Ennen reissuun lähtöä kävin laitattamassa ripset tuuheiksi Beaty and the Beastin Minnalla, joka on yksinkertaisesti nero räpsyjen suhteen. Minulla ei normaalisti ole ripsipidennyksiä, koska olen krooninen silmien hieroja (jep..) ja olen todennut että 11 kuukautta vuodessa pärjään ilmankin. Mutta kesälomakaudelle olen laitattanut jo parina vuonna räpyttimet, koska lomareissulla on kiva näyttää ihmiseltä vaikka ei jaksaisikaan tehdä aamulla muuta kuin pestä naamansa.

Minä olen juuri tälläinen huoleton huithapeli lomakaudella ja arvostan ennen kaikkea helppoutta. Ripsien lisäksi ei tarvitse kuin sipaista vähän punaista huulipunaa, ja näyttää jo elävältä, jopa tälläinen haamunaamablondi. Ja sitten jos on tosi ahkerana, niin levittelee sormella vähän Maybellinen Tattoo-hohdetta yläluomelle.



Räps räps. Räpsyt tehtiin omien ripsien pituisiksi, mutta koska tuo tuuheustekijä on mukana, ne ovat siitä huolimatta tosi näyttävät.

Olen elellyt tässä kuukauden verran ilman meikkivoidettakin, olen tätä menoa kohta täysin hunningolla. Mutta meikkivoiteen puute johtuu ihan siitä, että toukokuussa kaavin viimeiset Revlonin jämät pullosta ja kyseistä merkkiä kun ei Suomessa myydä, niin ajattelin sitten odotella reissua että pääsen hamstraamaan taas lisää. Todella ärsyttävää että Revlonia ei saa enää Suomesta, pyh. Tai KIKOa, halutaan KIKO Tampereelle!

Nyt pitäisi sitten alkaa ihan oikeasti pakkaamaan reissua varten, sunnuntaina painellaan lentokenttähotelliin ja juhannus menee möksällä, eli en VOI jättää tätä hommaa sunnuntaiaamuun. En jätä, vannon!

Täällä varmaan kukaan enää ole lukemassa, kaikki suhaavat jo jussin vietossa, mutta kunhan hölisen itsekseni ja yritän vakuuttaa itse itseni :D jees, eiköhän tää tästä. Pitäisi vielä mennä taistelemaan muiden mattimyöhäisten kanssa kauppaankin... sen verran olin etukäteen viisas että nappasin kasvispihvit hyllystä jo aiemmin viikolla. Ha! Sillä jos makkaran loppumisesta joka vuosi pelotellaan, niin vegetuotteet ne vasta finaalissa ovatkin!

Kommentit (29)

Emilia

Ihanat räpsyt! Ootko kokeillu/kuullut YUMI- ripsihoidosta? Itse oon aatellut mennä tuon kokeilemaan kesän aikana. Tiedän että noi pidennykset/tuuhennukset lähtee näillä hieromisilla välittömästi :)

Helena

Upeat ripset. Ja turha luulo ettei kukaan lukisi blogiasi muka Juhannusaattona. Olen lukenut joka päivä siitä asti kun muutama vuosi sitten löysin tämän. Nytkin lomareissulla Punkaharjulla ja ei kun nettiin Nelliinaa lukemaan:-) Upeaa lomareissua teille! Matkablogia odotellen! Niin ja ihanaa Juhannusta!

Sanjana

Kyllä mie oon ainaki lukenu tätä lomallakin, sie oot niin huipun olonen tyyppi että pakkohan tätä on seurata reaaliaikaisesti täältä eikä kuukauden jälkeen! :)

toivotan nyt ihan mahtavan upeaa reissua sinne, nauttikaa täysin rinnoin! <3 (kyllä, olen kateellinen ja pahasti D: )

Voi perhana! En yhtään ajatellut et vege tuotteet vois olla lopussa jussina :P Taitaa tulla nyyhky jos huomenna mun on tarkotus ostaa soijanakkeja... Pitää toivoa et täällä pikkukylässä Imatralla kaikki popsii lihaa :'D

Kaupan kassatäti

Joo, ihan aiheellinen pelko toi vegen loppuminen.. Muutamana aamuna ollu purkamassa kuormaa nyt niin makkaroita on tullu sisään suunnilleen 100 laatikkoa, vegetuotteita ehkä 20.... Onhan siinä ihan semmonen pieni ero... :)

JenniK

Moikka, Päivitätkö kuulumisia reissun päältä? Mä ainakin ootan jo innolla, et mitä kaikkea jenkkireissu tuo tullessaan. Ihanaa matkaa teille!

Tuutuu

Löysin etsimäni Revlonin meikkivoiteen vajaa kolme vuotta sitten Sammonkadulla olleesta kauneushoitolasta. Siellä oli paljon muitakin Revlonin meikkituotteita. En muista paikan nimeä ja en tiedä onko sitä enää olemassakaan, mutta voin sen selvittää jos haluat ..? :)

Katariina

Voi Nelliina!sulla on niin parhaat jutut (ja hyvä huumori) että kyllä mie käyn vaan sun juttuja lukemassa näin juhannuksen alla(kin).terveiset Rovaniemeltä ja hyvää juhannusta!

Awwi, ihanat ripset! Miulla on lomalla ihan samat meiningit, ei viitsisi oikein meikata, hyvä kun sen naaman pesee aamuin illoin :D Ja nyt on kyllä kompattava kovaa tuota Kiko-toivetta, tosin niitä liikkeitä saisi tulla Suomeen vaikka vähän lähemmäs Lappeenrantaakin..vaikka Tampere on kyllä niin kaunis kaupunki, että kyllä sielläkin kävisi mieluusti Kiko-tekosyyn varjolla useamminkin :D

Noh, onneksi tääkin lähtis viikon päästä reissuun, niin pääsee Kikoa ja vähän muutakin Suomen tarjonnan ulkopuolella olevaa hamsteroimaan.

Upeat ripset! :) Itsekin otan pidennykset yleensä reissuihin (pieniin ja suuriin) just samasta syystä kuin sinä! Niin kätevät.

Aba

Mahtavaa lomareissua ja tietty ensin jussia!Oma menee taas töissä,ti alkoi yövuoro ja 7yötä putkeen,hoidettavia ja paikkailtavia kun aina riittää,etenkin nyt....

Juhannusheila

Minäkin olen pari vuotta sitten ostanut Sammon Ainosta (vaimikäsennimioli) Revlonin meikkivoidetta, Photo Finishiä ainakin oli silloin?

Chenille

Komppaan Kikon tulemista suomeen! Nytkin on kynsissä ollut merkin kynsilakkaa ja kyllä pysyy yhtä hyvin kuin Opit ja Essiet.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011