Siskoni sai eilen houkuteltua minut yökerhoon. Normaalisti välttelen näitä ruuhkaisia seisomapaikkabaareja ihan viimeiseen asti (ja hyvästä syystä, en olisi halunnut olla esimerkiksi se tyttö kenen päälle joku random päätti tyhjentää mahalaukkunsa sisällön). Mutta eipä siinä, kun kerran olin luvannut lähteä, ketjut kaulaan sitten vaan ja menoksi.

Sitä voisi luulla, että tälläinen hörsömekkofani käyttäisi iltamenoissa kaiken riemunsa extrahörsöilyyn, mutta jännä homma meikän pukeutumisessa on se, että käy juuri päinvastoin. Arkena viiletän tyllihameessa ja korkkareissa, baariin puen mielelläni simppelin teepparin, prätkäsaappaat ja kapeat housut. Nurinkurista, mutta minä olen.



Mutta kaikkein paras huomio tuli tehtyä tuon MMM/H&M -laukun suhteen. Se ei todellakaan ole ruuhkabaarien käsilaukkuvalinta numero yksi. Ai miksi? Koska se on leveämpi kuin meikän hanuri ja siinä on terävät sahanterät reunoissa :D joko valkenee? Jep. Vaikka yritin kuljettaa laukkua miten tahansa tuskaisen täydessä baarissa, tökin sahanterillä ihmisiä jatkuvasti. Toisaalta, ehkä tällä laukulla voisi kouluttaa porukkaa väistämään hehhe.. leveä terävä kuljetus tulossa, latua!

Ps. fail.

Pps. laukku on silti ihana.

Kommentit (24)

Henna

En itse ollut etsimässä baarista seuraa, enkä ole koskaan yhden illan juttuja edes harrastanut mutta niin sitä vaan tuo aviomies on baarista löydetty :)

Hanna

Hehe, huonosti valitsit päivän baareilulle, kyykän MM-kisat teki koko Tampereesta yhtä helvettiä lauantaina! Ite en uskaltanu melkeen poistuu kotoa :D

sugarbomb

Hahahaa.. repesin tolle laukkukertomukselle. Inhoan olla ahtaissa jonotus (ja kaikissa muissakin) tilanteissa känniääliöiden keskellä niin jotenkin ajatus raapivasta laukusta kiehtoo :D Laukku toiminee tarvittaessa myös itsepuolustusvälineenä kotimatkalla?

Katar

NIIN totta. olin kerran perjantaina eikä ollut läheskään niin kauheeta kun mahtui vähän hengittämäänkin :)

Halina

yökerhoissa ainoa hauska asia on tanssiminen, mutta yleensä tykkään käydä rauhallisissa paikoissa missä voi keskustella ja olla rauhassa:)

Ja en tajua kun jotkut menee etsimään baareista seuraa, kun itse tutustun mieluummin harrastuksissa tai muualla missä tapaa oman henkisiä ihmisiä:D

tyttö

joo, ite en kans ymmärrä tätä, että haetaan baareista seuraa :o Aikavarmoja yhdenillan juttuja sieltä vain löytää.. tai jos löytää jotain pysyvämpäåä, niin kuka haluaa aloittaa suhteen niin, että molemmat kännissä.......

Kate

Yökerhojen eräs huono puoli on se, ettei pysty puhumaan kaverille kuin korvaan huutamalla. Ei kai siellä olekaan tarkoitus jutella. Omalta osaltani tuli nähtyä yökerhot/discot alle 20-vuotiaana. Uutuudeen viehätys meni nopeasti ohi. Nyt odottelen sitä aikaa, kun olen tarpeeksi vanha mummotunneliin.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

mä oon löytänyt joskus nuorempana baarista pari pitkäaikaista poikaystävää :) joten ei se ihan tuhoontuomittu iskupaikka välttämättä ole. Toisaalta silloin opiskeluaikana toi baarielämä oli kuitenkin vähän eri juttu, kaikki koulukaverit kävi samassa baarissa ja niin edelleen. Jos nyt olisin sinkkuna niin hell no että lähtisin etsimään kumppania baarista.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Kate

Yökerhot = helvetillisiä paikkoja (jos ei ole bändin keikkaa tms. ohjelmaa.) Mulle täysi mysteeri kuka niissä jaksaa päivystää viikonlopusta toiseen. Mielummin baari/pub, jos tulee tarvetta nauttia alkoholia julkisella paikalla.

Baarit/bubit ei ole yleensä sopivia paikkoja tanssimiselle ja se on pääasiallinen syy miksi öisin ulkona ylipäätään käyn, koska alkoholia en käytä. En tosin itsekään joka viikonloppu jaksaisi. :)

jen

Onko sulla uudet jatkot hiuksissa? Jos on niin miten oletkin saanut ne niin samanvärisiksi oman hiuksesi luonnollisen sävyn kanssa? Vaude :)

Iina

Yksinkertaisuudessaan kiva asu! Mistä sun kaulakoru on (olenko missanut tiedot jostain aiemmasta postauksesta)? Tosi kivan näköinen.

Jasmin

Missä baarissa olitte? Ai että kun mulla on ikävä Tampereen baareja! :---(

ps. Mymmeli, tuon tyylisiä pikkulaukkuja, perusmallilla mutta samanlaisella pinnalla, on H&M:ssä nyt alennuksessa, 5e ;) itse ostin sekä hopeisen että vaaleanvioletin, joita olin kuolannut marraskuusta asti, mmmmh!

Mymmeli

ÄÄÄ...tuo laukku on niin eeppinen! Itselläni jäi tuo kaupan hyllylle kun hinta tuntui niin suolaiselta opiskelijalle, arvaa harmittaako :(((

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu