En ymmärrä ylihinnoiteltua kosmetiikkaa, jota myydään brändinimen voimin. En sitten yhtään. Kuka hullu haluaa maksaa huulipunastaan kolmekymppiä, kun vastaavan saa alle kympilläkin. Tai sitten tuotteen pitää olla todella ylivoimainen, riittoisa ja tehdä minusta vähintäänkin prinsessa. Toisaalta olen kyllä valmis maksamaan hunajaa parista ihan muusta asiasta, mutta meikeistä en.

Nyt kuitenkin kävi niin, että haksahdin. Mutta siihen on hyvä selitys! Minulla oli taskunpohjalla jäännöseränä Lontoon reissulta 15 puntaa kolikoina, eli valuuttaa siinä muodossa, jota rahanvaihtopisteet karttavat. Rahat oli siis tuhlattava kentällä. Kuljin karkkihyllyt läpeensä, mutta en yksinkertaisesti syö karkkia joten turha vaiva. Pyöriskelin läpi tuoksupuolta superlöytö mielessä, mutta 15 puntaa ei riittänyt mihinkään.

Lopulta ajauduin ylihintaisten meikkien pariin. Chanelin kynsilakkahylly kertoi purkkien hinnaksi 14£ ja siinä se sitten oli edessäni. Täydellinen goottimaisen tummanpuhuva kynsilakka, sävy nimeltä 18 Rouge Noir.

chanel rouge noir
chanel rouge noir
chanel 18
chanel 18
g6
g6

Mustanpunertava kynsilakka on täydellinen pari tämän syksyn lempihuulipunalleni. Ihan jumalainen [insert lisää ylistyssanoja] sävy! Ja myönnettävä on, vaikka en näin kalliita kynsilakkoja muuten ostele, että lakka tuntuu laadukkaalta. Kuvissa on vasta yksi kerros väriä ja peittävyys on jo sitä luokkaa, että lisää ei tarvitse. Jollei  sitten halua vieläkin tummempaa sävyä. Lisäksi lakka kuivui heti. Pysyvyydestä en vielä tiedä, se jää nähtäväksi.

Tuijottelen huumaantuneena kynsiäni tämän illan.

Kommentit (25)

Marja

Loistava valinta! Koska olen sinua aika lailla vanhempi, olen ostanut ensimmäisen Rouge Noirini heti 1994, kun se lanseerattiin. Silloin se kulki nimellä Vamp. Uskollinen käyttäjä ever since - ja lakan laatu on todellakin huippu.

Linda

Hah, mulle on käynyt sama Bangkokin lentokentällä! Ostin Chanelin kynsilakan, jonka sävyn nimi on Marilyn. Sen on kyllä edelleen lempikynsilakka, vaikka ostin sen keväällä 2006. Laadun todellakin huomaa ja eri valuutan kanssa kaikki tuntuu vähintääkin puoli-ilmaiselta! :D

Nina

Minä käytän itse Chanelin mustaa kynsilakkaa juuri sen upean peittävyyden ja laadun takia. Erittäin hyvä ostos!

Ooohh mikä jumalainen, kaunis lakka.

Mun on pakko myöntää, että olisin valmis maksamaan Chanelin lakoista tuon 15 euroa ihan vain siksi, että sävyt on niin upeita ja pullot eleettömän tyylikkäitä. Se tuntuu jotenkin enemmän asusteelta kuin kynsilakalta, en osaa selittää :D Ja 14 puntaa on kuitenkin huomattavasti edullisempi kuin Suomen hinnat!

Vierailija

Hyvä ostos! Olen itse ihan tumpelo levittämään kynsilakkaa, mutta Chanelilla lopputulos on aina sileä, edes mä en onnistu pilaamaan sitä :D Ainoa miinuspuoli on, että tuppaavat olemaan niin riittoisia, ettei niitä ehdi käyttäää ennen kuin vanhentuvat ;)

Minttu

Paljonko se on suunnilleen sitten suomen rahassa se neljätoista puntaa? itse himoitsisin channelin yhtä täydellisen mintunvihreää lakkaa, mutta kaupoissa liian kalliita, etten oikeen tiiä miten nyt pitäs, ostaako vai pyytääkö Lontoossa asuvaa kaveria tuomaan semmonen mulle kun joulua tulee tänne viettämään. :)

pikkuhoo

Tää ei nyt liity kynsilakkaan - vaikka ihan kivan verevä sävy onkin (:D) - mutta näin Seppälässä (eli näin, kokeilin ja ostin) pitkähkön neuletakin, joka oli aika sun tyylinen. Jotenkin. Ohutta neuletta, läpikuultavaa, jossa oli sivuilla kiristysnyörit helmassa niin, että helmasta sai sellaisen liuhukkeen. Oli mustaa, valkoista ja jotain vaalean haaleaa kermansävyä. Meeppä kurkkaamaan! :D

käyttäjä-4831
Liittynyt6.10.2014

Eikä, oon ettinyt tummanpunaista kynsilakkaa jo reilun vuoden mutta aina ne on joko liian ruskeita tai punaisia! Duty free ostoslistalle pääty siis muutakin kun viskiä:D

Mut tuosta rahan törsäämisestä brändikosmetiikkaan; Skotteihin muuton jälkeen oon ostanu lähes kaiken kosmetiikan lentokentiltä ja verovapaat hinnat laskee vähän kalliimmatkin tuotteet ihmillisiin lukuihin. Viime kesänä tein kuitenki jännän havainnon kun lähdin ostamaan sokokselta Sensain ripsaria, hintaa oli reilu kaksikymppiä kun "markettikosmetiikka" merkkien ripsareitten hinnat pyöri n. 17 eurossa. Mutta vähän kuitenkin epäilen etten välittäisi kosmetiikkamerkeistä tippaakaan jos ei lentokentillä tulisi pyörittyä ahkerasti, tosin oon vihdoin löytänyt melkein jokaisesta tarpeellisesta tuotteesta ne lempparit brändien joukosta kun aiemmin markettikosmetiikassa oli aina jotain vikaa, mitä lie diorin ja chanelin aivopesua:D

littleme

heei ! itselläni on chanelin lakkaa beigenä ja HYVIN ON KESTÄNYT ! nauroin kuinka olet haksahtanut tuohon lakkaan , sillä hyväähän se on ! kestää hyvin myös (;

Itsekin olen aina luottanut Mavalan ja H&M:n muutaman euron kynsilakkoihin, mutta jouduin kyllä yllättymään tuon Chanelin lakan kohdalla. Äidilläni on sellaista täydellisen kirkkaanpunaista lakkaa, joka todellakin kuivuu hetkessä sekä pysyy, pysyy ja pysyy.

Sikurina

Kun sinulla on noin kaunis vaalea iho, haluaisin kysyä mitä meikkivoidetta käytät?
Itse käytin ennen lumenen sinikorkkista hopeanvaalea tuubista meikkivoidetta vaaleinta sävyä, mutta ne kurjimukset lopettivat sen valmistamisen. "Vastaavan" tilalle tulleen tuotteen väri tosin ei ole yhtä vaalea ja minä olen joutunut tyytymään meikkiin joka ei enää saa kasvojen punakoita osia yhtä vaaleaksi kuin muita osia (leuka ja poskipäät).

Juuri sinun värinen tuo uusi kynsilakka :)
Voisi ehkä itsekin harkita ostavani jos (niin kuin jossain kommentissa luki) tumpelokin (lue:minä) saa tällä merkkituotteella hyvää jälkeä!

Hieno sävy! =D Mulla on yks laivalta ostettu Chanelin huulipuna, joka kylläkin lienee jo sen verran vanhaa ettei varmaan "sais" enää käyttää mutta en oo huomannu siinä minkäänlaisia "pilaantumisen" merkkejä ja ku ei niin kallista muutenkaan viittis puoliks käytettynä pois heittää.. xD

Rytsis

On kyllä just presiis sun väristä lakkaa! Onnittelut onnelliselle chanelin omistajalle :)

KYLLÄ SE ON LEGENDAARISTA LAKKAAAAA! Nimittäin Pulp Fictionissa Uma Thurmannilla oli sitä ja muistan 13-14-vuotiaana fiilistelleeni sitä täydellisenä värisävynä. Kohtalokkaan naisen kynsilakkasävy, jotain niin mageeta ettei mitään rajaa. Eihän sitä mihinkään Chaneliin ollut silloin varaa ja hei, olisko sitä ees saanut Tampereelta mistään siihen maailmanaikaan...? Tyydyin Mavalaan :D jolta löytyi vähän sinnepäin sävy.
Mä luulin että sitä sävyä ei oo enää saanut mistään, mahtavaa, pitäiskö nyt sovittaa vääryys ja päästä käsiksi Pulp fiction-lakkaan! U-uuu...

Mariluu

Upea väri!! Taidan vaihtaa laatulakkoihin. Kyllästyttää kun muutamassa päivässä halpislakat menee kamalaksi. Laitathan Nelliina sitten myös tietoa, kauanko sinulla tuo lakka pysyi hyvänä. :)

Kurrpponen

Mulle kelpaisi mikä lakkamerkki tahansa, mutta töissä voin käyttää vain todella pysyviä lakkoja. Lakattujen kynsieni olisi näytettävä siistiltä vielä loppupäivästäkin, ja monikaan lakka ei näemmä kestä työni rasitusta. Edullinen ja kestävä olisi ihan kiva löytää, mutta ainakaan vielä en ole sellaiseen törmännyt. Brändilakoista sitä vastoin olen löytänyt hyvän lakan: hintavan, mutta hintansa arvoisen.

Cute

Ihana sävy, alkoi tehdä mieli jotain vastaavaa, mutta ihan Chaneliin ei ole varaa :)

Minusta punnan kolikot vaihdetaan, koska punta on kuitenkin iso raha, mutta tietty jos raha oli vielä pienempänä...

A-M

Onpas kyllä tosi kivan värinen kynsilakka! Mulla on yksi Chanelin kynsilakka ja se ei kyllä ole kovin pitkäkestoinen, kärkikulumaa tulee tosi nopeasti. Mutta muuten tykkään kovasti lakan laadusta. Ainoa moite (kärkikuluman lisäksi) multa tulee siveltimestä, se on turhan kapoinen ja jotenkin rimpula.

A-M

Ai niin, unohdin ihan vinkata, että muistaakseni Chanelilta löytyy myös huulipunista Rouge Noir. ;-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012