Viime vuonna meillä tuli omenaa 25 puusta niin paljon kuin puiden oksat jaksoivat kantaa, ja jouduin ilmoittamaan avoimet keräyspäivät omenapörssiin että saatiin jaettua satoa mahdollisimman paljon hyötykäyttöön. Parin viikon ajan meillä ramppasi useampi keräysporukka päivässä ja siltikin hukuttiin omppuihin. Tänä vuonna tilanne onkin ihan päinvastainen. Puolet puista jätti kukkimatta kokonaan ja toiseen puoleen tuli kukka sinne, toinen tänne. Omenapuille on ihan normaalia levätä välillä. Kurjempi homma taas on se, että vähäinen sato näyttää menevän 90% pilalle. Sateinen kesä on saanut omenapuiden taudit räjähtämään, omenarupi iski jo peukalonpään kokoisiin raakileisiin. Rupihan ei sinänsä ole kuin kauneusvirhe, mutta ikävä kyllä se rikkoo omenan pinnan ja raivaa tien muumiotaudille, joka taas pilaa hedelmän syömäkelvottomaksi.

Omenarupi:


Muumiotauti:


Omenarupi JA muumiotauti:


Näihin ei oikeastaan auta muu kuin kaikkien tautisten omppujen kerääminen ja hävittäminen. Puutarhakompostiin ei voi laittaa, sillä homeitiö selviää siellä ihan sujuvasti talven yli ja pölisee taas ilmaan seuraavana vuonna. Ne pitää kärrätä suosilla kaatopaikalle.

Edellisen lisäksi tärkeää on omenapuiden hoito eli leikkaus niin että lehdistö on ilmava ja ehtii kuivua sateiden välillä. Jatkuva kosteus luo taudeille otollisimmat olosuhteet. Tästä syystä meillä on syksyllä luvassa leikkaustalkoot, että josko ensi vuonna saisi nämä ongelmat kuriin. Lisäksi aion kerätä tasan jokaisen omenan ja lehden tontilta kaatiskuormaan, niin että saan niskaotteen muumiosta.

Tämä kesä on ollut ihan mahdoton jatkuvan sateen vuoksi, ei ole ollut paljoakaan tehtävissä. Naapurimme kertoi että myös pihlajanmarjakoi on viottanut heidän pihassa omenoita roppakaupalla ja kas vain, löytyihän niitä pirulaisia meiltäkin. Onni onnettomuudessa että tänä vuonna omenaa tosiaan on erittäin vähän, urakka ei ole ihan ylivoimainen.

Mutta jotain hyvääkin, luumuja näyttää tulevan paljon:


Miltä näyttää teidän omenapuiden tilanne, onko hyvän vai huonon sadon vuosi?

Kommentit (11)

Yyh, just täällä ihmetelty samaa! Paljon on rupisia omenoita, jotka jo raakileina putoilee maahan. Meillä on vain kaksi isoa omppupuuta, mutta satoa tullut aiempina vuosina runsaasti ja saatu puristettua mehuakin. Saa nähdä kuinka nyt käy. Keväällä leikattiin niitä aika ronskisti, joten epäilin sen olevan syynä..

pipsa

Huono mikä huono. Ei voi muuta kuin haaveilla valtavista mehumääristä ja valmistaa pari hassua omenapiirakkaa tänä vuonna. Ostettu mehu ei enää maistu miltään parin edellisvuoden oman puutarhan omenamehun rinnalla, mutta ehkä sitä sitten pitää juoda vaikka appelsiinia...

Sama homma täällä Keski-Suomessa, ihan rupisia ja muumiotautisia kaikki omput :( En tiedä pitäiskö kaataa koko omenapuu, vaan ei millään hennoisi kun se on niin mukavan muotoinen ja ilmeisesti ainakin 60 vuotta vanha. Ollaan aikaisempinakin vuosina koitettu kerätä muumiotautiset omenat pois, mutta ilmeisesti niitä vaan tulee aina enemmän ja enemmän :(

hheidi

Huono omenasato täällä Hämeenlinnassakin. Kukkia oli aivan valtavasti ja kun omenoita alkoi puuhun tulemaan, alettiin miettimään mihin saadaan kaikki käytettyä. Eipä tarvi enää miettiä.. :/ Kiitos hävitysvinkistä. Taidamme tehdä saman, jotta ens vuonna tulis taas hyvä sato.

Btw, neljättä kesää asutaan vanhassa rmt:ssä ja nyt vasta sattui ensimmäinen huono omenavuosi. Onnekkaita taidamme olla tässä asiassa.

Tipsu

Meillä on vain yksi suuri ja ikivanha omenapuu, joka on tuottanut satoa yli äyräiden edelliset vuodet (ollaan asustettu tässä 6 vuotta). Tänä vuonna puu teki vain n. 10 kukkaa ja orava kävi syömässä nekin vähäiset!

Indien

Omenat on täälläkin sellaisia että ei kelpaa kuin hevosille. Ai että mie olen kade kun meidän leveyspiirillä ei pysty kasvattelemaan mitään luumuja, kirsikoita tai mitään :'(

Mä tässä just mietinkin pari päivää sitten että tarviikohan tulla taas tänä syksynä teille omenasouviin, mutta ei näemmä tarvitse. Tietysti on iso urakka vielä hävittää nuo pilaantuneet omenat, mutta taitaa silti olla helpompi keissi kuin viimevuotinen.

Tiina

Täällä sama juttu omenien kanssa ja ei siinä edes tarpeeksi. Muumiotauti on iskenyt myös luumupuuhuni. Nyyh..

Eva

Samanlaisia ovat täällä Salossakin, osa todella pieniä, osa rupisia, osa mätänee puuhun. Keräämme ja hävitämme pois koko sadon, valitettavasti näin tänä vuonna.
Hmm:lle: tarkoitatko ruiskuttamista rasvattomalla maidolla? Aikaisin keväälläkö?

Lui

Omenapuita ei kannata leikata syksyllä, koska leikkaushaavaan voi helposti pesiytyä joku lahottajasieni. Paras aika on kevättalvella, ennen silmujen puhkeamista. Loppukesästäkin voi leikata mutta nyt alkaa olla jo hiukan liian myöhäistä (sieni-itiöitä ilmassa).
Muumiotaudille ei voi mitään. Vaikka omassa pihassa korjaisi tautiset omena kaatopaikalle, voi itiö levitä naapurin puusta omaan. Joskus vaan on näitä huonoja vuosia. Oma kokemukseni on, että joka toinen vuosi saa mehua ja joka toinen täytyy tyytyä vain omenapiirakkaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010