Eilen käytiin Amurissa seuraava keskustelu:

minä: kuule, jos sun pitäis sanoa yksittäinen ärsyttävin piirre minussa, mikä se olisi?

Saku: hmm.. eikun hetkinen, hahaha, tämä on ANSA! Olet täydellinen!

minä: no voi herran jestas sentään, luulis sun tuntevan vaimosi sen verran hyvin että meikä ei sorru ikinä naisellisiin juoniin! Sun ärsyttävin puoli on besserwisseriys keskusteluissa, joka saa vastapuolen provosoitumaan nanosekunnissa.

Saku: sä taas et voi koskaan myöntää olevas väärässä... puhut vastapuolen ympäri vaikka väkisin! Ja oot vielä liian taitava siinä.

minä: no ihan varmasti myönnän, jos oikeasti olen väärässä, mutta jos en ole, niin deal with it.

Voitte varmaan kuvitella millaisia keskusteluja meillä välillä käydään päivänpolttavista aiheista, kun toinen on besserwisser ja toinen aina oikeassa, vaikka väkisin.

Tämän jälkeen molemmat hekottivat että toinen on täysin oikeassa (niin että häh, enkö muka myönnä vai) ja alettiin pohtia millaiset luonteenpiirteet olisivat niin sanotusti parisuhteen deal breakereita eli että suhde olisi tuhoon tuomittu.


Tultiin sellaiseen lopputulemaan, että meidän taloudessa ei juuri pidetä vastaavia keskustelutuokioita, koska molemmat avaavat suunsa heti kun joku asia on pielessä eikä kumpikaan jää hautomaan ja murjottamaan itsekseen. Ilmapiiri on avoin, ei ole tarvetta yrmyilylle. Minun kanssani on ylipäänsä kenenkään turha yrittää murjottaa kertomatta syytä, tai joutuu sen luokan ristikuulusteluun että ei tosikaan ja syy selviää ennen pitkää ihan varmasti. Istun vaikka mököttäjän syliin ja tuijotan silmiin niin kauan että toinen ratkeaa puhumaan. En kestä mököttämistä, paljon järkevämpää on kertoa suoraan syy ja alkaa ratkomaan tilannetta heti.

Koko keskusteluhan lähti alunperin liikkeelle siitä, kun lueskelin netistä ketjua missä kaikki listasivat puolisoidensa ärsyttäviä puolia. Selasin ketjua ihan hämmentyneenä että miten ihmiset ylipäänsä ovat yhdessä, jos ihan kaikki toisen tekemiset kiristävät pinnaa puhetyylistä lähtien! Jos jotain olen oppinut, niin sen että toista on turha yrittää muuttaa, mielummin etsii sellaisen kumppanin ketä ei halua "korjata". Ainakaan peruskorjata, hienosäätö lienee mahdollista. Täydellistä suhdetta ei varmasti ole keksittykään, mutta jos joka ikinen päivä ärsyyntyy jostain... se kuulostaa todella kuluttavalta.


Joskus olen harhautunut puhumaan ihmissuhdekiemuroista ystävienkin kanssa. Välillä päädyn kuuntelemaan silmät pyöreänä piilomerkitysten metsästyksen ihmeellistä maailmaa ja ihmettelen samalla miksi ihmiset eivät vaan puhu toisilleen suoraan. Jos haluaa että toinen imuroi, pyydä häntä imuroimaan ja sillä selvä? Jupina sotkuisesta huushollista ilman konkreettista parannusehdotusta on täysin ajanhukkaa. Yksi asia on kuitenkin yhdistänyt kenttähuomioiden perusteella toimivia parisuhteita. Nimittäin onnellisimpia tuntuvat olevan ne parit, missä toisen kanssa on hauskaa arjessa. Ei tarvita joka viikko yltiöromanttisia tempauksia tai ah niin mystistä salaperäisyyttä, vaan rehellistä viihtymistä toisen seurassa tuiki tavallisina arki-iltoina.

Minulle itselleni on tärkeää (myös ystävyyssuhteissa) tietynlainen helppous ja valoisuus, että toisen seurassa on vapaata hengittää. Ja että voi olla myös ihan hiljaa. Erakkoluonne arvostaa hiljaisuutta. Nostan myös aikaisemmin mainitun arkiviihtymisen arvoasteikossa  korkealle, se on vähän kuin nukkumista hyvällä tyynyllä, ihanaa ja rentouttavaa kiireisen päivän jälkeen.

No sitten ne deal breakerit. Ihan kauheinta kauhua minulle olisi ollut päätyä yksiin sellaisen tyypin kanssa, joka ei osaa innostua. Ameebamainen velttoilu harmaasta päivästä toiseen ja yrmynaama, ei kiitos. Vaikka omat ideani kaipaavat välillä järjen ääntä (Saku), pitää edes joskus heittäytyä nauraen mukaan. Ja koska me molemmat harrastetaan paljon ja koko ajan, ripustautuminen ja omien harrastusten puute olisi melkoinen deal breaker. Meillä aina kuitataan pilke silmäkulmassa että don`t be needy, kun toisella on turnaus tai mikä lie tapahtuma eri kaupungissa ja toinen ulisee ulko-ovella ikävää. Sitäpaitsi, ikävä on ihana tunne, olisi kamalaa jos ei ikinä ikävöisi puolisoaan. Ja ameebamaisen elämäntyylin ohella tavattoman raskasta olisi elää valittajan kanssa, sellaisen joka löytää kaikista ja kaikesta jotain negatiivista, eli että mikään ei kelpaa ihan vaan sellaisenaan. Itsekin masistelen pimeimpänä talviaikana ihan liikaa (kaamoshaamuilua), mutta tiedostan sen ominaisuuden itsessäni ja pyrin näkemään valoa edes vähän. Tällöin on tärkeää että toinen ei masistele, koska tuplamasistelu olisi melkoinen musta aukko.

Keskustelun lopuksi vedettiin läpyt notta hieno juttu että päädyttiin naimisiin keskenämme, hommahan jopa toimii. Ainakin melkein joka päivä, pieniä ristiriitojahan toki on, kuten verinen taistelu kumpi oli suositumpi vuonna 2006 kesällä sosiaalisessa mediassa, Lily Allen vai Radiohead.

Tämä postaus oli todellinen random, samoin kuin kuvitus (ah ihana Sonia Rykielin mekkoni), mutta kerrankos sitä :D

Saa jatkaa aiheesta ihan vapaasti, esimerkiksi mikä on sinulle parisuhteen deal breaker?

Kommentit (66)

eij

Ja vielä siitä arjen helppoudesta: se on todellakin kaikista tärkeintä, että huumori ja jutut natsaa yhteen, sekä oleminen ja asuminen on mukavaa:) aika kuluttavaa olisi kyllä, jos joka ikinen asia häiritsisi kumppanissa...

häh

Meillä puolison kanssa on kaikki yhteisiä harrastuksia ja yhteiset ystävät. Se on ihanaa! :) Olisi kammottavaa viettää viikonloppu ilman omaa puolisoon (olemme kyllä olleet naimisissa jo useamman vuoden mutta silti) Olemme kumpikin erittäin tyytyväisiä siitä että kun emme vietä aikaa kaksistaan yhteisten harrastusten parissa, voimme viettää sitä yhteisten ystävien kanssa. Avioliitossa ihaninta nimenomaan on se yhdessäolo ja toisen kanssa ajan viettäminen -> muutoinhan sitä ajautuu pian erilleen ja käytetään helpostikin ennakoitavan tilanteesen selitystä "kasvoimme erillemme" HOHHOIJAA.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

tää riippuu niin tyypistä :) mä kaipaan mintun tavoin omaa aikaa ja tilaa, samoin Sakulla on omat futisporukkansa, mutta meillä on myös yhteinen harrastus ja ihan omat reissut, eli tavallaan haen sitä tasapainoa näiden välillä ja homma toimii :) Meitä on niin monenlaisia parisuhteilijoita ja ihana kuulla että samanhenkiset ovat löytäneet toisensa, kuten nimimerkki häh tapauksessakin.

Ps. minttu, olisi ihan utopistinen ajatus että pitäisi kysyä lupa yhtään mihinkään toiselta, me ollaan aikuisia! Meillä on yhteinen kalenteri mihin merkataan ns. yksilömenot ja yhteiset menot ja ei ole tainnut kertaakaan olla mitään elämää suurempaa taistelua mistään omasta menosta, molemmat tekevät kompromisseja tarpeen tullen :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Miia

Nuo mainitsemasi ovat kyllä huonoja, totta. Ja tuo valittaminen varsinkin, seurustelin aikani yhden valittajan kanssa ja hänessä yhdistyi vielä toi innottomuuskin. Se oli kauhean rasittavaa aikaa, hermostuin monesti siihen rutinaan ja kitinään. Kyllä hän joskus jälkeenpäin tunnisti itsekin tuon ja sanoi, että hän taisi olla aika raskas poikaystävä. Kyllä, oli!

eij

Joo nössöys olisi minunkin deal breaker, kuten aiempi kommentoija sanoi. En sellaisia joo,joo- miehiä olekaan kyllä katsellut vaan huomaan heti, etten vain kiinnostu miehestä, jossa ei ole yhtään haastetta.

Mutta toisaalta, liian haasteellinen mies taas on sitten liikaa :D kompromisseja pitää osata tilanteen mukaan tehdä. Eli överi itsepäinenkin on deal breaker. Kuulostaapa vaatimukseni hankalilta, mutta onneksi minulla on jo sellainen välimallin mies itselläni ;)

Kaisu

Mun ehdoton deal breaker taitaisi olla sellainen mies, jolla ei olisi omaa luonnetta, tai siis sellainen nössö. Itse olen hyvin vahva persoona, enkä kestäisi jos toinen puolikkaani olisi sellainen, joka jää kaikessa tossun alle ja myötäilee minua. Okei, tokihan se olisi kätevää, mutta tiedän että kyllästyisin sellaiseen about, heti? Tarvitsen pientä haastetta elämääni.

Eniten minun tulisi kyllä muokata itseäni ja omaa persoonallisuuttani, koska yksinhuoltajaäidin ja pikkusiskon kanssa asuessani olen tottunut aivan järkyttävään pikkutarkkuuteen, ja kyllä, ärsyynnyn jos vaikkapa veitset on laitettu astianpesukoneessa väärin päin (terävä puoli ylöspäin, why?). Eli ennen kuin alan valittelemaan tulevan mieheni äsryttävistä tavoista tulisi varmaan itse katsoa peiliin. 8D

Miaminttu

Mitä, miksi kukaan laittaisi veitset kahvapuoli ylöspäin tiskikoneeseen? Paremmin pääsee pesunesteet huuhtomaan liat pois kun veisten kärjet on siellä "ilmassa" vapaana :D Olen siis itse näköjään aivan samanlainen tarkkuusnatsi, mutta toisinpäin ;)

Sanna

Sen jälkeen kun on kipannut sen korin ja ottanut kädellä vastaan, ei ole kertaakaan enää laittanut teriä ylöspäin. :D

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

olet sikäli harvinainen tapaus (pitää oikein nostaa hattua) että tiedostat myös omat hankalat puolesi, ja pyrit tekemään asioille jotain. Ja siis apua sentään, mä olen niin huithapeli pyörremyrsky että en varmaan koskaan pystyisi vastaamaan sun laatustandardeihin kotona, onneksi ei olla pari :----D T: se joka unohtaa sen veitsen olkkarin pöydälle.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Oletko jo nähnyt tämän listan?

https://www.facebook.com/jere.rasi.7/posts/10151432171193692

mua taas ihmetyttää se, miten erittäin suoratkaan vihjaukset ei mene perille :D

mutta dealbreakereita hmm... itsekkään, rasistisen tai väkivaltaisen tyypin kanssa en voisi ikinä olla. Mutta tärkeää on kyllä tuokin, minkä mainitsitkin dealbreakeriksi, jos tyyppi olisi vain täysi ameeba joka ei ikinä innostuisi mistään, loppuisi varmaan into lyhyeen...

Aika hyvin sanasta sanaan kuvaat minunkin ajatuksiani. :) Yhteinen huumorintaju on minulle tärkeintä. Ja että puhutaan asiat, eikä haudota. Ja turha nalkutus pois. Jos tuntuu siltä, että kämppä kaipaa imurointia, niin imuroi itse eikä kitise. Tai ellei vaikka sairauden vuoksi kykene, niin keskustelee asiasta sen puoliskon kanssa, eikä aloita marisemalla: "Mikset sääkään koskaan voi imuroida!?!". Tosin tää toimii meillä siksikin, että meillä on suht samanlainen siisteystaso. Eli kämppä alkaa tuntua sotkuiselta molemmille samaan aikaan.

Mutta jos se puolisko jättääkin ne sukat joka jumalan päivä lojumaan olohuoneeseen sohvan eteen, niin sitä voi ehkä pysähtyä miettimään, että onko tämä nyt kuitenkaan niin iso ongelma. Ja teenkö minä ehkä tahollani jotain, joka voisi toisesta olla ihan yhtä ärsyttävää. Kukin tietysti tavallaan, mutta omaan korvaani vaan joskus sattuu pahasti se, millaista marinaa, kitinää ja suoranaista riitelyä joidenkin pariskuntien "keskustelut" jatkuvasti ovat.

Siitä kysymykseesi: Minulle deal breaker olisi puolisko, joka puhuisi minulle rumasti ja epäkunnioittavasti. Hurttia huumoria saa ja pitääkin olla, mutta joku raja siinäkin. Ja aivan ehdottomia deal breakereita olis tietysti mustasukkaisuus, epäluotettavuus ja väkivaltaisuus.

Että tämmöisen romaanin kirjoitin tänne kommenttilootaan tällä kertaa. ;)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Pikakommenttina: " Jos tuntuu siltä, että kämppä kaipaa imurointia, niin imuroi itse eikä kitise." ---> TÄMÄ!!! En tajua miten ihmiset jaksaa vuodesta toiseen valittaa toiselle vaikka nyt niistä sukista lattialla, herrjanjestas vie ne itse pyykkikoriin jos häiritsee niin paljon että jaksaa valittaa valittaa vaan :D

Epäkunnioittavuus on kauheaa kuunneltavaa, totta, sitä ei pitäisi kenenkään sietää. (Väkivaltaisuus ja muut ääriasiat jätin tästä postauksesta pois muutenkin, se on niin itsestään selvää omalla kohdallani että nollatoleranssi).

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Pahin olisi varmaan juuri se, ettei mies innostuisi MISTÄÄN ja vielä paheksuisi omaa intopiukeiluani. Itse olen melkoinen kauhukakara vielä neljännesvuosisadan iän lähestyessäkin, aina löytyy jotain jännää mitä on pakko kokeilla ja jokatalvista pulkkamäkeilyä ei vaan voi jättää välistä ;)

Nykyisen avokkini kanssa huomasin heti kärkeen yhden tärkeimmistä asioista (ja tämä oli silloin kun olimme vasta ystäviä). Istuttiin autossa matkalla Jyväskylästä Turkuun ja ei ollut pakko puhua koko ajan. Toisinsanoen harvoja sellaisia ihmisiä joiden kanssa ei ole awkward silencea, oltiin osa matkasta ihan hiljaa eikä kummallakaan ollut tarvetta vääntää tikusta asiaa (:

Tulipas romaanikommentti, ei voi mitään kun oli niin ihana ja ajatuksiaherättelevä postaus (: Ihanaa kevättä <3

Marikki

Sama! Jos on syytä mulle saa aivan rauhassa haistattaa v*tut.. Mutta turha haukkuminen vaan siksi että itsellä sattuu kiehahtamaan on täysin asiatonta. Myöskään niitä v*tun haistattamisia en suostu syyttä kuulemaan. En käsitä mikä on niin vaikeaa siinä että pysyy asiallisuuksissa, äkkiä pienestä riidasta tulee iso kun alkaa asiattomuuksiin menemään.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

paheksuminen on huono, pahin olisi ikärasismi, jossa paheksunta alkaa yleensä näin: mitä sinäkin aikuinen ihminen... pulkkamäki/lätäkössä hyppinen/kaikki hauskat asiat ovat lapsille! Nämä ihmiset syövät onnellisuutta maailmasta.

Hiljaisuutta on tosiaan joko miellyttävää tai vaivaannuttavaa, siitä usein tietää kuinka hyvin toisen tuntee :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

käyttäjä-6444
Liittynyt23.2.2015

Minulle olisi pahinta olla jonkun sellaisen kanssa, jolla ei olisi yhtään omaa elämää. Eli kaikki kaverit olisivat yhteisiä, samoin kuin harrastukset ym. Olisi kauheaa, jos joka paikkaan pitäisi mennä yhdessä. On mukavaa, jos välillä saa olla vaikka koko viikonlopun ihan vaan yksin.

En myöskään voisi seurustella sellaisen kanssa, jolle pitäisi kertoa tarkkaan kaikki menot ja tietää joka hetki, missä toinen on menossa. Tietyistä menoista pitää tietenkin neuvotella, mutta olisi kauheaa jos pitäisi anella lupaa, että saako esim. lähteä tyttöjen kanssa vaikka viikonloppumatkalle.

Samanlaisia asioita tulee mietittyä tosi usein, noita deal breakereita, ja varsinkin kun huomaa että moni tuttu päätynyt naimisiin sellaisen ihmisen kanssa ketä melkein vihaa- ihan vaan, ettei tarvis olla yksinään. Se on tosi surullista..

Ite kaipaan paljon aurinkoo mun ympärille, ja aitoja ihmisiä! Se on tosi hankalaa jos vihaa kaikkia ympärillä oleviaan tai yrittää muuttaa niitä niin että kaikki aitous katoaa...

Mun deal breaker olis miettimättä se, jos sillä toisella ei olis mitään tavoitteita. Jos se olis vaan kaikkeen tyytyväinen ja tyytyis elämään.. Miehen pitää kyl olla vähän sellanen taistelija. Niin.. ja naisenkin :)

Mun mielestä kommunikointi on parisuhteen a ja o. Hyvinkin erilaiset ihmiset saattavat olla onnellisia yhdessä, mutta jos kommunikointi ei pelaa on suhteessa, ainakin toinen on lopulta onneton tai suhde tuhoon tuomittu. Muita tärkeitä asioita on molemminpuolinen joustavuus, luottamus, rehellisyys ja tasavertaisuus. Ei ole hyväksi, jos aina toinen antaa periksi ja toinen päättää kaikesta. Positiivista on myös yhteinen huumorintaju!

Vaikka parisuhde olisi loistokunnossa, haastetta arkielämään tuo ihmiset joita ei voi valita (poistaa jos luonne ei miellytäkkään), vaan heidät pitää vain hyväksyä siihen sellaisina kuin ovat ja koittaa tulla toimeen. Puhun nyt lapsista. Ei pidä käsittää, ettenkö rakastaisi meidän tenavia... rakastan kyllä, mutta todellista haastetta he välillä tuovat. Miten erilaisia luonteita voikaan olla samoista lähtökohdista huolimatta, hyvässä ja huonossa. Onneksi on vielä muutama vuosi aikaa kasvattaa, sillä kummankaan luonteista miestä en itselleni ottaisi.

Milka

Varmaan liika omistushaluisuus ja joku tarve rajoittaa. Suurempana kokonaisuutena yleinen konservatiivisuus ja yleinen "junttimaisuus" lue tietynlainen kouluttautumattomuus ja tietämättömyys. Itsehän työskentelen ihan vain lähikaupassa perus pertsana, mutta mun mielessä kuuluu kamala kilinä kun kuulen oikeistolaisen konservatiivisia kommentteja esim. seksuaalivähemmistöihin koska "se nyt vaan on sairasta".

Bondailen tuosta ameebatekstistä myöskin, kerrassaan hilpeää kuvailua :DD

Maria

Erinomainen kirjoitus! Pitkän linjan sinkkuna laittoi kyllä miettimään, minkälainen se hyvä suhde olisi. Edellinen kaatui miehen jatkuvaan kettuiluun, masennukseen, molemminpuoliseen puhumattomuuteen (ei, niistä vaivaavista asioista ei sitten millään voinut puhua) ja omalta osalta lopulta tunteiden puuttumiseen.

Haha, nauroin tuolle lopun anekdootille teidän verisistä taistoista. :D Itsehän väittelin eräänä yönä poikaystävän kanssa varmaan kolme tuntia siitä minkä värinen Bulbasaur on. Ei olla vieläkään päästy täydelliseen selvyyteen siitä onko se vihreä, sininen vai turkoosi.

Noista deal breakereista... En kestäisi seurustella tyhmän ihmisen kanssa. Ja tähän väliin tarkennuksena, että minulle tyhmyys tarkoittaa sitä, ettei ole yhtään kiinnostunut mistään muusta kuin oman navan välittömästä läheisyydestä. Rakastan sitä että voin poikaystävän kanssa jutella ihan mistä vaan, vaikka asia ei ehkä niin häntä kiinnostaisikaan, ja sama tietysti toimii myös toisinpäin. On ihanaa kuunnella esimerkiksi poikaystävän luonnontiedejuttuja ja päästä itse räpättämään kirjallisuudesta.

Myös samanlainen huumorintaju ja toisiaan täydentävät luonteet ovat tärkeitä. Olen itse aika introvertti ihminen siinä missä taas poikaystäväni on todella ulospäinsuuntautunut, mutta meillä kuitenkin osuu aika hyvin kaikki muu. Sitäpaitsi, on vaan hyvä että silloin kun poikaystävä liehuu kavereidensa kanssa kaupungilla, minä voin linnottautua yksin kotiin ja ladata sosiaalisuusakkuja.

Marikki

Pakko kompata Jennïn peitto hommaa..

Itselle ne deal breakerit on se ettei toinen parisuhteen puolisko pysty katsomaan itseään rehellisesti peilistä ja kestämään negatiivisia puolia itsessään (kaikissa meissä on huonot puolet, ne vaan on hyvä tunnistaa ja myöntää), se että olettaa toiselta suhteessa jotain missä ei itse ole valmis toimimaan samoin (practise what you preach) ja se ettei suo toiselle omaa tilaa missään asiassa, (kaikki on meidän, mikään ei vain minun/sinun aka yksityisyydestä on turha haaveilla). Se että olettaa toisen elävän omilla säännöillään, eikä siis sovi yhteisiä "sääntöjä" parisuhteelle..

jennï

Tää on niin helppo: ehdoton deal breaker on yhteinen peitto. No, nay, never!!!

Muinoin pariisilaishotellin respassa ei todellakaan tajuttu, kun pyydettiin huoneeseemme kahta peittoa.

Muutoin komppaan Nelliinaa täysin sydämin. Asiat pitää sanoa suoraan ja omille asioille ja ajatuksille pitää olla aikaa.

Laa

On ihan parasta kun on mies joka on kiinnostunut niin monesta asiasta ^^ voi jutella mistä vaan. Viime viikolla kyselin juhlamekkojen värivaihtoehdoista, oli ihanaa saada järkevä, perusteltu mielipide eikä mitään "ihan sama"a. En tajua mikä juttu joillain miehillä on siitä ettei puutu "akkojen juttuihin". Jos joku asia on kumppanille (suht) tärkeä ja voi auttaa toista ihan lyhyellä kommentilla, vaikka kyse olisikin jostain verhojen väreistä, niin miksi ei? Ei sitä tarvitse esittää kiinnostunutta tai mitään, mutta lyhyt vastaus kun toinen kysyy on kohteliaisuutta eikä paljoa vaadi :)

Laa

Monen kaverin kanssa puhuessa deal brakerinä on ollut juuri tämä, että kumppanina pitää olla ihminen jolla on omakin elämä ja joka osaa ottaa vastuuta tekemisistään. Mutta voihan tuo olla ohimenevä vaihekin :) Jos vielä viitsit niin koita kannustaa ja kysellä ihan aidosti kiinnostuneena, mitä kumppanisi elämältään haluaisi. Sitten voit kertoa omia tuntemuksiasi. Jos oikeasti alunperin on kyseessä ollut lottovoitto niin voihan tilanne siitä parantua :) Ja jos ei niin tiedät ainakin ihan positiivisella asenteella yrittäneesi.

***

mäkin sain exältä kommentin, kun ajattelin ilahduttaa ja vein kahvia aamulla sänkyyn, "tää kahvi on jäähtynyt!!!" aijaha, en vienyt toiste.

Nykyisen avokin kanssa ollaan oikein puhuttu siitä, miten pienillä asoilla saa toiselle niin hyvän mielen ja tehdään usein semmosia "yllätyksiä" arjessa, kuten haetaan töistä, vaikka ei oltu sovittu tai tuodaan just sitä lempparijätskiä kaupasta, vaikka ei oltu pyydetty. Oikeesti myös meillä toimii ne ihan perus <3 viesti keskellä päivää, et ilmaisee toiselle, et mä ajattelen sua täällä :)

Aurinkoista kevättä ja ihania, onnellisia hetkiä kaikille parisuhteissa ja ilmankin! :)

Laa

Meillä on poikaystävän kanssa se periaate, että kumpikin toimii niin kuin itsestä hyvältä tuntuu (toisen huomioon ottaen, toki). Minä kaipaan enemmän sitä puhumista ja pussailua, niin pyydän sitten tarvittaessa suoraan ^^ Poikaystävä suostuu tai kieltäytyy oman fiiliksen mukaan ja kummallekaan ei jää paha mieli. Ja itse oon sellainen ihminen että sanon rakastavani aina kun siltä oikeasti tuntuu, = väh. 4 kertaa viikossa. Poikaystävällä vastaava luku on se n. 2-3 kertaa vuodessa, mutta tiedänhän minä tuon ilmankin ;)

Mari

Ja niin kun sitä kuvittelee, että elää lähes täydellisen onnellisessa suhteessa. Elänyt viimeiset 17 vuotta. Antaa rakkautta ja saa sitä. Ollaan toistemme tuki ja turva, lähestulkoon paita ja peppu. Jaetaan arkipäivät ilot ja surut. Kaikki on hyvin. Kunnes. Mies ilmoittaa eräänä kauniina päivänä töistä tullessaan, ettei enää koe rakastavansa tarpeeksi. Kaikki romahtaa. Tätä romahdusta on nyt kestänyt kolme kuukautta. Tunteet menee vuoristorataa. Toisena päivänä tuntuu hiukan eheämmältä, toisena taas mennään persliukua takaisin pohjalle. Tuntuu siltä, että joutuu kokoamaan itsensä uudelleen pienen pienistä palasista. Ja pahinta on tunne siitä, että oma rakkaus toista kohtaan on edelleen tallella. Vaikeinta on myöntää itselleen, että se ei enää riitä. Täytyisi osata päästää irti...

Mimme

Minäkin arvostan tasapainoa: välillä on kiva olla yksin kotona ja tehdä mitä haluaa, kun avokki on kavereiden kanssa ulkona, toisinaan on taas kiva lähteä itse ystävien kanssa pitämään hauskaa. Toisinaan taas lähden kumppanin mukana tapaamaan hänen kavereitaan (tai he tulevat meille) ja vastavuoroisesti hän tulee toisinaan meidän kaveriporukan mukaan. Pidämme myös läheisen ystäväni (joka asuu naapurissa poikkiksensa kanssa) luona "pariskuntapeli-iltoja". Arvostan myös sitä, ettei kumpikaan rajoita toistensa menoja, mutta silti mielipidettä kysytään.

Onpa sulla stereotyyppinen näkökulma. Kyllä mä tällä viestillä tarkoitin sitäkin, ettei ukkelin tarvitse minulle jäkättää, vaan siivoaa jos hänestä siltä tuntuu. Ja kas kummaa, meillä siivoavat molemmat ihan omatoimisesti. Kummankaan ei tarvitse vetää mitään päsmärin roolia. ;) Kuten sanottua, meillä on aika samanlainen näkemys miehen kanssa sopivasta siisteystasosta. Mutta jos asuisin hysteerisen siivousintoilijan kanssa, niin miksi juuri minun pitäisi joustaa hänen siivousintoilunsa mukaan? Eikö järkevintä olisi, että hän siivoaisi, jos pahalta tuntuisi. Tai sitten asiasta keskusteltaisiin. Mutta jäkättämistä en kuuntelisi, enkä sitä itsekään harrasta. Mutta onneksi meidän ei tarvitse olla pari kanssasi. ;)

Ieva

Miksi vihjailla, jos voi sanoa suoraan? Toisaalta, ehkä joku voisi tulkita "olisi tosi kiva, jos pesisit pyykit" vihjailuksi kiltin pyynnön sijaan. Tuon lähemmäksi vihjailua en kuitenkaan sorru. :D

Mimme

Tämä oli mukava postaus :) Tiivistettynä toimiva suhde vaatii minullakin ainakin leikkimielisyyttä, kärsivällisyyttä kuunnella intohimoista paasaamistani vaihtuvista aiheista, keskustelykykyä ja jonkinlaista vakautta silloin, kun oma mielialani ei ole kovinkaan hyvä.

Voin täysin samaistua tähän ja kerroin tästä Pekalle johon totesi "tervetuloa meidän arkeen" Meillä kanssa Pekka näsäviisastelee ja minä sitten tinkutan vaikka maailman tappiin. Olen kuulemma semmonen muuli, että toista ei voi maailmasta löytyä.. :D Mutta kun on tämmöiset keskustelulahjat suotu niin ei voi tulla ainakaan tylsää keskenään...

Itse arvostan kanssa parisuhteen ja ystävyyssuhteiden helppoutta jonka vuoksi ei ystäväpiiristä varsinkaan naisia montaa löydy. En ymmärrä monien parisuhdekriisejä ja huvittavinta on, että ystävät kysyvät minulta monesti neuvoja koska meillä menee aina "täydellisesti". Me vain korvaamme toistemme vikoja niin ei sillon tarvitse sen enempää parisuhdeneuvoja tai niitä kriisejä.

Eräs ystävä juuri kysyi neuvoa miten ilmaista kumppanilleen, että on alkanut vähän lihoamaan totesin, että sanoo suoraan vaan "hei ootko huomannut tuon armottavan vatsan tossa vyön päällä" ei kelvannut tämä vaikka meillä asiat näin hoituu hyvinkin mutkattomasti. Olen kuulema usein liian suorasanainen joka kummasti karkottaa ihmisiä..

May Milton

Olipa siistiä lukea sinun ja sakun paridynamiikasta osana tätä muutenkin tärkeää ja inspiroivaa asiaa. Kyllä tämmösiä randomeja aina mielellään pohtii :D
Olen lukenut blogiasi niin kauan että olen myös kerennyt miettimään että mikähän on se teidän _juttu_ :D huvittavaa huomata että myös mulla ja omalla avokilla on sama "tasapaino", besserwisser ja miss (always) right :D
mulla meni todella kauan päästää irti sellaisesta kaikesta taakasta ( esim. marttyyriys, piilomerkitykset,miehen syyllistäminen/dissaaminen sukupuolen takia, oman edun tavoittelu, ynnä muu suhteita kaatava överiys) jotka opin lapsuudenkodissa. Aiemmin en pitänyt noita asioita kummallisina tai väärinä ja mies oli se joka oli aina väärässä, kaikissa edellisissä suhteissani.
Nykyinen muutti suunnan. Olen Hänelle ikuisesti kiitollinen että juuri Hän jaksoi vieressäni ja odotti minua tuskan toisella puolella, ja nyt en enää voisi kuvitellakaan olevani sellainen alhainen kusipää suhteessa kun olin ennen!!! Nyt tajuan, mitä kuraa olen kantanut messissä ja mikä ei enää käy! ( Ainakin virheet on helpompi hoitaa, kun niitä tulee eli HETI, entä ennen. ) Miten vapauttavaa. Tavallaanhan kertomani liittyy tähän aiheeseen: tunne itsesi. Tunne vastuusi. Hoida asiat äläkä vikise olevasi uhri.

Katri

Mekin tehdään melkein kaikki jutut yhdessä ja kaveritkin on hyvin pitkälle yhteisiä. Toimii meillä, vaikka onhan se joskus ihanaa olla vaikka ilta yksin kotona :) Itse pidän myös todella tärkeänä toisen seurassa viihtymistä, suorapuheisuutta ja sellaista tiettyä yhteen hiilleen puhaltamista. En esimerkiksi tajua, kun jotkut riitelee remontin tekemisestä. Meillä kaikki tuollaiset projektit sujuu hyvin ja tiivistää parisuhdetta, kun tehdään yhdessä töitä yhteisen tavoitteen eteen ja tsempataan toisiamme. Minä olen meistä se dramaattisempi, mutta vuosien varrella olen oppinut hillitsemään kiukuttelua tosi paljon. Ja jos joskus kiukuttaa ihan muuten vaan, sanon suoraan, että nyt v*****aa ja täytyy saada kiukutella, älä suutu :D

Dealbreakereita olisi negatiivinen suhtautuminen elämään, juuri tuo mainitsemasi innostumattomuus ja jatkuva valittaminen tekemättä asialle mitään. En jaksa sellaisia ihmisiä, jotka valittavat elämän/työpaikan/parisuhteen/minkä vaan kurjuutta jatkuvasti, mutta eivät koskaan tee asialle mitään. En usko, että voisin myöskään olla onnellinen ihmisen kanssa, joka ei tykkäisi matkustelusta, hyvästä ruuasta ja viinistä. Eräällä tutullani oli joskus poikaystävä, joka ei oikeasti suostunut syömään mitään muuta kuin karjalanpiirakoita ja kaupan lihapullia. Sellaisen ihmisen kanssa olisi aika vaikea olla, kun itselle hyvä ruoka on yksi elämän tärkeimmistä jutuista. Myös puolison arvostelu selän takana on aika kamalaa. Meillä töissä yksi mies puhuu usein vähättelevään sävyyn avovaimostaan, kutsuu tätä koko ajan hallitukseksi ja antaa ymmärtää että kyseessä on kunnon pirttihirmu. Olisi hirveää jos itsestä puhuttaisiin noin epäkunnioittavaan sävyyn. Samoin puolison kritisointi ja dissaaminen muiden läsnäollessa on kamalaa kuunneltavaa ja todella kiusallista kaikille.

