Oman värin kasvattaminen on jännittävää, mitä ihmettä sieltä tyvestä oikein paljastuu noin 17 vuoden värjäyskierteen jäljiltä. Vaaleaa nougattia ja maantienharmaata näköjään, ei hassumpaa. Olen viimeksi nähnyt luonnollisen hiusvärini teini-ikäisenä, muistaakseni 15-vuotiaana. Kuontaloni oli silloin oljenkeltainen ja taittui hieman punaiseen. Punertavuus on vuosien aikana ilmeisesti kadonnut, tai ainakin vähentynyt, koska hiuksiini on ilmestynyt erilaisia tuhkansävyjä.

Melko vaalea olen näköjään edelleen, joskin lapsuuden pellavapääajat ovat jo takana. Tosin, luulen että kun hiukseni kasvavat tarpeeksi ja aurinko pääsee tekemään temppujaan, hiukseni vaalenevat vielä jonkin verran, etenkin latvoista. Mutta aurinkoraidat ovat ihan kivoja, ei siinä.

Tällä hetkellä oman värin raja kulkee noin puolessa päässä ja latvahapsuissa on tsiljoonat kerrostumat tummia hiusvärejä ja niiden valkaisuja ja taas kerran päälle värjäyksiä. Tästä johtuen käsillä on ihan uudenlainen ongelma.

Värjäyksissä hius saa ns. tuntumaa. Värjättyä hiusta on helpompi käsitellä, ja se tuntuu paksummalta. En todellakaan tiedä mistä tämä johtuu, joku kampaaja varmaan osaa valottaa asiaa, mutta yhtä kaikki, värjätty hius ei rasvoitu niin helposti ja sitä on helppo muotoilla. Tämä on se ongelma. Puoli päätä on liukasta värjäämätöntä hiusta, joka elää täysin omaa elämäänsä ja latva taas on kuiva ja rääkätty, mutta tottelee käskyjäni :D Miten hemmetissä tuohon tyveen saisi sitä värjäyksen aiheuttamaa tuntumaa? On tämäkin, terve hius aiheuttaa ongelmia. Lähinnä siten, että hius on liukas ja samalla jotenkin veltto. Eipä ole tähän päivään mennessä ollut vastaavia kriisejä, kun yleensä on saanut käyttää tehohoitoja kuivuutta ja kiillottomuutta vastaan. Ehkä homma helpottaa kun lopputkin vanhat värjäysjämälatvat on leikattu pois, mutta siihen asti, argh!

Kuvitusta tähän väliin. Havainnollistavassa kuvassa on tuo oman värin ja värjätyn linja. Oli muuten hitusen vaikeaa löytää näin keskitalvella luonnonvalossa otettu kuva ilman hattua! Mutta tässä on, kuva on pari kuukautta vanha eli tuo katkoviiva on arviolta siinä kohdassa missä kasvatus on meneillään juuri nyt. Mutta kuvasta näkee hyvin tuon oikean värini, kuvaa ei ole muokattu eikä sävyjä säädelty.


Toinen ongelma on rasvoittuvuus. Verrattuna aikaisempaan kuivaksi käsiteltyyn hiukseeni tämä nykyinen terve tukka tuntuu rasvoittuvan nanosekunnissa. Ei puhettakaan että hiukset näyttäisivät hyvältä kaksi päivää ilman arsenaalia kuivashampoita ja hiuspuutereita. Entisessä elämässä hiukseni eivät rasvoittuneet sitten millään.

Minun on pakko pestä hiuksiani lähes päivittäin urheilun vuoksi, joten en pysty kouluttamaan tukkaani harvempiin pesukertoihin. Kaikenlaiset No poo -hommat ovat täysin poissuljettuja, älkää edes ehdottako, jokainen pesuaineita karttava voi kokeilla derbykypärän kanssa hikoilua monta kertaa viikossa.

Hienoa että hiukset kiiltävät ja tuntuvat silkinpehmeiltä, mutta tuohon turhan nopeaan rasvoittumiseen olisi kiva saada jotain helpotusta. Shampoo varmaan tulisi valita tuon tyven mukaan tästä eteenpäin (?), ja latvoihin käyttää edelleen jotain kuiville hiuksille tarkoitettuja mömmöjä. Ehkä se kesä ja kuivattava aurinko vähän tasaa tätäkin eroa, mene ja tiedä. Hämmentävää toivoa tukkansa edes pienen pientä kuivumista :D

Onko täällä muita kasvattajia, kuis sujuu, onko samoja ongelmia?

Kommentit (53)

Anskuli

Minä suosittelen myös System 4 sarjaa, sieltä shammpoista joko climbazole 1 joka on normaalille/rasvoittuvalle päänahalle tai sitten jo mainittu shale oil 4 shampoo joka on rasvoittuvalle hiuspohjalle. Nro. 1 shampoo on miedompi = ei niin kuivattava kuin 4. Shampoo tulee valita aina pääsääntöisesti hiuspohjan mukaan eli jos päänahka on rasvoittuva mutta hiukset kuivat niin pitää valita kuivattava shampoo koska hoitoaineilla se kuiva tukka sitten hoidetaan kuntoon.
Hoitoaineeksi sopisi sitten System4 myös Oil cure mask O. Se kuorii kevyesti ja sitä voi käyttää pikahoitoaineena kuin myös haudehoitona. On myös hyvä hoitsikka kuiville latvoille, mutta jos haluat erityishoitoa latvoihin, niin laita sinne jotain rakennepaikkaavaa maskia esim. kms moist&repair, cutrin repairism tai mitä muuta tahansa vastaavaa.
Muotoilutuotteiksi suosittelisin jotain suolasuihketta tai Cutrin chooz tyvikohottajaa, varsinkin jos et jaksa föönailla. Noiden tuotteiden kanssa föönaus ei ole välttämätöntä, koska rapeutta tulee tyvelle ilmankin sitä. Varsinkin toi Cutrinin tuote on tosi voimakasta, että jos sitä laittaa reilusti niin saattaa jäädä kampa kiinni tukkaan :D Mutta tämmöset jutut vois sulla toimia. :)

Ada

"Eihän se hyväkuntoinen värjäämätön hius sitä hoitoainetta sillä tavalla edes kaipaa, ja liian hyväkuntoinen hius on just sitä vaikea käsitellä -osastoa.

Ehkä kannattaa kokeilla käyttää hoitoainetta vain niihin värjättyihin latvoihin?"

Kyse ei ole edes hiusten omasta luonnontilassa olevassa kunnossa. Ympäristössämme on nykyään niin paljon saasteita että ne jo vaikuttavat hiusten kuntoon hoiti niitä miten hyvin. Ja hoitoaineitta pitääkin nimenomaan laittaa pelkästään latvoihin, ja kuten joku jo mainitsikin shampoota pelkästään päänahkaan. Etenkin ohueen, helposti rasvoittuvaan hiukseen hoitoainetta kannttaa laittaa pelkstään noin 3-4cm osaan latvoista. Varmasti rasvaisuus vähenee:)

Täällä on myös kasvatusprojekti meneillään ja olen huomannut samanlaisia ongelmia. Tuntuu että se oma hius on paljon pehmeämpää ja samalla paljon vallattomampaa. Mutta aika ihanaa nähdä oma hiustenväri n.10 vuoden värjäyskierteiden jälkeen. :))

iiiida

Itse olen kans todella herkkä kaikille väreille joten päätin syksysllä lopettaa värjäämisen kokonaan! Hiukset on kyllä kasvanu paljon ja oon tyytyväinen että lopetin värjäämisen:) Vaatii vaan todella paljon kärsivällisyyttä tämä kasvattaminen!:D

myohmy

Tuo hiusten rasvoittuvuus on ihan omista geeneistä kiinni. Useimmalla suomalaisella on suhteellisen ohuet ja helposti rasvoittuvat hiukset. Jos ja kun joudut pesemään joka päivä niin kannattaa kysyä kampaajalta jokin kevyt shampoo. Ja pitää taukoja pesuissa aina kun mahdollista. En usko että siihen on mitään hokkuspokkus ratkaisua. Latvoihin voisi nyt käyttää jotain korjaavaa jätettävää hoitoainetta, että karheus ei pistä silmiin tai kampaan, nyt kun tyvi on jo pitkälle oman väristä ja sileää hiusta. Tsemppiä kasvattamiseen, sinulla on muuten luonnostaan todella ihanan vaaleat hiukset. :) Sitten niitä omia kokemuksia... Yritin kasvattaa omaa väriä, mutta eihän siitä mitään tullut. Minulla on tyvestä hiukset harmaantuneet (kyllä, oli jo ennen 30) ja se harmaa loistaa sieltä aina, vaikka olisi hiukset kuinka vaaleat. Summa summarum, kuka haluaa olla maantien värinen, vaaleanruskea (ei edes kiva blondi) jos kuitenkin pitää tyveä värjätä aina. Ei kiitos.

Mairajal
Liittynyt25.9.2013

I hear you sis! Ihan sama ongelma meneillään... Jonkinlaista rotia puolipitkään, värjäämättömään, helposti rasvoittuvaan reuhkaani olen saanut hiuspuuterin avulla. Mutta en täysin. Eikä ehkä sovi pidemmälle tukalle. IHan perseestä tää!! Emmä ees tiedä miksi annan kasvaa tai oon värjäämättä, paitsi että vakkarikampaaja on äitiyslomalla ja kaupungin tuntemattomille ei huvita maksaa tukanleikkuun ja värjäyksen ilosta yli satasta.

Täälläkin jouduttu kasvattamaan oma väri takaisin, lähinnä hiusväriallergian takia. En ole jaksanut etsiä itselle sopivia värejä. Nyt on oma väri kokonaan puolipitkässä tukassa, väri samankaltainen kuin sulla, eli jonkinlainen tumman tuhkanvaalea tai tuhkaan taittuva vaaleanruskea, tai mikähän nyt onkaan. Olen huomannut saman asian muotoilun suhteen (hankalaa on), vaikka hiuslaatuni ei olekaan kauhean liukas.

Tukan rasvoittuminen on myös täällä päällimmäisenä ongelmana, mutta myös sähköistyminen talviaikana. En tosin ole koittanut tehdä asialle mitään sen jälkeen kun totesin, että kosteuttava suihkittava hoitoaine ei poistanut sähköisyyttä,vaikka sen piti. Herkän päänahan vuoksi en käytä muotoilutuotteita kuin tosi harvoin. Jonkinlaisia kuivashampoita ois ostoslistalla. Näin talvella luomutukka pipolla on jotain niin kauheaa, ettei pipoa tee mieli poistaa päästä ollenkaan kodin ulkopuolella.

Shampoona Frantsilan nokkosshampoo. Ei poista tukkaongelmia, mutta on ainakin kotimainen ja lähellä valmistettu. (Ja nyt kun lukaisin tuotetietoja, niin lähinnä se olisi tummille hiuksille, ainakin väriä syventävänä.) Joten sorry, ei nyt tullut hyviä vinkkejä täältä suunnalta.

Jen

Mikä sun ajatus on oman värin kasvattamisessa/värjäämättömyydessä? Meinaan vaan että jos se on kemikaalien välttely/tukan suojaaminen käsittelyiltä, ei liene pointtia ehdottaa ratkaisuksi rasvoittumiseen järkyttävää arsenaalia erilaisia muita kemikaaleja...

Krista

Heippa hei!
Nyt on ihan pakko kommentoida. Shampoo siis valitaan hiuspohjan(päänahan) ongelmien mukaan. Hoitoaineella hoidetaan hiuksen pituukisa. On ihan selvää, että tuotteet joita on käytetty käsiteltyyn hiukseen, ei enää toimi luonnontilassa olevaan hiukseen.
Joten, voisin suositella kokeilemaan joko rasvoittuvalle hiuspohjalle olevaa shampoota tai esim. KSM:llä olevaa teksture shampoota, joka antaa rakennetta hiukseen.

Inthannon

Mulla oli aikasemmin sama ongelma. Hiukset ravsvoittu aivan kauheeta tahtia. Ainoo mikä mulle toimi oli oikeen shampoon valinta (mulle se on Aussien Luscious Long, hiukset kun ylttyy pepun päälle. Pesen treeneistä riippumatta n. kerran 5-6 päivässä, tosin mun treeneihin ei kuulu kypärät). Riippuu ihan päänahasta, mutta jos hiukset rasvoittuu liian nopeesti niin voi olla jopa että se shampoo on liian kuivattava ja sen takia päänahka ylireagoi ja rasvoittaa tosi nopeesti. Ja sellanen vinkki vielä, että kannattaa yrittää pitää se shampoo pelkästään juurissa ja latvat vaan huuhtoa vedellä ja laittaa hoitoainetta. Tietenkin se vesi sieltä juuresta menee latvojen läpi, muttei kuitenkaan kuivata niitä ihan niin pahasti. Pitäis autaa vähän ton fiilinki-eron kanssa. kyllä se ratkaisu löytyy. :)

Sama ongelma täälläkin, tai no oli, juuri muutama päivä sitten 5cm juurikasvuun kyllästyneenä värjäsin hiukseni.. Mutta huomasin kyllä että oma hius tuntuu todella paljon vallattomammalta (mikä sana!) kuin värjätty. Ihan selkeä ero.

Eerika

Heh, ihan samoja ongelmia! Vuoden olen ollut värjäämättä, oikeaa rajaa on vaikea huomata sillä aurinko vaalensi kesällä hiukseni lähes yhtä vaaleaksi kuin olivat kampaajan käsittelyn jäljeltä... Olen myös painiskellut tuon rasvoittumisongelman kanssa, ja kuten Salka kirjoitti, on kiva huomata _kesken_päivän_ hiusten olevan rasvaiset! En ole vielä keksinyt ratkaisua ongelmaan, nyt vaan pesen joka aamu hiukset. Tylsää!

Tuijja

Ihmettelit sitä uuden (!) tukan liukkautta ja "lötköyttä". Värjätty tukkahan on täynnä väripigmenttejä, jotka turvottavat tukkaa. (Hiusväri ei siis tartu vaan hiuksen pintaan, vaan "syöpyy" hiuksen sisään). Sen takia värikäsitellyt hiukset vaikuttavat paksummilta ja ryhdikkäämmiltä. Ja epäilen siun hiusten rasvoittuvan nopeammin kun sun tukka on hyväkuntoinen. Kun tukka on kiuvakka takkukasa, ihon oma rasvoittuminen pehmentää tukkaa ja nyt sinulla ei ole enää mitään, mihin ylimääräinen rasva voisi imeytyä :) Kannattaa marssia kampaamoon ja kysyä kunnon shampoota päänahan hoitoon :) Latvoihin sitten joku kosteuttava shampoo :)

http://sim.fi/fi-system4 <-- tuo on sarja jota suosittelen :)

Minäkin olen jo reilun vuoden ajan kasvatellut omaa väriäni takaisin. Olen huomannut tuon saman ongelman tuntuman kanssa, ja ratkaisuksi siihen olen kehitellyt hiuspuuterin, jota laitan aina hiusteni tyveen. Rasvoittumisongelmaa se ei tosin poista, mutta siihen tepsii kuivashampoo. Veikkaan, että tuo tuntuman ongelma johtuu siitä, että värjätty/vaalennettu hius on huonommassa kunnossa kuin oma, sillä kun hiussuomut ovat auki, hius tuntuu paksummalta, karheammalta ja helpommin käsiteltävältä, ainakin minun mielestäni.

Voi kuule, ihan samojen ongelmien ( :D ) kanssa täälläkin painitaan! Mulla on nyt se ihan oma väri kokonaan päässä, ihan muutama sentin mittainen hapsu jossain latvoissa blondattua hiusta seikkailee :) Ja mä niin rakastan tätä väriä, joka on jossain keinovalossa todella jännän kuparinen ja päivänvalossa taas tumma pellava..hiukseni ovat siis vaalean ruskeat, punertavalla pigmentillä :)

Mutta siihen se ilo sitten loppuukin. Näitä kun ei voi käsitellä ja sitten se rasvoittuvuus...meinaa lähteä hermo! Värjätyillä hiuksilla kykenin pitämään pesuvälin kolmessa päivässä eikä' välttämättä vielä silloinkaan niitä olisi tarvinnut pestä, pitkillä hiuksilla pesutahti olikin kerta viikkoon :D..nyt nämä pysyvät puhtaina sellaisen puolitoista vuorokautta, kiva huomata kesken päivää hiusten rasvoittuneen sellaisiksi törkeän näköisiksi:( Liian pesevä shampoo sitten taas kuivattaa päänahkaa liikaa ( vaikka olisikin herkkiksille suunnattu)ja hellävarainen shampoo ei sitten taas tuo sitä toivottua lopputulosta..ehkä täytyisi mennä kiltisti kysymään neuvoa kampaajalta, mitä hän suosittelisi. Pesuvälin pidennyskään kun ei oikein tunnu auttavan tai sitten olen heittämässä hanskoja tiskiin liian nopeasti :T

Jonna

Täälläkin oman hiusvärin kasvatus käynnissä. Sain boostin kasvatukseen, kun kampaaja lyhensi hiuslookkini puoleen :D Omasta tahdosta kylläkin. Pääni väri tällä hetkellä oma väri; tuhkanharmaanvaalea ja värjätty;PUNAINEN.
Aika karmea luukki on kyllä meneillään, mutta kerran jotain on päätetty, se viedään loppuun asti :D (tosin olen kyllä ruvennut miettimään, millä värjäisin hiukseni seuraavaksi, jahka oma väri on päässä kokonaan :D)
Miullakin takana 10 vuoden värjäys sykli takana ja jotenkin kuvittelin, että oma väri on pysynyt samana... no ei joo ei. 10 vuotta sitten hiukseni olivat kesällä enkelinvaaleat ja auringon hävittyä syksyn tullen hieman tummempi. Näköjään ikä tekee tehtävänsä ja tummuuhan se oma väri.. Toivon kyllä, että ylihuomenna starttaavan aurinkomatkan aikana tyveni vaalenisi edes hiukan.

Tulipas raapustus ja ei hiukkaakaan mitään asiaa :D

Cerp

Pakko kommentoida tuohon hiusten liukkauteen liittyen. Mun hiuslaatu on jopa värjättynä (kymmenen vuotta punapäänä, joo-o) tosi liukasta ja lasimaista. Kampaajat ovat vuoron perään ihmetelleet, kuinka voi värjätty tukka olla näin liukas. Taltutan normiolosuhteissa tukkani föönaamalla suolasuihkeen kanssa ja hiuspuuteria päälle, ihan toimiva resepti sekin.

Kampaajani näytti viime käyntikerralla uskomattoman hyvän keinon hillitä liian liukasta hiusta. Kyseinen ihmetökötti on nimeltään Toppik - se on tarkoitettu ilmeisesti miehille tuuhentamaan kaljuuntuvaa hiusta! :D Mutta föönauksen jälkeen tukka tuntui uskomattoman "normaalilta" ja pöyhkeältä, eikä yhtään edes lähmäiseltä. Ja koska mun tukka ei muutenkaan rasvoitu, sain nauttia tästä huimat kolme päivää. Oon miettiny, että hinnastaan huolimatta se tuote on pakko saada omaan kaappiin kans! :D

hanko

Mä hommasin tuossa about viikko sitten apteekista System 4 Shale oil shampoon. Se on tarkoitettu herkälle päänahalle ja rasvoittuville hiuksille. Itse hommasin tuon päänahan ongelmien takia ja pelkäsin vähän, et se kuivattais hiuksia liikaakin. Mitään koppuraa en tuolla ainakaan vielä ole saanut aikaiseksi, vaikka käytän sitä tällä hetkellä päivittäin. Se tekee hiuksista kuitenkin jollain lailla kevyemmät ja kuivemmat. Hinta on kylläkin aika suolainen, noin 15 egee pullolta.

Olga

Olen kasvattanut hiuksiini oman värini ja ihan ehdotonta oli vaihtaa shampoo (ja hoitoaine, jota käytän vain latvoihin) silikonittomiin vaihtoehtoihin. Tällä hetkellä käytössäni on ihan ruokakaupasta saatavat LV:n silikonittomat tuotteet ja hyvin toimii. Pesen hiukset joka toinen tai kolmas päivä.

Jos haluan pysyvämmän kampauksen, käytän pohjaan kyllä aika surutta kaikenlaisia mömmöjä: muotovaahtoa, kuivashampoota, muotoilusuihketta ja hiuslakkaa. :D Tämä rakennesuihke on kokeilemisen arvoinen, jollet ole vielä kokeillut:

http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/wel...

Näitä vastauksia lukiessa tulee mieleen, että kampaajilla on kohta paljon vähemmän töitä, kun kaikki värjäysasiakkaat kasvattelevat omaa väriään takaisin.. :D

Itse olin niin laiska värjääjä, että koko homma vaan vähitellen jäi. Ja jossain vaiheessa kävin sitten laitattamassa vähän raitaa hiuksiin niin, että tuo oman värin ja värjättyjen latvojen sulautuminen toisiinsa on luonnollisen näköinen. Mutta en ite ole huomannu mitään mainitsemasi kaltaisia ongelmia omalla kohdallani, paitsi nyt, kun luin tämän! Aloin heti tuntea hiusteni rasvoittuvan ja painuvan lyttyyn päänahkaa vasten... Voi ei! :D

/Suvi

Riikka

Ja täälläkin yksi oman värin kasvattaja, takana 10 vuoden värjäyskierre. Rasvoittumisongelmaa mulla ei niin ole ollut, mutta tuo värjäämätön hius on niin itsepäistä ja vaikeasti hallittavaa!

