Meillä on nyt aloitettu päiväkoti. Ensimmäisenä aamuna tyttö oli intoa täynnä, olihan tutustumispäivänä päikyn kaikki lelut ja leikkipaikat olleet sangen mieleisiä. Aamulla äitiä hoputettiin, että mennään jo. Pihalla tyttö juoksi intoa täynnä ovelle ja vei reppunsa omaan nimikkolokeroonsa. Mutta sitten iski todellisuus, tännehän pitää ihan oikeasti jäädä yksin! Itkuhan siinä tuli pikkuiselta, joka on tottunut olemaan vain kotihoidossa.

Itku tuli myös minulta, mutta vasta kun olin laittanut päiväkodin oven kiinni takanani. Se tuntuu niin haikealta, että pieni tyttömme on jo 3-vuotias ja päiviksessä, vastahan hän syntyi! Miksi kukaan ei varoittanut, että vanhemmuus on yhtä tunnemyrskyä kerta toisensa perään huh!

Mutta töitä meidän tavallisten veronmaksajien on tehtävä, no can do ja lapsi selvästi kaipaa jo ikäistään leikkiseuraa. 

Olin ensimmäisen viikon itse kesälomalla, että siirtymä sujuisi helpommin. Pidettiin päivät lyhyempinä ja olin raivannut illat täysin tyhjäksi, että lapsi saa olla rauhassa kotona päivistuntien jälkeen. Joka ilta tyttö on vannonut, että ei suostu enää menemään päivikseen ja aamulla murjottaa ja itkee, kun on lähdön aika. Tämä on nyt siis toinen viikko vasta, vaikka ajanjaksona tuntuukin kokonaiselta vuodelta, jos minulta kysytään!  

Joudun jatkuvasti pinnistelemään ja puhumaan itselleni järkeä, etten juokse hakemaan tyttöä heti kotiin ja vanno siinä samalla, että et joudu koskaan enää hoitoon, kouluun tai olemaan sekuntiakaan poissa sylistäni, ikinä. Tämä varmaan kuvaa hyvin sitä tunnemyllyä, mitä itse käyn läpi parhaillaan :D Kuitenkin minun ja mieheni pitää yrittää parhaan taitomme mukaan olla innostavia ja suhtautua päiväkotiin kannustavan positiivisesti, eikä puhua sinne joutumisesta tai olla jatkuvasti tippa linssissä. Ei ole ihan helppoa, kun sydän murskataan joka aamu itkevän lapsen syyttävien silmien edessä.

Suurena apuna tässä prosessissa on onneksi Annin ryhmän työntekijät, joista tuli heti sellainen tunne, että voin luottaa lapseni päiväksi heille. He ovat ammattilaisia ja osaavat käsitellä sekä meitä hulluja itkusilmävanhempia että ryhmänsä lapsia.

Terveiset päiviksen henkilökunnalta ovat olleet, että päivät sujuvat hyvin vaikka vähän on välillä ikävä äitiä. Ruoka maistuu ja päiväunet nukutaan. Ystäväni nauroi, että lapset ovat todellisia kettuja ”haistamaan veren” eli osaavat täsmäiskeä vanhempiinsa jos havaitsevat vähänkin heikkoutta, ja usein itku lakkaa täsmälleen sillä hetkellä kun ovi menee kiinni äidin selän takana. Pitää takuulla osittain paikkansa, yhtään väheksymättä sitä valtavaa muutosta, jonka päikyn aloittaminen pienelle lapselle eittämättä on. Kaikki me kipuillaan muutosmyllerryksissä, myös aikuisena. Etenkin aikuisina, lapsethan ovat yleensä paljon sopeutuvaisempia.

Voisin kuvitella että sama tunnekaaos on käynnissä myös niillä vanhemmilla, joiden lapsi aloittaa koulun tänään. Jännittävää ja haikeaa, ja miljoona eri ajatusta pyörii mielessä: saako lapseni ystäviä, pärjääkö hän varmasti, miten siitä ehti kasvaa noin iso, kiusataanko häntä, mitä jos lapseni onkin kiusaaja ja niin edelleen.

Olisin todella iloinen jos teillä on jakaa vertaiskokemuksia päiväkodin/perhepäivähoidon aloittamisesta, miten sujui ja miten käsittelitte sekä lapsen että omat tunteenne. Kaikki ystävät ja läheiset vannovat, että kyllä se siitä lutviutuu, mitä en lainkaan epäile, mutta ei se tästä silti yhtään helpompaa tee. 

Kommentit (20)

heidiaa

Itsellä tyttö (melkein 4 v.) ja poika (2v.) aloitti päiväkodin elokuun alussa. Molemmat olleet kotihoidossa ja tytär viime vuoden kaksi kertaa viikossa kerhossa (3 h/pvä). Voi että on ollut tuskaa aloittaa päiväkoti. Itse olin kolmena Ekana päivänä mukana enemmän tai vähemmän toiminnassa. Tämän jälkeen lapset aamupäivän hoidossa ja nyt ns normipäivän.
Joka aamu lapsia viedessä tytär itkee ja takertuu äitiin tai isään, kumpi nyt sattuukaan viemään lapset.
Kirjoituksesi oli meille niin ajankohtainen ja kuvasi myös omia tuntoja hyvin.
Kamalaa tämä on itselle ja lapsille, mutta kaikki ovat sanoneet että helpottaa pian.
Jännää sinällään että tytär ei myöskään haettaessa päiväkodista haluaisi lähteä vielä kotiin. Siellä on niin kivaa ja kavereitakin jo tullut.
Poika vastaavasti ei alkuitkujen jälkeen enää itke, mutta lähtee haettaessa heti ovelle ja kotiin.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Meillä myös tyttö on ihan ok lähdön hetkellä, lähtee kyllä mielellään kotiin mutta ei ole kiire. Mutta aamut on kyllä raskaita huhhuh.

Ei meidän auta kuin uskoa että lopulta sosiaalisuus ja ystävät vie voiton, ja elämä kantaa eteenpäin.

Tsemppiä meille vanhemmille(kin) :D jatkuva syyllisyyden tunne taitaa olla pysyvä osa äitien ja isien elämää.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

ElinaM

Isompi lapsi aloitti aikanaan 3-vuotiaana päiväkodissa 2 pv/viikko samalla, kun olin vauvan kanssa kotona. Se ei sujunut... Poika ei oikein päässyt ryhmään "sisälle" ja sinne meno oli aina kiukuttelua. Sitten siirryttiin puolikkaisiin päiviin, jolloin poika alkoi paremmin viihtyä. Nuorimmainen puolestaan aloitti päiväkotielämän vuosi sitten ollessaan vähän alle 3v. Itku silmässä se pikkuinen aina sinne jäi tädin syliin ja välillä oli kesken päivän tullut ikävä äitiä ja pienet itkut. Mutta parissa kolmessa viikossa alkoi reipastuminen ja alkoi sujua mukavasti. Nyt kesäloman jälkeen oikein odotti päiväkotiin menoa ja mietti niitä kavereita ja leikkejä :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Voin hyvin uskoa, että tuo 2pvää vko on lapselle hankala, kun muu ryhmä tutustuu toisiinsa ihan eri tasolla. Ja ryhmäytyminen ja kuuluvuuden tunne on usein tärkeintä. Uskon ja luotan että meilläkin menee tämä alkutakkuilu muutamassa viikossa ohi kun arki tasaantuu ja arki saa tietynlaista jatkuvuutta.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Kiitos paljon linkistä, se oli juuri sitä mitä minun tarvitsi tässä tilanteessa lukea ja yrittää myös siirtää käytäntöön. Olen kova kyselemään mutta pelkään, että jyrään kuitenkin lapsen pelot noilla tottakai äiti rakastaa sinua itsestäänselvyyksillä.

Toivotan teille tunnerikasta päiviksen aloitusta ja tsemppiä alkuhälinän taklaukseen!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Vierailija

Hei,

meidän nuorimmaisemme joka täyttää syksyllä 3v on jo kokenut päiväkotikonkari kahden vuoden taipaleen jälkeen. Hän on ollut erittäin äidissä kiinni oleva lapsi, ja sopeutumisvaihe kesti jonkin aikaa. Tein pitkään osittaista työaikaa joka auttoi, ja olemme aina pystyneet myös pitämään hoitopäivät maltillisina molempien joustavien työaikojen ansiosta. Vaikka aina sanotaan, että lapsi pitää "heittää" päiväkotiin, niin aina se ei kuitenkaan toimi. Lasta kuunnellen, ja tämä lapsi vaati hieman pidemmät hyvästit pitkään.

 Tarhoissa on varmasti erilaisia käytöntöjä, meillä säästöt näkyvät juuri varhaisaamusta ja vastaavasti iltapäivän  myöhäisissa tunneissa. Sanoo laki mitä hyvänsä, niin  nuo ovat ne ajat, jolloin ryhmäkoot ja laskennalliset ohjaajat ja mitä näitä nyt onkaan, ylittyvät ja reippaasti. Olin siis onnekas, työni jousti ja pystyin varmistamaan että tätejä on paikalla aina kaksi ennenkuin jätin lapsen tarhaan. Meillä tätejä on siis paikalla vain yksi aina aamukahdeksaan saakka. Kun lapsi tottui ryhmään, saatoin jättää jo hieman aiemminkin tarhaan. Onnekkaasti olemme tähän saakka erilaisilla järjestelyillä (lue; palkaton vapaa tai hoitovapaa) välttäneet sijaishoidot ja päivystystarhat kahtena ensimmäisenä vuonna. Ensi jouluna ja kesänä tämä voi olla edessä, mutta lapsi on jo reipas ja kovasti odottaa tarhaan menoa huomenna. Meillä vaihtuu ryhmä isompien lasten ryhmään, mutta alkujännitys on ohi ja nyt tämä tuntuu olevan vain kivaa bonusta.

Nuorimmaiseni on siis aloittanut hoidon 11kk iässä, yksi lapsistani 1v9kk ja kaksi noin vuoden iässä. Alku on ollut äidille hankalaa kaikkien kohdalla, ja nuorin vaati pitkän pehmeän laskun - mutta koskaan meillä ei ole tarvinnut alun jälkeen vääntää tarhaan menosta. Sinne on jopa vaadittu päästä :). Eli tsemppiä, kohta saat itkeskellä sitä, kun lapsi haluaa tarhaan ja kavereiden seuraan eikä äidin syliin!

Sanna

Shuwi

Kamalaa se on, siitä ei pääse mihinkään! Meillä esikoinen aloitti vuosi sitten, 2-vuotiaana. Koko vuoden on aamulla itku tullut, kun on päikkyyn jätetty, mutta itku lakkaa samantien kun vanhempi lähtee. Se lohduttaa mua edes jonkun verran. :D ja päivät menee hyvin, on kavereita ja kivaa tekemistä eikä kaipaile vanhempia. Nyt oli pitkä kesäloma, mutta toistaiseksi on jäänyt tosi hyvällä mielellä taas hoitoon.

En voi sanoa muuta kuin että kyllä se siitä! <3 :) Rankkaa se on, mutta varmasti siellä mukavat tädit pitävät huolen pikkuisestasi ja hänkin tottuu uuteen arkeen.

Katrinsessa

Meillä esikoinen oli 11kk-1v10kk iässä hoidossa ja nyt olen kotona kahden kanssa, juniori 4kk myös siis remmissä mukana. Meidän poika meni Pph:lle ja minä märisin kaksi ensimmäistä viikkoa viedessäni lasta...Se oli kamalinta tunnemyrskyä ikinä :D Mulla alkoi vielä uusi työ, johon piti panostaa ja se syyllisyys ihan kaikesta oli kauheaa.. Mutta Pph oli aivan ihana, ja ymmärsi täysin vollotustani , joka ei aina tosiaankaan tapahtunut vasta oven takana :D Laitteli tekstareita/whatsappia päivien aikana erityisesti alussa ja se helpotti itseä tosi paljon! Ja meidän poika sopeutui nopeasti ja oppi uusia taitoja myös kovalla tahdilla. Se aika piti vaan hammasta purren taivaltaan läpi ja rauhoittaa illat , meillä minimoitiin pitkäksi aikaa illat jotka muutenkin on niin lyhyet hoitopäivän jälkeen.

Lotta

Oma lapseni on varmaan poikkeustapaus. Kolme päiväkotipäivää takana eikä tietoakaan itkuista ja äidin ikävästä! Hyvä toki näin :) neiti on kyllä sosiaalinen höpöttäjä, joka ei ole tämän reilun parin vuoden elinaikansa aikana vierastanutkaan ketään. Luonnekysymys varmaan osittain :) ja tokihan ne itkut voi alkaa vielä tässä syksyn mittaan, kun päikystä tuleekin todella arkea.

heiskav

Mun 3,5-vuotias aloitti päiväkodin, kun oli 2 v 3 kk. Ekan kuukauden tein opparia kotona, niin päivät oli lyhyempiä. Kyllä silti monet kerrat itku silmässä lähdin pk:sta. Tuntui niin kamalalle jättää lapsi yksin vieraiden hoidettavaksi, vaikka järki kyllä puolsi päätöstä. Alkoi työtkin ja tuon ikäisenä ainokainen osasi jo kaivata tekemistä, oman ikäistä seuraa ja vauhtia päivään enemmän kuin minä ehdin toteuttaa. Muutama viikko siihen meni, että sujui moitteetta. Tiedän, että alku voi olla pitempäänkin hankalaa. Onneksi tieto siitä, että päiväkodissa on ihanat aikuiset hoitamassa lapsia helpottaa itseä. Meillä auttoi lasta se, että iltaisin kerrottiin onko seuraavana päivänä päiväkotipäivä vai vapaapäivä ja että kumpi vanhemmista vie ja kumpi hakee. Ja se, että lapsi tiesi, että välipalan jälkeen ehtii aina leikkiä sisällä vähän aikaa ja ulkona vähän aikaa, niin sitten tullaan hakemaan.

Nyt ikää on jo sen verran, että omat kaverit ja hoitajat on tärkeitä. Kesälomaltakin alkoi olla jo päiväkotia ikävä. Anna ajan kulua ja tehkää kivoja, tavallisia asioita iltaisin. Jos se vaan teille on sopiva tapa. Jokaisella omansa.:)

Vierailija

Itse jätin 3v ja 4v lapset päiväkotiin. Taisi meillä äidillä olla vaikein se aloitus :D 3v häipyi leikkimään ja 4v jäi huuli väpättäen vilkuttamaan, mutta molemmat viihtyivät päivät hyvin. Ja tuo huulten väpätyskin jäi ensimmäiseen viikkoon :) 

Nyt toisena vuonna saamme jo keskustella kotiin lähdöstä, mutta sekin sujuu kun pidämme saman linjan puolisoni kanssa :) Ei pelleillä ja kotiin lähdetään yhtä reippaasti kun aamulla päiväkotiin tullaan.

Mutta äitinä se alkuikävä ja työpäivänä miettiminen jatkui monta kuukautta ennenkuin itse tottui ja uskoi että lapset hyvässä hoidossa.

Sukk3

Asutaan Espanjassa ja täällä (esi)koulu alkaa jo kolmivuotiaana eli joulukuussa syntynyt tyttäremme aloitti viime syksynä alle kolmivuotiaana jo koulun. Oli ollut kotihoidossa siihen asti ja minua itseäni pelotti todella paljon koulun aloitus.. Oli todella innoissaan, siirtymävaihe oli kaksi viikkoa eli ekana päivänä vain tunnin verran ja sitten vietiin aina puolisen tuntia aiemmin ja lopulta oli jo täyden päivän eli 5 tuntia. Vuoden aikana on ollut ehkä 10 päivää ettei olisi halunnut mennä kouluun ja itki koulun portilla. Mutta muuten on reippaasti mennyt aina ja iloisilla mielin :)

Koulussahan kun ollaan niin tietysti vaippa pitää jo olla pois ja se onnistuikin helposti alkukesänä, yhdet pissat tuli vuoden aikana housuun kun ei ihan ehtinyt vessaan asti.

Nyt on ollut kesälomalla, koulu alkaa syyskuun alussa ja on jo ihan tylsistynyt olemaan vanhempiensa ja isoäidin kanssa kotona :D

PiiaS

Oma Anni-tyttäreni täytti tänään 4v ja aloittaa päiväkodissa maanantaina. Hänkin oli kotihoidossa ja kävi kerhossa kevääseen asti, mutta nyt on tarve päivähoidolle. Vielä toistaiseksi en tunne suurta haikeutta, mutta katsotaas ensi viikolla ;) Ja kyllä, tunnemyrskyissä on rypenyt tämäkin äiti eikä vähiten siksi, että esikoinen pääsi juuri ripille! Lasten kasvu on uskomatonta!

