Huomasin Evita-lehden Facebook-seinällä Riikan ajatuksia herättävän päivityksen:

"Mieheni täytti eilen 45. Sen sijaan, että hän olisi murehtinut ikäänsä, pakkasi hän surffilautansa ja -purjeensa autoon ja karautti hymy huulilla merelle. Olisiko miehillä sittenkin jotain opetettavaa meille naisille?"

Vastaus, KYLLÄ! Naisilla on omituinen tapa kuvitella, että ikä velvoittaa näyttämään tietyltä, käyttäytymään tietyllä tavalla tai että tiettyyn ikään mennessä pitää olla saavutettuna sitä tai tätä. Muuten on ilman muuta epäilyttävä ja omituinen. Miksi ihmeessä ihmiset luovat itselleen (ja etenkin toisilleen!) näitä paineita "onnistua elämässä" tietyn kaavan mukaan? Ei kaikille sovi samanlainen elämä, kai se nyt on päivän selvä asia. Paitsi hämmentävää kyllä, ei tunnu olevan.

Minä ymmärsin noin 26-vuotiaana, että elämäni ja onnellisuuteni on vain ja ainoastaan omissa käsissäni ja teen sillä mitä minä haluan. En kuten muut haluavat tai odottavat. Olen voinut huomattavasti paljon paremmin kyseisen asian sisäistämisen jälkeen. Tajusin samassa rytäkässä, että minulle ei sovi ajattelutapa olen onnellinen sitten kun... vaan olen onnellinen tasan nyt. Olin juuri ennen tuota valaistumisen hetkeä ollut valtavassa kriisissä silloisen parisuhteeni kanssa, samoin työelämässä kaikki tuntui junnaavan paikoillaan ja tulevaisuus sen hetkisessä työpaikassa näytti vähintäänkin epävarmalta. Jouduin rääkkäämään päätäni oikein kunnolla aiheesta määritteleekö epäonnistunut parisuhde tai etenemätön ura minut ihmisenä. Arvaatte varmaan, että päädyin vastauksiin ei ja ei. Tiristin parit raivoitkut ja totesin, että nyt on aika ottaa onni omiin käsiin ja lakata säälimästä itseäni kuinka päin helvettiä elämä menee. Oli muutoksen aika ja se lähti tasan minusta itsestäni.

Nykyään onnellisuuteni on kiinni ihan pienistä jutuista. Toki välillä isommistakin. Nautinnollisesta aamukahvista, kissan teputuksesta tyynylläni (purrrpurrrr), rakkaasta miehestäni joka ymmärtää kaoottista elämäntyyliäni ja spontaaniuttani (voi olla aika kuluttavaa), perheestäni, ystävistä jotka närkästyvät kun minusta ei kuulu hetkeen (ihanaa olla kaivattu), parhaan blokkerin palkinnosta roller derby matsissa (jesjes!!!!), ja siitä, että saan olla ihan vaan oma itseni. Olen niin iloinen myös siitä, että sain puhuttua töistä itselleni 4 päiväisen työviikon ja jatkossa perjantait ovat omaa aikaani. Todellisuudessa perjantait kuluvat aika vauhdilla eri projektien kanssa, mutta joka tapauksessa sain vihdoin aikaiseksi tehdä kiireelleni jotain. Olin viime perjantaina ihan uskomattoman onnellinen siitä, että vietin päivällä kahden tunnin kiireettömän lounaan ystävien seurassa, ja vielä kahveet kauppahallissa päälle.

Vei hetken aikaa sisäistää, että onnellisuus todella on kiinni minusta itsestäni. Se ei ole kenenkään muun vastuulla, ja pääsääntöisesti onnellisuuden takana on oma asenteeni. Voisin tietysti katkeroitua koko maailmalle siitä, että joku tienaa enemmän kuin minä, on kauniimpi kuin minä, lahjakkaampi kuin minä, mutta miksi ihmeessä? On uskomattoman kuluttavaa edes ajatella kadehtivansa muita, verrata itseään jatkuvasti muihin.

En haluaisi periaatteessa vetää esiin ikäkorttia, mutta minun tapauksessani ikä on tuonut mukanaan (lisää) itsevarmuutta, mielenrauhaa ja ennen kaikkea armollisuutta sekä itseäni että muita kohtaan. En koskaan arvioi muita ihmisiä heidän työpaikkansa tai talon neliömäärän perusteella, ne ovat täysin yhdentekeviä asioita. Haluan aina tutustua persoonaan kaiken tuon härpäkkeen takana.

Että kyllä, let`s mennään surffaamaan vielä 80-vuotiaanakin, jos vaan luut kestää, ja ennen kaikkea jos siitä tulee onnelliseksi. Sitä voi viettää elämänsä kokien jatkuvasti epäonnistumisen tunteita juoksemalla "yleisesti hyväksyttyjen" tavoitteiden perässä, kitkeröitymällä ja ilkeilemällä muille, tai sitten etsiä se oma polkunsa.

Suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Nauttikaa elämästä ja antakaa muidenkin nauttia!

Kommentit (113)

pinja

Paljon hyvää asiaa on tässä postauksessa. :)

Mä olen itsekin tajunnut vasta tässä viime aikoina, ikää mulla on 20 vuotta, että avaimet onnelliseen elämään ovat mun omissa käsissäni, kunhan vain keksin, miten niitä käytetään sekä löydän lukot, jotka voin niillä avata. Life is what you make of it tosiaankin pitää paikkansa. :)

pian 25 vee

kiitos tästä, ikäkriiseily on niin turhaa! Vaikka itse sitä tulee harrastettua aivan liikaa.. :)

Layla

Miehillä ei toisaalta ole biologista kelloa. Haluaisin itse yhden vauvan, mutta jos nyt olen sairaslomalla ja mahdollisesti myöhemmin eläkkeellä, ei koskaan ole hyvä hetki. :(

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

vauva-asia voi varmasti olla hankala juttu, enkä voi sanoa asiaan oikeastaan mitään järkevää koska ei omakohtaista kokemusta ole. Mutta sen mitä olen ympäriltä tietoa imenyt, koskaan ei kai ole oikeaa hetkeä vauvalle jos sitä jää liikaa optimoimaan. Tsemppiä sinulle ratkaisujen kanssa!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Stella on fiksu likka. Erityisesti haluan tuoda tämän lauseen postauksesta tänne tontille:

"En jaksanut enää olla tyttö joka soittaa ystävilleen yhdeksän puhelua päivässä valittaakseen miten kamalaa elämä on. Halusin olla tyttö, joka laittaa kuohuviinipullon pakkaseen, kutsuu ystävät kylään ja tahtoo tanssimaan."

Omasta asenteen muutoksesta kaikki yleensä lähtee. Maailma kaataa välillä paskaa niskaan, mutta kyllä siitä selvitään.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Virpi

Aivan mahtava postaus! Itselläni ei näin 22-vuotiaana ikäkriiseilyä ole (eikä toivottavasti koskaan tulekaan), mutta elämäntapakriiseilyä on tullut joskus harrastettua enemmänkin. Koin valaistumisen joskus lukioikäisenä, kun oltiin porukalla baarissa enkä hyvästä musiikista, tanssimisesta (tykkään!) ja mukavasta laittautumisprosessista huolimatta kokenut oloani mukavaksi. Ihmettelin pitkään mikä mätti, kunnes ymmärsin etten tykännyt baareista. Tuli käytyä jos jonkinlaisissa pippalopaikoissa eri kaupungeissa, mutta nuo baari-illat ei tehneet minua yhtä iloiseksi kuin vaikka ystävien kutsuminen meille kotiin ja siellä yhteisen illan viettäminen. Ihmiset tulevat onnelliseksi eri asioista, niin simppeliä se on. Minä koen eläväni täysillä kun matkustelen rakkaan mieheni kanssa, polttelen kynttilöitä, vietän leffailtoja, kutsun ystäviä meille kylään ja kokkaan (ja siivoan - ihanaa!), valmistelen joulua, luen muotilehtiä, huudatan kotona stereoita ja tanssin keskellä olohuonetta, otan kuvia ruskasta jne. Mutta ymmärrän, että toiset nauttivat baari-illoista ystävien kanssa - näin me ollaan erilaisia, ja se on hienoa!

KYLLÄ! Lasi aina puoliksi täynnä!

Työskentelen lastenohjaajana ja meillä oli kerhossa lasten kanssa puhetta onnellisuudesta, "mikä tekee sinut onnelliseksi?" Pohdittiin kotia, perhettä ja kavereita... kunnes poika 4 v. vastasi, että Angry Birds! Mikäs siinä sitten :D

Cherry

Ihana postaus!:) Mulla on jo kauan ollu mottona tuo "Onnellisuus on asennekysymys", mutta viime aikoina oon alkanu suremaan kuinka nopeasti vuodet menee ja pitäisikö sitä "aikuistua" ja tasaantua muutaman vuoden päästä..mutta hei, miksi ihmeessä? Miksi pitäisi luopua omasta tyylistään ja luonteestaan tai harrastuksista tai mistä vaan sen takia että "ikä velvoittaa"? Tää on just mun elämä eikä kenenkää muun! Ja nyt ku pääsin avautumisen makuun niin voisin sanoa että IHANAA että on olemassa ihmisiä jotka ei arvota ihmisiä ulkoisten juttujen perusteella! Itse koen välillä sellaista nenänvartta pitkin-katsetta ku kysytään että 'missäs oot töissä vai opiskeletko?' ja sitten sanon että 'No..mä oon työttömänä tällä hetkellä'. Ei oo helppoa muutenkaan ja sitten vielä nyky-yhteiskunta arvostaa tehokkuutta ja tuottavuutta ylitse muiden..

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

aikuistuakin voi niin monella eri tapaa... ei tarvitse leikata tukkaa lyhyeksi tai olla toimitusjohtaja. Tärkeintä on säilyttää elämänilonsa, oli ne omat valinnat mitä tahansa. Minulle ihmisten ammatit, omaisuudet ja muut elämän "kulissit" ovat aivan hälläväliä osastoa, en koskaan tajua kysyä keneltäkään mitä ne tekevät työkseen tai omistavatko asuntonsa, ei kiinnosta peen vertaa :D Olen kiinnostunut ihan muista asioista tavatessani uusia ihmisiä.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Cherry

Niinpä!
Mulle ei kans itelle merkkaa tittelit sun muut mitää koska kyllä se persoona on tärkein, eihän sitä oo kaveri sen ammattinimikkeen kans, vaan ihmisen.:)

Jenninen

Oh yes! Mutta välillä vaan tuntuu, että helpommin sanottu kuin tehty.. tai siis ajateltu. Itse olen 25-vee ja alan olla kaveripiirini ainoita, kenellä ei ole omistusasuntoa, vakituista työpaikkaa, sormusta vasemmassa nimettömässä tai lapsia. Vaikka en haluakaan edelläolevia asioita eikä materia tee minua onnelliseksi, niin silti välillä tuntee itsensä jotenkin huonommaksi ja epäonnistujaksi, vaikka omilla valinnoilla olen tälläisen "vapaan" elämän itselleni luonut. Eikä ihmisten kummastelut auta asiaa.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

mä olen lähes varmasti kaveripiirini ainoa kenellä ei ole omistuskämppää, eikä tule, ennenkuin olen valmis muuttamaan niin pusikkoon että pusikkokin saa uuden merkityksen. Ja silloinkin mielummin vuokraisin, mutta se ei taida olla mahdollista. Ja tämä on asia mitä ihmetellään ja taivastellaan ihan kaveripiirissäkin jatkuvasti, selitykseksi ei kelpaa se että en vaan halua :D luottotiedot on, maksukykyä on, mutta en vaan halua 20 vuoden lainaa ja sillä selvä. "Omistaminen" on minullekin ihan se ja sama. Pidä kiinni omasta polustasi, antaa ihmisten kummastella ihan rauhassa :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Parkkis

Minäkin olen ruvennut haaveilemaan siitä, että voisin asua aina vuokralla ja tätä ei tunnu monikaan ymmärtävän.

Kermit

Juice Leskisen Toisinajattelija-kappaleen sanoin:
"On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön. Vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön."

Mä en ole koskaan tajunnut tota ikähöösäystä. Onneks mun lähipiiri on hyvin samanlaista mun itseni kanssa, eikä tunnu enää että kukaan odottaa mun asettuvan johonkin tiettyyn muottiin.

Elämä on paljon helpompaa kun ottaa rennosti. Ja opettelee ajattelemaan mieluummin positiivisesti kuin negatiivisesti. Juuri katselin viime viikon Prisma Studion teemalle 'Miksi meitä vituttaa?'. Tutkimustulosten mukaan puolet positiivisuudesta on geeneissä, mutta puolet opittavissa.

Mä itse heräsin reilu pari vuotta siihen että aina kun meni esimerkiksi rakkauselämässä huonosti, valitsin synkkää ja melankolista musiikkia rypeäkseni siinä olossa. Mut sitten mä päätin että paskat, alan tehdä päinvastoin ja sittemmin kun alkaa elämässä ahdistaa, teen kivoja ja positiivisia juttuja, kuuntelen hyvän mielen musiikkia. Se on valinnoista kiinni.

Hupsis, tulipa paatosta :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

en minäkään, enää. Tai sen verran uhraan ajatuksia ikähössäykselle, että pyörittelen päätäni ja mietin että luojan kiitos hyppäsin tuosta junasta ajoissa veke.

Ja jes, mahtitutkimus, kunpa moni tajuaisi että se happy happy joy joy on ihan oikeasti näppien ulottuvilla, jos vaan itse tekee asenteelleen jotain :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

bambi

Ihanaa! Juurikin näin! Viimeisen vuoden aikana olen itse alkanut sisäistää samoja asioita :) Ja tämän tekstin lukaistuani, sisäistin vielä vähän lisää. Ja niin hassulta kun se kuulostaakin, mutta sun blogin myötä mä olen myös alkanut tajuta, että pitkäkin nainen (179,5 cm täällä hei!) voi ja saa käyttää korkkareita sekä näyttää upealle ja naiselliselle! Mä niin tulen ja halaan sua, jos joskus näen :D

Neito M

ja eipä olisi parempaan paikkaan voinut tämä kirjoitus tulla! elän parhaillaan samanmoisia aikoja kuin sinä kirjoitat eläneesi 26-vuotiaana. vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, mutta onneksi suurimman osan ajasta on tunne siitä, että suunta on oikea. hyvää syksyä sinulle!

Henkka

Tuo on sun asentees on just sellanen mitä mä oon koko syksyn peräänkuuluttanu kouluympyröis. Olen nyt lukio-opinnoissani siinä vaihees että ylihuomenna olisi ensimmäinen koitos kohti valkolakkia edessä. Ja mitä mä teen istun tässä villasukat jalassa lukemassa sun blogias ja voin sanoo ettei harmita yhtään kun uhrasin viimisen kesälomaviikon opiskelemalla. Mun mielestä pistämällä elämänsä järjestykseen antaa samalla itselleen mahdollisuuden nauttia hetkistä. Niihän se on, että elämä on suora lähetys, ei uusintoja.

Heinis

Ihanaa! Ja niin totta! Minäkin olen viimein pikkuhiljaa ajautumassa oikeampaan ajattelumalliin, että tässä maailmassa tärkeimpiä asioita eivät ole esimerkiksi se, onko sinulla uunituore Nissan Qashqai tai tekoripset, vaan se, _oletko onnellinen_. Ikävä kyllä tässä maailmassa materialla on kamalan suuri vaikutus. Niin kurjaa kuin se onkin, välillä huomaan miettiväni, etten esim. viitsi pyytää tiettyjä tuttuja meille kylään, koska meillä on "vain tavallinen 90-luvun keittiöllä varustettu kerrostalokaksio" jne. Olen vielä sellaisella alalla, että aika monella on rahaa tai ainakin suurin osa haluaa sitä kuvaa ulospäin viestittää. Suuri Kiitos, että kirjoitit tämän <3. Tuli hyvä olla ja koetan miettiä näitä asioita taas tänään vaikka vähän lisää! *pus*

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

heh isälläni on uunituore Qashqai mutta ei sentään tekoripsiä :D Mä oon taas just se tyyppi, että voisin pyytää vaikka Obaman kylään meidän kaksioon ja takaan, että äijällä olis mahtavan hauska ilta vaikkei täällä kullattuja seiniä olekaan :) Sun pitää pitää mielessä, että SINÄ olet se ketä ystäväsi tulevat tapaamaan, ei omaisuutesi.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Meeri

Ihana piristävä päivitys! Piristi huimasti kirjoituksien väsyttämänä ja muutenkin "elämä potkii päähän" -fiiliksillä olevaa. Blogisi on niin ihana <3

Pesukarhu

Aamen -kommentti tuli täälläkin heti mieleen tämän tekstin jälkeen. Ei tuohon oikein voi mitään muuta sanoa, kun on niin loistavasti ja silmiä avaavasti tiivistetty itseäni viime aikoina kaivanut ikäkriisi asia. Kun ikävuodet alkavat lähestyä lukua 30, alkaa väkisinkin takaraivossa tekemään itselle listaa mitä ptäisi ennen sitä saavuttaa ja tehdä. Oikeastihan niiden tavoitelistojen tekeminen on vain turhaa stressin tekemistä ja oman onnellisuuden eteen kuopan kaivamista, koska sitä alkaa vain laskemaan vuosia kuinka paljon on vielä aikaa että saa hyvän parisuhteen, hyvän kodin, lapsia, avioitua tms ennen tuon maagisen kolmenkympin rajapyykin saavuttamista.
Mitä sitten jos ei kerkeä saavuttamaan kaikkia listansa asioita? Niin voi käydä hyvin todennäköisesti, koska harvoin elämä menee niin kuin sitä suunnittelee.
Voi kun oppisi tuon jalon taidon olla onnellinen juuri nyt eikä huomenna, eikä olla itselleen liian ankara.
Huomenna ei välttämättä ole enää niitä asioita joista pystyy iloitsemaan tänään ja olla onnellinen, tai sitten elämän nurjempi puoli
kierolla huumorintajullaan tulee kuvioihin ja heittää elämän mukkelis makkelis jolloin on vain surua ja murhetta.
Parasta on pitää ikä vain numeroina ja ottaa rennosti!
Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättäneestä postauksestasi :)

Ihan pakko kysyä: miksi 30 on sinulle noin tärkeä takaraja? Ethän sinä silloin kuole, muutu hedelmättömäksi tai siirry edes eläkkeelle, täytät vaan vuosia. Ulkonäöllisesti tuskin olet yhtään erilainen kuin vaikka 28- tai 29-vuotiaana.

Halina

Olet niin oikeassa Nelliina! Olen itse kamalan kauhistunut "kaavamaiseen" elämäntapaamme, jossa asiat seuraavat vääjäämättä toisiaan valmistumisesta työpaikkaan, parisuhteesta perheeseen ja eläkkeeseen. Hyviä asioita kaikki, mutta itse haluaisin vain nauttia elämästä enkä esimerkiksi stressata työnhausta!! Olen nyt 19-vuotias ja valmistuminen häämöttää, koulu kiireet oainaa päälle ja stressaa. Todlelinen minä haluaisi vain karata kuumalle aurinkorannalle ja rakastua.

Elämä valmistumisne jälkeen mietityttää, sillä olen todlela miettinyt haluanko mennä alani töihin taikka hakea jatko-opsikelupaikkaa, ja kestää tätä samaa rääkkiä vielä toiset 3.5 vuotta. Taikak vaihtoehtoisesti tehdä duunia selkä vääränä tienatakseni rahaa.

Vai olisinko rohkea, pitäisin välivuodne vailla sne kummempia suunnitelmia ja antaisin hetken viedä. Eihän sitä tiedä vaikka löytäisin itseni reppureissaamasta ympäri maapalloa tai vapaaehtoistyössä kambozdassa(onhan sellainen paikka?:D) Luulen että olisin tällä elämäntyylillä paljon onnellisempi kuin nykyisellä suorittamisella.

Uskaltakaa kaikki olla rohkeita ja tavoitella unelmianne!<3

Voi kiitos näistä ihanista ja rohkaisevista sanoistasi. Tällaisella elämänasenteella mäkin yritän elää, en siis voisi olla enemmän samaa mieltä kanssasi!

Myohmy

26 vuotiaana erosin aivan hirveästä ja traumaattisesta suhteesta. Se oli rohkeinta mitä olen ikinä tehnyt ja ajattelinkin, että se oli uusi alku. Siinä eron aikoihin valmistuin yliopistosta ja se oli todella siinä tilanteessa saavutus. Valitettavasti vain onni ja helpostus oli hyvin lyhytaikainen kun valmistuin työttömäksi. Nyt täytän kohta 30 ja olen ollut viimeiset kolme vuotta enemmän tai vähemmän työttömänä, vaihtanut paikkakuntaa ja kaikki kaverit on jääny. Haluaisin saada lapsia ja perustaa perheen, mutta se ei onnistu syistä, joihin en voi itse vaikuttaa. Kun toiset esittelevät itsensä ja ammattinsa ja kuinka monta lasta heillä on ja päivittelevät kiireistä perhe ja työarkea niin en voi väittää etteikö elämä tuntuisi joskus aivan käsittämättömän epäreilulta ja katkeralta. Toivottavasti jossain vaiheessa minäkin löydän paikkani ja keksin sen miten minä olen onnellinen.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

uskon ihan täysin että löydät paikkasi, vaikka takana olisi kauheitakin ajanjaksoja. Mutta sunkin pitää uskoa. Ja niillä muilla, kenellä vaikuttaa päällepäin elämä ihan täydelliseltä, on aivan varmasti omat taakkansa. En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, kenellä ei olisi.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

pihla

Olisi mahtavaa jos joskus kirjoittaisit sinun ja Sakun suhteesta :) Miten olette tavanneet, mikä tekee teistä hyvän parin ja sellaista hömppää. Ymmärrän täysin jos tämä on liian henkilökohtainen ehdotus, te vaan näytätte kuvissa aina niin ihanalta ja onnelliselta parilta, että olisi kivaa lukea sellainen romanttinen postaus aiheesta sillä välin kun itse etsin Sitä Oikeaa :D

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

hih me tavattiin netissä :D kunnon nykyajan suhde. Meillä on varmaan niin kivaa yhdessä siksi, että molemmilla on omat harrastukset (omakin elämä) ja yhdessä vietetty aika ei ole itsestään selvyys. Ylipäänsä yritän aina miettiä että toinen ei ole itsestäänselvästi kanssani. Ja tämä Se Oikea tuli ihan täytenä yllärinä ja puskan takaa, ja harasinkin ihan kiitettävästi vastaan aluksi :D olin tuolloin sitä mieltä, että aion olla yksin ikuisesti (perkele), miehet voivat suksia kuuseen. Ei sitten ihan käynyt niin.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Johanna-

Niina, tämän takia minä luen blogeja. Arvostan sitä, että tietyt bloggaajat uskaltavat jokapäiväisten kuulumisten ohessa kirjoittaa tällaisistakin aiheista omakohtaisesti ja rehellisesti. Saan siitä myös itse jotain omaan elämääni. Kiitos. :)

Olen itse 26 ja olen todellakin ehtinyt käydä paljon noita samankaltaisia tunteita läpi: onko urani umpikujassa, miksei minulla ole edelleenkään ollut aidosti toimivaa parisuhdetta... Kaiken tuon ohelle on kuitenkin tullut sellainen entisestään vahvistuva itseluottamus ja varmuus omasta itsestä, jonka tiedän kantavan ja voimistuvan jatkossakin. Myös minä nautin suunnattomasti treenaamisesta, kahveista ystävien kanssa ja muista jokapäiväisistä mutta siksi kaikista tärkeimmistä asioista huomista liian otsa kurtussa odottamatta.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

kun tekee aselevon itsensä kanssa ja lakkaa vaatimasta kaikenlaista, noi tunteet yleensä helpottavat ja ehkä näkee elämässä enemmän mahdollisuuksia kuin umpikujia :) itselläni ainakin oli juuri sinun ikäisenäsi ihan kamala epäonnistumisen tuska ihan kaiken suhteen, mutta kyllä se siitä iloksi muuttui asia kerrallaan.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Pippuri

Olen kyllä samaa mieltä! Ja minusta olisi hyvä vielä koittaa pitää mielessä, että ei tarvitse olla täydellinen parisuhde JA täydellinen asunto JA täydellinen työ JA täydellinen harrastus JA täydellinen perhe JA täydellisesti toimiva ystäväpiiri, onnellisuuden takaamiseksi. Tarkoitan siis, että voi olla onnellinen elämässään ihan vain muutamasta hyvästä asiasta. Kun niistä osaa olla onnellinen lienee helpompaa lähteä sitten siihen suuntaan, että saa ne loputkin elämän palaset kohdalleen - juuri niille kohdille mille ne itse haluat asettaa, ei kenenkään oppikirjan mukaisesti.

aurinkoinen

Kiitos Nelliina. Blogeistasi huokuu elämänasenteesi - ilo, onni, positiivuus ja taito nauttia hetkistä ja pienistä asioista.
Ymmärsin saman vanhempana kuin sinä, asenne on avain onneen. Tuntui, että juuri tänään tarvitsin tätä vahvistukseksi, että elämäni rajut ratkaisut ovat tarpeen. <3

Tosi ihana postaus! Tässä on viime aikoina tullut jotenkin tuskailtua omaakin elämää ihan liikaa ja jotenkin tän lukeminen sai mut heti paljon paremmalle mielelle. Välillä vaan tuntuu siltä, että kun tekee omia ratkaisujaan aina jollain on jotain sitä vastaan. Pitäs tosiaankin vaan pystyä olemaan välittämättä niistä, jos joku asia itselle sopii kuitenkin.

Rinde

Osittain olen samaa mieltä postauksen kanssa, mutta osittain myös eri mieltä.. Lähipiirissäni on useita ihmisiä ja pariskuntia, jotka ovat eläneet oman elämänsä herroina, ja nauttineet vapaudestaan yksin tai yhdessä.. KUNNES, 35+ herätään, että haluankin lapsen! Ja siinä iässä kun lapsentekoon liittyy enemmissä määrin riskejä, koska naista ei ole suunniteltu synnyttämään niin iäkkäänä. Lisäksi raskautuminen on huomattavasti vaikeampaa, joillekin silloin jo mahdotonta. Olen nähnyt omin silmin kuinka ihmisen elämä voi musertua kun hartaasti toivottu lapsi ei koskaan näekään päivänvaloa, ja silloin itketään että voi kun olisin tehnyt aiemmin eri valinnat.. Että sikäli joskus oman elämän suunnittelukin ja "aikatauluttaminenkin" kannattaa.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Itse postaushan ei koskenyt lapsien aikatauluttamista vaan onnellisuutta ja elämää. Onnellisuus ja lapset eivät ole yhtä kuin. Mutta tuo lapsiasia on sellainen, että vaikka kuinka aikatauluttaisi ja suunnittelisi, ei siltikään homma mene kuten haluaa. Lapsia ei usein voi tekemällä tehdä haluamanaan aikana. Se on varmasti ihan kauheaa niille pareille, jotka lasta toivovat (missä iässä tahansa), eivätkä siltikään saa, en ehkä kävisi noin herkästä asiasta kertomaan että mitäs ette tehneet niin tai näin. Etenkään kuin aikaistaminen ei välttämättä olisi muuttanut lopputulosta.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Kiitos hyvästä postauksesta! Itse olen viimeisen vuoden aikana oppinut todella paljon itsestäni ja siitä miten tulla onnelliseksi. Olen ymmärtänyt, että saan tehdä asiat juuri niin kuin minä haluan eikä minun tarvitse enää yrittää epätoivoisesti miellyttää ketään. Tämän kunniaksi otin tatuoinninkin keväällä. Elämä on nyt niin paljon helpompaa - ja onnellisempaa!

Katjuska

Eipäs aliarvioida ja yleistetä meitä naisia yhteen nippuun! Uskon, että suurin osa meistä naisistakin tekee päätöksensä omien henkilökohtaisten mielenkiinnon kohteidensa mukaan eikä ulkoisten vaatimusten tai oletusten sanelemana. Kun alat miettimään asiaa niin moniko ystävistäsi mielestäsi toimii muita miellyttääkseen tai ylipäänsä on onneton ja pettynyt elämäänsä? Hmm, ei varmaan kovinkaan moni.
ps. Itse surffasin eka kertaa toissa kesänä 36-vuotiaana.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

En voi kirjoittaa mielipidekirjoitusta jollen julmasti yleistä, pahoittelen :D Ystäväpiiristäni löytyy kaikenlaisia tarinoita. Mutta yksi ihan erityisen ihana nainen, joka rimpuili aikansa "normien ja oletusten" mukaan, kunnes tajusi että hevonpaskat ja alkoi elämään omaa elämäänsä. Onnellisuusmittari - asteikko räjähti. SE rouva toimii yhtenä parhaana inspiraationani.

Ja vaikka suurin osa tekisikin omat päätöksensä, tuntuu silti olevan kovin vaikeaa hyväksyä että muut eivät tee samoja päätöksiä. Minäkin joudun toistuvasti selittämään sekä tutuille että tuntemattomille, että en ihan tosissani halua ostaa kaupunkikaksiota itselleni, en nyt, enkä koskaan. Miksi sitä on niin vaikeaa hyväksyä, en tiedä :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Niin totta. Ennen elin aina "sitten kun", pakotin itseni muottiin, jossa kuvittelin minun kuuluvan elää ja suunnittelin elämäni kulun valmiiksi loppuun asti.

Ja sitten tulikin ero, joka sekoitti koko elämäni, laittoi minut miettimään, mitä MINÄ haluan elämältäni (eikä vain miten kuvittelen, että minun kuuluu elää) ja mikä tekee minut onnelliseksi juuri tänään, kun huomisesta ei ole tietoa. Erittäin hyvä ja pysäyttävä kokemus. Olen onnellinen, että kohtasin sen 21-vuotiaana, enkä vasta joskus monen kymmenen vuoden päästä, koska nyt voin käyttää elämäni itseäni varten! :)

Ps. En ole koskaan ollut onnellisempi kuin tänä onnen vuonna 2012.

S

Tuli niin mielettömän hyvä olo tästä kirjoituksesta, että täytyy kommentoida!

Olen todella itsekriittinen ihminen ja vaadin itseltäni aivan liikoja. Ajattelen, että muiden virheet ovat normaaleja ja minun virheeni automaattisesti katastrofaalisen järkyttäviä maailmanmullistuksia.

Kun luen sinun blogiasi, tulee heti hyvä mieli. Liikunnanvihaajaa lukiessani ajattelen, että kyllä mäkin pystyn jumaliste! Olet piristävä ja kannustava ja saan aina uusia ideoita (ja järkeä jääräpäisyyteeni!) En voi muuta sanoa kuin kiitos loistavasta blogista! :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

ja kukaan muu tuskin edes näkee sun virheitä, itse on aina kriittisin tuomari. Kyllä minäkin ruoskin itseäni epäonnistumisista ja yhdessä vaiheessa aloin välttämään asioita missä en ole "ihan paras" heti kerrasta, mikä oli täysin idioottimaista. Sitten totesin että riitti tän laadun jänishousuilu ja lähdin pelaamaan roller derbyä... ekoilla tunneilla en pysynyt edes pystyssä eli olin huonoista huonoin, mutta kummasti sen ylpeytensä vaan pystyy taittamaan ja pettymyksen sijaan tunnen nykyään huikeaa oppimisen iloa :D asennemuutos rokrok!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Kiivie

Nyt et olisi kyllä yhtään parempaan hetkeen voinut tätä postausta kirjoittaa. Olen viimeiset päivät uinut niin onnettomassa olossa että oksat pois. En tidä mitä elämältäni haluan, opiskelenko sitä mitä oikeasti haluan ja elänkö muutenkaan sellaista elämää johon olisin tyytyväinen. Olen maannut sohvalla, nyyhkinyt aamusta iltaan, jättänyt menemättä luennoille, potenut huonoa omatuntoa, ja nyyhkinyt lisää.
Eilen kaivoin vuosien jälkeen kitaran kouraan ja soitin. Sain päähäni kymmenisen vuotta sitten että vaikka kuinka haluan, en voi koskaan tulla todelliseksi kitaristiksi tai rumpaliksi sillä a) olen tyttö ja b) olen jo 16v ja silloin on liian vanha oppimaan uutta instrumenttia.
Tässä idioottimaisessa luulossani olen kymmenen vuotta elänyt, mutta nyt tuli piste ja loppu. Minä voin tehdä mitä vain jos tarpeeksi kovasti tahdon.
Kiitos tästä valtavan voimauttavasta postauksesta, uskon että elämällä on taas suunta ja järki!

jennie

Aivan mahtava kirjoitus!

