Kuva: Showtime

Minun kohdallani yksi ikimuistoisimpia ja samalla eniten ysäriä leimaava sarja X-filesin ja My so called lifen ohella on ehdottomasti Twin Peaks. Syynäsin kulttisarjaa vanhemmiltani salaa (hei vaan äiti ja isä...), etten olisi vahingossakaan saanut kieltoa katsoa sitä. Koska se todella oli niin pelottava, että 10-vuotiaan niskavillat olivat pystyssä jo aavemaisesta alkumusiikista lähtien. 

En tiedä miten päin olisin pyörinyt, kun kuulin, että tänä keväänä HBO:lle tulee 18 uutta Twin Peaks jaksoa. Uusi kausi sijoittuu aikaan 25 vuotta Laura Palmerin murhan jälkeen. Neljä jaksoa on nyt nähtävissä HBO Nordicilla ja jatkoa seuraa. 

Lapsena sarjan vähintäänkin kummallinen tunnelma ja henkimaailma meni varmasti suuremmalta osin ohi, mutta kiinnostavaa kyllä, muistan siitä edelleen yllättävän paljon. Neljää ensimmäistä jaksoa katsellessa kaikki vanhat muistojen pimentoon kadonneet Twin Peaks mysteerit ja yliluonnolliset ilmiöt tekivät ryminällä paluun. Miehelläni meni jo vähän hermo, kun hihkuin log ladysta ja pöllöistä. Saku ei nimittäin ole katsonut Twin Peaksia aikanaan, ei ainakaan ajatuksella. 

David Lynchin ja Mark Frostin uusintakierros mystisessä pikkukylässä on ollut tähän asti ilahduttavan kumma trippi, selkeästi samaa outoutta on haluttu säilyttää roppakaupalla. Joskin se tietty piinaavan hidas kerronta on ottanut vähän enemmän kierroksia. Tarina kuljettaa Twin Peaksin kaupungin lisäksi myös esimerkiksi New Yorkiin, joten selvää pesäeroa vanhaan on havaittavissa.  

Sarjan alkuperäisnäyttelijöistä on mukana ilahduttavan moni. Minulle Audrey Hornea näytellyt Sherilyn Fenn oli yksi aikansa kauneimmista naisista ja Audreyn tyyli kestää aikaa. Twin Peaksia ei voi kuvitellakaan ilman Fenniä, tai tietenkään agent Cooperia eli Kyle MacLachlania. Joka tosin on tässä vuosien kuluessa leimaantunut omassa päässäni enemmän Sinkkuelämää-sarjan Treyksi. Ikävä kyllä. Kesti hetken päästää irti Treysta, kun aloin katsoa Twin Peaksin uusia jaksoja. 

En ole ihan varma miten tämä uusi kierros aukeaa nykyajan katsojille, jos ei ole vahvaa Twin Peaks taustaa. Koska eihän näissä neljässä ensimmäisessä jaksossa ole periaatteessa ollut järjen hiventäkään. Mutta niin sen kuuluukin olla. Lynch laittaa katsojan töihin eikä tarjoile kaikkea valmiina. Tai ehkä olen vain nostalgian lumoissa. Sanottakoon, että normaalisti en lämpene taidefilmille. 

Ps. Yksi sarjan kiinnostavin yksityiskohta löytyy aina jokaisen jakson lopusta, jolloin ravintolan lavalle astuu joka jaksossa uusi oikea bändi. Tähän mennessä on nähty esimerkiksi ihastuttavat Au Revoir Simone ja Chromatics

Kommentit (2)

Vierailija

Twin Peaks oli niiin hyvä uutena ja vielä äskettäin uudelleen nähtynäkin. Hauskaa on juuri tuo hitaus ja oudot tyypit.

Vierailija

Tämä sarja vertautuu kyllä enemmän Lynchin myöhempään tuotantoon kuin varsinaisesti Twin Peaksiin. Se oli yhdistelmä saippuaoopperaa ja surrealismia. Sittemmin Lynch on keskittynyt erityisesti surrealismiin. Tästä näkökulmasta katsottuna uusi Twin Peaks on Lynchin magnum opus, jossa hänen visionsa on hioutunut täyteen teräänsä. Suosittelen jättämään nostalgialasit kotiin, olemaan liikaa keskittymättä hahmoihin ja tarinaan ja vain nauttimaan kyydistä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010