Halina

Mulla on kokemusta vaan työntekijänä olosta niin päiväkodista kuin lastenkerhoista ja se on just se sama, että itku lakkaa samantien ku vanhemmat poistuu kuvioista :D En tiedä tuleeko oma tunnereaktio olemaan millainen omien lasten kohdalla, mutta ainakin tieto siitä mitä prosessissa tapahtuu, ehkä helpottaa lapsen jättämistä hoitoon? Tai sitten aivoissa naksahtaa jotain ja se onkin traagista, enpä osaa sanoa etukäteen :D joskus ollaan töissä huomattu, että toisinaan toi 3v on hankala ikä aloittaa päiväkoti ja helpommin saaattaa sujua nuoremman tai vanhemman lapsen kohdalla. Liittyy ilmeisesti jotenkin lapsen kehitysvaiheeseen siinä iässä. Ja varmaan luonteeseen myös. Eniten töissä miettii ja huolettaa 9kuukautiset vauvat ja jatkuva resurssipula työntekijöistä. 3-vuotiaat ovat jo siinä iässä, että kaipaavatkin jo sosiaalisiasuhteita ja kavereita. Tsemppiä päikyn alkuun! :)

vvjp

Feel ya. <3

Tuttuja tunteita täälläkin, käyty läpi moneen kertaan. Oma vauvani aloitti tänään yläasteen ja tämä äiti on sydän murskana miettimässä mitensepärjääuittaakonesenpäätävessanpöntössä. Kai se vaan kuuluu vanhemmuuteen, huolissaan oleminen ja luopumisen tuska, vaikka alusta asti on ollut tiedossa, että lapsi syntyi lähteäkseen pesästä eikä jäädäkseen sinne ikiajoiksi. Ehkä se helpottaa sitten kun viimeinen repäisy, muutto kotoa, on tehty. Tai sitten ei. :D

Periaatteen nainen jo pienestä

Ääks, mun on pakko kertoa oma tarina vaikka ei ehkä autakaan.. :'D aloitin itse perhepäivähoidossa alle 1-vuotiaana ja kuulemma itkin joka aamu että en halua jäädä hoitoon ja joka ilta että en halua lähteä kotiin. Noin 4-/5-vuotiaaksi asti.. parasta tässä on että itsellä on vain hyviä muistoja hoitotädistä ja näen häntä edelleenkin! Hän on niin ihana ihminen ja hoidossa oli aina aivan ihanaa, muistan vieläkin hyvin kirkkaasti monia hetkiä sieltä. Vähän jännittää miten oman kanssa lähtee sujumaan, jospa itkuja tarvitsisi kuunnella vain viikkoja, ei vuosia..

Heidiliini

Meidän nyt 2v10kk tyttö oli vuoden pph:lla ja nyt siirtyi pieneen yksityiseen päiväkotiin. Ensimmäisen viikon jälkeen ihmettelin miten helposti kaikki on mennyt. Olin mukana hoidossa ekat 4 pv enemmän ja vähemmän ja tyttö oli ihan innoissaan. Halusi jo ekana päivänä jäädä hoitoon päikkäreille, vaikka oli ollut tarkoitus nukkua ne kotona. Ei itkenyt yhtään, vilkutti vain iloisena jos lähdin välillä käymään asioilla. Tällä viikolla tuli sitten kunnolla takapakkia kun mun piti palata töihin ja tyttö ilmeisesti ymmärsi että hoitoon pitääkin mennä joka päivä. Isä vie tytön aina aamuisin, jotta itse ehdin sitten ajoissa hakemaan. Kaksi ekana päivää meni hyvin, vain hetkellistä itkua isän lähtiessä. Kolme viimeistä päivää takertunut isään kiinni, haluaa haleja, pusuja, syliin yms. ja itkee loputtomasti. Itku jatkunut vielä isän lähdön jälkeenkin parina päivänä. Vaikuttanut selvästi öihinkin, jotka nyt pari päivää olleet levottomia. Mutta kaipa tämä tästä jossain vaiheessa taas helpottaa. Sama oli silloin kun meni pph:lle eli alku meni helposti, sitten tuli takapakkia, mutta ei itkenyt kyllä noin paljoa. Ehkä tämä liittyy jotenkin ikään. Onneksi isä vie tytön aamuisin, itse en varmaan pystyisi lähtemään itkevän lapsen luota pois. :(

Vierailija

Kiitos että puhut päiväkodin henkilökunnasta. <3 Meitä on siellä iso moniammatillinen työporukka, joista kaikki ammattiryhmät ovat tärkeitä.

Toinen kiitos siitä, että avaat päiväkodin aloittamisen tunteita vanhemman näkökulmasta. Välillä vanhempi unohtuu hoidon aloittamisen tohinassa ja tulee mietittyä vain lapsen kokemusmaailmaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011