Tallinnan reissulta tarttui mukaan vähän erikoisempi kimono ja siihen kuuluva hame River Islandista. Loppualennusten jälkeen alennusprosentiksi muodostui -80%, eli nyt puhuttiin tosiaan ihan viimeisistä alerekin jämävaatteista. En tiedä onko tämä ollut liian erikoinen setti, että se olisi myynyt loppuun, mutta itse kiinnitin koko liikkeessä huomioni vain ja ainoastaan tähän. 

Olen aina ihastellut vaattesettejä, mutta niitä ei nykyään ole tarjolla kuin jakkupukuina. Ennen vanhaan hameita ja paitoja myytiin yhdessä, yhteensopivina setteinä. Itseltänikin löytyy vain pari asukokonaisuutta, jossa alaosa ja yläosa kuuluvat yhteen. 

Setin hieno puoli on myös se, että sen osia voi käyttää erikseen, kuten tässä postauksessa. 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat