En tiedä mikä teille on ns. peruslookki, mutta tämä on pitkälti minun. Siis sellainen asu jolla hengaan kotona ja käyn korkeintaan pikaisesti lähikaupassa. Mekkotytön "farkut ja T-paita" pitää sisällään perushameen, perustopin ja perustennarit. Extrana ainoastaan rusettipanta. Kotiasu.




Olen aina miettinyt miten esimerkiksi Sakulle nimenomaan tuo farkut ja teeppari -kombo on se rento asu, minä kun heitän farkut narikkaan keskimäärin kahdessa sekunnissa kotiin saapuessa :D miten farkut voivat edustaa kenellekään rentoutta?

Kommentit (22)

Pauliina

Sama täällä. Siskoni käyttää AINA farkkuja kotonakin ja itselleni ne edustavat sitä kauppa- asua joka riisutaan samantien kun tullaan kotiovesta sisään. En voisi kuvitellakkaan pitäväni kotona mitään vähänkään kiristävää.

kaipa se rentous tulee siitä, miten ja millasissa vaatteissa kelläkin on hyvä ja mukavinta (=rennointa) olla. ite olen myös henkeen ja vereen mekkotyttö ja farkkujen käyttö jokseenki ahistaa minua, mutta moni kavereistani sen sijaan tuntee olonsa mukavimmaksi farkuissa, koska he käyttävät niitä paljon ja farkut myös pukevat heitä. näin luulisin asian olevan :)

Ymmärrän täysin. Mieheni heittää farkut pois samantien kotiin päästessään. Joko hän vaihtaa olohousut tai on housuitta.

LtotheH

Sama :) Farkut ihmisten ilmoilla, kotona välittömästi collareihin tai ilkosillaan.

Chatte

Olisinpa noin nättinä kotosalla... kollarit ja huppari on mun kotiasu! :) Ja ihmettelen myös tuota farkkuasiaa, mieskin hengailee kotona vain farkuissa? Viikonloppuna, jos ei olla menossa mihinkään, saattaa vetää myös kollarit jalkaan... muuten farkuissa aamusta iltaan. Outoa! :D

Janika

Mulla on sama homma farkkujen kanssa ja kun tutustuttiin mieheni kanssa niin se ihmetteli mun nopeutta tässä asiassa: kun tullaan kotiin niin hänellä on vielä ulkotakki päällä ja minä oon vaihtanu jo collarit jalkaan. No, nyttemmin tapa on myös hänellä! :D

Iina

Kun ei ole tiukat farkut niin ne on tosi mukavat päällä.
T: Farkut ja t-paita -tyttö ;)

Minna

Riippuu pitkälti farkuista. Yleensä rento asu itselle on just mekko/hame tai olohousut, mutta olen myös onnistunut kaappiini löytämään oikeasti mukavat (ei stretch) farkut, joita voin rennoiksi väittää.. ihmeitä tapahtuu =)

Maria

Minä en ole vuosiin käyttänyt farkkuja, olen täysi hametyttö ja sen vuoksi kuljen samoissa vaatteissa niin töissä kuin vapaallakin :) Minulla ei oikein ole housuja muita kuin urheilu- ja pyjamahousut :D

Iiduska

Haha, samaa mieltä farkuista! En enää edes omista yksiäkään, kun vanhat hajosi lopullisesti enkä näe syytä hankkia uusia. Mä itse tykkään mukavuudesta myös liikenteessä, joten en yleensä vaihda vaatteita kotiin tullessa. Ehkä korkeintaan heitän housut pois jalasta. Tykkään kovasti, kun nykyään on tarjolla hienoja, siistejä ja mukavia vaatteita! Mustat sailor-henkiset suorat housut, joustavina. Juuri tuon mukavuuden takia hameet on jääneet aika vähälle, kun en tykkää kovista kankaista päällä.

Rusetti on ihan mieletön! Onko siinä alla tavallinen panta vai joku pinni vai mitä?

merja

Kotona ei missään nimessä voi olla samoissa kamppeissa kuin muualla kulkee. Kotiin tullessa päälle collarit ja t-paita.
Mutta tennareista puheenollen, oletko törmännyt näihin: http://kuje.fi/ ? Ihanat!

R

Kun kotiovi pamahtaa kiinni, lentää farkut välittömästi jalasta ja tilalle tulee joko kollarishortsit, legginsit tai yöhousut. Mitä pehmeempää ja mukavempaa niin sen parempi :) mies kans toisinaan hengailee kotona farkuissa ja pari kertaa olen sitä komentanu, että hei haloo farkut pois ja kollarit tilalle! :D onneksi se usein kotona kollareissa tepasteleekin. Kovin häiritsevää jos jollain höntsäillessä on jotain niin "epämukavaa" päällä haha

hop

Rento kotiasu/kaupassakäyntiasu/töihinmenoasu/kouluasu aina collegehousut ja collegepaita tai huppari. :D meitä on moneksi

rosa

mulla itsellä ei ole kotivaatteita vaan olen samantyyppisissä vaatteissa aina vaikken kotoa poistuisikaan koko päivänä :D eli saatan laittaa hiukset, korut ja ihan normivaatteet vaikka oma koira olisi ainoa joka minut sinä päivänä näkee.

Mun mielestä taas ei oo mitään niin epämukavaa vaatetta kuin mekko :D Jos kotona olis pakko pitää joko farkkuja tai mekkoa niin valitsisin farkut. Mun kotiasu (ja välillä laiskoina päivinä myös työasu) on kollarit ja huppari :)

Pulina

Minun kotiasuni on samanlainen, tosin käytän hame+paita yhdistelmää useammin mekkoa, koska se on mielestäni vielä rennompi, onhan se vain yksi vaatekappale! Itse olen hankkiutunut lähes kaikista farkuistani eroon (niitä ainoita, jotka kaapissa vielä makaavat, en käytä koskaan), koska ne päällä päivä menee pilalle.

Vierailija

Hyi miten joku voi pitää kotona samoja vaatteita missä liikkuu ulkona. Kotivaatteet ehdottomasti erikseen ja ne vaihdetaan välittömästi kun tullaan ulkoa. Kotivaatteilla ei käydä edes kaupassa.

outonen

Meilläkin farkut lentää nurkkaan heti kotiin päästyämme.. Meillä on jopa oma termi "taisteluhousut", johon viitataan silloin kun toisella on jäänyt farkut päälle..

Anni

Mä pidin nuorempana farkkuja ihan kotonakin, koska musta ne oli yksinkertaisesti mukavat enkä jotenkin edes sisäistänyt koko kotivaatekonseptia... tarkemmin ajateltuna saattaa kylläkin juontaa juurensa siitä että vielä nuorempana äiti ei koskaan antanut pitää mitään "parempia" vaatteita kotona vaan piti laittaa juurikin ne kotivaatteet jotka ei olleet yhtään niin kivoja, ja sitten vanhempana kun en enää äidin kehotuksista välittänyt niin oli ihanaa kun SAI pitää niitä coolimpia vaatteita kotonakin :D Nyt vanhemmalla iällä (21, heh) olen kyllä taas siirtynyt kotivaatteisiin koska onhan ne kollarit tms. ihan kuin pilven päällä istuisi kun farkkuihin vertaa!

elli

Minäkään ole ymmärtäny kotivatekonseptia. Oikeanlaiset farkut on yhtä mukavat kuin verkkarit. :)

Niin siis mikä on kotivaate? Mun ideologia on suurinpiirtein tämä: "jos se ei tunnu hyvältä, en käytä sitä", paikasta riippumatta. Olen arjessa farkkutyttö henkeen ja vereen, koska hameissa ei kertakaikkiaan pysty retkottamaan yhtä rennosti joka suuntaan. Ja sitäpaitsi mulla tulee hiertymiä sisäreisiin, jos pitää hame päällä kävellä useampana päivänä putkeen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011