Tavallisesti en hyödynnä kauppojen huimaa valikoimaa maustetuissa makeissa tuorejuustoissa, käytän melkein poikkeuksetta maustamattomia. Nyt kuitenkin poikkesin polulta, kun valmistelin muffineja ystäväni yllätysjuhliin.

Olin jo päättänyt tehdä mustikkamuffineja, mutta kuorruteidea vielä puuttui. Nappasin kauppareissulla hetken mielijohteesta Valion Viola Vadelma-tuorejuuston. Hyvä valinta, sillä oi ihana makeaöveri!

Tämä perustaikinani on idioottivarma, ja sitä voi maustaa halutessaan esimerkiksi erilaisilla marjoilla. Reseptistä tulee 12 - 20 kpl vuoan koosta riippuen.

Muffinit: 

3 munaa
2 dl sokeria
50 g sulaa voita/margariinia
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200g jäisiä mustikoita

Kuorrutus: 

1 pkt tomusokeria

200g Valio vadelmatuorejuustoa

Hieman punaista elintarvikeväriä, jos haluat syvemmän pinkin sävyn

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää joukkoon sula voi ja maito. Yhdistä kuivat ainekset ja sekoita varovasti taikinaan. Lopuksi kääntele mustikat mukaan. Jaa taikina vuokiin. Jos haluat jättää kuorrutteelle tilaa, täytä kupit noin puoliväliin. Jos et kaipaa kuorrutusta, voit täyttää vuokaa n. 3/4.

Paistoaika n. 12-20 minuuttia 200 - 225 asteessa uunista riippuen. Nämä kypsyvät todella nopeasti, etenkin jos vuoka on pieni, joten ole tarkkana. 

Valmista kuorrute sekoittamalla ainekset yhteen. Pursota pursottimella tai pakastepussia ja tyllaa apuna käyttäen kunnolla jäähtyneiden muffinien päälle. 

Vadelman, mustikan ja tuorejuuston yhdistelmä on taivaallinen!

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010