Aloittelevana ompelijana yksi ihan ensimmäisistä projekteistani kauan kauan (niin kauan) sitten oli leveäpunttisten kesähousujen tekeminen. Siihen aikaan landella ei juuri vaatekaupoissa juhlittu ja Anttilan postimyyntikatalogikin tuotti yleensä pettymyksen. Etenkin kun oli saanut päähänsä tarkan kuvan siitä, millaisissa punteissa haluaa kesänsä lepatella. 

Silloin ompelin vaaleasta harsomaisesta kankaasta pitkät ja leveäpunttiset housut, joilla viiletin tyytyväisenä koko kesän. Tällä hetkellä kyseiset byysat olisivat erittäin muodikkaat! Tuolloin myös syttyi rakkaus liehulahkeisiin, joka on kestänyt aikaa. 

Ylipitkät housut: Zara (luonnollisesti, mistään muualta en löydä riittävän pitkiä housuja) / Paita: Gina Tricot / Laukku: Vintage

Takuuvarma kevään merkki: alan suosia kirkkaanpunaista huulipunaa tummanpunaisen sijaan :D

Onnea on myös uusi tukka, kun pääsin vihdoin kampaajani käsittelyyn! Ylikasvaneista niskavilloista lähti viitisen senttiä pituutta, joten nyt on taas pörröisessä wnb surffitukassa ryhtiä. En tosin osannut siinä hetkessä päättää mitä teen otsatukalle, kasvattaako (taas...) vai leikata, joten annettiin sen olla kunnes kykenen muodostamaan mielipiteen.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010