Ensimmäinen Napapiirin sankarit -elokuva oli ilmestyessään yksi parhaita suomalaisia komedioita. Oman osansa leffan hauskuuteen toi toki myös se, että mieheni on kotoisin Kolarista, ja olin saanut vuosien varrella jo paljon sisäpiirin tietoa paikallisista erikoisuuksista. Kittilän runkkarit ja muut paikalliset käsitteet olivat ihan tuttuja myös hämäläiselle. 

Napapiirin sankarit 2 oli sinänsä sangen viihdyttävä sekin, mutta ehkä vauva-aikana nähty leffa, jossa pieni taapero oli jatkuvasti heitteillä, ei ihan ollut ajoituksellisesti paras hetki meikäläiselle. Mutta nauraa sai siitäkin huolimatta. 

Kävimme siskon kanssa katsomassa eilen Napapiirin sankarit 3:n ja se räjäytti taas kerran potin. En edes muista, koska olisin nauranut niin paljon. Olen ylipäätään komediagenren naisia, totinen räkä poskella lumihangessa ei yleensä kiinnosta. Surkeutta riittää maailmassa ihan tarpeeksi muutenkin, kaipaan elokuvilta keveyttä ja iloa. 

Tiina Lymin (<3) ohjaama komedia piti sisällään kaksi pääjuonta, joita ei edes pahemmin yritetty nivoa yhteen. Ja hyvä niin, ne toimivat hienosti erilläänkin. Aiemmista leffoista tutulla pääparilla on nyt jo kaksi lasta, ja kumpikin käy omalla tahollaan läpi eksistentiaalista kriisiä. Inarilla kaatuu seinät päälle lasten kanssa kotona ja Janne puolestaan kyseenalaistaa vahvasti omaa miehisyyttään ja elämänsä tarkoitusta. Apua mies etsii Paulo Coelhon Pyhiinvaellus -kirjasta, ja päättää tehdä samanlaisen retken löytääkseen itsensä. On toki selvää, että coelhomaiset universumia syleilevät ajatukset eivät välttämättä kolahda Jannen maallisiin ystäviin (Kämäräinen ja Räihänen), jotka repivät huumoria miehen yrityksistä olla henkevä oikein olan takaa.

Coelhon mukaan ottaminen aiheutti ehkä makeimmat huutonaurut koko NS historiassa, sillä minulla on kunnon viha-rakkaussuhde kyseisen kirjailijan tuotoksiin. Mainittakoon kuitenkin, että vaikka pidän coelhomaisia mietelauseita pitkälti typeryyksinä, luen kiinnostuneena kaikki miehen teokset. Ehkä ne avartavat omia näkemyksiäni, ehkä eivät, mutta on aina kannattavaa tutkia ja yrittää ymmärtää myös erilaisia näkökulmia. Pääasiallisesti olen silti sitä mieltä, että kääri hihat ja tee, äläkä etsi vastauksia maailmankaikkeuden värähtelystä ja universumin magneettikenttien tähtipölystä. 

Kuvat: Finnkino

Elokuvan perustana on se, että molemmat vanhemmat kaipaavat taukoa lapsiperhearjesta. Inari pakenee ystävänsä työporukan tyky-reissulle suofutiksen SM-kilpailuihin ja Janne puolestaan lähtee vaeltamaan Pallakselle. Mukaan vaellukselle tunkee puoliväkisin Crocs-Mäkäräinen kaljakassit kilisten, ja Räihänenkin löytyy tietysti matkanvarrelta. Kaveripoppoo trippailee niin nudistien tarjoamissa sienipöllyissä, kuin omin voimin. Maisemat kohellusvaelluksella ovat ihan huikeat, aina soilta tuntureille. Suomi on kyllä julmetun kaunis maa, ei siitä mihinkään pääse. 

Elokuvassa erityisen piristävää on se, että myös "nätti tyttö" saa oman osansa nöyryytyksestä. Inaria ei tosiaan nosteta perinteiselle nätin tytön jalustalle, jossa linnut laulavat ja ruusut tuoksuvat. Nainen koheltaa omalla tahollaan ihan yhtä hulvattomasti kuin miehensäkin. Pamela Tola vetää roolinsa täysillä ja vielä vähän yli, joka toimii tämän luokan komediassa hienosti. Suofutikseen löytää tietysti tiensä myös ex-poikaystävä Pikku-Mikko, jota ilman Napapiirin sankarit ei olisi kokonainen. Lempihahmoni heti Kämäräisen rinnalla.

En osaa jäsennellä tätä tekstiä yhtään järkevämmäksi. Olen niin viihdytetty, että voisin mennä katsomaan leffan uudelleen vaikka heti huomenna. Nauraminen on ihanaa. 

Ps. Olin leffan alusta loppuun asti ihokarvat pystyssä valkokankaalla näkyvien (ja kuuluvien!) hyttysten takia! Lapin kesä voi olla kaunis, mutta fyysisesti pystyn paikalle vasta syksyllä ötököiden kuoltua, jos haluan säilyttää mielenterveyteni. T: Etelän hetelmä. 

Kommentit (2)

Marielle Sunna

Huh, muistan kun ensimmäinen osa näistä elokuvista tuli. SE oli hyvä. Mutta annan saman tuomion kuin moni muu: olisivat jättäneet nämä muut osat kokonaan tekemättä. Ne eivät ole missään nimessä yhtä hyviä kuin ensimmäinen.

Hellu

Mun mielestä taas kakkosleffa oli hauskin, ykkönen toiseksi hauskin ja kolmaskin jaksoi naurattaa. Eli jokaiselle Napapiirin sankarit -leffalle löytyy faninsa. Toivottavasti tarina jatkuu. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat