Kun  tässä aamuna eräänä seurasin rakkaan mieheni kiirepaniikkia ennen töihin lähtöä, tuli väkisin mieleen, että miksi ihmeessä ihminen altistaa itsensä moiselle säätämiselle kerta toisensa jälkeen. Miksei herää varttia aiemmin, että jää edes hieman pelivaraa hukkuneiden avainten löytämiseen?

Persoonakysymys selvästi. Toinen meistä on aikaoptimisti (mieheni) ja toinen aikapessimisti (minä). Jäin siinä pohtimaan itsekseni elämäni ihmisten aikataulukäsitystä, ja päädyin kolmeen arkkityyppiin: kaksi aikaoptimistityyppiä (hilkulla sovitusti sekä aina myöhässä) ja aikapessimisti, joka on aina ihan helvetin ajoissa.

AIKAOPTIMISTI 1 – hilkulla sovitusti

Hilkulla olevan aikaoptimistin maailmassa elää vahvana ajatus siitä, että mikään ei mene pieleen: avaimet eivät katoa, lapsi ei saa pukemisraivareita ja auton tankki on aina riittävän täynnä. Minun mieheni kuuluu juuri tähän optimistiporukkaan: ei koskaan myöhässä, mutta aina aikataulupaniikissa. Todellinen aikaoptimisti taas on aina myöhässä, eikä stressaa sitä lainkaan (palataan tähän myöhemmin).

Hilkulla-sovitusti-aikaoptimistin elämästä ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä yksikin vastoinkäyminen keikuttaa venettä vaarallisesti. Ruuhkaperkele Viinikan liikenneympyrässä talttuu useimmiten kymmenessä minuutissa, joten siihen luotetaan kuin kiveen, eikä lisäaika ole koskaan tarpeen.

Jollain ihmeen keinolla mieheni onnistuu olemaan aina ajoissa, vaikka liikkuu paikasta toiseen kuin pyörremyrsky. Hän pesee loppupaniikissa aamuisin hampaita samaan aikaan kun ruokkii kissaa ja pukee lasta päivikseen.

Aikapessimistinä saan näppylöitä moisesta vauhtilähdöstä, enkä voi ymmärtää miksei vaan voi herätä varttia aiemmin ja aikatauluttaa arkiaamujaan järkevästi pienillä varoajoilla. Nykyään tosin istun sohvalla kaikessa rauhassa kahvikuppi kädessä ja katselen tätä pyörremyrskyä kiinnostuneena, sillä mikään ei ole muuttunut vuosien aikana.

Kun kutsut hilkulla-paikalla-aikaoptimistin kylään: saat myöhästymisvaroituksen Whatsappilla varttia ennen sovittua aikaa, kuinka matkan varrella on karsea ruuhka jossa saattaa kestää. Jollain ihmeen konstilla ykköstyypin aikaoptimisti on silti täsmälleen sovittuna aikana paikalla, mutta naama punaisena raskaasti puuskuttaen ja housut kotiin unohtuneena. 

AIKAOPTIMISTI 2 – aina myöhässä

Ihan oma lajinsa ovat kroonisesti myöhässä olevat. Tämä ihmistyyppi on sitä lajia, jota kuulutellaan lentokentällä koneeseen, sillä hän on unohtunut Tax Freehen nuuskimaan parfyymeja. Jos kuulut tähän porukkaan, saat väistämättä pahaa silmää meiltä aikapessimisteiltä, jotka olemme istuneet koneessa tavarat järjestyksessä jo vartin, ja paheksumme syvästi kaltaisiasi sählääjiä.

Aikaoptimismia harrastavien ystävieni kanssa olen jo oppinut elämään. Rakastan ystäviäni ja tiedän henkisesti varautua siihen, että he ovat aina myöhässä. Aina. Jos sovin optimistin kanssa lounastreffit, voin surutta kävellä ravintolaan vartin myöhemmin kuin sovittu, ja olen silti ensimmäisenä paikalla.

Aina-myöhässä-aikaoptimisti eroaa hilkulla-paikalla-aikaoptimistista siinä, että hän todella on aina myöhässä, mutta ei myöskään stressaa kikkareen vertaa myöhästymistään. Hän ei kerta kaikkiaan tiedosta ympäristöään ja kuluvaa aikaa, vaan aikajana on kuin twist-naru – sen kuuluukin venyä ja vanua.

