Suuri Käsityö -lehden minimallistoni kolmas, ja samalla viimeinen, vaate on toppi. Tämä A-linjainen toppi sopii naiselle, joka ei halua vilauttaa siivuakaan rintaliiveistään. Minulla on 2000-luvun alun silikoniolkaintraumojen jäljiltä sellainen kirjoittamaton sääntö, että rintsikat eivät saa näkyä mistään suunnasta, tai tulee heti homssuinen olo. Liivit eivät saa kurkistaa kainalosta tai selästä, ja mahdollisuuksien mukaan myös olkaimet pysyvät kokonaan piilossa. 

Voisi melkein sanoa, että tämän topin kantavana ajatuksena oli tehdä niin pomminvarma toppi, että käyttäjällä on takuulla siistin turvallinen olo tilanteessa kuin tilanteessa. Ei ehkä kaikkein mediaseksikkäin ajatus, mutta voi pojat, että tämä toppimalli pelastaa päivän.

Jos topin tekee paljetti- tai hapsukankaasta, se saa täysin erilaisen ilmeen kuin yksinkertaisesta valkoisesta silkistä ommeltuna. Mutta mallinsa puolesta se taipuu molempiin.

Tässä postauksessa samalla kaavalla on toteutettu kolme toppia, joissa kaikissa on täysin erilainen kangas. Halusin havainnollistaa mallin monipuolisuuden.

Valkoinen toppi tehtiin Suuri Käsityö -lehden kuvauksia varten, se löytyy yltäni kynähameen parina. Lehtikuvassa toppi on laitettu hameen vyötärön alle, mutta tässä seuraavassa se hulmuaa vapaana: 

Huikea hapsukangas taas on sen verran villi, että sen avulla yksinkertaisen skandinaaviset vibat saavat välittömästi kyytiä. Tämä kangas saatu blogin kautta, Eurokangas.

Ja sitten oma lempparini eli Eurokankaasta löydetty maalauksellinen kukkakangas. Olen käyttänyt tätä versiota topista jatkuvasti housujen parina. Kun soppaan yhdistää vielä HC-asusteet, aletaan olla meikäläisen asteilla runsauden suhteen. Toppi toimisi myös ilman asusteita ihan sellaisenaan, asun huomionherättäjänä.

Topin kaava on osittain sama kuin kimonomekon kaava. Näin ollen toppia voi halutessaan pidentää helmasta mekon kaavaa mukaillen niin, että saa aikaan 60-lukuhenkisen hihattoman MOD-mekon! Se on itselläni seuraavana työlistalla. Aion tehdä mekon mustasta kankaasta, että saan syksyksi täydellisen pohjan värikkäille kengille ja hatuille. Tosin myös hopeinen paljettiversio olisi tämän harakan mielestä ihana... tai musta hapsullinen! 

Ystäväni neuvo mallistoa miettiessäni oli kerrassaan nerokas. Tee sellaiset vaatteet, joihin itse haluat kaavat. Ja mihin halusin kaavat? Luottovaatteisiin, jotka eivät vaadi säätämistä. Että voin aidosti luottaa vaatteeseen, ja olla miettimättä rintsikanolkaimia tai liian lyhyttä helmaa. Tavoitteeni täyttyi 100-prosenttisesti. Vuosien vaatehörhöilyn jälkeen tiedän täsmälleen mitä vaatteelta haluan.

Toivottavasti kaavoista on iloa muillekin :)

Kommentit (10)

Vierailija

Seuraatko muuten paljon aikaa? Siitä futuristin käynnistä lukisin mielelläni <3156

Vierailija

Pieni palaute: olisi mukava saada vastauksia jos jättää kysymyksen kommenttiboksiin. On tylsää nähdä että kysymys on julkaistu mutta siihen ei vastata. Turhauttavaa käydä useampaan kertaan katsomassa että olisiko vastausta tullut, mobiililla varsinkin blogin selaaminen on hidasta kun etsii vanhempia postauksia.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Olen todella pahoillani kommentteihin vastaamisen puutteesta, koen siitä huonoa omaatuntoa jatkuvasti :( teen parhaani, että bongaisin suorat kysymykset, mutta aina muutamia saattaa lipsahtaa sormien läpi. Kannattaa reilusti muistuttaa että nyt sitten, voitko vastata kiitos, jos ei muuten kuulu :D

Olen suoraan sanottuna vähän purjeissa nykyisen työmäärän kanssa, mutta se ei todellakaan ole teidän ongelmanne, eikä saisi näkyä lukijasuuntaan. 

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Shuwi

Siis just tommosta mä kaipaan!! Tää pienten lasten kanssa touhuaminen on yhtä kykkimistä enkä todellakaan halua näyttää rintsikoita enkä myöskään rintavakoa poimiessani lasta maasta tms. Oon sen verran siveyden sipuli :D

Ainokainen

Harmi, kun mallistosi vaatteet eivät millään imartele omaa punkeroa varttani. A-linja lihottaa yläosissa mua ainakin ihan tolkuttomasti, näytän lähinnä purjeveneen purjeelta :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011