Olin koulussa ihan hulluna luisteluun, mutta vihasin hiihtoa henkeen ja vereen. Itseasiassa pahimmat traumat ja lintsaus on omalla kohdallani tapahtunut juuri hiihtoon liittyen. En ollut koskaan sairaana, mutta hiihtotunnit välttääkseni keksin kaikki mahdolliset tekosyyt miksi en missään tapauksessa pysty / kykene / pääse suksille. Kun sairastekosyyt oli käytetty, keksittiin kaverini kanssa toinen keino. Äärimmäinen innostus. Lähdettiin muka ihan onnessamme jo välitunnilla ennen liikuntatuntia hiihtämään, ja oltiin palaamassa jo takaisin puolivälissä vastaan, kun muut vasta hiihtivät menosuuntaan. Eli siis istuttiin kivellä kilometrin päässä juoruamassa ja kun huomattiin että muut lähtevät liikkeelle koulun pihasta, hypättiin suksille ja lähdettiin vastaan. Valehtelematta en ole varmaan kertaakaan yläasteella hiihtänyt koko Pumpparin lenkkiä :D

Kun pääsin yläasteesta eroon, sukset ovat nukkuneet  ikiunta siitä lähtien isäni varastossa. Ja siellä ne myös pysyvät. En tiedä mikä olisi niin suuri houkutin, että suostuisin takaisin suksille. Pidän ihan mielipuolina ihmisiä, jotka hehkuttavat hiihtämisen ihanuutta hyi!

Selostuksen väliin asukuvaa, vanhan Nanson Lempivaate -malliston Pegasusmekko kävi kivasti nahkasaappaideni kanssa yksiin.

nanso pegasus
nanso pegasus
x6
x6

Takaisin urheiluun. Kertauksen vuoksi: hiihto -yök / luistelu - ihanaa. Raahasin kesällä äidiltäni vanhat kaunoluistimeni Tampereelle, jääradat mielessäni. Ja tänään Saku osti itselleen hokkarit. Eli luistinrata täältä tullaan! Olen niin fiiliksissä jo valmiiksi, enkä malta odottaa, että pääse jäälle. Nyt voisi kuvitella kenttien olevan jo kunnossa, pitää vain sellainen löytää keskusta-alueelta. Tässä on kuulkaa videobloggaamiselle otollista maaperää, kun rymistelen liu`un sulokkaasti radalle ensimmäistä kertaa sataan vuoteen x)

Ja aion vakaasti olla supertyttö ja painella radalle mekolla, säärystimillä ja koko lumiprinsessahässäkällä. Oi kyllä.

Kommentit (64)

Vierailija

Haha, täälläkin yksi joka on lähes täysin onnistunut välttämään Pumppari-lenkit. Koko peruskoulu aikana olen tainnut kerran hiihtää kyseisen pätkän :D

Hyi, vihasin myös hiihtoa yli kaiken! En tiedä, oliko teillä vielä Mariannea, mutta kyseinen opettaja ei ainakaan lisännyt innostustani liikuntaan...

Nimim. rakastuin liikuntaan vasta fuksivuonna yliopistossa :D

maura

Koulukadun kenttä tai Pyynikin urheilukentän jää keskustassa:)
on vaan niin heeeemmmetin kylmä tällä hetkellä ettei sinne mene hullukaan:D

Annu

Tammelassa Aaltosen puiston kenttä on mukavan hiljainen. Ja maisema on nätti. Eikä siellä mitään kylmä ole!! :)

omppo

Itsekin viialalaisena koulussa vihasin hiihtämistä ylikaiken, lieneekö syy jo mainitussa opettajassa ;) Me ei hiihdetty enää pumpparin suuntaan vaan jollekin hiton ladolle keskelle metsää, johon ei aina mennyt edes kunnon latua...

Ennen kouluikää olin huippu innokas hiihtäjä ja oikein harmitti kuinka rupesin koulussa sitä vihaamaan. Nyt viimetalvena kuitenkin löysin innostukseni takaisin :)

Koulukadun luistinradalla soi ainakin viimetalvena usein sunnuntaisin musiikki ja kuka nyt ei nauti luistelusta aurinkoisessa pakkassäässä kun musiikki soi. Tosin kannattaa varautua siihen että siellä on niin paljon luistelijoita ettei sekaan meinaa mahtua:( Myös pyynikin kentällä on luistinrata ja aleksanterin kirkon takana olevan ala-asteen pihassa on myös pieni luistinrata.

Vierailija

Yks aika siisti luistelupaikka vois olla ihan järven jääkin. Tahmelan rannassa ainakin oli ihan sileä jää ja joitakin luistelijoitakin. Ja ranta on supermatala, eli vaikka putoais läpi, ei vettä riitä kuin polviin asti, eli hukkua ei voi!

iitsku

Epäilen jälleen kerran, että oon toiselta planeetalta, koska mä oon aina rakastanu yli kaiken kahta sellaista lajia, joita muut eivät voi sietää, etenkään koululiikunnassa, nimittäin hiihto ja uinti. Oon jo nyt ihan innoissani, kun sain kuulla, että ensi viikolla saatamme päästä liikkaryhmän kanssa hiihtämään! Mitä taas tulee luisteluun.... hyihyihyi, luistimilleni käy toivottavasti samalla tavalla kuin suksille sinun kohdallasi - pysyvät visusti varastossa! :D

Lähetän kauheesti tsemppiä tulevalle luistelukierrokselle! :D Yritin itte edellis talvena luistella monen vuoden tauon jälkeen ja se olikin sitten kaksi liukua ja äkkiä pois. Ei vaan sujunut. Ehkä pitäisi yrittää vielä uudestaan, olenhan aikanaan ollut aika haka sekä tavallisilla luistimella, että rullaluistimilla.

Marinator

Hahah, tuli ihan omat hiihdonvälttelytaktiikat ala-asteelta mieleen. Meillä oli tapana kiertää kotoista pururadan lenkkiä yksi kierros siinä missä muut menivät kolme tai neljä yhden liikkatunnin aikana. Tehtiin hiihtämisestä akrobatiaa sijoittamalla useita hiihtäjiä yksille suksille tai hiihtämällä takaperin, useita taukoja unohtamatta. Se yksi kierros suoritettiin täsmällisesti sellaisessa ajassa, ettei uutta kierrosta enää ehtisi, mutta jonka jälkeen oli kuitenkin sopivan ajoissa, jotta ruokatunti pitenisi. Pesäpallossa homma hoidettiin olemalla vapaaehtoisia takakentän koppareita ja peruuttamalla niin kauas kentälle, ettei kukaan enää lopulta havainnut strategista liukenemista metsään leikkimään peikkoja.:DD Ah, nuoruus.

Kaunis mekko, saisipa itselleenkin jostain lentohepoja.:)

auringonkukka

Jep, Koulukadun kentällä tai Pyynikin kentällä pääsee varmaan lähimpänä Amuria luistelemaan. Itse kävin viime vuonna Sorsapuiston laidalla Sampolan koulun kentällä, siellä pystyi harrastamaan myös vähän niin kuin matkaluistelun tapaistakin :) Ja Näsijärvellehän tosiaan aurataan joka vuosi ihan oikea matkaluistelurata, jos se alkaa kiinnostaa, niin Morossa muistaakseni on aina ollut siitä tietoa.

Itelläni just toisin päin, inhosin luistelua (ja inhoon vieläkin) eikä tuo hiihtokaan kyllä oikein maistanut, mutta aina se luistelun voitti!! Nyt kun kerran koululiikunnasta puhutaan, niin on pakko hieman virnuilla muille ja myöntää etten koko yläasteen aikana joutunut tanssimaan paritansseja, aina keksin jonkin hyvän syyn etten voinut osallistua XDD

Täytyy myöntää että olitte kohtuullisen ovelia tuolla yli-innokkuus taktiikalla. Lähes kadehdittavaa, pakko myöntää! :D Oma vakaa aikomus lähteä luistelemaan on kytenyt jo varmaan 10 vuotta mutta jotenkin ei ole tullut mentyä. Tänä talvena sitten! (niinkuin niinä 10 menneenä talvenakin...)