Kun kutsut aina-myöhässä-aikaoptimistin kylään: hän saapuu huolettomana vihellellen reilu tunnin päästä sovitusta (“oi katso mitä löysin matkalla tänne, sandaalit ensi talven lomareissulle!”), eikä hänelle ole lainkaan ongelma että ruoka on jäähtynyt ja alkuskumppa väljähtynyt. Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Aikataulu on vain suositus, ei pakottava asia kuten verotus tai kuolema. (Sitäpaitsi veroilmoituksenkin voi ihan hyvin lähettää kaksi kuukautta myöhässä, no problemos).

AIKAPESSIMISTI – aivan helvetin ajoissa

Kah, oma lokeroni. Meille aikapessimisteille maailma on yksi iso potentiaalinen vastoinkäyminen. Jos ja kun jotain hässäkkää on mahdollista tapahtua, se otetaan huomioon jo etukäteen. On ihan todennäköistä, että matkalla lentokentälle moottoritie sortuu, tapahtuu keskivaikea rataonnettomuus tai bussikuski saa sairaskohtauksen. Aikapessimisti laskee, että vaikka kaikki em. asiat tapahtuisivat, hän ehtii silti lentokentälle vähintään kolmella eri tavalla (nekin on selvitettynä etukäteen).

Lopputulos on usein se, että aikapessimisti istuu matkalaukkunsa päällä 4 tuntia lentokentän aulassa, ja manaa miksei bag drop voi toimia 24/7. Pro vinkki: jos haluat matkustaa hyväntuulisen aikapessimistin kanssa, varaa suosilla terminaalihotelli matkaa edeltäväksi yöksi. Näin pessimistin aika ei kulu erilaisten kauhukuvien maalailuun.

Voit luottaa siihen, että aikapessimisti on sovitussa paikassa sovittuun aikaan, vaikka tulivuori purkautuisi matkalla ja koko maailma ajautuisi kaaokseen. Hän. Ei. Myöhästy. Jos huvittaa, voit tulla paikalle jo puoli tuntia etukäteen, koska hän on varmasti jo siellä.

Mutta jos satut olemaan aikapessimistin matkassa, tiedät varautua jo etukäteen siihen, että hän kysyy ihan absurdin aikaisin, että joko mennään. Jos et ole valmis, hän siirtyy odottamaan eteiseen ja tuijottaa sieltä painostavasti lähtöön saakka. Huonona päivänä myös puhisee kuuluvasti.

Kun kutsut aikapessimistin kylään: hän on paikalla aivan helvetin ajoissa, ja koputtaa oveen silloin kun sinä olet vielä yöpuku päällä ja keittiö on kaaoksessa. Sitä ennen hän on jo istunut puolisen tuntia parkkipaikalla autossaan, ja pohtinut joko kehtaa tulla koputtamaan. (Moottoritie ei taaskaan sortunut, mutta aina täytyy varautua.)

***

Tunnistatko elämäsi ihmisiä tai kenties itsesi edellä mainituista hahmoista ;)

Kommentit (28)

iia

Tämä oli osuva! Olen itse aikaoptimisti 1 eli hilkulla sovitusti paikalla ja mieheni taas aikapessimisti. Erot korostuvat erityisesti aamuisin, sillä olen itse lisäksi aamu-uninen ja hän taasen aamuvirkku :D Tyypillisesti, jos ollaan aamuisin lähdössä samaan paikkaan, niin minä juon vielä kahvia yövaateissa hiukset sekaisin, kun hän on jo mennyt käynnistämään auton lähtöä varten... Aina ollaan kuitenkin ehdtty ajoissa perille ;)

Rhia

Esittelen neljännen tyypin: wannabe-pessimisti eli tyyppi joka haluaisi olla aikataulupessimisti mutta aina päätyy olemaan sillä hilkulla. Minä olen sellainen.
Varaan kyllä riittävästi aikaa mutta koska inhoan odottamista yli kaiken keksin aina luppoajalle tekemistä ja sitten yhtäkkiä huomaankin että hittolainen nythän mulla on vielä eväät tekemättä ja pitäisi istua jo autossa. Ennakoin, muutan suunnitelmia joka aiheuttaa myöhästyneen lähdön ja olen perillä sillä hilkulla tai 1-10 minsaa myöhässä.
Aiemmin olin pahempi. Selkeää parannusta on siis tapahtunut mutta edelleen puen, pesen hampaat ja pakkaan eväät yhtäaikaa 😉

Sanjana

Voisi olla mjn kirjoittama, mä niin tunnistan itseni 😂 se on ihan pöhkö tapa, että ku aikaa on niin keksii jotain tekemistä, että varmana on myöhässä. Nimin. puolen tunnin työmatka ja ei koskaan myöhässä, vaan hilkulleen.

Stiina

Hei, täällä toinen wannabe-pessimisti. Mun aamut sujuu seuraavasti: Herään ajoissa, just sen 30 min tarvittavaa aiemmin. Hääräilen rauhassa ja nautin, kun aikaa on! Sitten istahdan valmiina sohvalle ja päätän vielä silmäillä Hesaria,maksaa laskut, järjestellä keittiön ja käääk....olen sillä hilkulla, että matkalla ei saa jumittaa yksikään liittymä tai eteen ei saa osua yhtäkään autokoulun autoa tai myöhästyn. Aamun seesteisestä olotilasta ei ole enää tietoakaan vaan stressitaso kipuaa kohti kattoa. Mutta olen töissä juuri kaksi minuuttia ennen kuin työpäivä alkaa. Jes!

Anskuri

Siis tää on kyllä uskomatonta! Sulla on jo vuosia ollut tarve ennustaa, mitä mä haluan lukea.

Tänään ajoin kelloa vilkuillen terveyskeskukselle ja kirosin jokaista, joka esti mun matkantekoa ajamalla 2 km/h alle sallittun nopeuden ja pohdin miks ihmeessä mä AINA jätän lähtemisen viime tinkaan (tänään siks että oli pakko etsiä mukaan joulukortit, joista osa vielä vähän vaiheessa...) ja pitäiskö soittaa et nyt mä kyllä myöhästyn. Lopulta olin perillä 2 min ennen aikaa ja koska hoitsu oli myöhässä ehdin lukea blogeja...

Tätä kirjoitan kahvila Siiristä, jonne päädyin ekaa kertaa, kun kerran just kans terveyskeskuksella mietin et pitäis keksiä joku kiva kahvila Lempäälästä - ja avasin sun blogin 😊.

Maira

Mä oon just tätä samaa luokkaa. Nykyään vähän armahdan itseäni, että aina oon lopulta ehtinyt vaikka kello tikittää... Poikkeus: lentoasemilla aina hyvissä ajoin

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Hahhah ai kauheeta että saan ahdistusta pelkästään terkkarista myöhästymisen kuvailusta :---D itse olen tosiaan siellä sen 30 min etuajassa, ja sitten koska ajat ovat aina myöhässä, istun tietty vielä sen toiset 30 min. Nimim. ei mitään järkeä, mutta neurooseilleen ei voi mitään. 

Siiri on ihana <3 

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

elina-

Voi miten naulankantaan osuitkaan näissä kuvauksissa! Meillä on juuri sama tilanne kuin teillä, minä varaudun kaikkeen ja kertakaikkiaan INHOAN olla myöhässä yhtään mistään, vaikkei tilaisuus olisi edes mitenkään virallinen. Lentokentällä pitää olla vähintään kaksi tuntia ennen ja matkaan lähteä neljä tuntia ennen lentoa (Hämeenlinnasta). Mies taas on juuri se viimehetkille venyjä ja sitten jos ollaan jonnekin lähdössä yhdessä niin minulta palaa hermo viimeistään eteisessä seistessä kun ei herra ole voinut etsiä silmälasejaan ja autonavaimiaan valmiiksi vaan viime hetken paniikissa sitten myllätään koko kämppä yhdessä ja ollaan ehkä ajoissa tai vähän myöhässä..hnnggh. Toki tämä on ihan itse itselleni kehittämää painetta ja kaikkialle ei oikeasti edes tarvitsisi olla välttämättä ajoissa, tai ainakaan maailma ei siihen kaadu ja yritänkin tehdä jonkinlaista itsensä kehittämistä ja olla paheksumatta ja suuttumatta pienestä myöhästelystä vaikka se kuinka ärsyttäisi. :D Kaveripiiristä löytyy myös yksi aina-ja-varmasti-myöhässä-tyyppi, jonka kanssa reissuun lähtö on minulle yhtä tuskaa mutta hän ei ota pienintäkään stressiä siitä että lentokentälle saapuu varttia ennen lähtöportin sulkeutumista...

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Meillä käydään yllättävän usein tämä keskustelu eteisessä, että missä mahtaa olla miehen avaimet kun olisi aidosti pakko lähteä _heti_ :D Me pessimisithän olemme pakanneet laukun jo edellisenä iltana ja tehneet vain pikaisen tarkistuksen hyvissä ajoin ennen lähtöä xD 

Tuo lennoista stressaamattomien porukka on ihan käsittämätöntä, tarvisin varmaan jotain rauhoittavia että pystyisin samaan huolettomuuteen :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

lusene

Minäkin olen arjessa ykköstyypin aikatauluoptimisti! Tiedän minuutin tarkkuudella, moneltako minun kannattaa lähteä kotiovesta, jos haluan olla just enkä melkein ajoissa töissä tai luennolla. Jos lähden minuuttia myöhemmin, tiedän juosta osan matkasta tai polkea vähän kovempaa. Harvoin myöhästyn. Kyllä se tietysti stressaa ja pakkailen laukkua hermot kireällä samalla kun yritän vetää housuja jalkaan. Olen kuitenkin huomannut, että jos varaan sen vartin lisäaikaa, käytän sen sitten johonkin muuhun - nautin aamukahvia vähän kauemmin tai teen vähän kivemman meikin. Kotona asuessani äiti oli kauhea hoputtaja ja hoki "nyt sie myöhästyt" joka aamu, vaikka ei olisi ollut vielä kiirekään. En myöhästynyt :D

Jos kuitenkin puhutaan tapaamisista kavereiden kanssa, olen tavallisesti muutaman minuutin myöhässä ja pahoillani siitä. Lentokentällä taas olen mielelläni sen pari tuntia etuajassa.

Maira

Mä tätä olen nyt miettinyt jonkin verran ja tullut siihen tulokseen, että inhoan sitä turhaa odottelua ”kohteessa” niin paljon, että se ajaa mut olemaan just ajallaan! Siis voiko olla mitään turhempaa kuin hammaslääkärin aulassa / kylmässä koirahallissa / younameit odottelu! Mielummin juon kahvit kotona rauhassa ja lähden viime tippaan 😁

Unkki

Olen vähän kaikkia sekaisin! Johonkin juttuun inhoan olla myöhässä, siksi odotan lentokentän portilla jo puolituntia ennen avausaikaa. Jos taasen on sovittu kaverin kanssa jotain (kahvit, vierailu ym.) voin olla puolituntia myöhässä. Kaverini eivät onneksi stressaa turhista ja saattavat itsekin olla myöhässä.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Eli sun ystävät eivät koskaan tiedä miten sun kanssa pitää toimia :D Minulla on juuri niitä helposti tulkittavia ystäviä, jotka ovat aina myöhässä, joten tiedän jo etukäteen että heidän kanssaan dinneristä sovittaessa on ihan turhaa nostaa sapuskaa pöytään sovittuna aikana :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Katti

Olen ehkä aiemmin ollut enemmän aikataulupessimisti, mutta viime aikoina on luisunut uhkaavasti optimisti 1:sen tai aiemman kommentoijan mainitseman wannabe-pessimistin puolelle. Mulla saattaa olla tosi hyvinkin aikaa, mutta sitten lähden touhuamaan jotain turhaa ja yhtäkkiä onkin kiire. Tai jään kotiin vähän pidemmäksi aikaa etten ole liian aikaisin perillä, mutta pitääkin tankata tai ajan ohi liittymästä ja meinaan myöhästyä. Miehen kanssa meinaa välillä mennä hermot, hän on todellinen aikatauluoptimisti :D 

Matkoille lähtiessä ja lentojen kanssa en sen sijaan jätä paniikille sijaa, vaan olen sen reippaasti pari tuntia ajoissa kentällä, aina. 
 

