Olipa kummallinen tunne käydä yksin lääkärissä, kun on tottunut siihen että vauva on aina mukana mihin ikinä menenkin. Lähteminenkin oli jotenkin omituisen vaivatonta, senkus käveli autolle ja lähti :D Koska jos jotain olen tässä lähiaikoina oppinut niin sen, että lähtö on melkoinen projekti (onko tarvikekassissa kaikki tarpeellinen, onko aurinkosuojaviltti matkassa, missä varavaatteet, sadesuoja, Rapsua eli leppäkerttulelua ei voi tietenkään unohtaa jne). Vaikka olin poissa vain tunnin, ikävä ehti jo tulla. Sakulla on ihan sama juttu, mies tulee tuulispäänä futispelistä kotiin. Vauva todella muuttaa ihmistä tietyllä tavalla lopullisesti, ajatusmaailmani ja prioriteettini ovat jotain ihan muuta kuin ne olivat vielä kaksi kuukautta sitten.

Mekkorakkaus kuitenkin on ja pysyy. Elämän perusasioita ^^



Syksyn ensimmäinen nahkarotsireissu, melkein ei tullut hiki. Kävin tuossa nostamassa esille ihanat syystakkini eli trenssit ja rotsit, ihana tavata taas armaani <3

Hauskaa viikonloppua kaikille! Meillä on luvassa hieman hulinaa taas Pätsiniemessä kun Lapista saapuu perhettä kylään. Palaillaan kun ehditään :)

Kommentit (21)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

mitä helv... :D Suhteellisen erikoinen mielipide. Mitä jos äidille kävisi jotain ja sitten vauvalla ei olisi ketään turvallista ja tuttua henkilöä saatavilla, oliko naisella mielipidettä tähän? Varmasti äiti on se ykkönen alkuun joka tapauksessa imetyksen vuoksi, mutta olisipa kerrassaan hienoa tuoreelle isälle erottaa lapsi hänestä kokonaan vuodeksi :o

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Se johtuu siitä että blogialusta uusittiin ja sun pitää päivittää sivu muistaakseni f5 näppäimellä, eli paina näppiksestä fn+f5 tai sitten pelkkä f5 (niitä ylärivistön näppäimiä) niin sitten pitäisi olla normaali? Eiks ollut loistava selitys hahah :D toivottavasti tästä tajusi jotain.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

jenni

Mites iPadilla? Safari avaa myös jättibannerin, enkä ole keksinyt, kuinka saan sen pois.

Vierailija

Luettiin psykologiassa jonkun naisen mielipide, jonka mukaan isä ei saisi osallistua vauvan hoitoon ensimmäisen ikävuoden aikana ollenkaan :D Hänen mielestään oli parempi, että kiintymyssuhde syntyi vain äidin (hoitajan, ruokkijan) kanssa. Mielipiteitä?

Titu

mulla tulee jättikokoinen olivian mainosbanneri tähän sivulle kun tulen blogiisi. onko tarkoitus vai onko jotain teknisiä ongelmia?

Ihana tuo nakkatakki! Mulla on hakusessa se täydellinen nahkatakki :D En vielä tiedä täsmälleen millaisen haluan, mutta sitten kun näen niin tiedän (sama juttu kuin sulla sen eteisen lampun kanssa! :D).

Tuollainen konjakinruskea on tosi kaunis väri nahkatakkiin :)

Olen ollut lukijasi jo pitkään, mutta nyt vasta rohkaistun kommentoimaan. Pakko nimittäin kehua sun hiuksia, todella kauniit! :)

Vierailija

Hyvin sanottu tuo "melkein ei tullut hiki". Summaa fiilikset myös täällä Lapissa.

Vierailija

Aivan ihana asu sinulla, täydellinen väriyhdistelmäkin! Vaikka pukeutumiseni poikkeaakin melko paljon sinun tyylistäsi, olen saanut sinulta kuitenkin hirmuisesti inspiraatiota pukeutumiseen -kiitos siitä! Tämänkertainen asusi on juuri lähellä omaa tyyliäni :)

Löysin blogisi odotusaikanasi. Ja ensi kertaa kun kommentoin, niin onnittelut pienokaisesta, näin vähän jälkijunassa!

Ihanaa syksyä teidän perheelle!

Rytsis

Hmm onko Rapsu kenties erään Rytsis nimimerkin takaa huutelevan tuoma tuliainen? ;) Kiva jos on ollut mieluinen. Heinin tuoma kleinbuss on ollut niin suosiossa, että on jo liimaa tarvittu......

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013