Pitkään kuvittelin, etten pystyisi ikinä lopettamaan värjäämistä, mun hiukset kun on sen viimeiset kymmenen vuotta olleet kirkkaanpunaiset tai -oranssit, ja ajatus omasta "maantienharmaasta" tuntui jotenkin tosi hailakalle. Nyt oon kuitenkin aivan ihastunut siihen, mitä tuolta tyvestä puskee, ihan jännittävä ajatus että tässä on nyt se mun oma sävy eikä mikään feikki!

Kata

Itse aloitin värin poiskasvattamisen elokuussa, ja omaa väriä on esillä joku kymmenisen senttiä. Viimeisen kuukauden aikana oon törmänny samaan ongelmaan kuin sinä. Aamusin hiukset on niin liukkaat ja kiharat ettei niitä saa mihinkään. Tiukka ponnari ja kilo lakkaa päälle. Ennen kun kävin illalla suihkussa ja föönasin vielä niin aamulla hiukset oli lähes valmiina lähtöön, ne sai helposti kesytettyä suht ilmavaan ponnariin. Nyt hiukset tuntuu paksummilta ja pehmeämmiltä, mutta menevät todella rottamaisesti päätä myöden. Argh!

Mulla on tuo sama rasvoittuvuus ongelma... Vielä ehkä kaks viikkoa sitten saatoin helposti olla kolmekin päivää pesemättä hiuksia, eikä nää rasvottunu kauheesti, mutta nykyään on pakko käydä joka päivä suihkussa, osittain sen takia että harrastan melko hikistä liikuntaa 4-5 kertaa viikossa, mutta aivan sama mitä teen, niin pesusta seuraavana iltana hiukset näyttää ja tuntuu siltä etten ois viikkoon käyny suihkussa... :/ Mitähän tämänki kanssa tekis, ettei tarttis joka ikinen ilta käydä suihkussa?

manki

Mullakin puolipitkässä reuhkassa oma väri ja oon ihmetellyt, kun ennen tiesi talven tulleen siitä leijuvasta tukkapallosta niin nyt ei sähköisty enkä edes käytä hoitoainetta. En valita :)

Onpas sinulla kaunis tuo luonnollinen hiustenväri, jos minullakin olisi noin kiva niin varmaan kasvattaisin myös. Ei tämä värjäyskierre tavallaan mitään herkkua ole :D Mutta maantienharmaa saa pysyä poissa, en oikein välitä sen tylsästä sävystä...

Minullakin jostakin syystä tuntuu nykyään rasvoittuvan tukka ihan hirvittävän nopeasti, mistä lie johtunee, mutta ärsyttää jatkuva jynssääminen ja rasvaisuus :/

~ http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/ ~

neila

Sama ongelma täällä! En vaan ollut tajunnut aiemmin, että ehkä vuoden värjäämättömyydellä onkin vaikutusta siihen, että hiukset on yhtäkkiä lättänät ja rasvoittuvaiset. Mulla on aiemmin ollut tosi luonnonkiharat hiukset ja yhtäkkiä sekin ominaisuus on poistunut. Ilmeisesti mun hiukset tarvitsee väriä ollakseen "luonnon"kiharat.

Tykkään kyllä kauheasti mun omasta väristä, se on aika kullanvaalea. Talvella tietysti vähän tummempi. Aiemminkaan en ole kauheasti jaksanut värjäillä, vaan laittanut pari kertaa vuodessa vaaleita raitoja vähän elävöittämään omaa väriä. Ilmeisesti silläkin on ollut suuri vaikutus. Päätin kyllä just, että värjään mun hiukset, kun ei nää omat hiukset nyt tunnukkaan yhtään omilta.

pari ajatusta

Käytätkö lämpimiä käsittelyjä hiuksillesi, kuten lämmin vesi, fööni, suoristusrauta tai kiharrin? Ne kaikki lisäävät päänahan rasvoittumista. Jos hiukset ovat olleet aiemmin kuivat, niin se rasvoittuminen ei ehkä ole ollut siksi näkyvä ongelma.

Ja mitä tuotteita käytät tyvessä? Niistäkin voisi "syyllistä" hakea. Ei tarvinne mennä ihan No poo -linjalle, kunhan katsoo, mitä aineita käyttää. Varmaan aika harvan karvaosasto huutaa säilöntäaineita, vaahtoaineita ja saostajia, jotka aiheuttavat ympäristötuhoja ja rasittavat omaakin maksaa. :)

T

Mä en tiedä haetko ihan tätä takaa, mutta voin sanoa että helpotti omiin ongelmiin!
Mulla on tosi liukas ja raskas hius, oon aina tuskaillut sen kanssa ettei se taivu niinkun tahdon. Jouluna sain lahjaksi tätä http://www.flowkosmetiikka.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shop...
elämä helpottu aika kertaheitolla. Saippuapala syväpuhdistaa hiuksia silikoonista ja muista liukastavista aineista ja samalla hius saa tekstuuria ja on näin ollen helppo käsitellä.

pajupuu

Mulla on myös värjäämättömät ja liukkaat hiukset niin kuin monella muullakin täällä. Keino on jo mainittu, mutta huomasin jossain vaiheessa, että mun ei kannata käyttää hoitoaineita. Käytän melko edullisia ja "karkeita" shampoita, mm. Tresemmen tuuheuttava shampoo sopii. En yleensä kampaa hiuksia ennen kuin ne ovat lähes kuivat, minkä jälkeen tupeeraan niitä tiheällä kammalla ja hiuslakalla. Näin saan aikaan ilmavan pörrön jota välillä kehutaan. Olen luopunut pitkästä hiusmallista, koska kaunista leijonanharjaa ei vaan kasva, ja ollut tyytyväinen. Joka tapauksessa tärkein keksimäni kikka on käyttää mahdollisimman tiheää kampaa.

Jen

Kuivashampoo! Ihan helmijuttu - muuttanut elämäni silloin pari vuotta sitten kun löysin :) Päivittäisten pesujen (tai sen toisen päivän "eihän kukaan huomaa että en ole pessyt hiuksia") sijaan pari suihkausta kuivashampoota hiusjuureen ja menoksi. Oikeana shampoona sitten päänahkaa hoitava, jotta ei päänahka kuivetu liikaa.

Itse tykkään Klippotekistä (vaaleanpunainen, saa mm. Stockmannilta) sekä Kicksissä myytävästä Batistesta (kookos on suosikkini). Molemmat noin 5 -7 egen hintahaarukassa. Myös marketeista löytyy ihan toimivia vaihtoehtoja.

Suosittelen kokeilemaan!

Suosittelen tätä: http://hosuli.blogspot.fi/2012/07/paapala.html :) Olen todennut sen toimivan päivittäisessä käytössä loistavasti, tuo ryhtiä hiuksiin. Rasvoittuminenkin on ehkä vähän vähentynyt. Mutta jos käyttää paljon muotoilutuotteita, kannattaa vaahdottaa kahdesti, niin tulee varmemmin puhdasta (postauksessa mainitsenkin tuon aiemman ongelman).

Mä lopetin hoitoaineen käytön kun sain oman värin kokonaan esiin. Toimii. Eihän se hyväkuntoinen värjäämätön hius sitä hoitoainetta sillä tavalla edes kaipaa, ja liian hyväkuntoinen hius on just sitä vaikea käsitellä -osastoa.

Ehkä kannattaa kokeilla käyttää hoitoainetta vain niihin värjättyihin latvoihin?

MYM

Huvitutti koko postaus. :) Olet saanut niin paljon mahtavia vinkkejä, että minun on ihan turha toistaa samoja. Minua huvitutti siis se, että en ole koskaan värjännyt tukkaa ja hiukseni ovat vallattomat: kiharat eivät pysy, röllitupeeraus ei pysy etc. Ylipäätänsä oma suora ja sileä tukka on kauneimmillaan, kun en yritä edes tehdä sille mitään. Samaa mieltä ovat kampaajani.
Mutta onko sinun pakko pestä shampoolla päänahka joka kerta treenin jälkeen? Mitäs jos käyt vain suihkussa ja käytät latvoihin hoitoainetta. Teen joskus näin ja onhan hiukset sen jälkeen hieman karheammat. Eivätkä tunnu likaisilta.. Omat hiukseni ovat tosin yleensä muotoilutuotteista puhtaat, joten en tiedä miten tämä toimii tukassa jossa on aineita.

Elli

Mulla on myös todella liukkaat hiukset, ohuetkin valitettavasti. Lopetin värjäyksen joskus pari vuotta sitten, ja vaikka olin aina valitellut omaa maantienharmaata hiusväriäni, niin kun päässä oli vain oma väri, ei maantienharmaasta ollut tietoakaan!:) Oma väri elää niin vuodenaikojen ja vallitsevan valon mukaan ja tykkään siitä ihan hirveästi.:)

Ja tosiaan, ite olen saanut apua hiusten jatkuvaan rasvoittumiseen ja littanuuteen luonnonkosmetiikkashamppoista. Esim. Santen Hennashamppoosta mutta esim Melvitasta olen kuullut myös kehuja, se menee mulla seuraavaksi kokeiluun. En varmasti osaa sanoa miksi luonnonkosmetiikkashamppoot on auttanut, mutta olen ajatellut että silikoonittomuus olisi yksi tekijä.

Minä olin tulossa sanomaan ihan samaa. Takana 10 vuoden värjäys ja lopetuksen jälkeen n. puoli vuotta oli tuskaista aikaa maantienharmaata juurta katsellessa. Mutta kun värjätyn osan kasvatti pois kokonaan, ei värittömästä maantiestä ole ollut tietoakaan! Hiusväri tosiaan muuttuu kesän vaalentaessa ja muutoin on itselläni vaalean ruskea taittaen tuhkaan. Itse olen tähän väriin kaikkein tyytyväisin ja parasta on, ettei tarvitse katsella juurikasvua. :)

Myös minä olen käyttänyt kuutisen vuotta vain luonnonkosmetiikkashampoita- ja hoitoaineita. Oma tukkani on liukas ja lasinen, oli siinä väri tai ei. En siis tarvitse silikoneja yhtään mihinkään ja hius onkin paljon tuuheampaa luonnonkosmetiikalla pestäessä kun lässäyttäviä aineita ei ole. Oma shampoolempparini on BeSave. Usein luonnonkosmetiikkahampoiden ongelma on huono levittyvyys, mutta BeSave levittyy ja vaahtoaa kuten tavisshampootkin.

n

Mun lillukkahiuksille sopivat mahdollisimman vähän hoitavat shampoot. Oikeasti Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo on paras tuote omalle letilleni. Nykyään siirtyessäni ekosertifioituihin tuotteisiin olen todennut parhaaksi Frantsilan Nokkosshampoon (joskin purkki on ruma). Rasvoittuvan hiuspohjan shampoot eivät mielestäni pese jostain syystä kunnolla.

Maria

Kannattaa kokeilla merisuolavettä! Kampaamoissa sitä myydään tajuttoman kalliilla,mutta sitä saa ihan itse tehtyä paljon paljon pienemmällä hinnalla. Sekoita spraypulloon merisuolaa ja vettä ja suihkuta hiuksiin. Hius saa karkeutta ja sitä on helpompi käsitellä. Samalla hiusten pesväli harvenee. Kuivasampoo on tietysti toinen keino, mutta se vahingoittaa hiuspohjaa enemmän ja maksaa pidemmän käytön päälle mukavasti.

Elviira

Täällä kirjoittaa myös yksi, jonka omat hiukset ovat vaaleat, ja kovin liukkaat ja hennot. Tää taitaa olla suomalaisten hiusten yksi yleisimpiä ongelmia. (Itse asiassa luulen kuvien perusteella, että sun ja mun hiusten luonnollinen väri on tosi lähellä toisiaan...)

Oma hius on juuri sellainen, että menee pitkin päätä ja rasvoittuu nopeasti, jos hiusten vain "antaa olla" pesun jälkeen. Värjääminen toki antaa kaivattua karheutta. En värjää itse hiuksiani, mutta käyn 8-9 viikon välein ottamassa luonnollisen värisiä raitoja vakiokampaajallani. Toisin sanoen raidat eivät poikkea radikaalisti omasta sävystäni. Mun mielesäni raidatkin tuovat hiuksille ryhtiä eikä hiusten kasvaessa tarvitse tuskailla juurikasvun kanssa (olettaisin, että kampaajalla sulle voitaisiin katsoa väriaineet, jotka eivät ole niin järeitä). Lisäksi tuuheuttavat hiustuotteet ovat säännöllisessä käytössä. Oletko ajatellut tätä raidoitusvaihtoehtoa?

Ihan samojen ongelmien kanssa täällä painitaan! :D Mulla on oman värin kasvatus menossa siinä vaiheessa, että koko etutukka on värjäämätöntä hiusta, ja se on ihan mahdoton muotoilla enää! Plus just tuo rasvoittumisongelma. Ennen pesin tukan noin kolmen päivän välein, mutta nyt tuo näyttää limaiselle jo ekana päivänä. Kuivashamppoo ja suolasuihke auttavat sen kanssa onneksi aika hyvin, mutta ei se kyllä poista sitä muotoiluongelmaa, kun se taipuilee minne sattuu. Mutta hyviä vinkkejä täällä kommenteissa, pitää testata :)

jennic

Kuten joku jo aiemmin mainitsikin, palashampoo saattaisi olla ratkaisu!

Ainakin sitten, kun olet saanut kuivat latvat pois, se meinaan saattaa sekoittaa tukan aikalailla. Mutta luonnollisen liukkaan tukan saa kyllä helposti selvitettyä hoitsikalla. Minulla on värjäämätön tukka, enkä siis käytä hoitoainetta muuten kuin palashampoon kanssa.

miss tyvikasvu

Ihanaa kun joillain muillakin on sama ongelma. Vertaistuki on paras tuki :)
Eli täällä kans yks , joka kasvattelee omaa väriä, tyvi aina niin rasvainen, että leivänpäälle sais voita ja latva vaan kiiltää puhtautta samaan aikaan.
Mulla on kanssa otsatukka ja se jo omanvärinen. Raivostuttavaa nykyään laittaa sitäkin, aivan kuin puolet otsahiuksista olisi hävinnyt värjätynhiustuuheudentunteen myötä.

Pitää vissiin lähteä shampookauppaan ja yrittää pitää pintansa. Tsemppiä meille kaikille "kasvattajille" :)

miss tyvikasvu ~20cm....

Nana

Apteekista saa ihan loistavaa kuivashampoota nimeltään Klorane (ei spraytä vaan sitä talkkimaista). Aivan loistavaa tököttiä millä tukka pysyy pehmeänä, puhtaana ja täydellisesti ojossa. Suosittelen lämpimästi.

rosie

Täällä myös oman värin kasvatus meneillään! Mulla on sillain ehkä helpompi tilanne kuin sulla, että mulla alkaa olla kokotukka jo omaa väriä, sen verran rivakkaan kasvanut oma tukka ja ne pienet värijäämät mitä latvoissa on alkaa olla tosi pois kuluneita (kiitos kevytvärit!). :) Eli hyvin sujuu, saman rasvoittumisen olen myös huomannut, mutta eipä se haittaa, tukka näyttää niin sileältä ja hyvinvoivalta, että mielummin tämä kuin se kuiva pehko :)

Jenni

Pakko vähän kommentoida kans, shamppoo valitaan aina hiuspohjan mukaan, ja hoitoaine sitten pituuden, ja tärkeää on ettei hoitoaine mene hiuspohjaan. Hyviä shampoita ovat rasvoittumisongelmaan tarkoitettujen lisäksi ohuille hiuksille tarkoitetut ns. voluumishampoot, joiden kikka on yksinkertaisesti maksimoitu pesevyys. Kannattaa reippaasti kampaajakäynnillä ottaa puheeksi. Rasvoittumis ja liukkaus ongelmaan lyhyttukkaisille suosittelen tyvikohotusta (en tarkoita supersäkkärää 80-luvun permanenttia) joka on näppärä helpotus n. kolmeksi kuukaudeksi. Tyvikohotusaineissa/geeleissä ei myöskään ole yhtä suurta allergisoitumisen mahdollisuutta kuin väreissä.
Ja tiesittekö? Vaalennusjauhe väärinkäytettynä voi aiheuttaa ärsytystä, mutta sille ei allergisoidu, vaikka tavallisille olisikin allergisoitunut =) Eli vaaleat raidat kunniaan ;)

Ninni

Itse olen ollut hiusmallina älyttömän kauan, nyt kun kasvattelen vihdoin omaa väriäni takaisin olen huomannut saman rasvoittumisen ilmiön. Suosittelen ettet aina pese päätäsi shampoolla vaan annat päähieronnan veden alla, puhdistaa yllättävän hyvin, stimuloi verenkiertoa ja hiustenkasvua. Päänahka tottuu pian (n. 2vko max) siihen ettet pese hiuksiasi aineilla kuin 2-3krt viikossa ja lakkaa rasvoittumasta liikoja. Itselläni ainakin tuntuu sellainen liika lotraaminen shampoon tms. kanssa vaan kiihdyttää rasvoittumista. Kokeile Urtekramin ruususarjan hoitoainetta ja Madaran shampoota tai Mali shampoopalaa.

Jaana

Hei! Nyt särähti kyllä korvaan niin pahasti että kampaajan on pakko kommentoida.

Ei ole olemassa tuotetta joka olisi ns. "allergiavapaa"!
Allergia on aina yksilöllistä, ja kannattaa aina selvittää mille ainesosalle on allerginen lääkärissä. Permanentti aineille voi hyvinkin allergisoitua, ja persulfaatti mikä löytyy vaalennusaineista on myös tunnettu allergeeni.
Se on valitettava fakta että kaikelle voi allergisoitua, myös kasviväreille. Itseasiassa mitä luonnonmukaisempaa henna on, sitä epäpuhtaampaa sisältäen siitepölyjäämiä yms yms.
Minusta on huolestuttavaa että ihmiset joilla ei selkeästi tietoa ole, antavat seuraavan kaltaisia väittämiä netissä joita sitten pidetään totena.

"Tyvikohotusaineissa/geeleissä ei myöskään ole yhtä suurta allergisoitumisen mahdollisuutta kuin väreissä.
Ja tiesittekö? Vaalennusjauhe väärinkäytettynä voi aiheuttaa ärsytystä, mutta sille ei allergisoidu, vaikka tavallisille olisikin allergisoitunut =)"

emilia

Mä olen viimeksi värjännyt tummanruskealla kestovärillä puolitoista vuotta sitten. Reilu vuosi sitten (tammikuu) värjäsin kevyellä sävytteellä tummanruskeaksi, tosin sävy haalistui tosi pian. Nyt onkin sitten haalistuneet tooosi paljon, latvat vaalean ruskeat, lähellä mun tuhkan/maantienharmaan/vaaleanruskeaa.

Oman värin pitäminen kannattaa! Nyt on enää ponnarin tupsu vanhaa värä, nuttura näyttää irtonaiselta pallolta. :D Ihanaa kun ei tarvitse enää kuluttaa rahaa värjäämiseen ja hiuspohja on terve, samoin näkyy selvä ero huonokuntoisten haalistuneiden latvojen ja elinvoimaisen oman värisen hiuksen välillä. Olin itsekin ensin ihan paniikissa kun näytti tummanruskean alta kasvava tyvikasvu lähinnä vanhuudenharmaalta. Mutta kyllä se väri haalistuu aika tehokkaasti, varsinkin jos on kesällä paljon ulkona, vaikka tietty latvat ovat kuluneet. En olis kyllä uskonut että näin ihanasti katoaa tuo selvä ero oman värin ja värjätyn välillä. :) Tsemppiä kaikille, se on sen arvoista! Vaikka nyt oonkin jo vähän kyllästynyt, ehkä muutama vaalea raita piristäis...

Suvi

Mulla on vähän samoja ongelmia ja kasvatus aika samoissa mitoissa kuin sinullakin. Tajusin vasta ihan hetki sitten, että en mun ei enää kannata käyttää sitä superhypermultihoitavaa-shampoota, vaan jotain ihan perusjuttua vaan. Tehokkaampaa hoitsikkaa sitten tonne latvoihin, sillä voi hyvänen aika, ne hiukset ei siellä lähempänä juurta enää tartte semmosia hoitoja!! Vitsi kuinka siisti juttu huomata. Sit on vielä ongelma jolle en ole keksinyt kunnollista ratkaisua: otsis. Se ei vaan enää pysy nätisti muodossaan vaan iltapäivästä alkaa roikkua velttona silmillä vaikka aamulla sen on raudan kanssa taltuttanut entiseen malliin.

Vuokko

Minä kans lopetin hiusten värjäämisen vuosia sitten ja hiukset ovat aina olleet todella liukkaat ja ohuet. Esikoisen syntymän jälkeen hiukset alkoi rasvoittumaan todella nopeasti, mutta löysin avun Faith in naturen rasvottuville hiuksille tarkotetusta shampoosta. Lisäksi käytän välillä Flow kosmetiikan palashampoota ja hiushuuhdetta. Pesen hiukset välillä päivittäin jos urheilen, mutta kestää myös olla useampia päiviä pesemättä. Lisäksi luonnonkosmetiikashapoot karhentaa hiusta. Nyt olen kokeillut Flown kehäkukkahoitoainetta, jonka jätän pesun jälkeen latvoihin ja suihkutettavaa laventelivettä. Eipä ole enää sähköiset hiukset. Todellakin kannattaa hommata nyt tuotteet oman hiustyypin ja päänahan mukaan ja käyttää sitten voimakkaampia aineita vain värjättyyn latvaan. Tavishoitoaineet on tehty nimenomaan silottamaan eli lätistämään tukkaa eikä niitä todellakaan kannata levittää päänahkaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011