Vielä nykyäänkin osa kysyjistä hämmästyy, kun erikseen asiaa kysyttäessä kerron mistä olen ostanut jonkin heille mieleisen vaatteen. Kirpputorilta. Sitkeässä istuu uskomus, että kirppisvaatteet ovat omituisia värikkäitä kasarijäänteitä tai kulahtaneita lumppuja. Kierrätys on viime vuosina saanut ilahduttavasti tuulta siipiensä alle, ja yhä useampi ymmärtää, että kirppiksiltä voi ostaa siistejä perusvaatteita, merkkivaatteita ja laadukasta vintagea. Se vain vaatii hieman enemmän vaivaa kuin kauppaan kävely. 

Uskallan väittää, että nykyään ihan jokaisen tyyliin löytyy sopivia kierrätysvaatteita ja asusteita. Jos ei aina fyysisiltä kirppiksiltä, niin ainakin nettikirppiksiltä. Etenkin merkkivaatteita ja kalliimpia asusteita kannattaa metsästää nettikirpputoreilta (Tori.fi, Huuto.net, Facebookin kirppisryhmät, Zadaa-sovellus). 

Olen itse luuhannut kirpputoreilla lapsesta asti ja nykyään jo melkoinen kirppiskonkari. Tiedän täsmälleen mitä haluan metsästää ja mihin hintaan. Olen säästänyt pitkän pennin suosimalla kirpputoreja sekä vaatteissa että sisustuksessa. Kun tuntee oman tyylinsä läpikotaisin, ei ostopaikalla tai brändillä ole mitään merkitystä.  

Neljä asua edullisesti

Kokosin tähän postaukseen neljä erilaista kirppisasua omaan tyyliini sopien. Asujen jokainen osa on kierrätyskamaa ja hinnat löytyvät kuvista.

Tämä voisi olla esimerkiksi lyhyen kaupunkiloman vaatesetti, sillä osia voi yhdistellä keskenäänkin aika vapaalla kädellä, poislukien viimeisen juhlamekon. Matkalaukkuun pakkaisin vielä matalakantaiset kävelykengät ja suuremman käsilaukun.

1. Asu: siistit herrainhousut ja musta kauniisti laskeutuva T-paita. Vaatteiden yhteishinta 9€.

2. Asu: tummansininen takki, sifonkipaita ja lyhyt shortsihame, vaatteiden yhteishinta 9,50€.

3. Asu: sama sifonkipaita kuin edellisessä asussa ja punainen vintagehame, vaatteiden yhteishinta 9,5€.

Tämä viimeinen mekko on 50-luvun juhla-asu, arvatkaa meinasinko saada sydärin kun löysin sen paikalliskirppikseltä. Se on täydellisesti minun mekkoni sekä mittojen että tyylin puolesta. Vaikea uskoa, että mikään kaupan mekko olisi äkkiseltään ajateltuna näin mieleinen. 

4. Asu: viininpunainen 50-luvun juhlamekko 12€.

 

Vintage vs brändi ja merkkituotteet kohtuuhinnalla

Loppuun vielä esimerkkinä vintage vs brändi. Minna Parikan nilkkurit ovat kaupassa suunnilleen 300-400 euron välimaastossa. Ostin omat punaiset nilkkurini 100 eurolla käytettynä nettikirppikseltä, ja ne olivat täydellisessä kunnossa. Sata euroa ei ole sellaisenaan mikään edullinen ostos, mutta Parikan kenkiä arvostavalle se on suorastaan polkuhinta.

Yhtä hyvin näissä kuvissa olisi voinut olla suomalaiset laadukkaat vintagesaapikkat, jotka ostin 3 eurolla. Silloin yhden asun hinnaksi olisi tullut reilu 10€ kenkineen.

Kuvien pieni sievä punainen vintagelaukku maksoi 1 euron. Olen käyttänyt laukkua lukemattomissa juhlissa ja vanha laukku vain kestää ja kestää. Voi ajatella niin, että jos nahkalaukku on jo kestänyt käytössä 50 vuotta, se ei ihan pienestä säikähdä. Ennen tehtiin laatua ja nyt sitä laatua voi ostaa kirppiksiltä kolikoilla. 

Kirppikset - jee vai nääh?

Kommentit (23)

Vierailija

En ole vielä täältä Oulusta löytänyt kirppistä jossa ei olisi niitä halpiskauppojen lumppuja, virttyneitä ja haisevia akryylipaitoja ja mitä vielä roskaa. Astioita ja huonekaluja kyllä löytää mutta vaatteissa ei niinkään ole juurikaan vaihtoehtoja. Jos joskus sattuu jotain oikeasti hyviä vaatteita löytymään niin ne on sitten kokoa xxxxs tai xxxxxl.

Herkkänenä

Olisiko konkarilla kokemusta siitä mitkä vaatteet/materiaalit kannattaa jättää ostamatta, jos niissä on kirpparinhaju? Vaiko pitäisikö suosiolla sijoittaa penninsä vain hajuttomiin löytöihin? Niin usein kiikuttanut kotiin jonkun kivan ja kauniin, mutta se homemummomaakellari-aromi ei olekaan sitten lähtenyt millään konstilla ja käyttämättä jää... Vai olisiko hihassa vielä joku raikastamisen superkonsti.

Smusa

Tuo fiftarimekko on niin ihana!! <3 Itse koluan kirppiksiä ahkeraan. Sieltä tulee hankittua vaatteita, asusteita, kenkiä, kodin astioita ja -tekstiilejä ja huonekaluja. Tykkään yhdistellä suomalaisia designmerkkejä vintageen. Eli maksan enemmän laadusta ja paikkaan kassavajetta ostamalla kierrätysvaatteita. Monesti kehutaan, että mistä olen jonkun vaatteen löytänyt ja melkein yhtä usein vastaus on kirpputorilta. :)

Nipsis

Ehdottomasti jee! Tuplajee! Suurin osa vaatteistani, etenkin paidoista ja mekoista, on kirpparilta. En silti ole mikään stereotypinen "hippi" vaan mielenalaltani enemmän rock. Hyvästä kirpparilöydöstä saa paljon enemmän mielihyvää kuin uuden vaatteen ostamisesta. Etenkin jos se on vielä normaali, eikä edes alennushintainen.

Ja pakko sanoa että kaikki asut ovat erittäin onnistuneita, mutta tuo mekko. Wau :)

P.S. Ensimmäisellä yrityksellä jättää kommentti en päässyt eteenpäin bottikysymyksestä, joka oli "kolme yksi kaksi". Eikös se edelleen tarkoita 312? :D Vastausta ei kuitenkaan hyväksytty oikeana.

Kirsii

Kirppis jee! Joskus yli 10v sitten ostin Turun Olga Neidistä vanhan italialaisen nahkakäsilaukun muutamalla eurolla ja se on edelleen käytössä. Vanhat tavarat kunniaan! :D

juustoleipä

Kirppikset ovat parhaita. 

Asun lähellä lempikirppistäni ja siellä on jopa helpompi käydä, kuin normikaupassa. Kyseisellä kirppiksellä pöytien vuokraajat vaihtuvat usein ja hinnat ovat olemattomat. Voin periaatteessa ostaa kaiken, mikä itseäni miellyttää (kirppiksellä paita maksaa pari euroa, normivaatekaupassa paita kymppejä, joten kaupassa budjetti iskee päin näköä ja kaikenlaista kivaa jää hyllyille). 

Kirppisshoppailu on täynnä yllätyksiä eikä siitä tule morkkista, kun kaikki on halpaa ja kierrätettyä. Luotan myös kirppisvaatteiden laatuun; makuni on aika retro ja jos vaate näyttää minua vanhemmalta mutta on edelleen huippukunnossa, se varmaan kestää minunkin käytössäni. 