En ole ehkä vielä niin sisäistänyt tätä onnellisuutta kuin sinä, mutta tänä vuonna olen jo ottanut harppauksia oikeaan suuntaan. Nyt kun olen VASTA 27-vuotias minulla on vielä koko maailma edessä. Nykypäivänä kun ei mikään enää seiso omien unelmiesi tiellä paitsi nämä ahtaat lokeroinnit, joihin ihmiset vieläkin kangistuvat. Miksemme nauttisi kaikista mahdollisuuksista joita maailma meille tarjoaa ja sitä kautta löytäisimme onnen?

Oikein ihanaa ja inspiroivaa syksyä kaikille! :)

Loistava kirjoitus, kiitos! Sopii minusta molemmille sukupuolille - miehille on paineita ja rooleja myös. Joskus elämässä tulee (onneksi) noita 'itseä niskasta kiinni' -tilanteita ja muutoksiin tarvitaan aina rohkeutta irtautua ja kokeilla uutta. Oma asenne on itsestä kiinni ja 'onnellisuusaste' on siitä aika riippuvainen.

Töörsti

Minä olen sattuman, erehdysten, vahinkojen, onnenpotkujen, seikkailujen ja tunteiden seuraamisen jäljiltä elämässäni siinä pisteessä, että olen alle 30-vuotias, minulla on lapset, onnellinen parisuhde avioliittoineen, kaksi (ihan paskaa ja puhkiruostunutta) autoa omakotitalomme pihassa. Jotenkin sille hymistellään hyväksyvästi, vaikka pointtini kaikessa on, että olen vahingossa "täyttänyt stereotypiat", asiat ovat vain menneet tällä lailla. Ihmiset käyttävät melko paljon ulkoisia tunnusmerkkejä määritellessään muita. On yhä tilanteita, joissa minulle huokaistaan että "sinulla on jo kaikki". Ihan käsittämätöntä, eihän ole! Minulla on paljon ihanaa elämässäni, mutta eihän tämä nyt ole tässä. Että voisin nyt vaan istuskella keskellä ihanaa elämääni ja huokaista syvään, miten olen saavuttanut jo kaiken, onnellisuuden huipun jolla keikkua, voin lopettaa elämisen tähän pisteeseen ja lakata etsimästä sisältöä ja iloa elämääni.

Olen sitä mieltä, että olisin ihan yhtä onnellinen ilman omaisuuttani, lapsiani, avioliittoani, kaikkea. Olisin voinut tehdä asioita varmaan sadoin ellen tuhansin eri tavoin, lykkiä rahojani milloin minnekin tai olla lykkimättä, seurata pakkomielteenomaisesti yleisesti hyvänä pidettyjä normeja ja päästä niiden kautta käsiksi onneen - en tiedä! Tällä asenteellani olisin varmasti onnellinen elämäni kanssa, vaikka sitten olisinkin yksineläjä, vuokralla pienessä luukussa, töissä jossain siistissä toimistorakennuksessa. Kaikista tärkeintä on, että olen tehnyt ja tulen ihan varmasti tekemään jatkossakin asiat niin kuin hyvältä tuntuu, niin kuin sydän sanoo. Onni elämässä on omissa käsissä ja se on niin huippua. Ja tasan pukeudun niihin rakastamieni HC-punkbändien paitoihin just silloin kun hyvältä tuntuu, vaikka niin ei varmasti saa tehdä, jos haluaa olla yhteisön ennakkoluuloissa hyvä äiti ja ahkera työntekijä. :)

mintsi

Itse löysin elämänilon ja kyvyn elää täysillä, hetkessä, vasta tässä 37 vuoden iässä, avioerokriisistä toipuessani. Olen onnellisempi kuin koskaan elämäni aikana ja julistan tätä elämän pienistä suurista onnenhetkistä nauttimisen profetiaa ystävilleni ja läheisilleni - jaksoivat he kuunnella tahi eivät. Elämä on ihanaa! Haistattakaamme pitkät "sitku" -ajattelulle! :)

PS: Tämä on paras, positiivisin ja elämäniloisin blogi evä! <3

Jennikp

Voi pojat miten mahtava kirjoitus!! Täällä sitä vaan tuli nyökyteltyä ja hymyiltyä tekstiäsi lukiessa... en voisi olla enää enempää samaa mieltä kanssasi. En itsekään ymmärrä, miksi joku (yhteiskunta??) saisi muka päättää mitä meidän minkäkin ikäisinä pitäisi olla, saati miten käyttäytyä. Se on super ärsyttävää! Ehkä ajattelen näin siksi että olen, ilmeisesti (?) ikäisekseni (kohta 33v) suhteellisen lapsenmielinen ja saankin ajoittain kommentteja "Jenni 18 vee" tms.... olen ajoittain tätä asiaa oikein pohtimalla pohtinut ja tullut aina siihen tulokseen että minähän olen vain oma itseni!! Ihan sama, onko se jonkun mielestä lapsellista, tai mitä tahansa, mutta olen MINÄ, ihan ite, Jenni. Ja itse olen onnellinen juuri tällaisena, joten eikö asiat ole silloin just niinkuin pitää!