Beltsu

Olen kaltaisesi aikapessimisti, en siedä yhtään myöhästelyä, koska se on MINUN aikani tuhlaamista. Joka paikkaan pitää lähteä ajoissa. Keskustaan mennessä autolle ei kuitenkaan löydy kohtuullisen matkan päästä parkkipaikkaa, pitää varautua kävellä x minuutin matka, voi olla liukasta, jolloin kävely on hitaampaa jne jne. Onneksi mies on samanlainen varmistelija ja lapsikin on perinyt tämän ominaisuuden. ;) Hänkin on hyvissä ajoin luennoilla eikä yläasteikäisenäkään ollut koskaan myöhässä tunneilta. :D

silmukoita

Nää on kyllä osuvia :D Oon samoilla linjoilla aiempien kommentoijien kanssa, oon ollut aikapessimisti, mutta nykyisin sekoitus wannabe-pessimistiä ja optimisti ykköstä. Muutos on selkeästi johtunut miehestä, joka jaksoi aina kommentoida sitä, että teen ikuisuuden lähtöä ja oon vartin liian ajoissa kaikkialla. Ja nyt jos lähdetään yhdessä johonkin niin saan kiskoa kenkiä jalkaan samalla kun juoksen perässä rapussa kun sillä menee n. kolme sekuntia siinä "mennään"-toteamuksen ja pihalla olon välillä :D En siis varsinaisesti oo nopeutunut lähtemisessäni, mutta selvästi luulen niin ja aina tulee kiire.

Eveliina J

Aikapessimisti nro 1 ilmoittautuu! Olen aina hilkulla paikalla :D haluan tosin ajatella olevani aikaoptimoija enkä käyttää aikaa mihinkään turhaan esim. odotteluun. Jos matkustan junalla Tampereelta Jyväskylään tai Helsinkiin ja juna EI ole minua ennemmin laiturilla, jolloin voin kävellä suoraan omalle paikalleni noin 3-5min ennen junan lähtöä, olen ollut omasta mielestäni liian ajoissa paikalla.
Kerran matkustin kolmen muun ihmisen kanssa, jotka halusivat kotiin lähtiessä mennä LAXin kentälle NELJÄ tuntia etukäteen (koska iso kenttä ja turvatarkastuksissa voi kestää) ja jouduimme odottelemaan koneen lähtöä yli kolme tuntia, koska kaikki menikin normaalisti... noh olin vähän turhautunut. Vaikka olen itsekin aikaoptimoija tai aikapessimisti nro 1, en itsekään jaksa aikapessimisti nro. 2:sia. Varmaan koska heitä joutuu odottamaan :D

Eveliina J

Aikaoptimisti nro 1 ilmoittautuu! Olen aina hilkulla paikalla :D haluan tosin ajatella olevani aikaoptimoija enkä käyttää aikaa mihinkään turhaan esim. odotteluun. Jos matkustan junalla Tampereelta Jyväskylään tai Helsinkiin ja juna EI ole minua ennemmin laiturilla, jolloin voin kävellä suoraan omalle paikalleni noin 3-5min ennen junan lähtöä, olen ollut omasta mielestäni liian ajoissa paikalla.
Kerran matkustin kolmen muun ihmisen kanssa, jotka halusivat kotiin lähtiessä mennä LAXin kentälle NELJÄ tuntia etukäteen (koska iso kenttä ja turvatarkastuksissa voi kestää) ja jouduimme odottelemaan koneen lähtöä yli kolme tuntia, koska kaikki menikin normaalisti... noh olin vähän turhautunut. Vaikka olen itsekin aikaoptimoija tai aikaoptimisti nro 1, en itsekään jaksa aikaoptimisti nro. 2:sia. Varmaan koska heitä joutuu odottamaan :D

Vierailija

Jee olen 1-tyypin optimisti! Aina minuutilleen paikalla :D ystäväni ylä-asteella löivät vetoa ehtiikö opettaja vetäistä oven nenäni edestä kiinni vai ei, mutta yleensä sain aina jonkun ruumiinosan väliin ja kipitin tyytyväisenä paikalleni :D Vihaan odottelua, joten etuajoissa juhlissa oleminen on esim. Tuskaa. Menen tahallani ns. myöhässä, koska en jaksa odotella että kaikki vieraat saapuvat. Töissä jos olin etuajassa niin aloitin hommat aikaisemmin, koska en jaksanut odottaa että vuoro alkaa xD Niimpä tulen aina minuutilleen myös töihin kun jaksa kahvia siellä juoda turhanpanttina. Minuuttiaikataulun kääntöpuoli on sitten tuo kaaos, se on kyllä välillä kuluttavaa! Minulla on yksi ystävä joka on tähän mennessä pahin myöhästyjä jota olen tavannut! Hän on aina myöhässä oli kyse töistä tai bileistä. Kaikella rakkaudella, en ikinä halua häntä omaan projektiryhmääni kun hän saapuu aina 30min myöhässä ja on pihalla kuin käkikello xD Sen sijaan vapaa-ajalla itsekin myöhästyn tahallani 30-45min, jotta olemme samassa aikataulussa (tai lähden shoppailemaa jo ennen häntä xD ). Mies on myös samassa minuuttiaikataulussa kun minä. Olemme siis se kaaospariskunta joka tappelee ja rähisee kiirelähdöissä, mutta kun lähte eovesta ulos olemme jo iloisia xD pakko vaan nauraa kun kaverit katselee riitalähtöjömme epäuskoisena, että hei ei olla riitelemässä koko iltaa - meidän lähtö on vaan ihan kamalaa katsottavaa!! Onneksi ei ole vielä lapsia tai eläimiä - olisimme varmmasti kiljusten herrasväki kuten oma lapsuudenperheeni kutsuu itseään hehe :D

kejer

Nyt kyllä oli melkein kahvit näppäimistöllä kun kuvasit niin osuvasti aikapessimistin tuijottamassa ja huokailemassa eteisessä, tämä on niin minä!

Äitini on vielä pahempi aikapessimisti (jos pitää matkustaa yhdessä ja ollaan edellisenä iltana sovittu että lähdetään vaikka 8.30 niin äitini alkaa pukemaan kenkiä ja takkia 7.45) ja sieltähän tämä on opittu.

Mies sitten taas on aikaoptimisti 1 eli hän katsoo Google Mapsilla kauanko perille menee ja kotoa ei lähdetä minuuttiakaan aikaisemmin (paitsi jos huokailu eteisessä on tavallista intensiivisempää) koska mukavampaa odottaa kotona. 

JohannaT

Ihana! Minä olen aikaoptimisti 1, ja nykyinen mieheni aikapessimisti. Ja hyvin sovitaan yhteen :D

Vierailija

Haluaisin olla aina ajoissa ja mielestäni pyrin siihen erittäin aktiivisesti, mutta silti päädyn määränpäähäni yleensä viime hetkillä tai jopa myöhässä. Ehkä minulla on identiteettikriisi?

Vierailija

Pessimisti täällä hei! Töissäkin olen aina sen ~3 varttia ennen työajan alkua, ihan vaan kun ei kiinnosta istua kotona kyttäämässä kelloa, mielummin menee töihin juomaan teetä ja juoruamaan työkavereiden kanssa.

Vierailija

Ai että nyt oli osuva teksti :D Itsekin olen nykyään aina ihan hilkulla paikalla tai muutaman minuutin myöhässä jos tilaisuus ei vaadi säntillistä paikallaoloa, mutta tämä tapa kehittyi minulle vasta omilleni muutettuani, sillä vanhempani ovat aina ihan järkyttävän ajoissa joka paikalla. Jos he ovat esim. menossa illalla teatteriin, isäni ei pysty tekemään koko päivänä mitään muuta vaan kävelee ympyrää keittiön ja olohuoneen välillä ja tuijottaa kelloa. Teatterilla ovat sitten viimeistään kolme varttia ennen näytöksen alkua. Itse kyllästyin siihen totaalisesti kun sain talvisin lapsena odottaa aina pakkasessa puoli tuntia että pääsisin sisään soittotunnille kun minut heitettiin aina kyseisen koulun eteen hirveän aikaisin mutta ovesta ei päässyt sisään ennen tunnin alkua :D

Vierailija

Nauroin ääneen! :D Olen suorastaan oppikirjaversio ykköstyypin aikaoptimistista! Mieheni - joka on aikapessimisti - jaksaa ihmetellä, miten ihminen, joka herää joka aamu niin aikaisin, että ehtisi töihin jo neljä tuntia ennen määräaikaa, päätyy poikkeuksetta säntäilemään ympäriinsä kuin spanieli, kun kaikki on hukassa (niitä housuja myöten) ja tankillakin piti ehtiä käydä ja mistä hitosta tuo lumipyrykään tupsahti ja ja...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011