Leilapee

Olen samaa mieltä kuin Nipsis ja tässä lainauksessa se on kiteytettynä: "Hyvästä kirpparilöydöstä saa paljon enemmän mielihyvää kuin uuden vaatteen ostamisesta."  Usein löydän hyviä vaatelöytöjä myös paikallisesta kierrätyskeskuksesta, viimeisin löytöni on Vero Modan valkoinen toppatakki kahdella eurolla. Hyvästä ja edullisesta löydöstä tulee aina hyvä mieli!

Sonjamie

Nettivinkeistä on pakko mainita myös Rekki-verkkokauppa! Mahtava idea, sen löydettyäni oli pakko tilata vaikken mitään tarvinnutkaan.

Elsie

Ehdottomasti jee! Itse kyllä en ole mikään kirppisten penkoja, vaikka kovasti sitä toivoisinkin. Olisi ihana tehdä löytöjä ja vielä opiskelijaystävällisillä hinnoilla, mutta se tavaran paljous ja yleinen tunkkainen haju vain ahdistaa aivan liikaa :( ulkokirppikset ja kirppistapahtumat houkuttelevatkin enemmän.

TiinaJ

Ihania löytöjä ja asuja. Tuo 50-luvun mekko !! Upea <3 Itse rakastan kirppiksiä, koska sieltä voi löytyä mitä vain. :) Hassua, jos jollakin vielä on kuvitelma kirppiksien olevan vain lumpputoreja..

Anka

Ehkä käyn väärillä kirppiksillä, mutta itselleni on tullut vastaan lähinnä sellaisia lumppuja, jotka on likaisia, hikitahraisia, täynnä hajusteita tai pahimmassa tapauksessa vielä rikkinäisiä. Ja näistä kehdataan jopa jotain pyytää. Tunnen suurta tarvetta ostaa edes jtn sellaiselta myyjältä jonka hyllystä löytyy ehjiä ja pestyjä, vielä hyvässä kunnossa olevia vaatteita ?

Maria Ihanaista

Sä olet kyllä tehnyt ihan tajuttoman hyviä löytöjä! Täytyy sanoa, että vaikka kirppareita tulee aina välillä itsekin kierrettyä, harvemmin vaatepuolella on löytynyt mitään superhyvää, että pikkasen olen kade tällaisista löydöistä... Jotain ihania kodintavaroita on kyllä sentään mullekin tarttunut mukaan :D

Valkoinen tähdikki

Upeita löytöjä! Pienempien paikkakuntien kirppikset ovat varmaan melkoisia aarreaittoja... Isojen kaupunkien keskustoissa on kyllä kirppiksiä, mutta niin on kirppishaukkojakin (nykyään tunnun olevan liikkeellä lähes poikkeuksetta väärään aikaan, damn!). Joka tapauksessa kirppiksille ja kirppislöydöille iso peukku!

SHaidi

Tuo eka kokonaisuus lähtee heti ostoslistalle. Niin nätti!! Pakko saada omaan vaatekaappiin!

Tiia - Littlebigthings

No ois todellakin jees! Harmi vaan, että tämän kaupungin kirpparit on täynnä järkyttävää ylihintaista shaibaa ja itseltä puuttuu sellainen kirppishaukkasilmä ihan täysin! Ois hauska nähdä miten sunkaltainen konkari onnistuisi tekemään löytöjä Jyväskylässä :)

Maija_M

Ihania löytöjä! :)

Yksi rakkaimmista harrastuksistani on kirppareilla kiertäminen. Myyntipöytien välissä on kiva kierrellä ja tehdä löytöjä. Monesti myytävänä olevan tavaran laatu ihmetyttää, mutta se riemu kun köytää jotakin juuri itselle sopivaa ja persoonallista, niin ai että! :)

Passaako kysyä, että missä tuo kirppari on josta olet viimeaikoina tehnyt näitä löytöjä? :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011