Ja mitä onnellisuuteen tulee - edelleen niiiin samaa mieltä! Onni on niin monta pientä asiaa, toki suurempaakin... itsekin hymyilen onnellisena omille koirilleni, sille aamukahville, viikonlopuille, tai kivalle työpäivälle... Ja olen onnellinen juuri nyt, tässä hetkessä. Enkä ymmärrä, miksi tätä elämää pitäisi suunnitella tarkkaan tai miettiäkään sen enempää vuosien päähän... Eletään mieluiten tässä hetkessä ja nauttitaan kaikesta kivasta ja hyvästä mitä ympärillä on.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

mutta vaikka yhteiskunta ja normit määrittelisivät meille mitä tahansa suuntia elämälle, aina voi päättää että tekee kuten itse haluaa ja mistä onnelliseksi tulee :) Lapsenmielisyyttä ei auta ikinä kadottaa jos olet saanut säilytettyä sen näin pitkään, pidä kynsin ja hampain kiinni siitä <3 Mä ainakin aion olla lapsenmielinen mummo joka loikkii kuralätäköissä ja nauraa yksinään :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Suski

Kiitos Nelliina tästä kirjoituksesta ja blogistasi (-geistasi)! Harvoin kommentoin, mutta nyt oli pakko. Juuri tällaiset voimaannuttavat ja ajattelemaan saavat postaukset kaikkien (yhtä) ihanien "pinnallisempien" kirjoitustesi ohessa saavat minut palaamaan blogiisi aina vaan. Blogisi on ihan paras ja kuten moni jo edellä on sanonut vaikutat superihanalta ja jalat maassa -olevalta tyypiltä! Jatka samaan malliin, ihanaa syksyä sinulle! Ja rapsutukset Nöpölle!

P.S. Kirosin sinua, kun Liikkiksen innoittamana kesätauon jälkeen raahasin itseni tekemään mäkivetotyyppistä settiä ja oli ihan hirveetä. :D

Hertta X

Nää on hyviä postauksia, kommenttien määräkin yleensä kertoo siitä :) Kiva, että kirjoitit aiheesta, oon itsekin oivaltanu saman tässä parina viime vuonna ja oon huomattavasti onnellisempi sen takia. Tästäkin asiasta on hyvä aina välillä muistuttaa itseään, jos se stressin ja (itseluodun) kiireen takia pääsee unohtumaan. Kiitti :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

oon radikaalisti vähentänyt mielipidekirjoitusten määrää, kun jossain vaiheessa tuli mitta täyteen niitä jotka väärinymmärsivät kaiken ihan tahallaan ja vääntelivät sanoja, eli sekin oli oman onnellisuuden lisäämisveto; älä taistele tuulimyllyjä vastaan netissä xD on ollut paljon leppoisampaa sen jälkeen.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Ansu

Aivan mahtava postaus! Samaan tulokseen olen itsekin päätynyt ja sanasi vain vahvistivat sitä :) Viimeksi eilen anoppini yritti sanella miten minun pitäisi tehdä ja elää, mutta ne sanat vain voimistivat omaa kantaani tehdä (kiusallanikin) juuri niin kuin itse haluan! :D

annaee

tän kirjoituksen kohdalla munkin oli jo suorastaan pakko kommentoida, sillä nyt 26-vuotiaana oon tän vuoden ajatellut tätä niin samaa! eli kai tuo oman elämän omistajuutensa tajuaminen taitaa kuulua tähän ikävaiheeseen. :)

La, la, Amelia!

Ikuisena vastarannan kiiskenä on pakko laittaa vastaan tuolle "onnellisuus on valintakysymys" - ajatukselle, jota nykyään näkee ja kuulee toitotettavan joka puolella. Kumma juttu, että kyseistä ideaa yleensä hehkuttavat innokkaimmin juuri ne, joilla on kaikki hyvin.

Mutta mitä sanoisit vaikka elinkautisvangille, joka on tuomittu loppuelämäkseen vankilaan, koska hän arvosteli maataan julmasti hallitsevaa diktaattoria? Sanoisitko hänelle, että hei, onnellisuus on asennekysymys! Ajattele kivoja pieniä asioita, niin kyllä se siitä!

Entäpä ihminen, joka sairastaa kroonista suurta kipua aiheuttavaa sairautta, jolle ei jää sairaala- ja lääkekulujen jälkeen rahaa edes kunnon ruokaan? Voiko hänelle sanoa, että hänen onnellisuutensa on kiinni vain hänestä itsestään?

Ajatus siitä, että onnellisuus on kiinni vain yksilöstä itsestään, on varmaan juuri siksi niin rummutettu, että se kätevästi siirtää kaiken vastuun pois esimerkiksi yhteiskunnalta ja sen (osittain piilossa olevilta) valtarakenteilta. On helppoa heristää sormea onnettomille ja sanoa, että näiden pitää vain tehdä lujemmin töitä onnnensa eteen. Mutta voisiko sittenkin olla niin, että yhteiskunnan rakenteissa saattaa olla jotakin, joka aiheuttaa osansa tiettyjen yksilöiden pahasta olosta? Ehkä valtaa pitävät ajavat omaa etuaan, ehkä mielenterveystyöstä on supistettu varoja jo liikaa, ehkä tuloerot alkavat olla uhkaavan suuria, ehkä lastensuojelutyötä ei tueta tarpeeksi, ja niin edelleen. Ehkä nuorella Matti Meikäläisellä ei ole paha olla siksi, että hän ei osaa ajatella tarpeeksi positiivisesti, vaan siksi että häntä hakattiin koko lapsuuden ajan. Ehkä Maija Meikäläistä ei ahdista lääketieteen opiskelu siksi, että hän ei osaa korjata asennettaan iloisemmaksi, vaan siksi että Suomessakin vaikuttavat vielä luokkayhteiskunnan lait, jolloin köyhän työläisperheen tyttären sopeutuminen "paremman väen" opiskelualalle on hankalaa ja hämmentävää.

Toki minäkin olen sitä mieltä, että yksilön on otettava vastuu omista teoistaan. Mutta aivan kaikkeen ei voi itse vaikuttaa omalla asenteellaan, harmi kyllä. Ympäristökin vaikuttaa omalta osaltaan. Meillä täällä Suomessa on monella tapaa paremmat lähtökohdat onnelliseen elämään kuin monessa muussa maassa, mutta täälläkin omat ongelmansa, jotka voivat asettua yksilön onnen tielle, joten jarisarasvuomaista hehkutusta positiivisesta asenteesta tulisi tarkastella kriittisesti.

Lyhyesti ilmaistuna: on helppo olla onnellinen, kun on onnellinen.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Positiivisella ajattelulla ei tietenkään paranneta koko maailman pahuutta ja epäreiluutta, mutta aika monen tavallisen pienen ihmisen elämään oma asenne ja ajattelutapa vaikuttaa aivan varmasti. Ei tarvitse aina kurkottaa taivaisiin (...and world peace...), voi ottaa tavoitteeksi ihan vaan vaikka naapurin piristämisen iloisella hymyllä ja valita kiljuuko kumppanilleen raivon vallassa lattialle jätetyistä sukista vai ei. Minä en kirjoituksessani ota kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, vaan haluan tsempata ihmisiä miettimään omaa suhtautumista asioihin. Baby steps.

