Kävelen joka päivä pihan ympäri ihmetellen silmät pyöreänä mitä kaikkea meidän puutarhasta oikein versoaa, tällä hetkellä aluillaan on niin monta erilaista pikku taimea ja pusikkoa että jännäksi käy. Parhaimmassa kukassa ovat kuitenkin upeat narsissit, joita on laitettu sinne tänne, minun mielestäni ihan randomilla mutta ehkä puutarhurilla on ollut jokin näkemys asiaan.


Kukkamekkoilua kukkien keskellä ehe ehe. Ylleni kaartuva ikivanha omenapuu on alkanut jo kasvattaa silmuja, en kestä kun lopulta kaikki nämä pihan vanhukset puhkeavat kukkaan, se on varmasti melkoinen näky :)


c2touko14

Minna Parikan siipiballerinat pääsivät helmililjojen seuraan.


Joudun tänään irroittautumaan kotoa ja lähtemään Turkuun Varissuolle, pakko lähteä kannustamaan omaa joukkuetta SM-cupiin nyt kun vielä jotenkin pystyn siihen. Etenkin kun Tampere Roller Derby kohtaa tänään tasaväkisimmän vihulaisensa eri Turun joukkueen, huhhuh että tulee jännää! Sanat joudun ja pakko siitä syystä, että olen uppoutunut hiusjuuriani myöten tänne kukkapuskien keskelle jo nyt, enkä halua poistua mihinkään :D Ihanaa kuitenkin nähdä joukkuekavereita pitkästä aikaa ja derbyä tottakai, säilyy edes joku kosketus maailmaan.

Ps. Pätsiniemessä retroillaan.

Kommentit (17)

uk_decay

Random kysymys: Onko aikeissa palata pelaamaan derbyä sitten kun vauva on ensin ehtinyt jonkun aikaa ihmetellä maailmaa?

Eikei

Uuu, nyt on mun makuun: mustaa, kukkamekko, mustaa, pipo, rotsi ja Parikat! Ihana asukokonaisuus, tummuudesta huolimatta tosi keväinen! Kommentoin niin harvoin, että onnittelen tässä samalla vauvasta ja talosta, kiva lukea kun vaikutat tosi onnelliselta ja olet kaiken uuden äärellä.

Piia

Narsisseja ei välttämättä ole tarkoituksellisesti istutettu teidän pihaan "miten sattuu", sillä jos olet huomannut jopa autoteiden varsilla ja ojan pientareilla näkee satunnaisesti narsissi rykelmiä.. Eli on kasvanut ihan "itsestään", siemenet levinneet tuulen/lintujen mukana ja sitten kun ihmiset heittävän kotona ruukusta nahistuneet narsissit esimerkiksi tunkiolle, niin saattaa seuraavana keväänä siinä paikassa kasvaa narsisseja :)

Paju

Mietinkin, että ootkohan tulossa katsomaan peliä, meidän lähellä istuikin joku mölisevä tamperetta kannustava joukkio. Oli kyllä ihan perhanan kutkuttava peli! Jännitys säilyi viime hetkiin saakka. Ei edes hallin kylmyys haitannut siinä kohtaa. Terv. Turkulainen, ens kerralla DRRG voittoon! ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011