Heidi

Hiihto on siis niin hirveää, mutta en tosin tykkää luistelustakaan - mun jalat ei sopeudu luistimiin vaikka kuinka yrittäisi...

Harmi ettei meillä ole tuollaista Pumppari-tyylistä lenkkiä missä tullaan vastaan, meillä pitää kiertää koko helvetin lenkki niine kivoine kilometrisine nuosuineen.... :( Dislike.

Taalta loytyy kanssa yksi hiihtamista vihaava!
Ylaasteella meilla oli myos niin, etta jos olit jostain syysta hiihdosta pois niin sitten kun muilla oli luistelua niin jouduit hiihtamaan!! >:(
Ja tuli varmaan muutamaan kertaan testattua myos niita koulun ikivanhoja suksia, milla pistettiin hiihtamaan jos et ollut tuonut omia mukanasi kouluun!

Salamander

Itsekin inhosin kouluaikoihin hiihtoa, vaikkakin kiltisti joka liikuntatunnilla hiihdin osoitetut lenkit... Nyt sinun iässäsi löysin lajin aivan uudessa valossa: ostin kunnon hiihtokamppeet ja ystävä lupautui opettamaan kunnon luisteluhiihtoa. Puoliso osaa voidella suksetkin, joten välinepuoli on täysin kunnossa. Nyt suorastaan rakastan hiihtoa! Eli toisin kuin ajatellaan, niin hiihto on todellakin välineurheilulaji. Huonoilla kamppeilla ja voitelemattomilla suksilla saa varmasti tapettua kenen tahansa hiihtoinnostuksen.

hha :D mä tykkäsin kummastakin talvilajista. Liikkatunnilla keilaus oli ehkä ainoa laji, josta en oo koskaan oikein tykännyt koska se on niin tylsää!
Nyt kun alettiin muistelemaan, niin tulipa vähän ikävä koulun monipuolisia liikkatunteja! HEH hyvä idea toi luisteluvideo, mäkin haluan kuvata sellaisen. :DDD

JJM

Täällä myös hiihtoa VIHAAVA ilmoittautuu. ;) Ystävien kanssa meillä meni koulussa jutut aika samalla tavalla : joko me oltiin kipeitä, lintsattiin, tai lähdettiin hiihtämään ja odotettin muiden menevän ohi, jotta voitiin jäädä lumeen istuskelemaan sukset jalassa ja juttelemaan tyhjästä. :D Ei vaan voi ymmärtää miten joku tykkää siitä (vaikka ehkä mun pitäisi, koska se on superhypertsypermahtava kunnonkohotuslaji)!
Onneksi jossain välissä lumikenkäilystä tuli muotia ja sai valita lähteekö hiihtämään, vai lumikenkäilemään. Hih, ei kyllä tarvinnut kahta kertaa miettiä kumpaan lajia me sitten harrastettiin. :)

Uimari

Teillä ei ole vaan ollut kunnolla voideltuja suksia.Toisaalta kun ennakkoluulo vielä aikuisenakin tuollatavalla jyllää niin ei siitä voi nauttiakkaan. Kannattaisi varmaan kokeilla, voisit yllättyä iloisesti.

Inhosin koulussa just sitä että osa lintsasi liikunnasta, kun ei edes halunneet kokeilla vaan kaikesta piti päästä helpoimmalla mahdollisella.

Saara

Haha, mä luin otsikon, että Nansoilua ja hiihtoinToa, ja ihmettelin vielä kuvan kohdalla, että missä vaiheessa se muuttuu innostukseksi. xD
Ehkä kertoo omasta suhteestani hiihtoon, oon jälleen löytäny sen ihanuuden (kymmenen vuoden inhokkikauden jälkeen). ihanuus on nimittäin siinä fiiliksessä tappolenkin jälkeen. Hiihtohan on yksi raskaimmista urheilulajeista, ja oikeesti semmosen kympin lenkin kun hiihtää, niin tämmösellä huonommalla kunnolla ainakin tietää jo urheilleensa. :D Luistelu taas, no, sanotaanko, että jo lukioaikana ilmoitin, että en luistele, koska viulistina en halua murtaa ranteitani. Ja musalukion liikanope ymmärsi. :D

Katri

Mäkin haaveilen lumiprinsessaleikeistä Rockefeller Centerissä, ärsyttää vaan että täällä on hirveet sisäänpääsyhinnat..

Mju

Oij, luistelu on kivaa! Voi aina leikkiä olevansa hetken jääprinsessa. Tämän talven osalta pitää vielä hetki kerätä rohkeutta, ennen kuin uskaltautuu ulkoilmaan lämpimien peittojen alta.
Etelässä ei onneksi tarvinnut hiihdellä liikuntatunneilla. Itku tuli lapsena, kun sukset menivät aina ristiin tai monot irtosivat siteistä. Luistelutunnit olivat erityisen kivoja, kun vain rohkeimmat uskaltautuivat paikalle. Ilmeisesti ne pahimmat narisijat, muiden haukkujat ja lintsarit pelkäsivät pakkasta, vaikka joka välitunti loikkivat röökille naapuritalon taakse... Yleensä ilman takkia tai muuten vain pikkupukeissa.

lillamy

Heh! Ja mulla taas oli luistelu ihan viimenen asia, mieluummin oisin suksinut 20km kuin mennyt jäälle :)

shazz

Luistelu nam! Joko terillä tai rullilla :) Mutta hiihto yäääk! Mullakin jostain yläasteelta kamalat traumat hiihdosta. JA go nelliina, supertyttöys on jees :)

Michelle80

Hiihto jos mikä on välineurheilua! Itsekin inhosin urheilua ja varsinkin hiihtoa kouluaikoina. Paskoilla välineillä saadaan tapettua aika nopeesti vähäinenkin into varsinkin hiihtoa kohtaan. Ladulle ei missään nimessä combi suksilla eikä lainavälineillä, eikä vanhoilla ellei paino ole pysynyt sama kuin sukset osti!

Kaoka

Eikä, nyt olen katkera kun en itse keksinyt "äärimmäistä innostusta" yläkouluaikoina :(

Nekku

olen ihan eri puolelta Suomea, mutta täöälläkin ollaan saatu "nauttia" opettajasta, joka sai vihaamaan liikuntaa peruskoulussa... Yngghh. Kuitenkin samoihin aikoihin koulussa hiihtotunneilta lintsaillessa jonkun mahtavan tekosyyn voimalla, tykättiin käydä kaverin kanssa vapaa-aikana hiihtelemässä omaan tahtiin jne. Se oli loistoa, koulun natsiliikunta ei.

Mutta luistelutykkäystä ei se opettajankuvatus saanut kitkettyä, hahhaa! :D

Terhikki

Aivan upeamekko! Siinä on sitä jotain..upeat värit/kuviot,ja hieno toi reikä tossa edessä.Tuo päällä on varmaan ihan karismaattinen olo..

natalia

Suosittelisin kypärän ja polvi- sekä kyynärpääsuojien lisäämistä asuun. :) Ei kai se tyynylään pepun alle olisi pahitteeksi. (Ai niin kannattaa teroittaa luistimet ennen jäälle menoa, muuten et pysy pystyssä, vaikka kuinka yrittäisi..)

