Tänään oli yksi niistä päivistä, kun teki vain mieli juosta kotiin, mennä suihkuun ja sitten nukkumaan. Olo on nuhjainen ja väsyttää, koko päivä ei oikein koskaan lähtenyt käyntiin. Ai niin, terve maanantai. No ei vaan, tänään oli jotenkin ihan överinuhjupäivä. Piilouduin päiväksi pipoon (joka puuttuu kuvasta, vedin sen päähäni ulko-ovella ja siihen se myös jäi loppupäiväksi), lintutoppiin ja pinkkeihin farkkuihin. Toivoin, että kaikkien huomio kiinnittyy nimenomaan sinne huutomerkkifarkkuihin, ei minuun.


Pakotin itseni kaiken kurjuuden päälle vielä töiden jälkeen juoksulenkille (miten maximoida kurjuus :D) ja kun olin piehtaroinut ällömöllöolossani hikiset 45 minuuttia ja päässyt lopulta suihkuun, olo parani kummasti. Nyt lorvin sohvalla tassut taivasta kohti ja olen väsynyt mutta iloinen. Kohta on tiistai ja elämä edessä.

Tänään samaistun Karviseen koko rahan edestä. I. Hate. Mondays.

Kommentit (6)

Bisous

Eksyin nettisurffauksen kautta blogiisi ja saanen sanoa, että sun nuhjupäivä on kyllä erittäin kaunis, vaikka fiilis ei sitä ehkä ollut! Nimimerkillä itse haluaisin jo töistä kotiin häpeämään silmäpussejani! Huono minä päivä :D

Voi ei! Tuollaiset päivät ovat niin kamalia, onneksi illalla jo paremmin meni :) Mikä siinä suihkussa ja sohvassa onkaan niin ihanaa pitkän ja kettumaisen päivän jälkeen? Ugh, maanantait.

tiia

Vähän sama juttu täällä. Rumaällöpäivä mikä voi kyllä johtua eilisestä darra-horkasta :D Ulkona vain otsatukka naaman eteen ja mahdollisimman huomaamattomat vaatteet ja kaikki oli okei.
Onneksi huomenna on se tiistai.

Hehee! Itse kirjotin hieman vähän vastaavaa omaan blogiin. Ollut siis myös ihmeellinen maanantai-kohmelo koko päivän, eikä päivä ole oikein vieläkään lähtenyt käyntiin! :D Onneksi pian on huominen ja pääsen mukaan tähän viikkoon, ainakin toivottavasti! :)))

Gwen

voi raukkaa, tollaset päivät on niin inhoja, etenkin kun ne osuu maanantaille. Sillon tuntuu et koko universumi on vastassa. Olen pahoillani mutta huokaisen helpotuksesta koska mä ihan unohdin että on maanantai kun oltiin siskon, parhaan kaverin ja kummitytön kanssa zombailemassa pitkin turkua koko päivän. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010