Sellainen jännä huomio tässä melkein korkkarittomassa kaudessa, että nyt kun on tottunut olemaan tappina maassa (kyllä, 178 cm on ihan käppänä ;)), niin korkkarit jalassa minusta tuntuu superpitkältä. Normaalisti, kun siis käytän korkoja melkein joka päivä, sitä tottuu pitämään omana normaalipituutenaan reilusti yli 180 senttiä. Siinä missä tennareissa olo taas tuntuu siltä kuin oma pituus olisi viety pois. Mutta nyt kun on puolestaan tottunut olemaan 178cm lyhyt, niin korkkarit jalassa on kerrankin pitkä olo. Jänniä juttuja.

Täysin friikiksi homma meni viikonloppuna kun minä olin matalissa ballerinoissa ja Saku oli derbyluistimet jalassa, ja me oltiin siten saman pituisia! Kun on tottunut siihen että rakas aviomies on mallia kainalokeppi, niin eihän sitä osaa silmiin katsella ollenkaan :D

Pituushommien lisäksi se on omituista miten tuollainen vajaa 10cm lisäys korkkareiden muodossa vaikuttaa välittömästi omaan fiilikseen. Tänään tsuppasin Parikan Aurora -korkkareissa (joita on paksun platon vuoksi helppo pitää) ja pää nousi heti pystyyn, askellus muuttui laahustamisesta (tennareilla laahustan) keveäksi ja niin edelleen.



Joku muistaakseni kysyi että onko mammasukkiksia näkynyt värikkäinä kun minulla on ollut ties mitä värejä koivissa. Vastauksena kysymykseen että en ole löytänyt, mutta ilokseni osa sukkiksista on mallia Matti Nykänen eli vyötärönauha nousee kainaloihin asti ja riittää näin ollen hienosti vatsan yli.



Koen suurta iloa siitä että pitkästä aikaa paistaa aurinko, mutta suurta tuskaa puolestaan siitä että allergiaoireet palasivat ihan samantien kun sade loppui snif. Näytän taas ihan särjeltä punaisten silmieni kera... pitää varmaan alkaa käyttää mustaa rajausta silmän ympäri, ettei kirkkaanpunaiset renkaan silmien ympärillä näy.

Kommentit (36)

JonnaN

Olet kyllä upea ilmestys ja nuo kengät ovat ihanat!
Minulla kahden raskauden myötä kengänkokoni kasvoi yli numerolla, miltei puolellatoista.
Itkin verta kun jouduin useista rakkauskengistäni luopumaan kun eivät kertakaikkiaan mahtuneet enää kunnolla jalkaani.
Toivon hartaasti ettei sinulle käy niin, se kun kuulemma on ihan yleistä.
Sinulla on niiiiiin ihania kenkiä!
Kuolaan kateudesta.

H

Multa pääsi suusta "äääää" ku näin noi sukkikset kuvassa :D Minä taisin olla se joka aiemmin(kin) kiukutteli sukkiksista, ku oon löytäny vatsan yli menevistä äitiyssukkiksista vaan mustia ja sitten tylsiä värejä.. Mitkä merkit ois mattinykäsiä!? <3

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Nää on muistaakseni Seppälästä, ja ylipäänsä siis ostan melkein kaikki värisukkikset aina Seppälästä joten niiden malleista ainakin osa on Nykäsiä :) Ja tosiaan näissä riittää vyötärö ihan heittämällä vatsan yli, vaikka mä en ole edes kovin pienivatsainen kuten ehkä on kuvista näkynyt :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Ja kun ottaa normaalikokoaan yhden isomman niin riittää sitä vatsan peittävää osaakin enemmän!

Meeri

En kyllä tajua miten kukaan (mahattomatkaan) voi käyttää muita kuin mattinykässukkiksia - ne matalavyötäröisethän on aivan hirveitä päällä! Multa ainakin valuvat koko ajan. Kunnolla vyötärölle ripustetut sen sijaan pysyvät yleensä koko päivän kiltisti paikoillaan. Harvoin tulee tosin sukkiksia käytettyä ja siksi sukkahousuostoksilla onkin aina niin kamalaa käydä, entä jos ostankin vahingossa sellaiset matalavyötäröiset D:

pihla

Heippa!

Olet rohkaissut mua käyttämään korkokenkiä ja oon siitä sulle niin superkiitollinen! :) Itse olen 175cm, mieheke 182cm. Korkeimmat korot joita käytän ovat 12cm ja mies vähän nurisee jos laitan ne jalkaan, ei ole kuulemma kivaa olla lyhyt.. :D

Myönnetään, joskus mulla on korkojen kanssa tosi iso olo miehen vieressä, eikä suuteleminenkaan oo kivaa kun joutuu itse kyykistelemään vaikka miehen pitäis kaiketi olla se suojeleva ja isompi osapuoli. Teillä tilanne on kai koko ajan niin? Minkä pituinen miehesi onkaan?
Mitenhän siitä tunteesta pääsee eroon?