Ann

Välillä tuntuu etttä muijat on liian nössöjä sanomaan miehelle että suakeli siivoa! Itellä ei oo mitn kodinhengetär syndroomaa nii kevyesti irtoaa suora puhe tässä asiassa kuin muussakin.

Suzy

Minulla entinen poikaystävä oli todella mustasukkainen mun menoista ja kavereista. Koska hänellä itsellään ei ollut kavereita niin, sitten minua syytettiin että minä olin sosiaalinen ja ystävystyin ihmisten kanssa "Hei, mennääkö josku kaljalle, ku asutaan samassa kaupunginosassa" tyylillä. Varsinkin, kun itse ole todella vapautta rakastavaa tyyppiä tällainen oli itelleni ihan hemmetin ahdistavaa.

Hän myös oli kauhean kyyninen mun innostumista kohtaan ja joskus tuntui, että halusi tehdä minusta "sen perheelle" sopivan tyylisen. Ja kun itse olen kaiken lisäksi kurjuuden romantisoija tyyppi, tykkään sellaisista jutuista niin hänestä kaikki oli ihan naurettavaa ja kaiken piti olla toooooodella arvokasta, hienoa jne.

Nykyinen poikaystävä on paljon rennompi, varsinkin kun asumme eri paikkakunnilla niin toiselle on pakko antaa sitä vapautta ja luottaminen on kyl ollut todellakin 100% tässä. Molemmilla on ne omat kaverit joiden kanssa olla, mutta niitten seuraan saa aina viedä myös oman poikaystävän. Toimii :))))

Nuppu

Me riidellään miehen kanssa aika paljon, viikoittain varmaan. Mä vaan olen sellainen, että on pakko saada sanottua heti jos ärsyttää ja mun pinna on todella lyhyt, joten sanon sitten varmaan aika useinkin. Kiihdyn nollasta sataan alle sekunnissa ja parhaimpina päivinä mikä tahansa - siis ihan todella mikä tahansa, ei se vaadi kuin sen pöydälle unohtuneen kahvimukin - saa mut itkemään ja huutamaan. Mies taas on täydellinen vastakohta, se ei sano vaikka vaivaa. Tai oikeastaan ei sillä useinkaan edes vaivaa :D Se ottaa elämän tosi rennosti eikä sillä oikeasti vaan kiinnosta että onko mun hiuspinnejä sen kalsareissa vai ei tai sanoinko mä jotain väärin vai en. Ja mä luulen että meiän vahvuus on just siinä, että ollaan niin yö ja päivä. Mä tulisin hulluksi munkaltaisen ihmisen kanssa ja mies taas kuulemma ihastui mussa nimenomaan siihen, että teen kaiken sata lasissa eikä välimuotoja ole (mä en todellakaan ole "ihan jees"-ihmisiä, se on joko AAAÄÄÄÄ IHANAA MAHTAVAA UPEETA!!!! tai sitten eiiistn mitä paskaa....). Täydennetään toisiamme, mä vedän miehen siihen intoon ja mies taas on hionut musta ne kaikkein terävimmät kulmat pois.

Ja no, toinen meidän vahvuus on varmasti siinä, että ollaan ihan alusta asti tiedetty että tämä on tässä, tämän ihmisen kanssa haluan viettää loppuelämäni. Ja sen mukaan myös toimitaan. Me katsotaan samaan suuntaan, ei mennä koskaan vihaisina nukkumaan ja muistetaan joka päivä vähintään halata ja pussata. Aina on aikaa istua hetki kahdestaan sohvalla, lapsesta huolimatta.

Rakkaus on ihanaa!<3 Ja tulipa nyt ikävä sitä miestä, kun mä oon 450km päässä vielä pari yötä...

Helen

Minulle deal breaker olisi ehdottomasti se, jos saisin tietää mieheni puhuvan minusta ikäviä juttuja esim. töissä. En meinaa uskoa korviani kun yksikin työkaverini juttelee välillä tyttöystävästään työpaikan muille miespuoleisille sanoilla "se on sellainen vähän yksinkertainen". What?!? Rajansa se on herjoilla ja äijäilyilläkin. Ja äijäilyistä puheen ollen, kaljaa kittaava ja tv:n äärestä poistumaton mies olisi täysin no-no. Ja mies, jota ei voisi vähempää kiinnostaa elämän pienet ilot kuten ulkona syöminen, matkustelu ja tanssiminen :)

olivia rouge

aahahhaa repesin tolle kun taistelette, että kumpi on oikeassa, tätä kun on muutamanakin iltana tullut seurattua teidän sohvalla silmät pyöreinä :D oli se sitten kyseessä joku leffan juonenkulku tai kuka teki ja mitä tai joku muu yhtä tärkeä. mut ootte kyl ihan parhaita :D

Kati

Suurin syy oli jatkuva negatiivisuus. Se sai minut jättämään heilani viikko sitten. Viimeinen pisara oli se, kun olin tehnyt aamiaisen pitkän kaavan mukaan, herätin toisen ja toin valmiiseen pöytään ja ensimmäinen kommentti oli "miksi tuo voiveitsi on pöytää vasten? pitääkö sitä voita levitellä ympäriinsä?". Päätin, että tuon tyypin takia en ala masentua enää hetkeäkään ja pakkasin tavarani. Ja voi kuule, on niin helpottunut olo, että sitä on vaikea kuvailla!

Se Ex-miehelleen keikistellyt ...

Olipa ihanan positiivinen kirjotus parisuhteesta. Tuntuu, että ihmiset usein pitää parisuhteessa tärkeänä vääriä asioita näkemättä, ettei se kumppani vain ole itselle sopiva.

Olen myös havainnut olevani hankala ihminen. Entisessä elämässä olin juuri se vihjailija. Nykyään taidan olla liiankin suorapuheinen (en toki tarkoituksella halua ketään loukata). Mutta olen yrittänyt muuttaa itseäni. Peruspessimistisestä valittajasta on löytynyt positiivisempi puoli, kiitos Sinun Nelliina! Kirjoitit taannoin hyvistä ja huonoista asenteista. Se herätti ja kolahti! Pian sen jälkeen törmäsin lehtijuttuun negatiivisuuden tarttumisesta. Tietoisesti olen pyrkinyt vähentämään turhista asioista valittamista, ja se on toiminut! Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta. Ja positiivisuus ruokkii positiivisuutta.

tuuli

paljon samanlaisia ajatuksia minullakin. itselläni nyt 12 vuotta yhdessä mieheni kanssa . olen silti yhä olemassa minuna, muutun ja kasvan yhä minuna, en vain toisen kanssa ja kautta. onni lähtee myös omasta itsestä, eikä vastuuta omasta elämästään voi kaataa parisuhteen tai toisen vastuulle.

Puppe

Kiitos ihanasta postauksesta! :D Minulle parisuhteen deal breakereita olisivat alkoholismi, väkivaltaisuus (henkinen ja fyysinen), rasismi ja negatiivinen elämänasenne. Eniten avioliitossani arvostan soljuvaa, hellää ja hauskaa arkea, ystävyyttä ja molempien yritystä opetella selvittämään suhteen hankaukset heti ja suoraan. Uskon, että näillä eväillä kestetään toisiamme keinutuoliin.

mimi

Hei mahtava postaus ja kommentointia, thanks guys! :) Auttoi tällasta sinkkuakin taas miettimään, että millaisen kumppanin oikeasti haluaisi, ja toisaalta myös hahmottamaan, miksi se edellinen suhde ei toiminutkaan - silloin eron aikaan asioiden sanoiksi pukeminen tuntui niin vaikealta. Tästä lähtee hyvä sinkkukevät käyntiin! ^^

Berry

Mulle tärkeetä on se, että toisen kanssa voi keskustella kaikesta. Ettei tuu sellasta tunnetta että miks mä nyt menin tosta puhumaan. Tärkeetä on myös, että vuorotellen kuunnellaan ja osallistutaan keskusteluun. Mulla menis alta aikayksikön hermot sellaseen "emmä tiiä" ihmiseen. Samaa mieltä ei tartte olla, paitsi tietenkin niistä tärkeimmistä jutuista, kunhan oman kannan pystyy perustelemaan.
Toisena juttuna on se, että pitää olla samalla aaltopituudella huumorin suhteen. TIetää, että voi laukoa miten hämärää juttua tahansa ja toinen ei lähde ovet paukkuen.
Sitten sellainen tasapaino ahkeruuden ja rentoutumisen välillä. Sekä sohvaperuna että pirttihirmu kuulostaa pahoilta tapauksilta. Velvollisuudet täytyy hoitaa alta pois mutta sellanen jatkuva häslääminenkin ärsyttää.

siru

No, jos parisuhde jatkuu vaikka sen kymmenen+ vuotta, niin siinä ajassa molemmat ihmiset muuttuvat aika paljon, eli en itsekään ole samanlainen nyt, kuin kaksikymppisenä, kun tapasin mieheni. Suunnitelmat ovat muuttuneet ja elämässä meille molemmille on tapahtunut monenlaista yhdessä ja erikseen 16 vuoden aikana. Ajattelutavat ja käytännöt ovat molemmilla muokkautuneet ja muuttuneet elämänkokemusten seurauksena. Oikeastikin voi kasvaa erilleen, eikä siis vain valinnut 'väärää tyyppiä'. Elämästä ja ajatuksista voi tulla aika erilaista, jos toinen esimerkiksi sairastuu, masentuu, menettää läheisen ihmisen, ura lähtee villiin nousukiitoon, saa lapsia, menettää lapsia, ei saa lapsia, ei halua lapsia, haluaa muuttaa ulkomaille, omistautuu tärkeälle työlle, tulee uskoon, jättää uskonnon jne. Eivät ihmiset ole aina samat koko elämää. Itselläni on ainakin asenteet ja ajatukset muuttuneet kovastikin, kun olen vanhempana nähnyt, kokenut ja oppinut asioita enemmän.

Ania

Nojaa, aluksi tämä nykyinenkin vaikutti jotakuinkin lottovoitolta, mutta näin samassa taloudessa asuessa olen alkanut hieman tuntosarvet pystyssä haistella tiettyjä ominaisuuksia joista en niin pidä, ja jotka saattavat muodostua deal breakereiksi. Ensinnäkin, laiskuus. Olen katsellut kun toinen lötköää vuoden kotona, töitä hakee vain silloin kun siitä tarpeeksi iso riita saadaan aikaiseksi. Minua henkilökohtaisesti riepoo suunnattomasti että raadan niska limassa pienen palkkani eteen ja sitten se menee siihen että maksan puolet toisenkin elämisestä. Ja toisekseenkin, juuri se, että se lötköää kotona AINA. Haluaisin omaa aikaa, ärsyttää 8 tuntia passata muita ja sitten tulla kotiin passaamaan yhtä. Haluaisin olla keskenäni, tehdä tyttöjuttuja, lötkötä sohvalla resuvaatteissa mätystäen poppareita ja kattoen jotain lässysarjaa, mutta ei, kun koko ajan toinen kököttää nurkassa ja huomauttelee että pistä pienemmälle, eikö vois kattoa muuta, eikö voitais tehdä jotain yhdessä. Nojoo, mutta ei sitä AINA jaksa!
Nämä ärsyttäisivät kenessä vaan mutta tuommoiset asiat harmittavasti ei tule ihan heti ilmi, yleensä :(

Ihanaa lukea onnellisesta ja toimivasta avioliitosta, ja näkemyksistäsi sellaisen saavuttamisesta. Mielenkiintoinen ja rohkaiseva teksti, jollaisia näkee ihan liian vähän; vaan harvassapa taitavat olla teidän laillanne yhteensopivat pariskunnatkin.
Tykkäsin tästä pointistasi "mielummin etsii sellaisen kumppanin ketä ei halua ”korjata”". Nykyään korostetaan parisuhteen vaativan paljon työtä. Parisuhteen hoito ei välttämättä olisi niin raskasta, jos jo kumppanin etsinnässä nähtäisiin enemmän vaivaa.
Kiitos tästä tekstistä, uskon taas vähän enemmän toimivan parisuhteen olemassaoloon. :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

älä turhaan peilaa omaa suhdettasi muiden suhteisiin, jokaisella parilla on ihan omat kuviot ja se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle parille :)

Tuosta imuroinnista sen verran että mä oon jo kauan aikaa sitten luopunut ajatuksesta että kaikki kotityöt pitäisi tehdä 50-50 tasan, jos toiselle imurointi on järkyttävän vastenmielistä ja toiselle neutraalia, niin ehkä se neutraali sitten voi tehdä sen ja toinen puolisko tulee vastaan jossain muussa asiassa. Niinkun meillä minä VIHAAN tiskaamista, joten mies ritarillisena tiskaa aina. Minä taas imuroin aina, ja pyyhin pölyt aina, ja pesen vessan aina. Niin ja Saku pesee enemmän pyykkiä, koska se niitä puhtaita enemmän tarvii kuin minä (sattuneesta syystä mulla noita vaatteita riittää eh..).

Toi harrastamattomuus oli mullakin ennen noin, että miehellä oli futista koko ajan ja jatkuvasti, eikä mulla ollut vastaavaa liikunnallista harrastusta, ja se oli kyllä oikeasti kurjaa olla se kotona oleva osapuoli, mutta sitten päätin muuttaa asian ja aloin itse harrastaa, imaisin vahingossa miehenkin mukaan derbyyn ja jotenkin homma tasapainottui kuin taikaiskusta.

Mutta hyvältä kuulostaa että teillä on keskusteluyhteys jo avattu, paljon tsemppiä asoiden selvittämiseen!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Julia

Näiden kommenttien jälkeen tulee ihan paha olo omasta toiminnastaan parisuhteessa. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja samat asiat vaivaa edelleen. Toinen puolisko on luonteeltaan viilipytty ja suhtautuu asioihin aina harkiten ja tarkastellen, minä taas äksyilen milloin mistäkin ja kun riidellään niin pitää kuulua ääntä ja meteliä. Rauhoitun yhtä helposti kuin suutunkin, en ole luonteeltani mököttäjä, mutta se kyllä kuuluu ja näkyy, jos asiat on huonosti. Silloin on vaikeaa, kun tuntuu, ettei toisesta saa minkäänlaista tunnetta irti, muuta kuin rauhallisuutta ja myötäilyä. Oma kiukuttelu tuntuu tyhmältä ja tulee usein sanottua ilkeästi vaan että saisi edes jonkin reaktion vastapuolessa aikaan. Muuten arvostan toisen puoliskon luonnetta, mutta riitatilanteissa se ahdistaa.

Meillä taas on juurikin niin, että minulla ei ole erityisempiä harrastuksia ja puoliskolla taas on sitäkin enemmän. Yleensä viikonloput ollaan erillään niin, että "jään" itse kotiin. Ja kun tuosta imuroinnista joku mainitsi, että tekis ite, niin me kuitenkin asutaan yhteisessä kodissa. Itselläni menee välillä hermo siihen, että puolisko käy kotona syömässä ja nukkumassa ja minä huolehdin, että kaikki muut asiat rullaa. Parhaiten tämän huomaa niinä viikkoina, kun molemmat on menossa ja kotona vallitsee jäätävä kaaos.

Viimeaikoina on tullut paljon ajateltua näitä asioita ja niistä on jopa puhuttu suoraan. Tuleekin mieleen, onko tässä jo tarpeeksi deal breakeria, koska olo on ahdistunut jo tätä kirjoittaessa. Suhteessa on niin paljon hyviä asioita, mutta välillä miettii, että onko se vaan omaa epävarmuutta tilanteesta lähtemiseen, kun on kuitenkin oltu pitkään yhdessä.

Tästäpä tuli melkoinen valitusvirsi, olisi hauska tietää onko ketään samassa tilanteessa/oonko ihan mölö?

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

hahah ihana toi loppukaneetti :D

Mutta juu, kyttäys olisi ahdistavaa, tuli ekana mieleen kunnon äärihuumoriesimerkki eli 21 tapaa pilata avioliitto -effan Elli :---D HC-roikkujakyylä. Mä oon sitä mieltä että luotto on kohdallaan niin kauan kun toinen ei pomminvarmoin todistein ole antanut syytä uskoa toisin (ja siinä vaiheessa parisuhde olisikin varmasti jo loppusuoralla).

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

mökö
Liittynyt4.11.2013

Toosi pitkän parisuhteen salaisuus on se, että ollaan hyvä tiimi, ollaan lojaaleja toiselle, tuetaan (ja jarrutetaan) tarpeen mukaan. Tajutaan että parisuhde ja perhe on yhteinen yritys, jossa molemmilta vaaditaan kontribuutiota. Yhteinen huumori ja viihtyminen toisen kanssa vähän tylsemmissäkin oloissa on myös tärkeää.

No mua ei ainakaan kiinnostais sellainen mies, joka "ei puhu eikä pussaa."

Esim. yhden kaverini eksä ei kehdannut pussata tyttöystäväänsä kavereiden edessä ollenkaan ja toisen kaverini poikaystävä ei vielä puolen vuoden seurustelun jälkeen ollut kertaakaan kehunut kauniiksi. Mä en jaksais olla sellasen kanssa, joka ei kehtais näyttää ja sanoa, että tykkää. Niin, ja se "jos sanoo 'mä rakastan sua' liian usein se menettää merkityksensä" väite on kyllä ihan pötyä!

Peijakas

Aika jännä, että vielä ainakaan ei kukaan ole maininnut pettämistä. Se olisi minulle se kaikkein pahin ja verisin loukkaus. Satunnaista innottomuutta ja äksyilyä siedän aika pirullisen hyvin, mutta toisen naisen matkaan on turha haksahtaa. Se on kerrasta poikki silloin, on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Toinen paha on tylyttäminen julkisesti ja ilkeily ihan ilkeilyn ilosta. En itse koskaan pui likapyykkejä tai vänkytä esim. kavereiden/perheen kuullen ja vaadin samaa vissiä kunnioitusta kumppaniltakin.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

jätin pettämisen ja väkivallan yms. ääriasiat veke postauksesta kokonaan, koska en katso että ne kuuluu parisuhteeseen missään tapauksessa, eli tavallaan ne eivät ole "toisen ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä" vaan jotain paljon hälyttävämpää käytöstä. Tosin osa pareista saattaa selvitä kuiville pettämisestäkin, joten en voi puhua kuin omasta puolestani.

Julkinen tylytys ja ilkeily on kyllä ikävää, sekä kumppanin kannalta että muiden läsnäolijoiden. Olisin todella hämmästynyt jos omassa liitossa tulisi tälläinen tilanne vastaan, joutuisi miettimään onko tehnyt perustavanlaatuisen virhearvioin toisesta.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Tee

En kyllä kestäis semmoista kyttäilyä ja siiman kiristelyä - kumpanakaan osapuolena! Meillä mennään paljon ja eri aikaan, miehen työ kuljettelee pitkin pitäjiä pitkin vuotta, etenkin festariaikaan. Minä otan takaisin aikaa itselleni ja menoilleni silloin kun se aikataulullisesti sopii. Olosuhteet olisivat otolliset alkaa stalkkaamaan ja vainoharhailemaan, puolin jos toisin. Ollaan puhuttu asiat halki ja puhutaan aina jos on tarvetta.

Luottamuksen ja puhekyvyn lisäksi ollaan myös luonnollisestikin maailman hauskinta seuraa toisillemme ja tietenkin parhaimman näköinen pari mitä kuvitella saattaa. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013