Villi veikkaus mitä tässä seuraavassa viidakkoa muistuttavassa kuvassa on:


Siellä jossain rikkaruohojen uumenissa on viikon verran villinä&vapaana elänyt ryytimaani. Saanko kysyä että miten voi olla mahdollista, että viikossa rikkaruohoista puhtaana pidetty palsta kasvaa melkein kokonaan umpeen! Oli ehkä aavistuksen epätoivoinen olo alkaa kitkemään tuota pusikkoa, ja ylipäänsä yrittää löytää sieltä seasta porkkanat, retiisit ja tillit. Puutarhurin ei selvästikään ole syytä pitää lomaa :D

Mutta eipä näkyneet retiisit ottaneen itseensä hetkellisestä tilan jakamisesta rikkaruohojen kanssa, sillä ovat kasvaneet jo kokoa oikein kunnolla. Myös perunoiden viljely onnistui, jokainen taimi nousi ylös ja ihan justiinsa saa uutta perunaa niin paljon kuin jaksaa syödä.


Olen jotenkin lapsellisen innoissani tästä ensimmäisestä ryytimaakokeilusta. Olin ilman muuta varautunut siihen että se menee pieleen (pessimisti ei pety) ja oppirahat on maksettava, mutta kaikki viljelykseni näyttävät elävän ja voivan hyvin. Ensi vuonna aion laajentaa maaplänttiä suuremmaksi ja kasvattaa omavaraisuusastetta tällä saralla koska kerran se mahdollista on. Torillakin on kiva käydä, mutta vielä kivempaa on hakea safkat takapihalta.

Kommentit (4)

Ada

Vinkiksi rikkaruohojen torjuntaan: nurmikon leikkaamisesta tuleva ruohosilppu on toiminut meidän pihalla varsin hyvin, pitää myös jonkin verran kosteutta kuivilla jaksoilla. Perunanviljelystäsi innostuneena minäkin taidan ensi vuonna kokeilla sitä :)

jaanaca

Oma kasvimaa on kyllä huippujuttu. Mullakin on pieni pläntti. Laitoin jopa perunaa , keväisen perunamaa postauksestasi innostuneena.

Rucola kasvoi hyvin, mutta on pieniä reikiä täynnä. Olisi pitänyt suojata harsolla..

Mutta lehtikaali! Ihan mahtavat taimet. Olen napsinut lehtiä joka päivä salaattiin ja muihin ruokiin.
Sitä kuulema voi kerätä pakkasiin asti:)

Ekaa kertaa kasvatin ja hienosti onnistui.

Tetti

Moi! Olin juuri tulossa kertomaan tuota yllämainittua vinkkiä. Itsehän en ehdi koskaan kitkeä, mutta kasvimaa pysyy rikkaruohottomana katteen avulla. Ruohokatteen. Keräävä ruohonleikkuri on tässä erinomainen apuväline.
Katteen varjopuolena ovat etanat - ne viihtyvät paremmin. Mutta en silti vaihtaisi enää katteettoman puutarhurin elämään. :)

atomi

Mistähän mahtaa johtua, että Vaatehuoneen puolen kommentteja ei ajoittain, esim. nyt - pääse lukemaan ja linkit evät toimi? Tämä on toistunut monena päivänä. Jossain vaiheessa linkit ja kommentit taas aukeavat. Olen kokeillut kahdella läppärillä ja yhdellä tabletilla. Esim linkistä ei pääse tänne Pätsinniemeen?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat