Niina:

Vastapainona korkkareille ja mekoille annoin vieraskynän miehelleni, joka on jo vuoden verran luvannut kirjoittaa partahommista. Kun me tavattiin, Saku ajoi partaansa pariin kertaan päivässä, kun naama puski karvaa ihan ennätyksellistä vauhtia. Aikani katselin sitä taistelua tuulimyllyjä vastaan totesin, että tuossa ei ole mitään järkeä, iho vereslihalla koko ajan kaikesta terällä raapimisesta. Go parta! Anna kasvaa!

Saku: 

Mikäli et ole elänyt tynnyrissä lienet huomannut, että nykyään yhä useammalla miehellä (muillakin kuin hipstereillä) on parta. Niin minullakin. En väitä olevani ekspertti mitä tulee viiksien vahailuun ja partajuttuihin yleensä, mutta ajattelin kuitenkin jakaa ajatuksiani tästä jo tovin pinnalla olleesta ilmiöstä ja suhteestani siihen.

Vuosia kävin sinnikästä taistelua partaa ja viiksiä vastaan. En koskaan antanut niiden kasvaa kuten luonto tarkoitti. Etenkin viiksien kasvu oli parikymppisenä todellinen stressin aihe. Vaikka miten hinkkasin partakoneella aamuin illoin, näytti kuitenkin siltä, että minulla on “ammarit”. Myöhemmin eräs ystäväni hämmentyi kun kuuli, että tämä ei ollut tarkoituksellista…! Kaikkeni tein ja siinä ne vain olivat. Kuten niin moni muu asia, myös parta- & viiksimaailmani muuttui, kun tapasin Niinan. Hän näki läheltä modernin miehen taiston karvojen kanssa ja alkoi rohkaista vallattomampaan ilmeeseen. Ohje oli lyhyt, mutta ytimekäs “älä aja, anna kasvaa”. (Niina: paras ohje tyylillisesti pätee myös naamakarvoihin, mitä et voi peittää - korosta.)

Tästä lähti uusi elämä karvankasvunsa hyväksyneenä miehenä. Pituutta naamahaituville ei kuitenkaan ehtinyt kertyä kovinkaan monta milliä, ennen kuin sheivasin kaiken ja annoin taas kasvaa 2-3 viikkoa. Tätä säännöllistä sänkinaamarytmiä kesti useamman vuoden. Sain tosin hyvää palautetta bänditoverilta, joka varsin tietoisena viiksigatestani, kehui miten onnistuin kääntämään ongelman vahvuudeksi. Tämäkään kannustus ei vielä saanut minua lähtemään parranakasvatukseen ns. all in. Pitää kelata vuoteen 2014 ja Annin syntymään. 

Siitä alkoi parran kasvatuksen ylempi taso. Tai pidempi. Aloittelijana ei käynyt mielessäkään, että karvoitusta pitäisi hoitaa muutenkin kuin pesemällä ja välillä saksimalla villiintyneitä osia. En kuitenkaan kokenut mitään hillitöntä leukaperien kutitusta, josta kuulemma monet valittelevat. Muutaman kuukauden jälkeen vaimo bongasi Dick Johnson nimisen puodin Tampereelta ja tästä innostuneenä hän yksi päivä vain saapui töistä lahjapussin kanssa, josta löytyi parta- & viiksivahat. Nyt en voi muuta kuin ihmetellä, että miten tässä on pärjännyt ilman…

Lokakuussa 2016, reilun vuoden vahojen käytön ja parrankasvatuksen jälkeen, resetoin eli ajoin kaiken pois. Virhe. Iso virhe. Halusin vaihtelua, mutta totesin pian että suurin muutos oli se, että näytin uskomattoman dorkalta. Eipä käynyt esim. mielessä että parta on mm. mainio keino kätkeä kaksari. Päätös hylätä parraton elämä tapahtui välittömästi em. episodin jälkeen ja marraskuun alusta lähtien olen vaan antanut kasvaa. Ns. awkward phase alkaa olla takana ja en halua kokea sitä enää ikinä uudestaan. Partamiehet tietää tämän tunteen.

Nyt uudella kierroksella totesin, että jospa kerrankin suhtautuisin partailuun pro-asenteella ja vihdoin hommasin kamman ja vahojen kaveriksi pullon partaöljyä, tämäkin Dick Johnsonilta. Jälleen sai kummastella, miten olen selvinnyt pari vuotta koskematta tähän ihmeaineeseen. Partaöljy on parasta. Vahat olivat Mr Bear Family Wildernessiä ja ajattelin, että otetaan öljykin samaa sarjaa kun tuoksusta pidän, eikä vaimokaan ole valittanut. 

Samassa rytäkässä lueskelin vähän tarkemmin ohjeita ja muiden kokemuksia parran groomamisesta. Ensimmäinen kohde oli tietysti erinomainen Parrakasmies.fi blogi. Vuosien takaisista musahommista entuudestaan tuttu A-J on hieno mies ja kirjoittaa hauskasti kaikesta partaisasta, suosittelen. Myös Youtubesta löytyy aiheeseen liittyviä videoita vaikka kuinka paljon, selaamaan vaan.

Tällä hetkellä rutiiniin kuuluu öljyä suihkun jälkeen ja aamulla, viiksivahalla kalapuikot kuntoon. Partavahaa en oikeastaan enää tarvitse. Sinnikkäimmät päin metsää sojottavat karvat laitetaan rotiin viiksivahalla ja viimeisenä keinona viuhuu sakset. Hauskaa puuhaa sinänsä, enkä voi kieltää etteikö olo olisi melko kingi onnistuneen groomailun jälkeen. Partaöljy oli palapelin viimeinen osa ja hieman jopa hävettää, miten olen laiminlyönyt naamakuontalon laittoa. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan jos saan kliseen lohkaista...

Mr Bear Family on totta tosiaan ensimmäinen ja ainut tuotesarja, jota olen käyttänyt partaani. Onnistunut valinta vaimolta ja voin lämmöllä suositella. Vinkiksi jokaiselle partaäijälle, joka ei ole vielä tutustunut grooming-tuotteisiin, että partaöljy on ykkönen ja viiksivaha seuraa heti perässä. Samalla tästä myös lahjavinkki, jos kotona elää parrakas kaveri.

Kommentit (2)

nm

Jos haluaa suosia suomalaista ja ekoa tällä partagroomailun saralla, kannattaa ottaa seuraavaksi testiin Partawan öljyt http://partawa.fi/

Oma mies käyttää tuota Metsän henkeä ja on saanut parran + ihon tosi hyvään kuntoon, vaikka sillä sitä naamapöheikköä on tuuheammin kuin minulla on hiuksii päässä ?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat