Tässä iässä sitä jo nauttii järkevien ulkoiluvaatteiden tuomasta suloisesta lämmöstä, mutta joskus on tarvetta näyttää vähän fiksummalta vaikka ulkona olisi -25 astetta. Työmatkoilla olen todennut kaikkein parhaimmaksi yhdistelmäksi pukea kahdet housut päällekäin, joista toiset ovat 100% villaa. Nykyään villahousuja saa niin tyylikkäinä, että mielikuvat vanhoista pässinpökkimistä voi heittää romukoppaan. 

Villaa päästä varpaisiin ja parit kerrokset siinä välillä, ja johan tarkenee. Homman voi hoitaa myös omaan tyylinsä sopivasti, jos sillä on itselle merkitystä. Tässä on yksi lempiasuistani jos on oikeasti kylmä (+takki ja muut kilkkeet toki vielä päälle): 

Alla on kiiltävät ja liukkaat Vero Modan kapeat housut, joiden päälle Uhana Designin 100% villahousut sujahtavat erittäin näppärästi. Otan villahousut työpäivän ajaksi pois, ja vedän taas takaisin jalkaan kotimatkalle. Ei palele, ja näyttää silti kivalta.

1. kuvassa pelkät housut - 2. kuvassa housujen päällä villahousut: 

Pitkähihainen valkoinen 100% villapaita on tamperelaisen Putiikki Rannalla -liikkeen oman PURA-merkin, saatu blogin kautta. 

Myös tuo siksak-kuvioinen huppuhuivi on Uhana Designin. Olen käyttänyt sekä villaleggareita että huivia jo useamman talven, eikä niille ole tapahtunut käytössä yhtään mitään. Etenkin leggarit ovat olleet kunnon HC-käytössä, joten on kiva todeta että suomalainen laatu -mielikuva pitää edelleen paikkansa. 

Ps. Olen virallisesti mummo, kun kauhistelen pakkasaamuina teinejä, jotka kulkevat huolettomina paljain nilkoin. Paljain nilkoin!!! Sanoo hän, joka eli pahinta pakko olla muodikas -nuoruutta silloin, kun muotia olivat niin lyhyet toppatakit, että ne jättivät vyötärön paljaaksi. Kyllä, minullakin oli sellainen. Kätevyyden multihuipentuma talvipakkasilla :D

Kommentit (16)

katika

Joo toinen mummo ilmoittautuu täällä :D Ysärin puolessa välissä ei mikään ollut niin noloa kuin pipo päässä ja paksut talvikengät :D Paljain päin ja lenkkareissa paleltiin, mutta omasta mielestä oltiin tosi tyylikkäitä :D

Nykyään kuljen työmatkat suosiolla toppahousut ja lämpimät kengät jalassa sekä pipo todellakin päässä. Ne on sitten helppo kuoria pois toimistossa, kun alla on siistit ja kevyet työvaatteet. Ulkona ei palele ja sisällä ei tule kuuma. Onneksi itsellä ei edustavuudella ole työmatkalla mitään väliä...

Sofia

Minäkin tunsin itseni kunnon tädiksi kun en melkein meinannut malttaa olla menemättä valistamaan muutamaa nuorta neitiä joiden nilkat punotti paljaana jo aika ikävästi pakkaspäivänä. Hrrrr

Miriam82

Minkä kokoinen paita sulla on kuvissa? On aivan ihana :) Sitä ei vissiin tällä hetkellä oo saatavilla, mutta tiedätkö onko pysyvästi mallistossa?

Sanje

Uhanat on ihanat, mutta heidän villatuotteissaan käyttämän merinovillan alkuperästä ja eettisyydestä en ole ihan varma, mikä on tosi harmi kun on kyse kotimaisesta suunnittelusta ja kivoista tuotteista.

Vierailija

Hei minkä kokoiset legginssit sinulla on? Uhanan siis? Vastaako kokoaan kuinka hyvin/onko lahje pitkä vai jääkö nilkan yläpuolelle?
Olis aivan ihanat! 😍

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010