jenni-

Hyi helvetti, hiihto :D

Täällä ilmoittautuu myös yksi hiihtämisen vihaaja. Joskus ennen kouluikää/ala-asteen alussa se oli vielä kohtalaisen mukavaa, mutta jotenkin sitten koulussa se innostus lakkasi. Enkä yläasteen aikana tainnut hiihtää yhteensä kuin ehkä sen pakolliset kymmenen suksenmittaa :D Jos oli hiihtoa, saimme aika itsenäisesti lähteä liikkeelle, opettaja ei paljoa vahtinut ja siinä kun jäi vähän viivyttelemään suksien laiton kanssa niin, että muut jo kerkisivät mennä ja sitten ei tarvinnutkaan enää kuin ne pakolliset "ollaan reippaita ja lähetään hiihtään!"-näytökset ja sitten sukset varastoon ja karkuun.

Salamander

...eikä toppapuvussa... vaan ihan kunnon hiihtoasussa, kunnon välineillä, niin johan alkaa hiihtokin tuntua mahtilajilta!

Gepa

Voi ihanaa, kun joku muukin vihaa hiihtämistä. Hrr.. En oo ikinä omistanut suksia, enkä aio koskaan omistaakaan :D Viimeksi oli pakko luistella 7. luokalla ja huhhuh, onneks siitä on jo 9 vuotta :D Luistelu taas on aina ollut kivaa. Harmi vaan, ettei ole nykyään enää omia luistimia, mutta oon kyllä kovasti ettiny kirppiksiltä hokkareita itelleni.

ps. Ehdottomasti videoita kehiin sun luisteluista!

hayan

Täälläkin päinvastoin, hiihdän kyllä ihan mielelläni (menetteli jopa koulussa, vaikkei siellä oikein mikään laji napannut..), mutta niitä saamarin leipäveitsiä en ole peruskoulun jälkeen koipiini laittanut.. Brrhh. Luistelutunteja taisin peruskoulussa vältellä enemmän kun ruttoa, vaikka muuten lintsaaminen ei tapoihin kuulunutkaan :)

Kiitos ihanasta blogista ♥

tyttö

Täälläkin yksi hiihtoa inhoava, luistelu nyt menee joten kuten. Kaunis tuo nanson mekko!!:)

minnali

hahah:) kuulostaa ihan minun viime vuoden intoilulta:) mutta, kun viimein jäälle pääsin etenin p*ska jäykkäjä, polvet lukossa ja pelkäsin, että kaadun..ja kaaduinhan minä, polvi tärähti oikein kunnolla että oli viikkoja kipeä. oli muuten viimenen kerta, kun luistimet jalkaani laitan :D

iituliina

Voi yh, yläasteen liikunnanopettajat ja se saamarin pumpparinlenkki saivat mutkin inhoamaan hiihtoa entistä enemmän silloin!

Murtumispiste

Mulla on vähä sama asenne hiihtämistä kohtaan :D Paitsi että olin niin kiltti tyttö, ettei mulle tullu edes mieleen keksiä syitä lintsaamiseen... Nyt kyllä on alkanu hieman houkutella toi hiihtäminen puhtaasti kuntoiluna (pelottavaa!), mutta en oo uskaltanu myöntää asiaa kenellekään, ku oon viimeset 10 vuotta sanonu kaikille vihaavani hiihtoa yli kaiken. :D
Luistelu on ihan jees, jos vaan osaisi.

Niin ja nätti mekko :)

En ole koskenut suksiin kuudennen luokan jälkeen. Enkä koske tulevaisuudessakaan.

En yleensä Nansosta innostu (paitsi yöpaidoista) niin tuo yksilö on Must-have. Kai niitä saa vielä?

Kitty

Juu, siellä on muutamana aamuna jo kovasti tehty jäätä, joten ei kun luikkarit jalkaan! :)

salamander

Hehe, vähän sama ongelma vieläkin. Mut mitä enemmän olen nyt treenannut, niin sitä paremmin menee. Ylämäetkin alkavat olla jo saavutettavissa... Tosin myönnettäköön, että se hiihtoasu on mielestäni kyllä ehkä universumin epätyylikkäin asuste! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013