Ja kyllä, vaikka olisi millainen tausta, sairaus tai mitä vaan, voi löytää onnellisuutta. Harvalla (tuskin kenelläkään) elämä on kehdosta hautaan ruusuilla tanssimista. Eli en allekirjoita viimeistä lausettasi, mutta se taitaa olla asenteesta kiinni :)

(ps. elinkautisvanki ja anarkisti saattaa olla hyvinkin onnellinen mielipidevanki, kun miettii kuinka paljon hän on saanut aikaan omalla uhrautumisellaan. Esimerkiksi tapaus Pussy Riot on melkoinen media success kyseisen ryhmän aatteiden julkituomisen kannalta, puhumattakaan sananvapauskeskusteluista joita aiheen ympärille on syntynyt).

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Minusta pointti onkin siinä, että erilaisista ulkoisista ja elämän eteenheittämistä faktuaalisista olosuhteista HUOLIMATTA (ja siis näitä olosuhteita on monenlaisia ja ne vaihtelevat) oma onnen ja tyytyväisyyden tunne riippuu valtavasti omasta ajattelusta. Eihän onnellisuus ja positiivisuus ole jotain niin naiivia, että sillä kukaan kuvittelisi poistavansa kaiken pahan ja epäreilun maailmasta. Eikä onnellisuus ja positiivisuus elämässä tarkoita sitä että omassa elämässä ei mikään olisi koskaan vialla tai epämiellyttävää tai surullista tai vaikeaa. Ei kaikkea maailmassa tai yhteiskunnassa voi muuttaa oman positiivisen ajattelun kautta, mutta oma sama vanha elämä tuntuu hyvin erilaiselta, jos keskittyy kaikkeen mikä on vialla tai kaikkeen mikä on hyvin. Kokeile vaikka! En muuten usko, että negatiivisella asenteella on juurikaan muutettu noita yhteiskunnallisiakaan asioita yhtään parempaan suuntaan. Ei positiivinen ajattelu tarkoita sitä että silmät ummistettaisiin epäkohdilta. Kirjallisuudestakin löytyy muuten hyviä esimerkkejä siitä, kuinka esimerkiksi mainitsemasi poliittiset vangit tai uskonvainojen uhrit ovat pitäneet päänsä kasassa vankiselleissä ja kidutuskammioissa nimenomaan oman ajattelunsa ja asenteensa voimin.

saiju

Tälle valtaisat taputukset! Olen aina kokenut olevani onnellinen ja että kaikki käy vielä hyvin silloinkin jos on ollut vaikeaa. Vei pitkään tajuta miksi näin on ja tulin täysin samaan tulokseen kuin mitä kirjoitit. Valitettavasti näen ympärilläni liian monta ihmistä jotka tätä eivät ole vielä hoksanneet, mutta toivoa sopii että se heillekin vielä valkenee :) Vesisateesta kun on turha valittaa sitä kun ei voi muuttaa, sen sijaan voi nauttia rauhoittavasta ropinasta sateenvarjoon.

Vierailija

Mulla on ehkä sitten jotenkin erilainen ystäväpiiri, kun itselläni taas kesti jonkin aikaa päästä irti siitä paineesta, että kaikkien pitää haluta "hypätä pois oravanpyörästä ja muuttaa Berliiniin". Jonkin aikaa mietin mikä mussa on vikana, kunnes hoksasin: on myös ihan ok olla onnellinen tavallisena. Vakityössä, asuntolainaan sidottuna, toivottavasti pian perheellisenä, ihmisenä joka ei tee mitään Suurta tai Erityistä.

Elina

Oi olipa ihanan kannutava teksti! Olen itse 25-vuotias ja tällä hetkellä juurikin tällaisessa tilanteessa:

"Olin juuri ennen tuota valaistumisen hetkeä ollut valtavassa kriisissä silloisen parisuhteeni kanssa, samoin työelämässä kaikki tuntui junnaavan paikoillaan ja tulevaisuus sen hetkisessä työpaikassa näytti vähintäänkin epävarmalta."

Tällä hetkellä tallaan täällä pusikossa tai suossa, mutta kirjoituksesi suuntaisia ajatuksia minulla on viime aikoina herännyt paljonkin! Lähdin entisestä kaupungista ja entisestä työstä, muutin uuteen kaupunkiin poikaystävän kanssa ja hankin uuden työn. Nyt olen ilman kumpaakin - omasta tahdosta. Tutut kyselee, että eikö ahdista olla JO 25-vuotias ja noin epävarma tulevaisuudesta. On ehkä, mutta vastaan heille aina "Olen VASTA 25-vuotias, ehdin vielä toteuttaa kaikki unelmani ennen sitoutumista mihinkään, jos edes haluan sitoutua". Luulen että olisin onnellisimmillani, jos myisin kaiken turhan tavaran ja muuttaisin hetkeksi ulkomaille. Tai sitten en. Mutta ainakin kokeilisin sitäkin tietä, koska eksyähän saa aina välillä elämässä. :) Kyllä elämässä todellakin täytyy tehdä asioita, joita itse haluaa, ei asioita, joita toiset haluaa tai vielä pahempaa: asioita joita luulee toisten haluavan.

Pesukarhu

Kaveripiirissäni tuo kolmenkympin ikä on mielletty jotenkin sellaiseksi iäksi jolloin tullaan "ihan oikeasti aikuisiksi" jolloin olisi hyvä olla saavutettu tietyt jutut elämässä. Ja samaan ajatuksen kulkuun kuuluu että siitä iästä alkaa vain alamäki, mm. kroppa alkaa kränäämään ja on väsyneempi. En tiedä mistä tuo ajatus on lähtöisin, mutta sen tiedän että hölmö juttuhan tuo on :D
Kroppahan pysyy kunnossa kun siitä pitää ruokavaliolla ja liikunnalla huolta, väsymykseen auttaa riittävät yöunet ja niinikään liikunta..
Kiero ja järjetön on välillä naisen mieli ;)

nattilriT

Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan onneton elämänvaihe, joka kiteytyy sanoihin köyhyys ja yksinäisyys. Siksi tätä postausta lukiessani pudistelin päätäni ja ajattelin, että hyvähän se sinun on sanoa...

Kuitenkin lukiessani tätä pitkää keskustelua, ymmärsin, että kyse on siitä, että minun on juuri nyt keskityttävä elämän hyviin osa-alueisiin, niitäkin onneksi on. Positiivinen asenne on yksi tehokas selvitymiskeino. Tässä tilanteessa en pysty olemaan täysin onnellinen, mutta voin minäkin olla ainakin osittain onnellinen.

Kiitos Niina, blogisi on ihana monellakin tavalla! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu