta sitten isoveljeni kehuttua sitä. Sama juttu oli alussa, että meni jonkun matkaa, kun piti vähän väkisin lukea, mutta sitten se tempasi mukaansa. Alussa ärsytti se Sinuhen naaivius, joka sitten karisi kyllä pois. Juurikin se ruumiiden talo jäi mieleen ja samoin Minotaurus-myytti, joka sai vähän erilaisen kuvauksen kuin missä käsityksessä olen ennen ollut...

Piia

Minun ja Sinuhen tarina on hyvin samantapainen kuin sinullakin. Luin yläasteella paljon klassikkokirjoja, mutta Sinuhe ei jostakin syystä tuolloin sytyttänyt. Yhtään. Aloitin sen monta kertaa, ja aina jäi kesken. Vasta kolme-neljä vuotta sitten innostuin tarttumaan Sinuheen uudelleen ja yhtäkkiä olinkin ihan lumoutunut. Niin se aika tekee tehtävänsä :)

Vierailija

Täytyypä kommentoida et ite luin Sinuhen joskus teini-ikäisenä ja itelle kyllä upposi, kyllä kannattaa lukea on se hieno kirja

paulii

Luin Sinuhen ensikertaa 16 vuotiaana, eli 16 vuotta sitten, ja rakastuin päätäpahkaa. Waltarin kerronta siinä on taianomaista ja kirja imaisi heti mukaansa. Muihin Waltarin kirjoihin en olekaan sitten niin ihastunut. Toisen kerran luin Sinuhen joskus parikymppisenä ja silloin se tuntui ehkä vielä rakkaammalta, ihanan tutulta. Nyt olen muutaman vuoden jo katsellut kirjaa sillä silmällä, että kohta pitäisi jo lukaista, mutta toistaiseksi on joku muu kirja aina vienyt voiton. Sinuhe kyllä teki lähtemättömän vaikutuksen ja on yksi ihanimmista lukukokemuksista, vaikka kirjoja tuleekin paljon luettua.

n

Tuo on niin jännää, että lukemisen ajankohta, se missä kohtaa on itse elämässään, vaikuttaa lukukokemukseen. Joskus kohtaaminen osuu nappiin. Luulenpa, että on myös klassikoita, jotka kannatti nimenomaan lukea nuorena. 15-vuotiaana fiilistelin Hamletia, nyt luultavasti pitäisin häntä mustavalkoiseen maailmankuvaan juuttuneena fanaatikkona - tai mistä sen tietää, pitäisi lukea uudestaan.

Anka

Hitaasti lähti täälläkin, luin 20-vuotiaana neljäsosan kirjasta, tarina jäi muistaakseni johonkin surulliseen tai synkkään kohtaan. Silloin opiskelit vaati keskittymistä ja kirja jäi, synkkään kohtaan palaamatta jättäminen oli myös helpompaa. "Luin" kirjan uudelleen alusta loppuun saakka viime kesänä, ajoin pitkää työmatkaa päivittäin niin lainasin kirjan äänikirjana jotta saisin ajoon käytetyn ajan jotenkin hyödynnettyä. Viimeisen levyn loputtua oli kyllä vähän haikea fiilis. Ei Sinuhe lempikirjaksi noussut, mutta nautin kirjasta silti! Hyvä kuulla että muutkin ovat vaatineet kirjan kypsyttelyä ?

Vierailija

Itse luin Sinuhen 16-vuotiaana ja se iski kyllä välittömästi, piti ahmia läpi. Se oli vaan jotenki tosi vaikuttava, ainakin silloin.

Vierailija

Vein jokin aika sitten kyseisen kirjan kirjastoon 'ota tästä' -kärryyn. Kirja oli mulla yli 20 v eikä tullu koskaan luettua. En ole lukijaihmisiä.

Villivadelma

Olen ollut aina kova lukemaan klassikoita ja Sinuhen luinkin ensikerran kesälomalla ollessani 12-vuotias. Pidin jo siloin teoksesta ja sen jännityksestä, vaikka hienovaraisemmat sävyt eivät auenneetkaan. Toisen kerran luin Sinuhen ehkäpä 17-vuotiaana, mikä olikin vielä antoisampi kokemus ja varmasti tulen lukemaan kirjan vielä monta kertaa elämäni aikana! <3 

Halina

Luin Sinuhen 13-vuotiaana osana jotakin koulutehtävää ja uppouiduin kirjaan kovasti! Muistan, että tuli vähän kiire tehtävän kanssa ja jouduin loppurutistuksena lukemaan kirjan 4päivässä, joten se vähän vähensi lukunautintoa hahah :D mutta pitäisi ehdottomasti lukaista kirja uudelleen näin 10v myöhemmin! Ainakin taru sormusten herrasta kanssa kävi niin että luin ensin 14v. Ja uudestaan 19v ja täytyy sanoa että lukukokemus oli aivan erilainen eri ikäisenä ja sama teos vaikutti eri tavalla kummallakin kerralla :) tsh:kin on lukulistalla lähi kuukausina jotta näkisi mitä nyt tuumin teoksesta. Olen ehkä vähän hassu lukija kun luen uudestaan esim. Lastenkirjoja nyt aikuisena. Tykkään kokea samalla nostalgian tunteen ja palata vanhaan elämäntilanteeseen ja muistoihin, liittäen ne kuitenkinnuuteen lukukokemukseen aikuisena :D

Vierailija

Minä luin kirjan yläasteikäisenä. Pidin siitä jo silloin. Kuuntelimme sen automatkalla uudelleen vuosia sitten lasten kanssa. Muistaakseni 33 levystä jäi viisi viimeistä kuuntelematta (reissu loppui). Kieli on ihanaa ja äänikirjanakin ihan huippu.

Vierailija

Jei! Klassikkokirja! Itse luin sen reilusti yli kymmenen vuotta sitten yläasteikäisenä. Pidin myös esitelmän siitä muiden esitellessä neiti etsiviä. Äidinkielen opettajani oli hämmentynyt kirjavalinnastani. Rakastuin kuitenkin kirjaan ja kirjailijaan ja luin useita Waltarin teoksia samaan putkeen. Edelleen Sinuhe on yksi suosikki teokseni ja palaan sen ääreen silloin tällöin. Tarina on jokaisella lukukerralla hieman erilainen. Suosittelen lukemaan joskus uudestaan. Mukavaa kesää täältä Forssasta!

Metsälintu

Oih Sinuhe! Luin kirjan ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana ja kirja teki jo silloin minuun syvän vaikutuksen. Luin sen uudestaan 17-vuotiaana ja totesin sen olevan yksi parhaista (ellei parhain!) lukemistani kirjoista. Nyt 25-vuotiaana voisin kohta lukea sen uudestaan.

Ann

Luin Sinuhen ekan kerran yläasteiässä. Olen aina lukenut paljon ja Waltari on uponnut aina, varsinkin Sinuhe. Olen sittemmin lukenut sen uudestaan useita kertoja (olen nyt 37), mutta tällä vikalla lukukerralla se taas jäi itseltäni ensimmäistä kertaa kesken, ehkä juoni oli jo liiankin tuttu. Suosittelen kyllä muitakin Waltarin kirjoja!

Mery

Olen ajatellut lukea, mutta eihän sitä ikinä muista lainata. Kestää ilmeisesti lukea pidempään kuin Waltarilla kirjoittaa ?! Hän kirjoitti kirjan about kuukaudessa ollessaan bipolaarisuuden mania vaiheessa.

Vierailija

Luin Sinuhen ensimmäistä kertaa lukiossa. Siitä lähtien olen lukenut sen hyvin, hyvin monta kertaa näiden 20 vuoden aikana. Palaan siihen aina, jos luen kirjaa, jossa huono kieli tai huono käännös suututtaa. Waltarin rauhallinen, kaunis kuvaus on minun lukumeditaationi. Ah, Waltari!

Vierailija

Luin 16-vuotiaana ja kokemus oli järisyttävä. Kirja on yksi elämäni tärkeimpiä. Lukekaa!

Vierailija

Sinuhe on yksi niistä (harvoista) kirjoista, jotka olen lukenut useamman kerran. Ensimmäinen lukukerta oli teini-ikäisenä, nyt olen keski-ikäinen, ja taidanpa lukea sen taas tänä kesänä!

Himolukija

Luin siinä 15-vuotiaana ja lainasin sen jälkeen kaikki Waltarin kirjat jotka vain sain käsiini. Olen lukenut uudelleen, ruotsiksi kolmekymppisenä ja aina iskee. Kun sitten Hellerin Jumala tietää ilmestyi 80-luvulla löysin ilokseni kertomatyylistä ja aiheen käsittelystä yhteyksiä Sinuheen. Kuten myös Asko Sahlbergin Herodeksestä.

rotta

Olen lukenut, mutta en muista tarkkaan milloin. Parikymmentä vuotta sitten kumminkin, ehkä ihan opiskelujen alussa tai lukion lopussa. Muistan että oli vaikuttava lukukokemus, ja tietoa Egyptistä tuli runsaasti, vaikka jonkun verran tiesin jo ennestäänkin.
Muuta en olekaan Valtarilta lukenut.
Lukeminen on hiukan kärsinyt inflaatiota viime vuosina, kun joudun töissä lukea ja kirjoittaa niin paljon ja haluan vapaa-ajalla tehdä jotain kevyempää aivotoimintaa vaativaa. Olen yrittänyt tietoisesti opetella takaisin aktiiviseksi lukijaksi, mutta huomaan olevani todella ronkeli kirjojen suhteen. Jos ei kiinnosta niin en lue väkisin, vaikka olisi kuinka kehuttu ja ylistetty kirja/kirjailija.

Lintsu

Hauska lukea, miten Sinuheen on törmätty eri aikoihin ja kuitenkin kirja on selvästi ollu vaikuttava kaikkien mielestä! Kuten muutama muukin täällä, luin Sinuhen yläasteella 14-15 vuotiaana. Lainasin kirjan vartavasten serkultani ja pidin lukukokemuksen pohjalta lukupäiväkirjaa äidinkielen tehtävänä. Tykkäsin mielettömästi, ja eniten mieleen jäi Sinuhen tutustuminen Mineaan ja tapahtumiin tämän ympärillä. Jostain syystä en ole vielä näiden kahdeksan vuoden aikana avannut muita Waltarin kirjoja, pitääpä kyllä pistää lukulistalle nekin! Voisi olla hauska myös lukaista tuo vanha lukupäiväkirja ja nähdä, mitä ajatuksia kirja herätti teini-ikäisen mielessä... :D

pennije

Minulla on hyvin samankaltainen tarina suhteesta Sinuheen kun muutamalla muulla Niinan lisäksi: aloitin kirjaa joskus 14-kesäisenä kun luin muutenkin paljon sekä klassikkojs että fantasiaa. Silloin ei uponnut, vaan jäin jumiin alun jaaritteluihin. Sitten 21-vuotiaana luin sen kahdessa viikossa joululomalla. Teksti imaisi täydellisesti. Upea kirja. Nytkin se on hyllyssäni äidiltä lainattuna. Pitääkin kokeilla, miltä se tuntuu nyt 28-vuotiaana :) Muutkin Waltarin historialliset kirjat ovat suosittelun arvoisia: mm. Mikael Karvajalka ja Johannes Angelos.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011