Tämä laukku on niin paras! Kummallisen näköinen ja siksi juuri niin minua. Plus ilmeisesti löysin sisäisen supersankarini oikein tosissaan, kun yhdistin sen peilipallotrikoisiin, tuplahopeaa!

Alunperin himosin tuon laukun pinkkiä versiota, mutta kun näin sen livenä, totesin että hopea sittenkin. Pinkki oli hieno, mutta hopea on helpompi yhdistellä.

Eilen vietin päivää Helsingissä kaupungilla ja ilta kului Pasilan urheiluhallissa roller derbyn parissa. Aika hyvä päivä. Ainoastaan yöllä kotiin ajeleminen oli syvältä, voiko mikään olla tylsempi pätkä ajaa yksinään kuin hki-tre -motari. Metsää, metsää, metsää, Abc, metsää, Abc, metsää, metsää...


 


 

Laukku, trikoot ja jakku: MMM/H&M, bootsit: Vagabond, nahkareunahuivi: gTie.


 

Vähän vielä hiusasiaa, tämä moppini alkaa olla itseasiassa jo aika pitkä, kun antaa olla sen tuollaisella parilla laineella. Toisaalta tiukoilla kiharoilla sen saa näppärästi pitkäksi polkaksi, joka toimii tavallaan kampauksena sekin. Ensi kesänä luulisin, että kasvua on tapahtunut vielä sen verran että aletaan olla ihannepituuksissa :) Samoin oma hiusvärini jaksaa ihmetyttää minua, erityisesti punapigmentin katoaminen kuin tuhka tuleen. Ja nyt sen tosiaan jo näkee, kun tyvi on kasvanut yli 10 senttiä. Toiveeni maantienvaaleasta hippitukasta saattaa toteutua!

Kommentit (21)

sara

hei millä sä olet kihartanut nuo hiukset tällä kertaa?

aivan ihanat ovat kutrit kyllä. mielestäni kivemmat ilman pidennyksiä :)

Liena

Yleensä blogiasi seuratessa tulee tunne "tuon tyyppisen voisin minäkin haluta/voisin myös pukeutua noin."

Nyt tapahtui totaalinen WHOAAAA!!!! -pelästys, "mitä sillä on oikein päällä?!" Tuo laukku on omalla tavallaan... jotain...tosi makeeta ja pökät jäätävän rumat. Älä käsitä väärin: Kuulun näihin jotka vaatekaupassa hinaavat sovituskoppeihin löytämiänsä "hiukan outo! Pakko kokeilla!" -vaatteita.

Kuvasta ensimmäiset selvät ajatukset oliva "liskodisco!" ja "muokattu discopallo". Ja mikä voikaan olla parempaa kuin pukeutuminen, joka alkaa hyvällä tavalla hymyilyttämään :D

Liena

Laukku sai mummimuistonkin mieleen: Mummilla oli aina käsilaukussaan niitä "liuskapurkkia" (mikä prkele sen oikea nimi nyt on...), jotka oli pakattu yksittäisinä tuollaisiin hopeanvärisiin kääreisiin. Tajusinkin laukun tuovan mieleeni jättimäisen purukumin. Haluan myös. Voisin hajustaa sen piparmintulla.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Liena, heehee :D yleensä juuri toi jäätävän ruma -juttu saa mut kiinnostumaan vaatteista/asusteista niiden uuh mikä naisellinen hörsellys -juttujen lisäksi. Ja et usko, miten paljon ihmiset virnisteli mun trikoille Helsingissä hahah :D parasta!

ps. onko ne purkat orbittia vai jotain juicy fruiteja vai mitä pirua ne oli... mäkin muistan ne!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Ihanan rohkea tyyli sinulla! Olet hyvä muistutus siitä, että itsekin pitäisi joskus revitellä ja kokeilla rajojaan vaatteiden ja asusteiden suhteen :)

Vilkaisehan minunkin blogi :)

hihhulihei

Ai tuo on laukku! Ihmettelin pitkään, että mikä ihme sulla on kädessä, onks se joku paketti vai häh?! Kieltämättä aika jännä:D

marii

voisitko esitellä tota laukkua vähän lähempää? tai siis kun tosi monessa blogissa on kuvia juuri tuollein kun laukku on käytössä, mutta kiinnostaisi minkälainen avaustsydeemi siinä on? minkälainen se on sisältä jne :)
kiitos! :)

Puppe

Tuo laukku on aivan järjettömän näköinen, eli siis ihan mahtava! :D Kulkea nyt ison karkkipaperin kanssa ympäriinsä, hykerryttävän ihana idea. Kerrankin karkki, josta ei tule sokeriähky.

rekkis

waude, en jotenkin aiemmissa kuvissa hahmottanut että toi laukku on noin iso! kuvittelin sen vähintäänkin puolet pienemmäksi, toimii ehdottomasti!

Henne

Oman hiusvärin muutokset ihmetyttää kyllä aina! Minä taas pelkäsin sitä maantienharmaata, kun värjäykset lopetin pari vuotta sitten. Sainkin ihan mahtavan tummanvaalean/viileähkön vaaleanruskean, mutta silti sopivan lämpimän sävyisen tukan. Olen ihmeissäni. Oota vaan kesää, sillon tulee ihania aurinkoraitoja. Myös jakauksen vaihto muuttaa aina väriä, päälisosa hiuksissa kun on aina "alusosaa" vaaleampi. Mutta kyllä oma väri kannattaa. Nykyään ei enää ees muista sitä juurikasvuahistusta.

manki

Itsellänikin kohta kolme vuotta oman värin kasvatusta takana ja tyytyväinen oon. Oon nyt "uusin silmin" katsonut lasten hiuksia ja ihaillut kuinka ihanan luonnollisen ja kauniin värisiä ne on. Ajatteleeko kukaan lasten hiuksista et onpa karseet maantienharmaat? EI! En ymmärrä miksi ihmiset värjää hiuksiaan... vaikka itsekin lähes 15 vuotta sitä harrastin....

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011