Oon huomannut muissa naisissa kateutta kun käytän korkoja, ikäänkuin se olisi lyhyiltä naisilta pois jos pitkä nainen pistää korot jalkaansa.

Pirtsu

Voi ei:D itse kuulun naihin pienikokoisiin naisiin, enka kylla ymmarra tuota!:D En ole ikina pitanyt itseani mitenkaan huonompana , vaikka olenkin lyhyt. Tai siis, tama pituuden jattimainen ihannointi ei ole minuun vaikuttanut, vaan henkilon viehattavyyden yms maaraavat ihan muut tekijat:) Mutta eiko paras neuvo kaikkeen ole aina, etta ole oma itsesi ja nauti korkokengista! Ja ps. Nelliina, lieko mun laitteessa vai taalla sivulla, mutta en saa noita a-kirjaimen tilalle tulevia kirjaimia (:D) toimimaan puhelimella?

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Pirtsu, ei pituudella ole tosiaankaan mitään väliä :) olen tosin saanut kuulla lyhyemmiltä kanssasiskoilta että miksi käytän korkoja kun en niitä tarvitse :D ne on aina vähän sellaisia ööh-hetkiä, kun ihmettelen että kokeeko lyhyt nainen tarvitsevansa korkoja että olisi pidempi, tai siis että miksi ihmeessä, lyhyyshän on varsin passeli olotila sekin :)

Oho, pitääkin tsekata mobiilitoimivuus, ei ole ainakaan tähän mennessä ollut itsellä ongelmia.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Pihla, kiva kuulla, korkkarit jalkaan rohkeasti vaan ja olet varmasti upea näky niiden kanssa :)

No siis, mä en ainakaan kaipaa miehen suojelua pätkän vertaa hahah :D Mitä jos olisin lesbo, "kuuluisiko" minun silloin olla lyhyemmän vai pidemmän naisen kanssa? Saku on 165cm eli reilusti minua lyhyempi, ja se on ehkä viimeinen kaikista miehen ominaisuuksista millä on mitään merkitystä loppuelämän kannalta. Vaakakupissa painaa luotettavuus, se että saa minut nauramaan, rakkaus, kemioiden kohtaaminen ja terävät hoksottimet esimerkiksi :) Noilla on oikeasti väliä kun viettää lopun elämäänsä yhdessä.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Katrinsessa

Aamen! Samoin tähän pätee esim naisen koko, olen xxl, enkä usko, että olen jotenkin huonompi puoliso tms häröä. Ihan tarpeeksi korostetaan kaikkia todella epäolennaisia ominaisuuksia, jotka ei liity pitkään, onnistuneeseen ja onnelliseen parisuhteeseen mitenkään päin. Kaiketi tärkein ominaisuus on se, että olipa 140cm tai 140kg tai 50kg ja 190cm, niin kantaa itsensä kuin NAINEN (tai MIES :D ) Mun isä on 166cm ja joskus ihmisiä huvittaa se, oon ihan et wtf,paras isä ikinä.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

:D

Ja totta, painollakaan ole mitään tekemistä toimivan ihmissuhteen kanssa jos kemiat muuten kohtaavat :) Mutta ihmisillä on jostain syystä kova tarve vastata normeja vähän joka saralla ja muiden (varsin kapeita) mielipiteitä pelätään kuin viimeistä päivää. Sanotaanko näin että yks hailee mitä mieltä "joku muu" on minun pituudestani, leveydestäni tai oikeastaan ihan mistä vaan.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

atomi

Juuri näin. Lisäisin vielä yhden asian,jolla ei ole rakkaudessa merkitystä, mutta joka aiheuttaa kovasti ihmetystä ja jopa paheksuntaa nimittäin ikäero, jos se on yli 10v. On joskus vaikeaa ja turhauttavaa kuunnella sitä ihmettelyä, mitä iso ikäero aiheuttaa. Ja kuitenkaan sielunkumppanuus ei katso ikää kurten ei muitakaan fyysisiä ominaisuuksia.

maria

Ihanat korkkarit! Minä taas olen tottunut olemaan aina vain matalilla kengillä, kun polveni eivät korkoa kestä. Toisaalta onneksi minullakin on pituutta sentään 175 cm, joten ihan tappi en ole ilman korkojakaan :)

Ja hei: minä olen myös raskaana ja kovasti allerginen. Käytän sekä homeopaattista histamiinia että toisinaan myös Zyrteciä, jonka lääkäri totesi olevan täysin turvallinen. Sinun tilannettasi en toki tiedä, mutta jos tästä vaikka olisi apua.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

auts, toi on ikävä rajoitus jos ei vain polvet kestä :( mutta onneksi on nykyään tarjolla kivoja mataliakin kenkiä, omat lempparit ovat Minna Parikan Caracalit, eli ne mustavalkoiset loaferit kissankorvilla :)

Lääkäri sanoi että tuota Zyrteciä voi käyttää jos menee ihan ylivoimaiseksi, mutta olen toistaiseksi kärvistellyt silmieni kanssa tahdonvoimalla. Tarvisin eniten silmätippoja, koska nimenomaan silmäni reagoivat tuohon pölinään pahiten.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

merja

Silmätipoista voi käyttää Lomudalia tai Lecrolyniä, ne sopii raskaana ollessa. Mä selvisin edellisessä raskaudessa ilman allergiaoireita, mutta nyt kyllä silmiä raastaa setiritsiinistä huolimatta, argh.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

tää justiinsa että mun jalassa on tukirakenteet pettäneet jo lapsena, eli ei voi olla enää mahdollista että luut pitenisivät tms :D eli melkein voin luottaa siihen että omalle jalalle ei tapahdu mitään turvotusta kummempaa eikä sitäkään ole vielä toistaiseksi näkynyt (odottakaamme helteitä...).

Liitoskivut minullakin syynä miksi korkkareita ei pahemmin voi pitää juuri nyt, eli paluu niihin sitten kesän jälkeen :) Tuntuupahan silloin ainakin ihanalta kun on melkein kuin uusia kenkiä monta paria, kun ei ole nähnyt niitä vuoteen :DD

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Mulla myös jalka kasvoi numerolla ekan raskauden yhteydessä, eikä palautunut. Tosin kovin yleistä se palautumattomuus ei taida olla kuitenkaan, kyse on yleensä siitä että jalan tukirakenteet pettävät, ja askellus muuttuu erilaiseksi. Nyt toisessa raskaudessa kasvua ei ole (ainakaan toistaiseksi, haha) tapahtunut, ja parempi olla tapahtumattakaan, koska uudelleen koko kenkävaraston uusiminen olisi jo vähän liikaa.. :D

Käytän yleensä aina korkoja, mutta nyt liitoskipujen takia on ollut hankalaa. Ensin tennareilla kävely oli ihan omituista, mutta nyt kun viikonloppuna kuukauden tauon pidin korkoja, se tuntuikin oudolta. Täytyy siis tsempata ja pitää korkoja tasaisin väliajoin kaikesta huolimatta, koska lenkkarimammaksi en aio ryhtyä. :D

Iiduska

Oi kun ihanat kengät, varsinkin noiden sukkisten kanssa ♥ Korkkareita olisi kyllä ihana voida käyttää päivittäin, mutta itsellä se ei fyysisten töiden takia ole mahdollista, höh. Mutta onneksi tennareita on sentään kaikissa väreissä, rakastan omia neonpinkkejäni.

Vielä pari astetta ja tuolla pärjää ilman sukkiksia!

Oi! Olin ihan varma kun luin otsikon, että siinä on nyt beibelle nimi :D Aurorahan on Parikan kenkien lisäksi prinsessan nimi, niin jotenki tää ajatus tuli luonnostaan.. Ite joskus ajattelin että jos saan tytön niin siitä tulee Kaura tai Aurora. Heh, kas kun ei Aura..

NOPPA

Tai kasaan menevälle irtokorokkeelle/kallioille kuikuilemaan! Viime kesänä rynnin Hietsun festareilla sen verran eteen, että näki! Ja viimeinen bändi katseltiin kallioilla istuen kauempana--näki samalla auringonlaskun mereen...

NOPPA

Olen 161cm ja yläasteella luokkakaveri totesi antaumuksella, että olisinpa edes yhtä pitkä kuin sinä! (oisko hän ollut n. 155cm)
Kaikki on niin suhteellista. Olen aika tyytyväinen tähän mittaani ollut aina, vain konserteissa joskus ärsyttänyt, mutta nuorempana hyppäsin rohkeasti jonkun kundin olkapäille, niin näkihän sitä jo paremmin!

Corinea

Hei,

Olen huomannut saman efektin, vaikka oma pituus on oikeasti käppänä (166cm). Korkkareissa sitä vaan askel on keveämpi ja olo kauniimpi. :)

Sitten olisi yksi ehkä hieman tyhmä kysymys. Käväisin lauantaina Fashion Stock Sales -tapahtumassa ja löysin Ivana Helsingin rekistä ihanan pitsimekon. Huomasin, että omistat samaisen mekon ja kysyisin oletko pessyt mekon normaalisti vedellä käsin/koneessa? Mekon pesuohjeessa on vesipesukielto, mutta en haluaisi mekkoa jatkuvasti kiikuttaa pesulaan kuivapesuun. En kuitenkaan halua pilata uusinta mekkorakkauttani :)

sokeri

Aattelin vinkata, että siellä teidän huudeilla on kiva tapahtuma ens lauantaina 11-15. Panhard -kerholla jossain vanhalla tehtaalla (Tehtaakatu 15) on vanhojen ranskalaisten ajoneuvojen kokoontumisajot eli Ranskalainen visiitti.

chenille

Minä hetken jo luulin että olitte lapselle no päättäneet nimen kun luin otsikon! =D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012